Jääs­peedwayssä on oltava selvä­jär­ki­nen rämä­pää – ”Radalle ei voi lähteä koheltamaan”

Piik­ki­ren­kaat pureu­tu­vat tiukasti jäähän, kun Riku Lauru­nen tree­naa 500-kuutioi­sella, meta­no­lilla käyvällä jääs­peedway­pyö­räl­lään Varkau­den speedwaystadionilla.

– Star­tit ovat heikoin lenk­kini. Jos saan huonon star­tin, joudun ajamaan muita kiinni, ja aikaa siihen on vain neljä kier­rosta. Yksi erä kestää alle minuu­tin, Lauru­nen sanoo.

Kun vedän kypä­rän päähäni, unoh­dan kaiken muun.

Jääs­peedway on speedwayn jäällä ajet­tava versio. Siinä kuljet­ta­jat ajavat ovaa­lin­muo­toi­sella jäära­dalla. Suorilla nopeu­det nouse­vat sataan kilo­met­riin tunnissa ja ylikin, Lauru­nen kertoo.

– Jääs­peedwayssä pyörä lyödään kurveissa kallel­leen vasem­malle kyljelle, kun speedwayssä mennään taka­pyörä sladissa, hän avaa kesällä ja talvella ajet­ta­van speedwayn eroja.

Laurusta lajissa kieh­too vaara ja vauhti. Kisoissa kuljet­ta­jat ajavat parhaim­mil­laan vain sent­tien päässä toisis­taan. Jääs­peedway vaatii selvä­jär­kistä rämä­päi­syyttä, Lauru­nen sanoo.

– Radalle ei voi lähteä kohel­ta­maan. Siellä täytyy keskit­tyä 120-prosent­ti­sesti ajami­seen. Kun vedän kypä­rän päähäni, unoh­dan kaiken muun.

RIKU LAURUNEN

Pirk­kala

MEKAANIKOSTA AJAJAKSI

Riku Lauru­nen teki tutta­vuutta speedway­hyn jo lapsena. Hän oli kolmi­vuo­tias käydes­sään ensim­mäi­sen kerran speedway­ki­soissa Tampe­reen Eteläpuistossa.

– Sanoin 6‑vuotiaana vanhem­mil­leni, että ajan joskus speedwaytä. Nuorena olin kuiten­kin sen verran tapa­turma-altis, etten saanut ostaa edes mopoa tai kevaria.

Lauru­nen innos­tui jääs­peedwaystä tosis­saan 2000-luvun alussa, kun hän meni seuraa­maan kisoja Tampe­reen Pyyni­kille ja tapasi siellä sattu­malta lapsuu­den­ka­ve­rinsa, Tomi Kiri­lo­vin.

– Ohjel­ma­luet­te­lossa oli tuttu nimi. Katsoin, millä nume­rolla hän ajaa, rupe­sin seuraa­maan ja menin morjes­ta­maan. Vuonna 2002 aloin hänen mekaanikokseen.

Mekaa­nik­kona Lauru­nen kiersi jääs­peedway­ki­soja ulko­maita myöten. Hän kävi Hollan­nissa, Norjassa, Ruot­sissa ja kerran Venä­jäl­lä­kin, joka on lajin suurmaa.

Vuodesta 2015 Lauru­nen on ajanut itse.

– Ekan kisani ajoin jääs­peedway­lei­rillä vuonna 2016 ja seuraa­vana vuonna olin SM-karsin­ta­ki­soissa viides. Sillä sijoi­tuk­sella pääsin SM-finaalikisoihin.

YKSI LUOKKA

Jääs­peedway sopii kaikille, jotka tykkää­vät moot­to­riur­hei­lusta, Lauru­nen sanoo. Kisoissa ei ole erik­seen sarjoja nuorille tai naisille, vaan kaikki ajavat sama luokkaa.

– Kisaa­maan pääsee 16-vuoti­aana, ja vanhim­mat kuljet­ta­jat ovat yli 60-vuotiaita.

Jos laji kiin­nos­taa, kannat­taa ottaa yhteyttä johon­kin lähi­seu­dun moot­to­ri­seu­raan, Lauru­nen vink­kaa. Hän itse kuuluu Pirkan Moottorimiehiin.

– Aina pääsee varmasti kokei­le­maan jonkun pyörää. Yksin ei tarvitse uuden harras­tuk­sen kanssa olla, vaan uusi tulo­kas saa varmasti apuja.

Jääs­peedwaytä pystyy Laurusen mukaan harras­ta­maan melko pienellä budje­tilla. Käyte­tyn pyörän saa noin 3 000 eurolla. Renkaat piik­kei­neen ja vantei­nen maksa­vat tonnin.

Kuljet­taja tarvit­see myös ajova­rus­teet sekä suojia, kuten turva­ta­kin, polvi- ja kyynär­suo­jat sekä jalka­suo­jan, joka suojaa vasenta jalka­te­rää, säärtä ja polvea.

– Lajin pystyy aloit­ta­maan motoc­ross ‑kamp­peilla. Heti ei tarvitse ostaa Kevlar-haala­ria tai nahka­pu­kua. Varus­teita löytyy hyvin myös käytettyinä.

YLEISÖYSTÄVÄLLINEN LAJI

Jääs­peedway­har­ras­tus on Pirkan­maalla vireää, mutta harjoit­te­lu­pai­kat ovat kiven alla, sillä kaikki eivät tykkää pyörien päri­nästä, Lauru­nen kertoo.

– Tänä talvena olemme käyneet ajamassa Vamma­lassa sijait­se­valla lammella. Poru­kalla on parempi tree­nata. Vauhti ja ajosilmä eivät kasva yksin ajaessa, vaan ne tule­vat porukassa.

Jääs­peedway on ylei­söys­tä­väl­li­nen stadionlaji.

Jääs­peedwayssä radalla on kerral­laan neljä kuljet­ta­jaa, ja jokai­nen heistä ajaa viisi erää. Kuljet­ta­jien lopul­li­nen parem­muus ratkeaa kaksi­vai­hei­sessa finaalissa.

– Jääs­peedway on ylei­söys­tä­väl­li­nen stadion­laji, joka sopii koko perheelle.

Lauru­nen on ajanut kahdesti PM-kisoissa. Hänen piti olla vara­mie­henä Varkau­den PM:ssä helmi­kuussa, mutta toisin kävi, kun hän kola­roi tree­neissä kaksi viik­koa ennen kilpailua.

– Se oli ensim­mäi­nen louk­kaan­tu­mi­seni ja toivot­ta­vasti myös viimei­nen. Pahem­min­kin olisi voinut käydä. Nyt nahka ja luut säilyi­vät ehjinä.

Speedway­har­ras­tus kulkee usein suvussa – niin myös Laurusilla. Perheen vanhin poika toimii isänsä mekaa­nik­kona, ja tytär osti viime kesänä oman jääspeedwaypyörän.