Jääspeedwayssä on oltava selvä­jär­kinen rämäpää – ”Radalle ei voi lähteä koheltamaan”

Piikki­ren­kaat pureu­tuvat tiukasti jäähän, kun Riku Laurunen treenaa 500-kuutioi­sella, metano­lilla käyvällä jääspeedway­pyö­räl­lään Varkauden speedwaystadionilla.

– Startit ovat heikoin lenkkini. Jos saan huonon startin, joudun ajamaan muita kiinni, ja aikaa siihen on vain neljä kierrosta. Yksi erä kestää alle minuutin, Laurunen sanoo.

Kun vedän kypärän päähäni, unohdan kaiken muun.

Jääspeedway on speedwayn jäällä ajettava versio. Siinä kuljet­tajat ajavat ovaalin­muo­toi­sella jäära­dalla. Suorilla nopeudet nousevat sataan kilomet­riin tunnissa ja ylikin, Laurunen kertoo.

– Jääspeedwayssä pyörä lyödään kurveissa kallel­leen vasem­malle kyljelle, kun speedwayssä mennään takapyörä sladissa, hän avaa kesällä ja talvella ajettavan speedwayn eroja.

Laurusta lajissa kiehtoo vaara ja vauhti. Kisoissa kuljet­tajat ajavat parhaim­mil­laan vain senttien päässä toisis­taan. Jääspeedway vaatii selvä­jär­kistä rämäpäi­syyttä, Laurunen sanoo.

– Radalle ei voi lähteä kohel­ta­maan. Siellä täytyy keskittyä 120-prosent­ti­sesti ajami­seen. Kun vedän kypärän päähäni, unohdan kaiken muun.

RIKU LAURUNEN

Pirkkala

MEKAANIKOSTA AJAJAKSI

Riku Laurunen teki tutta­vuutta speedwayhyn jo lapsena. Hän oli kolmi­vuo­tias käydes­sään ensim­mäisen kerran speedway­ki­soissa Tampe­reen Eteläpuistossa.

– Sanoin 6‑vuotiaana vanhem­mil­leni, että ajan joskus speedwaytä. Nuorena olin kuitenkin sen verran tapaturma-altis, etten saanut ostaa edes mopoa tai kevaria.

Laurunen innostui jääspeedwaystä tosis­saan 2000-luvun alussa, kun hän meni seuraa­maan kisoja Tampe­reen Pyyni­kille ja tapasi siellä sattu­malta lapsuu­den­ka­ve­rinsa, Tomi Kirilovin.

– Ohjel­ma­luet­te­lossa oli tuttu nimi. Katsoin, millä numerolla hän ajaa, rupesin seuraa­maan ja menin morjes­ta­maan. Vuonna 2002 aloin hänen mekaanikokseen.

Mekaa­nik­kona Laurunen kiersi jääspeedway­ki­soja ulkomaita myöten. Hän kävi Hollan­nissa, Norjassa, Ruotsissa ja kerran Venäjäl­läkin, joka on lajin suurmaa.

Vuodesta 2015 Laurunen on ajanut itse.

– Ekan kisani ajoin jääspeedway­lei­rillä vuonna 2016 ja seuraa­vana vuonna olin SM-karsin­ta­ki­soissa viides. Sillä sijoi­tuk­sella pääsin SM-finaalikisoihin.

YKSI LUOKKA

Jääspeedway sopii kaikille, jotka tykkäävät mootto­riur­hei­lusta, Laurunen sanoo. Kisoissa ei ole erikseen sarjoja nuorille tai naisille, vaan kaikki ajavat sama luokkaa.

– Kisaa­maan pääsee 16-vuoti­aana, ja vanhimmat kuljet­tajat ovat yli 60-vuotiaita.

Jos laji kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä johonkin lähiseudun mootto­ri­seu­raan, Laurunen vinkkaa. Hän itse kuuluu Pirkan Moottorimiehiin.

– Aina pääsee varmasti kokei­le­maan jonkun pyörää. Yksin ei tarvitse uuden harras­tuksen kanssa olla, vaan uusi tulokas saa varmasti apuja.

Jääspeedwaytä pystyy Laurusen mukaan harras­ta­maan melko pienellä budje­tilla. Käytetyn pyörän saa noin 3 000 eurolla. Renkaat piikkei­neen ja vanteinen maksavat tonnin.

Kuljet­taja tarvitsee myös ajova­rus­teet sekä suojia, kuten turva­takin, polvi- ja kyynär­suojat sekä jalka­suojan, joka suojaa vasenta jalka­terää, säärtä ja polvea.

– Lajin pystyy aloit­ta­maan motoc­ross ‑kamppeilla. Heti ei tarvitse ostaa Kevlar-haalaria tai nahka­pukua. Varus­teita löytyy hyvin myös käytettyinä.

YLEISÖYSTÄVÄLLINEN LAJI

Jääspeedway­har­rastus on Pirkan­maalla vireää, mutta harjoit­te­lu­paikat ovat kiven alla, sillä kaikki eivät tykkää pyörien pärinästä, Laurunen kertoo.

– Tänä talvena olemme käyneet ajamassa Vamma­lassa sijait­se­valla lammella. Porukalla on parempi treenata. Vauhti ja ajosilmä eivät kasva yksin ajaessa, vaan ne tulevat porukassa.

Jääspeedway on yleisöys­tä­väl­linen stadionlaji.

Jääspeedwayssä radalla on kerral­laan neljä kuljet­tajaa, ja jokainen heistä ajaa viisi erää. Kuljet­ta­jien lopul­linen parem­muus ratkeaa kaksi­vai­hei­sessa finaalissa.

– Jääspeedway on yleisöys­tä­väl­linen stadion­laji, joka sopii koko perheelle.

Laurunen on ajanut kahdesti PM-kisoissa. Hänen piti olla varamie­henä Varkauden PM:ssä helmi­kuussa, mutta toisin kävi, kun hän kolaroi treeneissä kaksi viikkoa ennen kilpailua.

– Se oli ensim­mäinen loukkaan­tu­mi­seni ja toivot­ta­vasti myös viimeinen. Pahem­minkin olisi voinut käydä. Nyt nahka ja luut säilyivät ehjinä.

Speedway­har­rastus kulkee usein suvussa – niin myös Laurusilla. Perheen vanhin poika toimii isänsä mekaa­nik­kona, ja tytär osti viime kesänä oman jääspeedwaypyörän.