Parempaa elämää rakentamassa – hyvinvointivaltion tarinassa on monta vaihetta

Hyvinvointivaltio turvaa kansalaisille laajoja tasaveroisia oikeuksia, jotka liittyvät toimeentuloon, terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Tarina suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisesta menee usein näin: sotien jälkeen köyhä kansa rakensi yhdessä hyvinvointivaltion ja nousi menestyvien kansakuntien joukkoon.

Kaukaa katsottuna juoni on selkeä, mutta samalla moni yksityiskohta jää näkemättä. Ajallinen etäisyys kultaa ja multaa muistoja.

– Läpi historian hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut monenlaisten poliittisten kiistojen aihe, sanoo historiantutkija ja yliopistonlehtori Eemeli Hakoköngäs Helsingin yliopistolta.

Esimerkiksi maksuton koulutus ei ollut läheskään kaikkien mielestä hyvä uudistus, mutta jälkikäteen katsoen harva olisi purkamassa 1970-luvulla rakennettua peruskoulujärjestelmää.

ÄÄNIOIKEUS VALOI POHJAN

Suomalaisen hyvinvointivaltion aktiivinen rakentaminen alkoi toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla. Hyvinvointivaltion rakentamisen kultakaudeksi usein määritellään 1960–1980-luvut.

Rakentaminen ei kuitenkaan alkanut tyhjästä sotien jälkeen. Jo 1900-luvun alussa työväenliike oli esittänyt vaatimuksia paremmasta elämästä.

Vuonna 1903 SDP:n Forssan ohjelmassa asetettiin tavoitteeksi muun muassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sukupuolten tasa-arvo, julkinen terveydenhuolto ja maksuton oppivelvollisuus.

Ei voitaisi ajatella hyvinvointiyhteiskuntaa, joka olisi harvojen käsissä.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus saatiin voimaan vuoden 1907 eduskuntavaaleihin. Joitain terveydelliseen, taloudelliseen ja oikeudelliseen asemaan liittyviä rajoituksia vielä oli, mutta lähtökohtaisesti kaikilla yli 24-vuotiailla oli äänioikeus.

– Ei voitaisi ajatella hyvinvointiyhteiskuntaa, joka olisi harvojen käsissä, eikä olisi demokraattista päätöksentekoa tai naisten äänioikeutta, Hakoköngäs sanoo.

1900-luvun alussa monet tavoitteet olivat omaan aikaansa radikaaleja, mutta valoivat pohjaa tuleville muutoksille.

SYNTYI TARVE NEUVOTELLA

1910–1930-luvuilla perustetiin senaatin sosiaalitoimikunta ja säädettiin ensimmäiset lait oppivelvollisuudesta ja eläkkeistä.

– Maailmansotien jälkeen työväenpuolueet saivat enemmän valtaa kuin ennen sotia. Se mahdollisti sosiaalisten tavoitteiden edistämisen, Hakoköngäs sanoo.

Suomen Työnantajain Keskusliitto tunnusti 23.1.1940 ammattiliitot ja keskusjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinakysymyksissä. Tätä kutsutaan tammikuun kihlaukseksi.

– Suomessa ammattiyhdistysliikkeen vallan kasvuun sisältyi työnantajapuolen halu ja tarve neuvotella. Haluttiin ylläpitää yhteiskuntarauhaa ja työrauhaa, Hakoköngäs sanoo.

Työehtosopimuslaki säädettiin vuonna 1946.

SUOMALAINEN KOLMIKANTA

Suomalaiseksi malliksi muotoutui sopia monista työmarkkinoiden kysymyksistä ja hyvinvointivaltion peruspilareista kolmikantaisesti, eli samassa pöydässä olivat työntekijöiden ja työnantajien edustajat sekä maan hallitus. Tällä korporatistisella tavalla saavutettiin paljon.

– Suomalaisen korporatismin historia sotien jälkeisenä aikana on olennainen osa Suomen historiaa ja se on vaikuttanut hyvinvointivaltion keskeisien elementtien toteutumiseen, Hakoköngäs sanoo.

Tehtiin isoja päätöksiä, jotka hyödyttivät laajasti monia suomalaisia.

Kolmikantaisissa tulopoliittisissa (tupo) neuvotteluissa lyötiin lukkoon montaa päätöstä, jotka ovat säilyneet. Laajan sopimisen hyvä puoli on vakaus. Päätöksiä ei purettu hallitusten vaihtuessa.

– 1960–1980-lukujen tupoissa sovittiin keskeisistä hyvinvointivaltion askelista. Hyvinvointivaltion rakentaminen korporatismin kautta toi jatkuvuutta. Tehtiin isoja päätöksiä, jotka hyödyttivät laajasti monia suomalaisia, Hakoköngäs sanoo.

Esimerkiksi vuonna 1964 säädettiin koko kansan sairausvakuutuksesta, mikä oli merkittävä yhteiskunnallinen uudistus.

UUSIA SUUNTIA 1990-LUVULLA

1990-luvulla käännyttiin myös hyvinvointivaltion tarinassa suuntaan, jossa alettiin puhua enemmän hyvinvointiyhteiskunnasta. Laman aikana valtion toimia karsittaessa yhä enemmän siirtyi yksilön, perheiden, yritysten ja järjestöjen hoidettavaksi.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen kolmikantainen sopiminen on tullut monilta osin päätökseensä. Työnantajapuoli on vetäytynyt keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista ja pääosin muustakin kolmikantaisesta sopimisesta.

Eläkejärjestelmän uudistukset ovat olleet sitkein kolmikantaisen sopimisen muoto. Viimeksi tammikuussa 2025 työmarkkinaosapuolet kertoivat päässeensä sopuun eläkeuudistuksesta, joka tehtiin maan hallituksen tehtävänannosta.

– Eläkeasiassa tuntuu toimivan isomman kuvan katsominen. Eläkkeitä on pakko ajatella vuosikymmeniä eteenpäin, Hakoköngäs sanoo.

NEUTRAALEJA PÄÄTÖKSIÄ EI OLE

Ammattiyhdistysliikkeen asemaa on myös arvosteltu, ja viimeisimmät oikeistohallitukset ovat tehneet uudistuksia kuulematta aidosti työntekijäpuolta.

Joidenkin mielestä ay-liike tulee demokraattisen päätöksenteon kentille, jonne on asiaa vain vaaleilla valituilla edustajilla.

Hakoköngäs kuitenkin muistuttaa, että vaikka ay-liike ja SAK ovat näkyviä toimijoita, eivät ne ole lainkaan ainoita edunvalvojia ja taustavaikuttajia. Jos ay-liike heikkenee, tilalle on tulijoita.

– Onhan muitakin edunvalvontajärjestöjä, jotka täyttävät valtatyhjiötä. Poliittinen päätöksenteko ei ole koskaan neutraalia, Hakoköngäs sanoo.

PALKKATYÖYHTEISKUNNAN LAPSI

Hyvinvointivaltion tarina on myös palkkatyöyhteiskunnan tarina. Turvaverkoille syntyi tarve, kun yhä useampi suomalainen sai elantonsa palkkatyöstä. Suomi oli vielä maailmansotien jälkeen maatalousvaltainen maa, mutta teollistuminen oli nopeaa sotia seuranneina vuosikymmeninä.

Palkkatyön yleistyminen loi myös sosiaalisia riskejä, jotka liittyivät muun muassa työttömyyteen, työkyvyttömyyteen, lapsen saamiseen ja korkeaan ikään.

– Hyvinvointivaltio on palkkatyöyhteiskunnan lapsi, sanoo sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Palkkatyöyhteiskunta loi tarpeen ja poliittisen voiman tarpeen taakse. Tässä ammattiyhdistysliike on ollut hyvin keskeinen.

Riskejä vastaan tarvittiin turvaverkkoja, joista hyvinvointivaltio koostuu. Kun yhä useampi suomalainen teki palkkatyötä ja kuului ammattiliittoihin, syntyi muutosvoima.

– Palkkatyöyhteiskunta loi tarpeen ja poliittisen voiman tarpeen taakse. Tässä ammattiyhdistysliike on ollut hyvin keskeinen, Hiilamo sanoo.

Palkkatyöyhteiskunta mahdollisti myös hyvinvointivaltion rahoituksen. Kun ihmiset ansaitsevat selkeää rahapalkkaa, sitä on myös mahdollista verottaa.

SEKAMALLIN HYVINVOINTIA

Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa yhdistyvät kaikille kansalaisille verovaroin tarjottava tuet ja palvelut sekä sosiaalivakuutusmaksuihin ja ansiotasoon perustuva sosiaaliturva.

Esimerkiksi työttömyysturvajärjestelmässä on kaikille tarjottu peruspäiväraha sekä työttömyyskassojen jäsenyyteen perustuva ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha.

Sekamallia selittää muun muassa, se, että sotien jälkeen poliittinen valta oli vasemmistolla ja maalaisliitolla.

Esimerkiksi 1948 säädetty lapsilisä oli alussa vajaan vuoden ajan palkan lisä, mutta sittemmin se muutettiin kaikille äideille maksettavaksi, jotta myös muut kuin palkkatyössä olevat saivat tuen.

Vastaavasti kotihoidontuki on säädetty kaupungeissa sijainneiden päiväkotien vastapainoksi, jotta maaseudullakin oli tuki lasten hoitoon.

– Maalaisliitossa oli vahva voima, ja se korosti universaalia perusturvaa, Hiilamo kertoo.

YHDENMUKAISUUS VAIHTELEE

Suomi on monella tavalla pohjoismainen hyvinvointivaltio, mutta myös poikkeavia piirteitä löytyy.

Eläkejärjestelmä edustaa pohjoismaista perinnettä.

– Eläkejärjestelmä on poikkeuksellisen yhdenmukainen. Periaatteessa kaikilla on samat etuudet, ja yksityisten vakuutusten rooli on erittäin pieni, Hiilamo sanoo.

Toisessa ääripäässä on perusterveydenhuolto, jota ei voi pitää yhdenmukaisena.

– Työnantajan kautta ja omalla rahalla hankitut vakuutukset kattavat huomattavan osan perusterveydenhuollosta. Tässä muistutamme ehkä enemmän Yhdysvaltoja kuin Pohjoismaita, Hiilamo sanoo.

VÄESTÖKEHITYS RATKAISEE

Sosiaali- ja terveyspalveluissa uudistaminen on ollut hankalaa. Pitkään uskottiin ja varsinkin toivottiin, että talouskasvu kuittaa laskut, vaikka väestö ikääntyy.

– Ikääntymisen takia verotulot eivät riitä palveluihin ja otetaan lisää velkaa. Jossain vaiheessa tilanne taas muuttuu, kun suuret ikäluokat väistyvät, Hiilamo sanoo.

Seuraavina vuosina palvelujen säilyttäminen on pitkälti kiinni siitä, miten työikäisen väestön määrä kehittyy.

– Meillä väestön ja osin myös talouden kasvu ovat maahanmuuton varassa. Jos se tyrehtyy, olemme lirissä. Pitäisin sitä valtiolle isompana uhkana kuin etu- ja palvelutasoja, Hiilamo sanoo.

Meillä väestön ja osin myös talouden kasvu ovat maahanmuuton varassa. Jos se tyrehtyy, olemme lirissä.

Orpon hallitus on leikannut sosiaaliturvaa ja vaikeuttanut maahanmuuttoa. Paljon on muuttunut päätöksenteossa verrattuna hyvinvointivaltion rakentamisen aikaan.

– Nythän työttömyysturvaan tehtiin todella radikaaleja leikkauksia, joita ei olisi voinut kuvitella silloin, kun työttömyysturvasta sovittiin kolmikannassa, Hiilamo antaa esimerkin.

Haasteet ovat suuret, mutta uutiset hyvinvointivaltion kuolemasta ovat ennenaikaisia. Hiilamo arvioi perusrakennuspalikoiden olevan edelleen paikallaan, vaikka rahoituksessa on ongelmia.

– Julkisten palvelujen ja tulonsiirtojen piirissä on valtavan iso osa äänestäjistä. En olisi huolissani siitä, että hyvinvointivaltion poliittinen kannatus olisi vaarassa, Hiilamo sanoo.

HYVINVOINTIA KAIKILLE

Historiantutkija ja Itä-Suomen yliopiston dosentti Tapio Bergholm kertoo, että ammattiyhdistysliike on saanut ajettua monia tavoitteitaan kahta kautta.

– Suomessa ay-liike on suhtautunut epäillen työnantajiin, joten monet asiat ovat laissa ja työehtosopimuksissa, Bergholm sanoo.

Maailmansotien jälkeen valtiovallan ja työmarkkinaosapuolien välille syntyi side, jossa valtiovalta pääsi vaikuttamaan työmarkkinoihin ja työmarkkinaosapuolet saivat sanavaltaa esimerkiksi sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien rakentamisessa.

Ammattiyhdistysliike on luonut hyvinvointivaltion rakenteita, mutta myös hyvinvointia, joka perustuu riittävään palkkaan ja säällisiin työoloihin.

– Ay-liike voi ottaa piikkiinsä, että ihmiset pysyvät työkykyisinä ja työurat voivat pidentyä, Bergholm sanoo.

Ay-liikettä usein moititaan väittäen, että se ajaa vain jäsenten asiaa, ei yleistä hyvää.

– Argumentti on mielenkiintoinen, mutta harhainen. Jos katsotaan vahvan ay-liikkeen maita, köyhätkin pärjäävät niissä paremmin, kuin heikkojen liittojen maissa, Bergholm sanoo.

SATTUMALLA OLLUT SIJANSA

Hyvinvointivaltion rakentamisen matkalla nähty monta käännettä. Monessa risteyksessä olisi yhtä hyvin saatettu kääntyä toiselle polulle.

Työttömyysturva oli alussa tarkoitus hoitaa yleisellä työttömyysvakuutuksella, mutta lopulta päädyttiin kassamalliin. Lapsilisä oli alussa palkan lisä, mutta sittemmin siitä tuli kaikkien perheiden tuki.

Myös työttömyyskassojen tarina on mielenkiintoinen. Alussa kassat olivat aina ammattiliittojen yhteydessä. Nykyään työttömyyskassat toimivat liitoista erillään.

– On sattumaa, ettei aikanaan kirjattu lakiin, että kassojen pitää olla ammattiliittojen yhteydessä. Se oli niin itsestään selvää, Bergholm sanoo.

Joka kerta on tehty lopullinen ratkaisu, mutta aina tulee uusi.

Asumistukikin syntyi reaktiona toiseen uudistukseen.

– Asumistuki oli osa pakettia, jossa maatalousyrittäjille annettiin eläke-etuja valtion rahoista. Asumistuki oli viritetty siten, että se kohdistui kaupunkilaiseläkeläisille, Bergholm kertoo.

Sittemmin asumistuesta kehittyi yleinen sosiaaliturvan muoto.

– Monet käänteet ovat sattumaa, Bergholm sanoo.

KAMPPAILU JATKUU

Se on varmaa, että myös hyvinvointivaltion tulevaisuudessa on monta käännettä ja päätöstä.

– Joka kerta on tehty lopullinen ratkaisu, mutta aina tulee uusi, Bergholm sanoo.

Hän muistuttaa, ettei mikään hyvinvointivaltioon liittyvä asia ole kiveen hakattu.

– Yhteiskuntaelämä on koko ajan menossa parempaan tai huonompaan tai molempiin suuntiin. Se on kamppailukysymys. Yksi parhaimmista vaikuttamisen tavoista on ammatillinen järjestäytyminen, Bergholm sanoo.