Raja-arvoilla suojellaan työntekijöitä

Turvallisen ja terveellisen työympäristön paras tae on työolosuhteiden suunnitteleminen jo alun alkaen turvallisiksi ja terveellisiksi. Riskitekijöiden hallinnasta, altistumisten ehkäisemisestä ja raja-arvoista puhuminen kertoo jo siitä, että työpaikalla on tunnistettu ongelma, joka pyritään ottamaan hallintaan. Jos ratkaisua ei löydetä, työympäristö ei ole terveellinen ja turvallinen.

Tehokkain tapa toimia on työpaikalla havaitun vaara- tai haittatekijän syntymisen estäminen. Jos se ei onnistu, on seuraava tavoite vaaran poistaminen. Sekään ei kuitenkaan aina ole mahdollista. Silloin tehtävälistalla ovat erilaiset riskien ja työn tekemisen hallinnan keinot. Yksi osa tätä kokonaisuutta on raja-arvojen määritteleminen. Raja-arvoon pitäisi pääsääntöisesti päästä ilman henkilönsuojaimia kuten hengityssuojaimet. Ne ovat viimesijaisia keinoja ongelman ratkaisemisessa. Ne auttavat tekemään työtä vaarallisia altisteita sisältävässä työympäristössä, mutta ne eivät tee työympäristöstä turvallista tai terveellistä.

Siksi raja-arvojen määrittelyllä on erityinen arvonsa työntekijöiden suojaamisessa työympäristön riskitekijöiltä, kuten asbestilta, puupölyltä ja kemiallisilta aineilta. Mitä vähemmän altistumista tapahtuu, sitä parempi työntekijöiden tilanne on.

Tyypillinen asetelma raja-arvojen määrittelemisessä on se, että työnantajien edustajat haluavat asettaa ne höllemmäksi kuin työntekijöiden edustajat, joiden ajattelua ohjaa työntekijöiden turvallisuus. Työnantajien toimintaa ohjaa turvallisuusnäkökohtien rinnalla myös raha. Mitä alhaisemmaksi esimerkiksi asbestin raja-arvo asetetaan, sitä tehokkaammat suojauskeinot työympäristössä ja suojavälineet työntekijöille tarvitaan. Tällainen tehokkuus maksaa.

Työntekijöiden terveys ja turvallisuus pitää asettaa taloudellisten näkökohtien edelle.

Työntekijöiden terveys ja turvallisuus pitää asettaa taloudellisten näkökohtien edelle. Näin ollen esimerkiksi työntekijöiden EU:ssa ajama asbestin raja-arvo 0,001 kuitua kuutiosenttimetrissä hengitysilmaa kahdeksan tunnin keskiarvona on se, mihin direktiivien säätäjien olisi syytä päätyä.

Poliittinen päätöksenteko on työntekijöiden suojelemisen rinnalla myös väline, jolla työolosuhteita parantavien teknologioiden sekä turva- ja suojavälineiden kehitystyötä voidaan ohjata. Jos niiltä vaaditaan aikaisempaa enemmän tehokkuutta, sitä tullaan jossain vaiheessa tuotteina ja välineinä tuottajilta myös saamaan. Mitä enemmän tehokkaampia välineitä tuotetaan, sitä alemmalle tasolle voidaan niiden hinnoittelussa päästä.

Joskus näissä raja-arvokeskusteluissa on putkahtanut esiin väittämiä, joiden mukaan minkäänlaista ylisuojelua ei pidä ruveta harjoittamaan. Se on kummallinen näkökanta. Se sivuuttaa tyystin turvallisen ja terveellisen työympäristön rakentamisen ensisijaiset tavoitteet vaaran estämisestä tai poistamisesta. Se sopii erittäin huonosti ennakoivan työturvallisuuskulttuurin ajatukseen eikä ota huomioon vaarallisille aineille altistumisen pitkäaikaisvaikutuksia. Lisäksi lainsäädäntö määrää minimoimaan esimerkiksi syöpävaarallisille aineille altistumisen niin pieneksi kuin mahdollista. Raja-arvo on kynnys, jota ei saa ylittää.

Myrkyttömiä aineita voi käsitellä vapaasti ja puhdasta ilmaa voi hengittää rajattomasti. Se on ihmisarvoista elämää työssä ja vapaa-ajalla.

Kirjoittaja on Tekijä-lehden päätoimittaja.