Amma­til­li­nen koulu­tus voimavaraksi

Vuoden alussa voimaan astu­nut amma­til­li­sen koulu­tuk­sen uudis­tus on yksi askel pitkään jatku­neessa pyrki­myk­sessä lähen­tää amma­til­lista koulu­tusta ja työelä­mää toisiinsa, edis­tää suju­vaa siir­ty­mistä koulun penkiltä palk­ka­työ­hön ja vastata yritys­ten työvoimatarpeeseen.

Opis­ke­li­joille suurin muutos on siinä, että päte­vyyt­tään voi yhden perus­tut­kin­non jälkeen täyden­tää pienissä osissa. Lähtö­koh­tana on puut­tu­van osaa­mi­sen hank­ki­mi­nen, ei koko­naan uuden tutkin­non suorit­ta­mi­nen. Yrityk­sille vaikut­ta­vin muutos on opis­ke­li­joi­den työpai­kalla tapah­tu­van koulu­tuk­sen lisään­ty­mi­nen. Oppi­lai­tok­sille näyt­tää tule­van aikai­sem­paa merkit­tä­vämpi tehtävä työvoi­man kysyn­nän ja tarjon­nan kohtaa­mi­sen koordinoijana.

Ajan­kohta amma­til­li­sen koulu­tuk­sen kehit­tä­mi­selle on suotuisa. Talous vetää. Yrityk­sissä ja orga­ni­saa­tioissa tarvi­taan uusia osaa­jia. Työn tarjoa­jia erot­te­leva seikka kuiten­kin on niiden kyvyssä irrot­taa henki­lö­kun­nas­taan koulut­ta­jia. Sen lisäksi työkoh­tai­nen ammat­ti­taito on eri asia kuin opet­ta­mi­sen taito. Opas­ta­jia ei vält­tä­mättä joka työpai­kalta löydy.

Toinen kriit­ti­nen piste on tasa­ver­tai­suu­den toteu­tu­mi­nen. Esimer­kiksi nuor­ten mahdol­li­suu­det muut­taa opin­to­jen ja mahdol­li­sen työpai­kan perässä ovat rajal­li­sem­mat kuin aikuis­opis­ke­li­joi­den. Toisaalta on huoleh­dit­tava siitä, että opis­ke­li­jat saavat tarvit­se­mansa koulu­tuk­sen sen sijaan, että heitä käytet­täi­siin työpai­koilla ilmai­sena työvoimana.

Kolman­neksi on huomioi­tava, että kaikki panos­tuk­set eivät vält­tä­mättä johda toivot­tui­hin tulok­siin tai niiden saavut­ta­mi­sessa menee oletet­tua pidempi aika. Resurs­seja pitäisi löytyä myös epäon­nis­tu­mis­ten sietä­mi­seen ja käsit­te­le­mi­seen, uusien mahdol­li­suuk­sien anta­mi­seen ja toimin­nan kehittämiseen.

Kun samasta rahoi­tus­laa­rista makse­taan sekä toisen asteen koulu­tus että amma­til­li­nen aikuis­kou­lu­tus, on tarpeen seurata ja varmis­taa, että oppi­lai­tok­set järjes­tä­vät riit­tä­västi myös aikuis­kou­lu­tusta. Osaa­mi­sen kartut­ta­mista pienissä osissa voitai­siin toteut­taa vielä nykyistä lyhyem­pinä jaksoina. Sitä edis­täisi, jos oppi­lai­tok­set saisi­vat julkista rahoi­tusta myös kuukau­den tai sitä lyhyem­pien opetus­jak­so­jen järjes­tä­mi­sestä. Lisäksi työt­tö­myys­tur­van varassa opis­ke­le­mi­sen rajoi­tuk­set on pois­tet­tava. Koulu­tus­mah­dol­li­suuk­sista sääs­tä­mällä ja leik­kaa­malla tulok­set jäävät saavuttamatta.

Ammat­ti­taito ja mahdol­li­suus sen uudis­ta­mi­seen ovat tärkeitä teki­jöitä ihmis­ten työmark­ki­noilla selviy­ty­mistä ja työstä tai työt­tö­myy­destä uuteen työhön siir­ty­mistä ajatel­len. Yleis­si­vis­tystä ei pidä kuiten­kaan unoh­taa. Se on voima­vara, jonka avulla ihmi­set voivat arvioida elämän­kul­ku­aan, arvo­jaan ja tavoit­tei­taan sekä harkita vaih­toeh­toi­sia polkuja tule­vai­suu­teen myös ongel­mia kohda­tes­saan. Työelä­män tieto­taito, yhteis­kun­nan tunte­mus ja kansain­vä­lis­ten kysy­mys­ten hahmot­ta­mi­nen ovat tärkeä osa ihmis­ten pärjää­mistä. Ympä­ris­töään harki­ten arvioi­vat ihmi­set puoles­taan ovat yhteis­kun­nan kehit­ty­mi­sen voimavara.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja