Työttö­mien palve­luihin tarvi­taan lisää laatua

Kun ihminen jää työttö­mäksi, ei hänen ammat­ti­tai­tonsa yhtäkkiä katoa. Silti muiden ihmisten tulkinta työttö­mäksi jääneestä ja hänen ammat­ti­tai­dos­taan saattaa muuttua. Se on yksi kiusal­li­sim­mista ongel­mista, jonka työttömät kohtaavat. Heidän pitäisi pystyä toimi­maan vakuut­ta­vasti ympäris­tössä, jossa työttö­myyden syyksi nähdään työttö­myyden aiheut­ta­neiden olosuh­teiden sijaan työttö­mäksi jäänyt yksilö.

Toinen työttö­mien kohtaama pulma on ryhtyä toimi­maan yhteis­kunnan edellyt­tä­mällä tavalla uuden työn hakemi­sessa. Tällaista taitoa ensim­mäistä kertaa työttö­mäksi jäävillä ihmisillä ei taval­li­sesti ole. Ja vaikka kokemus karttuisi, ei aukotonta osaamista byrokra­tian kanssa asioi­mi­seen välttä­mättä kerry.

Touko­kuun alussa voimaan tullut työttö­mien tukipal­ve­lujen uudistus sisältää perus­tel­tuja toimin­ta­mal­leja työttö­mien tilan­tee­seen vaikut­ta­mi­sessa. Ensim­mäinen tapaa­minen työvoi­ma­pal­ve­luja tarjoavan viran­omaisen kanssa toteu­te­taan nopeasti työttö­myyden alettua, mitä seuraa tapaa­misten jatkumo, kunnes uusi työ on löytynyt.

Työttö­myyden alussa tapah­tuva työmark­ki­noiden tilan­teen kartoit­ta­minen sekä ihmisten osaamisen, vahvuuk­sien ja kehit­tä­mis­tar­peiden selvit­tä­minen on tehok­kaiden jatko­toi­men­pi­teiden suunnit­telun olennainen lähtö­kohta. Samalla pitäisi tulla selko myös siitä, miten byrokra­tian kanssa toimi­taan niin, että valin­tojen sosiaa­liset ja talou­del­liset seuraukset ovat etukä­teen tiedossa esimer­kiksi koulut­tau­tu­mista harkit­taessa. Työttö­mien ja viran­omaisten tapaa­mi­sissa palvelun laatu on pääasia. Tapaa­misten määrä on ainoas­taan alusta laadun tuottamiseksi.

Työttö­mien ja viran­omaisten tapaa­mi­sissa palvelun laatu on pääasia. Tapaa­misten määrä on ainoas­taan alusta laadun tuottamiseksi.

Pitkä­ai­kais­työt­tö­myys on piinal­linen ongelma. Se vähenee vain siten, että pitkä­ai­kais­työt­tömät työllis­tyvät pysyvästi. Toinen riesa on, että pitkä­ai­kais­työt­tö­mien asema on työpai­koista kilpail­taessa vaikeu­tunut. Juuri tässä pitäisi pystyä vaikut­ta­maan työn tarjoa­jiin, että he tarkas­te­li­sivat saamiaan työha­ke­muksia tasaver­tai­sesti hakijoiden osaamis­po­ten­ti­aalin ja yrityksen tarpeiden pohjalta riippu­matta hakijoiden asemasta työmark­ki­noilla. Yksi tapa voisi olla se, että työhaas­tat­te­luihin kutsu­taan säännön­mu­kai­sesti myös työttömiä työnha­ki­joita. Vaikka rikko­nainen työhis­toria ei papereiden perus­teella niin vakuut­ta­valta vaikut­tai­si­kaan, voi haastat­telun perus­teella paremmin arvioida, minkä­lainen ihminen hakemuksen on jättänyt, mikä hänen ammatil­lisen osaamisen kokonai­suu­tensa on, ja minkä­lainen asenne ja ote hänellä tarjolla olevaan työhön ja työn tekemi­seen on.

Pohjois­mainen työvoi­ma­pal­ve­lu­malli keventää työttö­mien sanktiointia aikai­sem­paan verrat­tuna. Sitä voidaan pitää myöntei­senä kehityk­senä. Samalla säädösten taustalla edelleen on ajatte­lu­malli, jonka mukaan työttö­mien kaitse­mi­seksi tarvi­taan uhka kaikkiin kohdis­tu­vista sanktioista. Mahdol­li­siin väärin­käy­tök­siin täytyy tietysti puuttua, mutta työmark­ki­noilla suuren enemmistön muodos­ta­vien työnha­ki­joiden pääta­voite on löytää uusi työpaikka ja ansaita itsenäi­seen elämi­seen tarvit­tavat tulot. Ei siinä sanktioita tai niiden uhkia tarvita, vaan tukea, välineitä ja kannustusta.

Kirjoit­taja on Tekijä-lehden päätoimittaja.