Vihel­le­tään peli poikki

Whist­le­blowing-direk­tiivin idea on luoda ilmoi­tus­ka­navat väärin­käy­tösten ilmoit­ta­mi­selle. Euroopan tasolla idea on kitkeä korrup­tiota ja paljastaa EU-rahoihin ja hankin­toihin liittyviä epäsel­vyyksiä. Esiin voi tulla myös esimer­kiksi ympäristönsuojelurikkomuksia.

Samalla kun luodaan kanavat, joilla työnte­kijät voivat tehdä ilmoi­tuksia, sääde­tään laki, jolla suojel­laan ilmoit­tajaa. Kuulostaa periaat­teessa hyvältä, mutta ongel­ma­tonta järjes­telmän luominen ei ole.

EU-tason lainsää­däntö ei kata kaikkea, joten myös ilmoit­tajan suojelu rajautuu näille direk­tiivin rajaa­mille aloille, kuten sätei­ly­tur­val­li­suus, elintar­vi­ke­tur­val­li­suus tai tervey­teen liittyvät julkiset hankinnat. Ilmoit­tajan pitäi­sikin tietää, miten ja mistä ilmoi­tuksen voisi tehdä, jotta tulisi suojel­luksi? Lakiluon­noksen kommen­teissa SAK, STTK ja Akava katsovat tämän voivan johtaa siihen, että työnte­kijät eivät tee ilmoi­tuksia ja direk­tiivin tarkoitus ei toteudu. Lain sovel­ta­mi­salan pitäisi tästä syystä olla laajempi.

Lakiluon­nok­sesta on nähty puuttuvan se, voiko ilmoit­taja peruuttaa ilmoi­tuksen, jonka on ehkä tehnyt äkkipi­kais­tuk­sis­saan. Ja mikäli ilmoit­tajaa ei kyetä tunnis­ta­maan, ei hänelle voida tarjota suojelua eikä toisaalta asettaa vastuuseen väärien tietojen antamisesta.

Whist­le­blowing-järjes­tel­mässä luodaan myös kaksi erilaista ilmoi­tus­väylää. Sisäinen, luotta­muk­sel­linen ilmoi­tus­ka­nava pitää luoda yli 50 työntekijän yrityk­siin ja vastaa­vasti valtion viras­toille. Toiseksi perus­te­taan ulkoisia kanavia, kuten oikeus­kans­lerin kautta toimiva ilmoituskanava.

IHMINEN ON KEKSELIÄS AHTAALLE JOUTUESSAAN

Kansain­vä­lisen edunval­vonnan erityis­asian­tun­tija Arto Helenius Teolli­suus­lii­tosta toteaa, että direk­tii­vistä on puhuttu todella vähän. Häntä askar­ruttaa erityi­sesti minkä­laista sotkua sisäi­sestä kanavasta voi tulla. Kun ihminen on hädis­sään omista asiois­taan, hän on uskomat­toman kekse­liäs löytä­mään taustalta salaliit­toja tai epäilyksiä kavalluksista.

– Vanhana kettuna näen, että joku saattaa omassa hanka­lassa tilan­tees­saan tehdä anonyymin ilmoi­tuksen, jotta saisi vielä yhden vahin­gon­kor­vaus­pe­rus­teen lisää.

Työpai­koilla esiin tulee enemmänkin asioita, jotka koetaan oikeaksi tai vääräksi. Heleniuksen mielestä on tärkeää, ettei uusi ilmoi­tus­jär­jes­telmä sotke vanhoja neuvot­te­lu­pe­ri­aat­teita ja luotta­mus­mies­jär­jes­telmää. Työym­pä­ris­tö­asioiden tulisi ensisi­jai­sesti mennä työsuo­je­luor­ga­ni­saa­tion eikä nimet­tö­mien ilmoi­tusten kautta.

– Jokai­sessa firmassa pitäisi käydä läpi luotta­mus­hen­ki­löiden ja työnte­ki­jöiden kanssa, mihin tämä ilmoi­tus­ka­nava on tarkoi­tettu sekä miten ja missä ilmoi­tuksia käsitellään.

Helenius katsoo, että direk­tii­vissä katsel­laan koko EU:n tasolla unionin järjes­telmiä loukkaavia seikkoja. Etelä-Euroopan valtioissa EU-tuet voivat upota paikal­li­seen hallin­toon – jälkiä ja tuloksia jättämättä.

– Me olemme Suomessa aika ”puhtaita”, sillä EU-rahoja käyte­tään ja haetaan aika vähän verrat­tuna Espan­jaan, Italiaan ja Ranskaan, missä rahoi­tusta voi hakea omalla äidin­kie­lellä – ja käyttää järjes­telmiä hyväkseen.

Anonyymi kanava, viimei­seen saakka

Ilmoi­tus­ka­navia on suurissa yrityk­sissä jo nyt. Viestin­tä­pääl­likkö Tapani Mylly kertoo, että Meyerin telakalla Turussa ilmoi­tus­ka­nava on ollut käytössä jo liki neljä vuotta.

– Pystyn kerto­maan, millainen se on, mutten sitä, miten se toimii, Mylly sanoo.

Meyerillä kuka tahansa voi täysin anonyy­misti jättää järjes­tel­mään viestin, jos epäilee väärin­käy­töstä telakan tai sen verkoston kohdalla. Ilmoi­tukset käsitel­lään telakan oman organi­saa­tion ulkopuo­li­sessa yksikössä.

– Netti­si­vuilla on verkko­pal­velu, johon viestejä voi jättää. Aika tarkkaan on mietitty proto­kolla, miten asiat sen kautta etenevät.

Olennaista on, että ilmoit­tajaa suojel­laan ja kaikki telak­kaan liittyvä käsitel­lään. Jos ilmoit­taja jättää yhteys­tiedot, vaikka sitten anonyy­misti luodun nettio­soit­teen, hän saa tiedon asian käsit­te­lystä. Myös ilmoi­tuksen kohdetta halutaan suojella mahdol­li­silta vääriltä ilmoi­tuk­silta. Muuten tietoja kanavan toimin­nasta ja ilmoi­tusten kohta­losta ei anneta.

– On tarkoi­tuk­sella raken­nettu kanava näin, että anony­mi­teetti varmasti pysyy satapro­sent­ti­sesti. Kun kanava pistet­tiin pystyyn, joku kyseli sen tuloksia, mutta jutun­teko tyssäsi, koska ei ole mitään kerrot­tavaa, Mylly toteaa.

Kanavaa ei myöskään mainos­teta. Täysin käyttä­mät­tö­mänä se Myllyn mukaan ei ole ollut.

– On yhden­te­kevää onko ilmoi­tus­ka­nava olemassa tai ei. Silloin asiasta tiedo­tet­tiin, kun Meyer otti sen käyttöön. Kanava on kuitenkin niin hyvin piilo­tettu, että käytän­nössä sitä ei ole, Meyerin Turun telakan pääluot­ta­mus­mies Juha Jorma­nainen sanoo ja epäilee, ettei ilmoi­tuksia tule juuri koskaan.

– Me kaikki henki­lös­tö­ryhmät olimme sitä mieltä, että se on kuollut lehti. Tarkoitus on, että sitä kautta saa antaa ilmi väärin­käy­tö­se­päi­lyjä. Oman talon ilmian­to­jär­jes­tel­mään ei kannata ilmoittaa mitään, sen verran tarvi­taan itsesuo­je­lu­vaistoa. Tulee mieleen Itä-Saksa, missä joka toinen vakoili joka toista. En pidä järjes­telmää hyvänä, Jorma­nainen pohtii.

ILMOITUSKANAVA VOI TOIMIA ORGANISAATION EDUKSI

Suurista organi­saa­tioista Helsingin ja Uuden­maan sairaan­hoi­to­pii­rissä on mitä ilmei­semmin kanta­pään kautta koettu, että ilmoi­tus­ka­navaa tarvi­taan. HUS on saanut kasapäin negatii­vista julki­suutta mitta­villa, kilpai­lut­ta­matta tehdyillä hankin­noilla ja niihin liitty­villä epäselvyyksillä.

– On tarkoi­tuk­sen­mu­kaista luoda sellainen järjes­telmä, että jos jokin on epäselvää tai sopima­tonta, se nousee esiin mahdol­li­simman varhai­sessa vaiheessa ja tähän pysty­tään puuttu­maan, hallin­to­joh­taja Lauri Tanner sanoo.

HUS:ssa pidetään kuitenkin sormea start­ti­nap­pu­lalla. Ennen halli­tuksen lakie­si­tystä HUS ei tee kanavan suhteen järjes­tel­mä­han­kin­toja. Laaja työryhmä juris­tei­neen ja riskien­hal­linnan asian­tun­ti­joi­neen vie silti asiaa eteenpäin.

Tanner muistuttaa, että HUS:lla on vanhas­taan erilaisia ilmoi­tus­jär­jes­telmiä, jotka ovat osa tervey­den­huollon omaa säätelyä. HaiPro-järjes­tel­mällä ilmoi­te­taan läheltä piti ‑tapah­tumia sekä haitta­ta­pah­tumia potilaiden hoidossa, ja nämä ilmoi­tukset voi tehdä anonyy­misti. Järjes­telmä on hyvä potilas­tur­val­li­suuden paran­ta­mi­seen ja vahin­goista oppimi­seen. Toisaalta on henki­lö­riski-ilmoi­tus­jär­jes­telmä, jolla voidaan ilmoittaa, mikäli yksit­täinen henkilö uhkaa potilas­tur­val­li­suutta tai tekee rikol­lisia tekoja. Tämä kanava ei ole ollut anonyymi, mikä direk­tiivin tarkoit­ta­massa ilmoi­tus­jär­jes­tel­mässä on olennaista.

Tunnustan, että kokonai­suus on monimut­kainen. Tarkoitus on hirveän hyvä, toteu­tus­tapa on hankala.

– Nämä ovat henki­sesti whist­le­blow-maailman edeltäjiä, Tanner pohtii.

Whist­le­blow-järjes­telmä suojaa ilmoit­tajaa, mutta ainakin vielä tässä vaiheessa vain lain ja direk­tiivin määrit­te­le­mällä soveltamisalalla.

– On tietysti hyvä kysymys, miten järjes­tel­mään saatai­siin muitakin sekto­reita. Jos esimer­kiksi potilas­hoi­dossa, tapahtuu asiat­to­muuksia, miten myös niitä saatai­siin esiin.

HUS pyrkii purka­maan päällek­käi­syyksiä, yksit­täisen työntekijän näkökul­masta voi silti olla haastavaa, että on erilaisia ilmoituskanavia.

– Tunnustan, että kokonai­suus on monimut­kainen. Tarkoitus on hirveän hyvä, toteu­tus­tapa on hankala, Tanner sanoo.

PUOLUSTUSVOIMISSA ENSIKOKEMUKSET HYVIÄ

Sotilas­la­ki­mies Maarit Tulokas Pääesi­kunnan oikeu­del­li­sesta osastosta kertoo, että puolus­tus­voi­missa otettiin lokakuussa valta­kun­nal­li­sesti kokei­lu­käyt­töön lailli­suus­val­von­ta­ka­nava, jota on aiemminkin testattu. Ilmoi­tuksia on ensi kuukausina tullut tasai­seen tahtiin ja ne ovat olleet asiallisia.

Esille on Tulok­kaan mukaan varmasti tullut joitakin ruohon­juu­ri­tason asioita, joihin tarttu­minen esimer­kiksi pisto­ko­keen­omaisen valvonnan yhtey­dessä olisi ollut epäto­den­nä­köistä. Tietoon tulee asioita, joita muuten ei olisi mahdol­lista havaita, ja joita ei ole voitu ilmoit­tajan omassa työyh­tei­sössä nostaa esiin.

Valmis­te­lu­vai­heessa henki­lös­tö­jär­jestöt toivat esiin huolen, että kanavaa käytet­täi­siin kiusaa­mi­seen tai sitä kautta tehtäi­siin epäasial­lisia ilmoituksia.

– Alkuvai­heen kokemukset ovat varsin myönteiset. Suunnit­te­lu­vai­heessa tunnis­tetut riskit eivät ole toteu­tu­neet, vaan ilmoi­tukset ovat olleet asiallisia.

SUOMI EI OLE TÄLLÄ KERTAA MALLIOPPILAS

Keskus­kaup­pa­ka­marin johtaja Stina Wikberg arvioi ilmoi­tus­ka­navan eduksi, että yritys pääsee ajoissa puuttu­maan epäkoh­tiin, joista voisi olla sille haittaa. Hänellä on tuntuma, että edelleen löytyy organi­saa­tioita, jotka eivät edes tiedä uudesta velvoit­tees­taan kanavan luomiseen.

Suomi myöhästyy myös direk­tiivin vaati­massa lainsää­dän­nössä. Direk­tiivi piti saada osaksi Suomen lainsää­däntöä jo 17. Joulu­kuuta 2021, mutta lakie­si­tystä odotel­laan yhä.

–  Suomi ei ole tällä kertaa EU:n mallioppilas.

Jos yrityk­sessä on viisas johto, sen kannattaa kuulla mahdol­li­sesta ongel­masta mahdol­li­simman varhain.

Ne yritykset, joilla ilmoi­tus­ka­nava jo on, ovat Wikbergin mukaan valin­neet pääsään­töi­sesti linjan, että kanavan kautta voidaan ilmoittaa kaikesta. Tämä tarkoittaa myös, että yrityk­sessä on julki­sesti tiedo­tettu, että ilmoit­tajaa suojel­laan vasta­toi­mista, eli häntä ei esimer­kiksi irtisa­nota, koskipa asia mitä tahansa.

Keskus­kaup­pa­ka­marin keväällä teettämän kyselyn mukaan direk­tii­viin liittyy paljon ennak­ko­luu­loja. Työnte­ki­jöiden puolelta epäil­lään, miten anony­mi­teetti oikeasti toimii. Toisaalta pelätään, tuleeko ilmoi­tuksia liikaa, pitäi­sikö kanavaa rajoittaa tai piilottaa. Nämä ovat Wikbergin mukaan olleet ennak­ko­luu­loja, jotka eivät ole toteu­tu­neet. Hän pitää pikemmin lahjana organi­saa­tiolle, että havain­noista kerrotaan.

– Jos yrityk­sessä on viisas johto, sen kannattaa kuulla mahdol­li­sesta ongel­masta mahdol­li­simman varhain. Näin asia päästään korjaa­maan ennen kuin siitä kehkeytyy isoja juttuja.

Ideaa­li­ti­lan­teessa ei tarvit­taisi lainsää­däntöä ja pakkoa. Esimer­kiksi korrup­tion estäminen on kuitenkin isompi yhteis­kun­nal­linen tavoite EU-tasolla. Ehkä Suomessa on totuttu suoraan puhee­seen, rehtiin kanssakäymiseen.