Turja Lehtonen: Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa – sopimista varjotupon aikana

Teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvotteluita on käyty syksystä lähtien. Neuvottelijat ovat tavanneet jo kymmeniä kertoja ja sovittelijalla on käyty lähes yhtä monta kertaa. Meneillään on nyt neljäs lakkoviikko tämän vuoden puolella.

Noin viikko sitten sovittelija antoi sovintoehdotuksensa työriitaan. Ehdotus ei ollut Teollisuusliiton hyväksyttävissä. Esimerkiksi kahdelle ensimmäiselle vuodelle esitetty yhteensä vain 4,5 prosentin korotus palkkoihin kuulosti lähinnä huonolta pilalta. Työnantajien ja meidän näkemyksemme oikeasta ja perustellusta palkankorotuksesta ovat eri planeetalta.

Teollisuusliiton palkkatavoitteet eivät romuta kilpailukykyä, mutta vastapuolelle ne eivät ole silti kelvanneet. Mekaanisessa metsäteollisuudessa on nyt solmittu jo yli 50 yrityskohtaista työehtosopimusta. Palkankorostuslinja kahdelle vuodelle on ollut 7–9 prosenttia. Teknologian sopimuspöydässä työnantajien esitys oli alle puolet siitä, mitä mekaanisessa metsäteollisuudessa on sovittu.

Neuvottelut ovat sotkettu tavallista pahemmin. Kuten sanonta kuuluu, ”Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa”. Hämmentäjiä on nyt liian monta. Erityisesti neuvotteluita hankaloittaa Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) valvojan rooli. Työnantajaliittoja edustava elinkeinoelämän keskusjärjestö vetäytyi vuonna 2017 keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista. Silti järjestössä on haluttu pitää voimakkaasti työmarkkinalangat omissa käsissä. Myös maan hallitus on työmarkkinaosapuoli, vaikka toista väittää.

Aikoinaan keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja kutsuttiin kansanomaisesti ”tupoiksi”. Niissä sopijaosapuolina oli työnantajien ja työntekijöiden omat keskusjärjestöt sekä lisäksi valtiota edustamassa maan hallitus. Kolme osapuolta, eli niin sanottu kolmikanta. Tästä järjestelmästä suomalainen elinkeinoelämä halusi kovasti eroon.

Tällainen rakennelma on kyhätty rajoittamaan työntekijöiden palkkakehitystä ja toimeentuloa.

Järjestelmää kritisoitiin esimerkiksi siitä, että se ei kyennyt ottamaan tarpeeksi hyvin huomioon alakohtaisia tarpeita. Keskitettyjen tulopoliittisten vahvuus oli, että niissä huolehdittiin melko hyvin palkansaajien ostovoimasta. Lisäksi ne toivat tullessaan ennustettavuutta yhteiskuntaan ja työmarkkinoille.

Mitä olemme saaneet tilalle? Kutsun mallia ”varjotupoksi”. Virallisesti neuvottelupöydässä istuvat Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuuden työnantajat. Mutta taustalla vaikuttaa EK:n haukankatse. Lisäksi kokonaisuuteen vaikuttaa tammikuussa voimaan astunut työriitalaki. Uusi lainsäädäntö sitoo jatkossa valtakunnansovittelijan kädet yleiseen palkkalinjaan. Linjaan, jota hän on nyt itse muodostamassa teknologiateollisuuden neuvotteluissa.

Malli on siis hyvin samanlainen kuin keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut. Erona vanhaan on, että palkansaajien ostovoimasta huolehtiminen on jäänyt yksin työntekijöiden ammattiliittojen harteille. Teollisuusliiton vastuulla onkin tällä hetkellä sopia noin kahden miljoonan palkansaajan palkkaratkaisu.

Tällainen rakennelma on kyhätty rajoittamaan työntekijöiden palkkakehitystä ja toimeentuloa. Tämä koskettaa yhtä lailla vientivetoisen teollisuuden, palvelualojen tai julkisen sektorin työntekijöitä.

Jos jokin on selvää, niin se, että suomalainen työmarkkinajärjestelmä on saatu sekaisin. Peiliin voivat katsoa maan hallituksen lisäksi Etelärannan herrat.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton varapuheenjohtaja.