VPK auttaa hädän hetkellä – ”Palo­kunta on minulle kuin toinen perhe”

Pieni punai­nen henki­lö­auto on pyöräh­tä­nyt katon kautta ympäri ja makaa nyt kyljel­lään tien poskessa. Autossa on kaksi ihmistä, kertoo nuorempi sammu­tus­mies Matti Vuori­nen.

– Ensi­hoito epäi­lee toisella poti­laalla ranka­vam­maa. Siksi auto täytyy ensin tukea ja sitten leikata sen katto irti, jotta poti­las saadaan nostet­tua turval­li­sesti ulos.

Tilanne näyt­tää pahalta. Sini­va­lot vilk­ku­vat ja asfal­tilla on paljon lasin­sir­pa­leita, mutta ihmis­hen­kiä ei oikeasti ole vaarassa, sillä kyseessä on Kanga­sa­lan VPK:n harjoitus.

– Meillä on kaksi kertaa viikossa häly­tys­osas­ton harjoi­tuk­set. Silloin harjoit­te­lemme tosie­lä­män tilan­teita varten, Vuori­nen kertoo.

Syksyi­sin vapaa­pa­lo­kun­ta­lai­set keskit­ty­vät harjoi­tuk­sis­saan tielii­kenne- ja vesi­pe­las­ta­mi­seen sekä erilai­siin vahin­gon­tor­jun­ta­teh­tä­viin, kuten kaatu­nei­den puiden raivaamiseen.

Marras­kui­nen Jari-myrsky piti Kanga­sa­lan vapaa­pa­lo­kun­nan­kin kiirei­senä. VPK:lla oli kahden päivän aikana noin 20 puun­rai­vaus­teh­tä­vää, Vuori­nen kertoo.

MATTI VUORINEN

Opis­ke­lija
Tampere

KUIN TOINEN PERHE

Vuori­nen kuuli vapaa­pa­lo­kun­nasta jo junnuna isäl­tään, mutta palo­kun­ta­lai­nen hänestä tuli vasta aikui­siällä, koska koti­paik­ka­kun­nan VPK:lla ei ollut nuorisotoimintaa.

– Kun muutin töiden perässä Kanga­salle, aloin miet­tiä, että jokin harras­tus pitäisi keksiä ja laitoin vies­tiä Kanga­sa­lan VPK:lle ja sieltä tuli vastaus heti seuraa­vana päivänä.

Vies­tissä kerrot­tiin, että VPK:n syys­kausi on juuri alka­massa, ja Vuorista pyydet­tiin mukaan harjoi­tuk­siin. Niissä hän on käynyt aktii­vi­sesti viisi vuotta.

– VPK sopii kaikille, joilla on vähän­kään mielen­kiin­toa pelas­tus­teh­tä­viin. Tämä on hieno ja erit­täin halpa harras­tus, sillä palo­kunta tarjoaa kaikki tarvit­ta­vat varusteet.

Vuorista viehät­tää vapaa­pa­lo­kun­nassa erityi­sesti tois­ten autta­mi­nen ja yhteisöllisyys.

– Palo­kunta on minulle vähän kuin toinen perhe. Sinne kaikki ovat terve­tul­leita. Tiedän, että kuulun johon­kin, kun olen VPK:ssa.

PINTAPELASTAMINEN MIELUISINTA

Välillä Vuori­sen puhe­lin saat­taa alkaa huuta­maan häly­tyk­sen merkiksi pikku­tun­neilla tai juuri, kun hän on lait­ta­massa ruokaa uuniin.

– Eihän se mikään lemp­pari ole, jos häly­tys tulee kolmelta aamu­yöllä, mutta se on osa tätä harras­tusta. Aina olen lähte­nyt, jos olen vain kyen­nyt. Yhdet lisä­kä­det ovat aina avuksi.

Häly­tyk­sen tullessa kaikki asemalle lähte­vät vapaa­pa­lo­kun­ta­lai­set saavat häly­tys­ra­han, ja kun he start­taa­vat paloau­tolla asemalta kohtee­seen, he alka­vat saada tuntipalkkaa.

Minulla ei ollut mikään huip­pu­kunto, kun aloitin.

Häly­tys­osas­toon pääse­mi­nen edel­lyt­tää 18 vuoden ikää ja vuosit­tai­sen kunto­tes­tin läpäi­syä. Testiä varten täytyy tree­nata. Paloa­se­malla on hyvä kunto­sali, Vuori­nen kertoo.

– Minulla ei ollut mikään huip­pu­kunto, kun aloi­tin VPK:ssa, mutta se parani melkein itses­tään, kun kaikki kamat ovat niin paina­via. Täysi savusu­kel­lus­va­rus­tus painaa 20 kiloa.

Vuori­nen kuuluu Kanga­sa­lan VPK:n sukel­lus­osas­toon ja toimii sekä savusu­kel­lus- että pinta­pe­las­tus­teh­tä­vissä. Eniten häntä kiin­nos­taa pintapelastaminen.

– Silloin koitan uimalla pelas­taa veden varaan tai pinnan alle joutu­neita ihmi­siä. Olen aika hyvä uimaan ja se tekniikka, jolla menemme pinnan alle, on minulla hyvin hallussa.

”SAMMUTTAKAA JOULUVALOT”

Kanga­sa­lan VPK harjoit­te­lee aktii­vi­sesti myös tuli­pa­lon sammut­ta­mista ja savusukeltamista.

– Vältämme savusu­kel­ta­mista, jos ihmis­hen­kiä ei ole uhat­tuna, koska siinä on omat riskinsä.

Häly­tyk­set tuovat Vuori­sen päiviin vaih­te­lua ja pitä­vät hänet virkeänä.

– Ne ovat kerta­ry­käi­syjä pois rutii­nista. Se on rentout­ta­vaa, koska häly­tyk­siin ei voi valmistautua.

Tämä on hieno ja erit­täin halpa harrastus.

Yksi Vuori­sen mieleen­pai­nu­vim­mista keikoista sattui vuosi sitten joulun aikaan, kun tuli oli pääs­syt irti pari­ta­lon parvek­keella. Palo oli saanut alkunsa kynttilästä.

– Se lämpö­sä­teily, joka tuli parvek­keelta, oli polt­ta­nut olohuo­neessa olleen joulu­kuusen. Siitä oli jäljellä vaalea siluetti tummaksi muut­tu­neessa seinässä. Se oli pysäyt­tävä näky.

Vuori­nen toivoo ihmi­siltä tark­kaa­vai­suutta erityi­sesti jouluna. Kynt­ti­lässä on pieni liekki, mutta tuli­palo ei vaadi paljoa syttyäk­seen, Vuori­nen toteaa.

– Muis­ta­kaa sammut­taa kynt­ti­lät ja joulu­va­lot. Vanhat joulu­va­lot lämpiä­vät aika paljon, jos ne pöhöt­tä­vät kuusessa useam­man päivän. Ja kuusi on sytty­mis­herkkä, jos se vähän kuivahtaa.