Aluekehitys on kestävyyslaji

Suomessa on viime vuosina ollut kuusi aluetta, joiden kehitystä voidaan kuvailla jonkinasteisen väestön kasvun perspektiivistä. Ne ovat pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä ja Joensuu. Eräiden ennusteiden mukaan seuraavan parin vuosikymmenen sisällä kasvu-uralla säilyvät vain kolme ensimmäistä. Se tarkoittaisi sitä, että muualla Suomessa väestö vähentyisi, kun väki pakkautuisi kolmeen kasvukeskukseen.

Kehityskulussa ei yleisellä tasolla ole mitään uutta. Maalta muutetaan kaupunkiin, minkä rinnalle tuoreemmaksi, mutta jatkuvaksi ilmiöksi on noussut muuttoliikkeen suuntautuminen kotikaupungista sitä vetovoimaisemmaksi koettuun kaupunkiin.

Muuttoliikkeen merkittävin syy on työn perässä muuttaminen. Se on aika ajoin julkisuudessa näkyvistä vastakkaisista väitteistä ja moitteista huolimatta tuiki tavallista arkipäivää Suomessa. Muuttoliike ei kuitenkaan välttämättä toteudu niin pikaisesti kuin toimialojen ja yritysten tilanteet vaihtelevat. Syy on inhimillinen. Ihmiset etsivät elämäänsä turvallisuutta ja jatkuvuutta, mihin tavoitteeseen yritysten ja työmarkkinoiden nopeasti muuttuvat tarpeet eivät aina pysty vastaamaan.

Toisin sanoen, yritys tarvitsee työvoimaa, mutta ihmisen mukana muuttaa koko elämä, ei vain työpanos. Siksi päätöksenteon vaakakupissa painaa aina myös tarjolla olevan työsuhteen muoto, sen ehdot ja jatkumisen näkymät sekä mahdollisuudet tarvittaessa löytää uutta työtä harkitulla kohdealueella. Siinä saumassa valtiolla ja yhteiskunnalla on paljon tehtävissä.

”Kehitys ei juuri koskaan ole suoraviivaista kuin hyvin lyhyen ajan. Tyypillistä on, että myönteinen ja kielteinen kehitys toteutuvat rinnakkain.”

Olennainen tehtävä on edistää kasvukehitystä siellä, minne sitä näyttäisi olevan muodostumassa tai voisi olla saavutettavissa. Esimerkiksi Paltamon mahdollisen biotuotetehtaan vaikutus aluetalouteen on arvioitu yli 700 miljoonaksi euroksi. Vaikka arvio puolitettaisiin, toimisi tulovirta piristysruiskeena Kainuussa ja vahvistaisi myös kansantaloutta. Raaka-aineen saannin turvaaminen kestävällä tavalla, infrastruktuurin rakentaminen ja ylläpitäminen, kohtuuhintaisen asumisen edellytysten luominen sekä osaavan työvoiman kouluttaminen ovat välineitä, joilla julkinen valta voi vaikuttaa myönteisen kehityksen toteutumiseen ilman, että suorista yritystuista on puhuttu vielä mitään.

Samat välineet toimivat myös muilla toimialoilla. Yritystoiminnalle kannattaa rakentaa edellytyksiä siellä, missä se luontaisesti löytää sijansa tai etsii toimintamahdollisuuksia. Vientiteollisuuden merkitys on tässä suhteessa erityinen. Se tuo kansantalouteen uutta rahaa ja kerrannaisvaikutuksen.

Kehitys ei juuri koskaan ole suoraviivaista kuin hyvin lyhyen ajan. Tyypillistä on, että myönteinen ja kielteinen kehitys toteutuvat rinnakkain. Tässä lehdessä oleva juttu Lieksasta on siitä ajankohtainen esimerkki. Reinoja ja Ainoja valmistavan yrityksen konkurssi tuottaa kitkaa käynnissä olleeseen suotuisaan aluekehitykseen, mutta kurssia se ei käännä, eikä se ole heikentänyt ihmisten tahtotilaa pärjätä ja päästä elämässä eteenpäin.

Aluekehitys on kestävyyslaji. Muuttoliikettä luotaavat ennusteet eivät väistämättä toteudu, eivätkä ne toteuta itseään, mutta niiden kuvailemat merkit osoittavat, että tarve viisaalle kaupunki- ja aluepolitiikalle on ajankohtainen ja suuri. Alueiden etujen vastakkain asettelemisesta on siirryttävä rinnakkaisen kehittämisen tielle.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja