Vapaalla
Jääspeedwayssä on oltava selväjärkinen rämäpää – ”Radalle ei voi lähteä koheltamaan”
Riku Laurunen toimi ensin vuosia jääspeedwaytä ajaneen lapsuudenkaverinsa mekaanikkona, kunnes alkoi itse ajaa yhdeksän vuotta sitten. Jääspeedwayssä häntä kiehtoo vaara ja vauhti.
Piikkirenkaat pureutuvat tiukasti jäähän, kun Riku Laurunen treenaa 500-kuutioisella, metanolilla käyvällä jääspeedwaypyörällään Varkauden speedwaystadionilla.
– Startit ovat heikoin lenkkini. Jos saan huonon startin, joudun ajamaan muita kiinni, ja aikaa siihen on vain neljä kierrosta. Yksi erä kestää alle minuutin, Laurunen sanoo.
Kun vedän kypärän päähäni, unohdan kaiken muun.
Jääspeedway on speedwayn jäällä ajettava versio. Siinä kuljettajat ajavat ovaalinmuotoisella jääradalla. Suorilla nopeudet nousevat sataan kilometriin tunnissa ja ylikin, Laurunen kertoo.
– Jääspeedwayssä pyörä lyödään kurveissa kallelleen vasemmalle kyljelle, kun speedwayssä mennään takapyörä sladissa, hän avaa kesällä ja talvella ajettavan speedwayn eroja.
Laurusta lajissa kiehtoo vaara ja vauhti. Kisoissa kuljettajat ajavat parhaimmillaan vain senttien päässä toisistaan. Jääspeedway vaatii selväjärkistä rämäpäisyyttä, Laurunen sanoo.
– Radalle ei voi lähteä koheltamaan. Siellä täytyy keskittyä 120-prosenttisesti ajamiseen. Kun vedän kypärän päähäni, unohdan kaiken muun.
RIKU LAURUNEN
Pirkkala
MEKAANIKOSTA AJAJAKSI
Riku Laurunen teki tuttavuutta speedwayhyn jo lapsena. Hän oli kolmivuotias käydessään ensimmäisen kerran speedwaykisoissa Tampereen Eteläpuistossa.
– Sanoin 6-vuotiaana vanhemmilleni, että ajan joskus speedwaytä. Nuorena olin kuitenkin sen verran tapaturma-altis, etten saanut ostaa edes mopoa tai kevaria.
Laurunen innostui jääspeedwaystä tosissaan 2000-luvun alussa, kun hän meni seuraamaan kisoja Tampereen Pyynikille ja tapasi siellä sattumalta lapsuudenkaverinsa, Tomi Kirilovin.
– Ohjelmaluettelossa oli tuttu nimi. Katsoin, millä numerolla hän ajaa, rupesin seuraamaan ja menin morjestamaan. Vuonna 2002 aloin hänen mekaanikokseen.
Mekaanikkona Laurunen kiersi jääspeedwaykisoja ulkomaita myöten. Hän kävi Hollannissa, Norjassa, Ruotsissa ja kerran Venäjälläkin, joka on lajin suurmaa.
Vuodesta 2015 Laurunen on ajanut itse.
– Ekan kisani ajoin jääspeedwayleirillä vuonna 2016 ja seuraavana vuonna olin SM-karsintakisoissa viides. Sillä sijoituksella pääsin SM-finaalikisoihin.
YKSI LUOKKA
Jääspeedway sopii kaikille, jotka tykkäävät moottoriurheilusta, Laurunen sanoo. Kisoissa ei ole erikseen sarjoja nuorille tai naisille, vaan kaikki ajavat sama luokkaa.
– Kisaamaan pääsee 16-vuotiaana, ja vanhimmat kuljettajat ovat yli 60-vuotiaita.
Jos laji kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä johonkin lähiseudun moottoriseuraan, Laurunen vinkkaa. Hän itse kuuluu Pirkan Moottorimiehiin.
– Aina pääsee varmasti kokeilemaan jonkun pyörää. Yksin ei tarvitse uuden harrastuksen kanssa olla, vaan uusi tulokas saa varmasti apuja.
Jääspeedwaytä pystyy Laurusen mukaan harrastamaan melko pienellä budjetilla. Käytetyn pyörän saa noin 3 000 eurolla. Renkaat piikkeineen ja vanteinen maksavat tonnin.
Kuljettaja tarvitsee myös ajovarusteet sekä suojia, kuten turvatakin, polvi- ja kyynärsuojat sekä jalkasuojan, joka suojaa vasenta jalkaterää, säärtä ja polvea.
– Lajin pystyy aloittamaan motocross -kamppeilla. Heti ei tarvitse ostaa Kevlar-haalaria tai nahkapukua. Varusteita löytyy hyvin myös käytettyinä.
YLEISÖYSTÄVÄLLINEN LAJI
Jääspeedwayharrastus on Pirkanmaalla vireää, mutta harjoittelupaikat ovat kiven alla, sillä kaikki eivät tykkää pyörien pärinästä, Laurunen kertoo.
– Tänä talvena olemme käyneet ajamassa Vammalassa sijaitsevalla lammella. Porukalla on parempi treenata. Vauhti ja ajosilmä eivät kasva yksin ajaessa, vaan ne tulevat porukassa.
Jääspeedway on yleisöystävällinen stadionlaji.
Jääspeedwayssä radalla on kerrallaan neljä kuljettajaa, ja jokainen heistä ajaa viisi erää. Kuljettajien lopullinen paremmuus ratkeaa kaksivaiheisessa finaalissa.
– Jääspeedway on yleisöystävällinen stadionlaji, joka sopii koko perheelle.
Laurunen on ajanut kahdesti PM-kisoissa. Hänen piti olla varamiehenä Varkauden PM:ssä helmikuussa, mutta toisin kävi, kun hän kolaroi treeneissä kaksi viikkoa ennen kilpailua.
– Se oli ensimmäinen loukkaantumiseni ja toivottavasti myös viimeinen. Pahemminkin olisi voinut käydä. Nyt nahka ja luut säilyivät ehjinä.
Speedwayharrastus kulkee usein suvussa – niin myös Laurusilla. Perheen vanhin poika toimii isänsä mekaanikkona, ja tytär osti viime kesänä oman jääspeedwaypyörän.
