Työt­tö­mien tilan­netta on viipy­mättä helpotettava

Työt­tö­myys on kohon­nut Suomessa 9,6 prosent­tiin. Avoi­mien työpaik­ko­jen määrä on vähen­ty­nyt. Työt­tö­myys­tur­vasta on leikattu noin 900 miljoo­naa euroa. Sen keik­ka­töi­hin kannus­tava suojaosa ja lapsi­ko­ro­tus on pois­tettu. Koulu­tus­mah­dol­li­suuk­sista on karsittu ja työl­li­syys­pal­ve­lut kärsi­vät resurs­si­pu­lasta. Osaa avoi­mista työpai­koista ei laiteta julki­seen hakuun, koska työnan­ta­jat halua­vat vält­tyä näen­näis­ha­ke­muk­silta, jotka on tehty työt­tö­myys­tur­van ehto­jen täyt­tä­mi­seksi ja sank­tioi­den vält­tä­mi­seksi. Hae siinä sitten aktii­vi­sesti uutta työtä, kun sosi­aa­li­tur­vasta on muuten­kin leikattu niin, että työt­tö­mäksi joutu­van arki kään­tyy nopeasti talous­huo­lien kanssa painimiseksi.

Mielen­kiin­toi­nen piirre julki­sessa keskus­te­lussa on ollut se, että valtion ja kansan­ta­lou­den tasolla ongel­mia seli­te­tään mielel­lään toimin­taym­pä­ris­töön, suhdan­tei­siin ja raken­tei­siin liit­ty­villä perus­te­luilla. Ne ovat syynä sille, että tilanne on huono ja sille, että tehdyt toimen­pi­teet eivät tepsi. Vika ei ole päät­tä­jissä eikä harjoi­te­tussa poli­tii­kassa. Kun työtön yrit­tää perus­tella tilan­net­taan toimin­taym­pä­ris­tön, suhdan­tei­den tai raken­tei­den tuot­ta­milla ongel­milla, ei se seli­tyk­senä enää kelpaa. Nyt kysy­mys on siitä, että jos töitä ei ole löyty­nyt, niitä ei ole haettu riit­tä­västi. Se on siis itsestä, eikä esimer­kiksi työn tarjon­nasta kiinni. Ongelma on raken­ne­se­li­tys­ten sijaan sysätty työt­tö­mien niskoille. Vika ei taas­kaan ole päät­tä­jissä eikä harjoi­te­tussa politiikassa.

Köyhyys on lisään­ty­nyt. Se on päät­tä­jistä ja harjoi­te­tusta poli­tii­kasta kiinni.

Tervey­den ja hyvin­voin­nin laitok­sen THL:n arvion mukaan kahden viime vuoden aikana toteu­te­tut sosi­aa­li­tur­va­leik­kauk­set lisää­vät pieni­tu­lois­ten määrää noin 110 000 ihmi­sellä. Heistä alai­käi­siä on 27 000. SAK:n työt­tö­myys­ba­ro­met­rin mukaan SAK:laisten alojen työt­tö­mien työn­ha­ki­joi­den toimeen­tulo on heiken­ty­nyt. Joka neljäs työn­ha­kija elää alle 1 000 euron kuukausi­tu­loilla. Nais­ten keskuu­dessa tällä tulo­ta­solla elävien määrä on nous­sut 33 prosent­tiin, kun se vuotta aikai­sem­min oli 22 prosent­tia. Muutos huonom­paan on ollut nopea ja suuri.

Kiel­tei­sen kehi­tyk­sen toden­nä­köi­syy­destä esitet­tiin maan halli­tuk­selle ennen sen teke­miä leik­kaus­pää­tök­siä vaka­vat varoi­tuk­set ja vetoo­muk­set ilman vasta­kai­kua. Tulok­set näky­vät. Köyhyys on lisään­ty­nyt. Se on päät­tä­jistä ja harjoi­te­tusta poli­tii­kasta kiinni.

Työt­tö­mien tilan­netta on helpo­tet­tava viipy­mättä. Aloit­taa voi esimer­kiksi työt­tö­myys­tur­van 300 euron suojao­san palaut­ta­mi­sella, joka mahdol­lis­taa pien­ten tulo­jen tienaa­mi­sen ilman työt­tö­myy­se­tuu­den vähen­ty­mistä. Työt­tö­myys­päi­vä­ra­han työs­sä­oloeh­toa kartut­tava palk­ka­tu­ki­malli voisi lievit­tää pitkä­ai­kais­työt­tö­myyttä. Työl­li­syys­pal­ve­lu­jen resurs­seja sopii lisätä. Amma­til­li­seen koulu­tuk­seen panos­ta­mi­nen puoles­taan on ratkaisu, jonka voi varmuu­della odot­taa tuot­ta­van myön­tei­siä tulok­sia tulevaisuudessa.