Moni on leik­ki­nyt heidän teke­mil­lään kuorma-autoilla tai kaiva­nut hiek­ka­laa­ti­kossa heidän valmis­ta­mil­laan lapioilla. Useim­mat ovat vähin­tään­kin nähneet heidän tuot­tei­taan kaupassa. Ahve­nan­maa­lai­sen Plas­ton työn­te­ki­jät ovat varus­ta­neet suoma­lai­sia lapsia värik­käillä muovi­le­luilla 1950-luvulta saakka.

Plasto Oy Ab:n leik­ki­ka­lu­teh­taalla Ahve­nan­maalla on kone poiki­neen, ja kaik­kialta kuuluu pihi­nää, sihi­nää ja huri­naa. Yksi kone suol­taa herneen­vih­reitä sankoja hiek­ka­laa­tik­ko­leik­kei­hin. Toisesta tupsah­te­lee punai­sia kotti­kär­ryn lavoja, ja kolmas valmis­taa pieniä lime­tin­vih­reitä lapioita.

Konei­den välissä rien­tää Samuel Jans­son, joka poimii leluja laati­koi­hin ja ehtii siinä sivussa myös kiin­ni­tellä pyöriä kottikärryihin.

– Työpäi­vät ovat aika haipak­kaa, joten istu­mista ei tule monta minuut­tia, hän sanoo.

Lapiot, kupit, lauta­set ja vastaa­vat lelut valmis­te­taan yhtenä kappa­leena. Toiset taas kootaan osista, kuten kuorma-auto, joka koos­tuu ohjaa­mosta, lavasta, alus­tasta ja pyöristä. Jokai­nen osa ruis­ku­va­le­taan erikois­val­mis­tei­sessa muotissa. Muotit ovat eriko­koi­sia ja näyt­tä­vät maal­li­kon silmään nelis­kul­mai­silta rautalaatikoilta.

Muot­teja säily­te­tään tuke­vissa hyllyissä pitkinä riveinä ja monessa kerrok­sessa. Kaik­ki­aan täällä on noin 800 muot­tia, ja raskain niistä painaa yli viisi tonnia. Sitä käyte­tään pulk­kien valmistukseen.

Arve Simon­sen on Plas­ton leik­ki­ka­lu­teh­taan keskus­hen­ki­löitä. Hän on nimit­täin muot­ti­va­ras­ton valtias, joka vaih­taa konei­siin muotit eri osien valmis­ta­mista varten. Muotit noste­taan hyllyiltä pinon­ta­vau­nulla, kulje­te­taan kulloi­sel­le­kin koneelle ja noste­taan paikal­leen siltanosturilla.

– Työ on vaara­tonta, kunhan tuntee toimin­ta­ta­vat. Kaiken varalta on tietysti paras olla seiso­matta suoraan muotin alla, hän sanoo.

Muotin­vaih­don jälkeen konei­siin on myös aina vaih­det­tava ohjelma. Pitää miet­tiä, mikä on sopiva paine baareina ja miten kauan painetta tulisi pitää yllä, jotta saatai­siin mahdol­li­sim­man hyvä tuote.

– Joskus muotin­vaihto vie tunnin, joskus pari kolme, sanoo Simon­sen, joka tuli Plas­tolle vuonna 1994.

– Sittem­min olen hoita­nut eri työteh­tä­viä. Viih­dyn Plas­tolla, koska täällä on hyvä työym­pä­ristö ja hyvät työka­ve­rit, hän jatkaa.

HYLÄTYT OSAT KIERRÄTETÄÄN PYÖRIKSI

Kone­hal­lissa tuok­suu lämmin muovi, ja koneet tuntu­vat elävän omaa elämäänsä. Ne kaikki suol­ta­vat tasai­sin välia­join sisuk­sis­taan joko koko­nai­sia leluja tai lelun osia. Tänään valmis­tuu muun muassa kotti­kär­ry­jen punai­sia lavoja, jotka ovat hihnalle tulles­saan vielä lämpimiä.

Samuel Jans­son valvoo usei­den konei­den toimin­taa ja tarkas­taa kaik­kien osien laadun. Kappa­leet, joissa on pinta­vir­heitä tai muita vikoja, pääty­vät omaan laatik­koonsa. Kaikki syystä tai toisesta hylä­tyt kappa­leet rouhi­taan myöhem­min, ja massa värjä­tään mustaksi. Tämän jälkeen siitä valmis­te­taan pyöriä eri ajoneuvoihin.

Hyvä­laa­tui­set osat Jans­son pakkaa laati­koi­hin, ja tänään hän kiin­nit­tää myös pyöriä kottikärryihin.

– Työssä ei ole erityi­siä vaara­te­ki­jöitä, mutta melu­taso on aika kova. Nykyi­sin käytän­kin aina kuulos­uo­jai­mia, hän sanoo.

LOMAUTUKSET TYÖLLISTIVÄT LUOTTAMUSMIESTÄ

Työn­te­ki­jöi­den luot­ta­mus­mies Monika Johns­son työs­ken­te­lee ensi­si­jai­sesti varas­tossa, missä hän kerää yhteen eri tilaa­jille lähe­tet­tä­viä tava­roita. Parhail­laan hän valmis­te­lee muun muassa norja­lais­liik­kei­siin lähdössä olevaa suurtoimitusta.

Pienem­mät tilauk­set voi kerätä käsin, mutta usein hän suhaa hylly­jen välissä ”ralli­au­tolla”, kuten keräi­lyt­ruk­kia tava­taan kutsua.

– Tarvit­taessa voin myös sijais­taa kone­hal­lin puolella, hän sanoo.

Johns­son on työs­ken­nel­lyt varas­tossa kymme­nen vuotta, ja sitä ennen hän oli pitkään kokoonpanopuolella.

– Tämä on ihan mukiin­me­ne­vää. Tärkeintä on, että on työpaikka. Liityin ammat­ti­liit­toon aloit­taes­sani Plas­tolla vuonna 1993. Liit­toon kuulu­mi­nen tuo mieles­täni turvaa, ja meitä järjes­täy­ty­neitä työn­te­ki­jöitä on täällä aika paljon, hän sanoo.

Viime syksynä saatiin henki­lös­töä ravis­tel­lut tieto, joka poiki Moni­kalle taval­lista enem­män yhtey­den­ot­toja. Plas­ton suurim­mat asiak­kaat olivat vähen­tä­neet tilauk­si­aan, joten yhtiö päätti lomaut­taa kaikki reilut 30 työn­te­ki­jää lyhen­tä­mällä työai­kaa päivällä viikossa kahdek­san viikon ajan.

– Toki uuti­nen pisti miet­ti­mään tule­vai­suutta, mutta toivo­taan parasta, Monika Johns­son sanoo.

TYÖ KÄY JALOILLE

Kone­hal­lin vieressä on suuri huone, jossa kootaan monio­sai­sia leluja. Täällä kerä­tään myös eri tuot­teita yhteen valmiiksi asiakaspakkauksiksi.

Monta­kan Olofs­son seisoo omassa nurk­kauk­ses­saan laatik­ko­jen ympä­röi­mänä ja kerää yhteen 15 osaa: lusi­koita, lauta­sia ja mukeja, jotka sisäl­ty­vät mehu­kes­tias­tias­toon. Kaikki paka­taan pieneen koriin, joka kääräis­tään verk­ko­pus­siin. Lopuksi Olofs­son kiin­nit­tää karton­gille paine­tun tuote­se­los­teen ja liit­tää koriin kahvan. Päivän aikana hän saat­taa koota noin 150 mehukestisettiä.

– Seison koko työpäi­vän ajan. Istualta työs­ken­tely ei oikein suju, mutta lattialla on kumi­matto jalko­jen ja selän sääs­tä­mi­seksi, hän kertoo.

Toisaalla hallissa seisoo Mikael Jäkälä, jonka työsar­kana on pien­ten etukuor­mu­rien ja kuorma-auto­jen kokoonpano.

– Työ saat­taa käydä vähän yksi­toik­koi­seksi, mutta välillä teen muuta­kin. Olen erään­lai­nen joka­pai­kan­höylä, hän toteaa.

UUDISTI SUOSIKKIAUTONSA JA PANOSTAA SOKERIRUOKOMUOVIIN

Plas­ton perus­ti­vat ahve­nan­maa­lai­set vuonna 1954. Yritys myytiin pariin ottee­seen 1980- ja 1990-luvulla, ja vuonna 2004 Plas­ton silloi­nen omis­taja, ruot­sa­lai­nen Brio, oli aikeissa myydä yrityk­sen kilpai­li­jalle. Ahve­nan­maan elin­kei­noe­lä­män isot nimet puut­tui­vat kuiten­kin peliin Ålands­ban­ke­nin, Trans­mar-kulje­tus­yri­tyk­sen, Ålands Ömse­si­diga ‑vakuu­tus­yh­tiön ja Eriks­son Capi­ta­lin johdolla. Ne osti­vat Plas­ton, joka on Ahve­nan­maan mitta­puulla tärkeä työnantaja.

– Ahve­nan­maa­lai­suutta vaali­vat paikal­li­set omis­ta­jat tuovat turvaa, sanoo Plas­ton toimi­tus­joh­taja Kennet Berndts­son.

Ahve­nan­maa­lai­sella leik­ki­ka­lu­teh­taalla riit­tää haas­teita, mutta Plasto uskoo tule­vai­suu­teen. Yritys inves­toi hiljat­tain 300 000 euroa uudis­taak­seen suosik­ki­tuot­teensa – suuren kuorma-auton, jota on myyty miljoona kappa­letta. Yritys on myös alka­nut tehdä leluja muovista, joka on valmis­tettu öljyn sijasta sokeriruo’osta.

Talossa aika­naan suun­ni­tel­tua suurta kuorma-autoa valmis­tet­tiin muut­tu­mat­to­mana 1970-luvulta lähtien. Viime keväänä mark­ki­noille tuotiin kuiten­kin sen seuraaja, joka on muotoi­lul­taan modernimpi.

– Aika oli yksin­ker­tai­sesti kypsä. Kuorma-auton kaik­kien osien muotit olivat kulu­neet loppuun, Plas­ton toimi­tus­joh­taja Kennet Berndts­son kertoo.

Uudet erikois­val­mis­tei­set muotit tilat­tiin Portu­ga­lista, ja yksis­tään ne maksoi­vat 200 000 euroa. Plasto on myös panos­ta­nut uusiin konei­siin ja robot­tiin voidak­seen valmis­taa kuorma-auton renkaita kahdesta eri mate­ri­aa­lista. Sisä­osa tehdään kovasta ja ulko­pinta pehmeäm­mästä muovista.

– Päivä­ko­dit ja muut suuret asiak­kaamme ovat kaivan­neet hiljai­sem­pia kuorma-autoja, ja pehmeäm­mät renkaat pitä­vät pienem­pää ääntä.

FOSSIILITTOMIA LELUJA

Plasto käyt­tää leluissa samoja mate­ri­aa­leja kuin tehtaalla niin ikään valmis­tet­ta­vissa hillo­pur­keissa, eli elin­tar­vi­ke­käyt­töön hyväk­syt­tyjä mate­ri­aa­leja, joissa ei ole ftalaat­teja ja bisfenoli‑A:ta.

Viime keväänä Plasto toi mark­ki­noille myös uuden ”I’m Green”-lelusarjan. Tuot­teissa käytetty muovi on fossii­li­tonta, koska se on valmis­tettu öljyn sijaan sokeriruo’osta.

– Se on ekolo­gi­sem­paa. Soke­ri­ruoko sitoo kasvaes­saan enem­män hiili­diok­si­dia kuin mitä raaka-aineen tuotan­nosta syntyy. Soke­ri­ruoko on myös uusiu­tuva mate­ri­aali, toimi­tus­joh­taja Berndts­son sanoo.

Soke­ri­ruo­ko­muovi oste­taan Brasi­liasta, ja muut raaka-aineet tule­vat Aasian öljy­maista ja Yhdysvalloista.

– Loppu­tuot­teissa ei juuri ole eroa. Soke­ri­ruo­ko­muovi saat­taa ehkä olla hieman pehmeäm­pää, hän sanoo.

LEIKKIMINEN ON VÄHENTYNYT

Ahve­nan­maa­lai­sen leik­ki­ka­lu­teh­taan pyörit­tä­mi­sessä on omat haas­teensa, koska toiminta on täysin riip­pu­vai­nen meri­kul­je­tuk­sista. Kaikki raaka-aine on rahdat­tava Ahve­nan­maalle, ja valtaosa tuotan­nosta menee vien­tiin. Monet lelut voivat olla hanka­lasti kulje­tet­ta­via, ja laati­koissa on paljon ilmaa.

– Kilpai­lemme hinnan sijasta laadulla. Pääosa tuotan­nosta myydään Suomeen, mutta meillä on isoja ja pieniä asiak­kaita myös monissa muissa maissa. Tärkeänä kohde­ryh­mänä ovat päivä­ko­dit ja esikou­lut, jotka halua­vat vuosien kovaa käsit­te­lyä kestä­viä leluja, hän toteaa.

Toisena uhkana ovat taulu­tie­to­ko­neet. Mitä enem­män lapset uppou­tu­vat virtu­aa­li­maa­il­maan, sitä enem­män vähe­nee ”oikei­den lelu­jen” kysyntä.

– Tämä voi tuot­taa suuria ongel­mia monille muil­le­kin kuin vain meille lelu­val­mis­ta­jille. Jos elämää hallit­see istu­mi­nen, se on terveys­riski, Berndts­son sanoo. Hän näkee kuiten­kin tilan­teessa Plas­ton kannalta myös hyviä puolia.

– Lelumme on ensi­si­jai­sesti suun­nattu kaik­kein pienim­mille lapsille, jotka toivot­ta­vasti leik­ki­vät jatkos­sa­kin oikeita leikkejä.

TEKSTI HELENA FORSGÅRD
KUVAT KJELL SÖDERLUND