Teollisuusnuorten päivät Murikassa: ”Nyt on suistuttu tosi pahasti raiteilta”
Hallituksen kaavailemat työelämän heikennykset puhuttivat Teollisuusliiton nuoria jäseniä. Heitä huolestuttavat erityisesti aikeet rajata lakko-oikeutta ja leikata työttömyysturvaa.
Ei käy, huutaa joukko Teollisuusliiton nuoria jäseniä Murikka-opiston Rauta-luokassa Tampereen Teiskossa. He viimeistelevät lakkokylttejä tulevia työnseisauksia silmällä pitäen.
– Hallituksen esitykset herättävät minussa niin suuria vihan tunteita, että niitä on vaikea kuvata nätisti. Nyt on suistuttu tosi pahasti raiteilta, sanoo Niko Järvinen Nivalasta.
Hän leikkaa saksilla lakkokyltin vasempaan alareunaan hampaanjälkiä. Kyltissä kysytään ytimekkäästi, miksi heikko-osaisia pitää purra. “Purra” on kirjoitettu suurin punaisin kirjaimin.
Eniten Järvistä pistää vihaksi se, että hallitus aikoo käydä pienituloisten taskuilla. Hän pelkää, että se johtaa pahimmassa tapauksessa rikollisuuden kasvuun.
– Huumekauppa on jo nyt ongelma nuorten keskuudessa Pohjois-Pohjanmaalla.
Järvinen ja 90 muuta Teollisuusliiton nuorta jäsentä kokoontuivat Murikkaan Tenu-päiville eli Teollisuusnuorten päiville marraskuun viimeisenä viikonloppuna.
– Olen ensimmäistä kertaa Murikassa. Tulin tänne, koska olen kiinnostunut liiton toiminnasta.
Liitto luo turvaa työntekijälle riitatilanteissa.
Järvinen opiskelee hitsaajaksi oppisopimuksella Mecanovalla. Hän liittyi Teollisuusliittoon kaksi vuotta sitten.
– Rakennusliittoon kuuluva kaverini sanoi, että kannattaa muuten liittyä liittoon. Hän oli oikeassa. Liitto luo turvaa työntekijälle riitatilanteissa.
”MONET SUOSITELLEET”
Teollisuusnuorten päivät on tarkoitettu liiton alle 36-vuotiaille jäsenille ja opiskelijajäsenille. Porvoolainen prosessioperaattori Heidi Rinne oli mukana ensimmäistä kertaa.
– Olen tykännyt käydä liiton nuorten tapahtumissa. Niissä tosi monet ovat suositelleet minulle Teollisuusnuorten päiviä, sanoo Nesteen Kilpilahden jalostamolla työskentelevä Rinne.
Rinne saapui Murikkaan jo keskiviikkona, sillä hän osallistui ennen Teollisuusnuorten päiviä Nuoret mukana Teollisuusliitossa -koulutukseen.
– Tulin kurssille, koska olen ammattiosastoni Porvoon öljynjalostamon työntekijät ry:n nuorisovastaava ja halusin tietää, miten sitä pestiä pitäisi hoitaa.
Teollisuusnuorten päivät alkoivat lauantaina liiton varapuheenjohtajan Turja Lehtosen puheenvuorolla, jossa hän ruoti hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä. Rinne odotti erityisesti Lehtosen osuutta, sillä hän halusi kuulla, millaisia vaikutuksia lakoilla on ollut.
– Hän kertoi, että keskusteluyhteyttä on saatu vähän avattua. Se kuulosti hyvältä, sillä tuntuisi turhalta, jos lakoilla ei olisi mitään vaikutusta. Toivon, että meidän ei tarvitse pysäyttää koko Suomea.
Toivon, että meidän ei tarvitse pysäyttää koko Suomea.
Eniten Rinnettä harmittaa hallituksen aikeet rajoittaa lakko-oikeutta.
– Se tuntuu pahalta, koska kyse on perusoikeudesta. Me elämme kuitenkin tällaisessa demokraattisessa maassa.
KOHTAAMISET PARASTA ANTIA
Lounaan jälkeen teollisuusliiton nuoret kokoontuivat auditorioon kuuntelemaan liiton kemian sektorin johtajaa Toni Laihoa, joka puhui työehtosopimuksista. Se oli erityisesti lääketyöntekijä Jarno Silvosen mieleen.
– Yleisesti tiedetään, että hyvinvoiva työntekijä on tuottava. Tätä seikkaa ei huomioida riittävästi tessissä eikä paikallisissa sopimuksissa, Silvonen harmittelee.
Hän työskentelee Orionin Turun-tehtaalla, joka osallistui syyskuussa ulosmarssiin hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä vastaan.
Erityisesti suunnitelmat ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kajoamisesta ja yt-velvoitteen poistamisesta alle 50 hengen yrityksiltä vetävät Silvosen hiljaiseksi. Hän ei niele väitettä, että hallituksen esitykset edistäisivät työllisyyttä.
– Minua kummastuttaa, että ensimmäinen sairauslomapäivä aiotaan muuttaa palkattomaksi. Tutkimusten mukaan omailmoituskäytäntö on vähentänyt sairauspoissaoloja.
Silvonen on oman osastonsa luottamusmies ja vuoden alusta hänestä tulee ammattiosastonsa Turun lääkealan työntekijöiden puheenjohtaja. Lisäksi hän toimii SAK:n aluetoimikunnan puheenjohtajana.
– Teollisuusnuorten päivillä näen tuttuja ja tapaan uusia ihmisiä. Se on täällä parasta, Silvonen sanoo.
”HARVAT EDUT LAISSA”
Iltapäivän työpajoissa liiton nuoret jäsenet pohtivat lakkokyltteihin sopivien iskulauseiden lisäksi muun muassa työympäristöön ja viestintään liittyviä kysymyksiä.
Yhdessä työpajoista he paneutuivat nuorisojaostolaisten johdolla siihen, löytyvätkö työntekijöille kuuluvien etujen minimivaatimukset laista vai työehtosopimuksesta.
Onhan se hyvä, että nuoret tulevat tietoiseksi siitä, kuinka harvat edut perustuvat lakiin.
– Minulle se oli vanhan kertausta, mutta onhan se hyvä, että nuoret tulevat tietoiseksi siitä, kuinka harvat edut perustuvat lakiin. Tessiin on saatu neuvoteltua paremmat ehdot, sanoo Tiia Nyrkkö.
Imatralla asuva Nyrkkö työskentelee operaattorina Stora Enson Honkalahden sahalla Joutsenossa. Ensi vuoden alusta hänestä tulee työsuojeluasiamies.
– Haluaisin olla aktiivinen liiton jäsen ja ajattelin, että Teollisuusnuorten päivät on hyvä tilaisuus tutustua muihin nuoriin. Olen täällä nyt ensimmäistä kertaa.
Nyrkköä huolestuttavat hallituksen aikeet heikentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Jos työttömyyskorvaukset entisestään pienenevät, miten niillä tulee toimeen, hän pohtii.
Lauantai-ilta huipentui naamiaisiin, karaokeen ja diskoon Murikan Mutteri-klubilla. Nyrkkö pukeutui tv-sarjoista ja elokuvista tutuksi piirroshahmoksi Scoopy-Doon Velma Dinkleyksi.