Arto Helenius: Sovittelutoimisto vai työelämävirasto?

Suomeen on vuosien saatossa muo­dos­tunut kult­tuuri, jos­sa yksit­täis­ten teemo­jen ympärille on muo­dostet­tu yhden asiantun­ti­jan toimis­to­ja kuten val­takun­nanso­vit­teli­ja ja yhteis­toim­inta-asi­amies. Yhteis­toim­inta-asi­amiehen tehtävänä on aut­taa työelämän osa­puo­lia selvit­tämään asioi­ta keskenään. Jos ne eivät siinä onnis­tu, ja ovat jär­jestäy­tyneitä, kään­nytään sovit­teli­jan toimis­ton puoleen.

Edel­lä mainit­tu­jen toim­i­joiden resurssit ovat varsin rajal­liset. Niil­lä on vain pieni virkamieskun­ta apunaan. Näi­den pien­ten yksiköi­den syn­ty on niiden syn­ty­his­to­ri­al­la selitet­tävis­sä, mut­ta jos ajat­telee asi­aa ajanko­htaisen tilanteen poh­jal­ta, voi hel­posti nähdä syn­er­giae­tu­ja siinä, että asioi­ta hoidet­taisi­in parem­mil­la resurs­seil­la varuste­tus­ta yhteis­es­tä viras­tos­ta.

Ruot­sis­sa tehti­in pari kym­men­tä vuot­ta sit­ten muu­tok­sia sovit­telu­jär­jestelmään. Siel­lä luovut­ti­in Suomen mallin kaltais­es­ta val­takun­nanso­vit­teli­jan toimis­tos­ta ja muo­dostet­ti­in Medlingsin­sti­tutet ‑nimi­nen sovit­teluin­sti­tu­ut­ti, jolle osoitet­ti­in sovit­telemisen lisäk­si muitakin työelämän asiantun­ti­jate­htäviä. Siel­lä kootaan esimerkik­si tilas­to­ja ja seu­rataan akti­ivis­es­ti työelämän kehi­tys­tä ja rak­en­tei­ta. Insti­tuu­til­la on ympäri vuo­den tehtävää ja sen mukainen jatku­va rooli.

En tarkoi­ta, että Suomeen pitäisi kopi­oi­da jär­jestelmä suo­raan ulko­mail­ta, mut­ta aja­tus siitä, että asiantun­ti­joiden panos­ta voitaisi­in käyt­tää hyödyk­si monis­sa eri­lai­sis­sa tilanteis­sa, tun­tuu järkevältä. Sil­loin, kun työ­markki­nakier­ros ruuhkau­tuu, olisi nyky­is­ten toimis­to­jen resurssit kokoaval­la viras­tol­la use­ampia henkilöitä käytet­tävis­sä. Muu­na aikana puolestaan on help­po nähdä tarve sille, että samainen viras­to edis­täisi yhteis­toim­intaa.

”Kiis­to­jen ratkaisemista sopimisen kaut­ta voisi kehit­tää myös yhdis­tet­ty val­takun­nanso­vit­teli­jan ja yt-asi­amiehen virkakoneis­to. Valmista mallia ei tietysti ole, mut­ta tälle olisi var­masti tilaus­ta.”

Yht­enä esimerkkinä näk­isin pienet yri­tyk­set, joil­la ei ole käytet­tävis­sään työe­htosopimusten riidan­ratkaisumekanis­me­ja ja joille käytän­nön asioiden ratkomi­nen oikeuslaitok­sen kaut­ta on liian hidas­ta ja kallista. Voisi ajatel­la, että jokin kansalli­nen inno­vaa­tio löy­ty­isi siihen, että kiis­to­jen ratkaisemista sopimisen kaut­ta voisi kehit­tää myös yhdis­tet­ty val­takun­nanso­vit­teli­jan ja yt-asi­amiehen virkakoneis­to. Valmista mallia ei tietysti ole, mut­ta tälle olisi var­masti tilaus­ta.

Yhtä lail­la Tulo- ja kus­tan­nuske­hi­tyk­sen selvi­tys­toimikun­nan (Tukuse­to) toimin­nan voisi kanavoi­da tämän viras­ton ylläpi­det­täväk­si. Olen miet­tinyt, että myös yleis­si­tovu­u­den vahvis­tamis­lau­takun­ta istu­isi kokon­aisu­u­teen.

Kaikkien edel­lä mainit­tu­jen toimielin­ten yhteinen nimit­täjä on työelämän palve­lute­htävä, ja se että niis­sä hyö­dyn­netään työelämäti­etoa rak­en­taval­la taval­la.

Asi­as­ta on tarpeen käy­dä keskustelu ja etsiä paikko­ja, jos­sa uud­is­tamisel­la saadaan lisähyö­tyä. Keskustelu pitää aloit­taa nyt, sil­lä työ­markki­na­talvi on muu­ta­mas­sa kuukaudessa ohi. Sil­loin on aika käyn­nistää valmis­te­lut, jos muu­tos­ta oikeasti halu­taan.

ARTO HELENIUS
Teol­lisu­us­li­iton kan­sain­välisen edun­valvon­nan eri­ty­isas­iantun­ti­ja