Junnik­ka­lan uudella sahalla on kuljettu vaikeuk­sien kautta vauh­tiin – ”Meillä on alusta asti ollut yhteen hitsau­tu­nut porukka”

Uusi tehdas­halli, uudet koneet ja uudet työn­te­ki­jät. Oulussa Laani­lan teol­li­suusa­lu­eella Junnik­kala Oy:n sahalla on tänä vuonna oltu uuden äärellä, kun huip­pu­mo­der­nia tehdasta on käyn­nis­tetty ja viri­tetty vauhtiin.

– Laitos tuntui ensim­mäi­sellä käyn­nillä hyvin sekai­selta ja isolta. Nyt se tuntuu­kin pieneltä ja simp­pe­liltä, kertoo Isabella Kemi, joka toimii sahalla osas­ton luottamusmiehenä.

Junnik­kala on 1960-luvulta lähtien toimi­nut perhey­ri­tys, jolla on sahat myös Kala­joella ja Oulai­sissa. Tämän vuoden alussa käyn­nis­ty­nyt Oulun saha tuplaa yhtiön tuotan­non, kunhan linjasto saadaan täyteen vauhtiin.

Sahan työn­te­ki­jät ovat kulke­neet samaa polkua alusta saakka. Osa on työs­ken­nel­lyt aiem­min­kin metsä­teol­li­suu­dessa, mutta näin pitkälle auto­ma­ti­soitu tehdas on kaikille uusi kokemus.

Työsuh­teet alkoi­vat koulun penkiltä sahan työn­te­ki­jöille räätä­löi­dyssä oppisopimuskoulutuksessa.

– Koko­nai­nen kuukausi opis­kel­tiin teoriaa, ja sen jälkeen tulimme tänne opet­te­le­maan lait­tei­den käyttöä.

Kemi liit­tyi Teol­li­suus­lii­ton jäse­neksi viime vuoden loppu­puo­lella. Samoin tein hän lupau­tui myös luottamustehtäviin.

– Kun koulu­tuk­sen aikana kysyt­tiin, ajat­te­lin suora­pu­hei­sena ihmi­senä ryhtyä tehtävään.

HUUMORI KEVENTÄÄ KUORMAA

Uuden sahan käyn­nis­tä­mi­nen on kysy­nyt pitkää pinnaa. Koko­naan uusi tuotan­to­linja vaatii pitkäl­listä säätä­mistä, jotta eri vaiheet toimi­vat saumatta yhteen. Ongel­mat tarkoit­ta­vat usein saha­ta­va­ran siir­te­lyä käsi­pe­lillä ja hikeä hattuun.

– Turhau­tu­mista on ollut. Kun korjaa yhden kohdan, tulee kaksi ongel­maa tilalle. Pari työn­te­ki­jää on kylläs­ty­nyt ja lähte­nyt pois, Kemi kertoo.

Työ on ollut kuor­mit­ta­vaa, mutta jaksa­mista auttaa työpo­rukka, jossa kaikki ovat aloit­ta­neet samalta viivalta.

– Meillä on huip­pu­hyvä ja alusta asti yhteen hitsau­tu­nut porukka. Kaikki tuke­vat toisi­aan, ja yhdessä tsem­pa­taan, että jakse­taan seuraa­va­na­kin päivänä töihin.

On mahta­vaa, että surutta ja suoraan pystyy sano­maan, miltä tuntuu.

Kun rimat ja saha­ta­vara pomp­pi­vat linjas­tolla väärin päin, autta­via käsiä on tarjolla niin työka­ve­rilta kuin esihen­ki­löltä. Myös huumori, välillä rons­ki­kin, auttaa keven­tä­mään työpäivää.

– On heitetty huumo­rilla, että nyt on sinun vuorosi lähteä rima­hel­vet­tiin. Sillä tavalla päivät ovat muka­vam­pia, ei ole liian totista poruk­kaa, Kemi sanoo.

Suora puhe on osoit­tau­tu­nut toimi­vaksi tavaksi ratkoa haas­teita. Muun muassa konei­siin liit­ty­vistä ongel­mista, palkoista ja jaksa­mi­sesta on puhuttu avoimesti.

– Jokai­nen on voinut sanoa tehtaan johta­jal­le­kin, jos jaksa­mi­nen on tiukilla. Sitten on keksitty ratkai­suja ja hommattu lisää työn­te­ki­jöitä, Kemi kertoo.

Hanka­luutta on helpompi sietää, kun tunte­muk­sia ei tarvitse piilottaa.

– On mahta­vaa, että surutta ja suoraan pystyy sano­maan työka­ve­reille ja esimie­hille, miltä tuntuu.

TYÖPÄIVÄT VAIHTELEVAT

Sahan valvo­mossa tuotanto-operaat­tori Peetu Pöyh­täri istuu isojen kirk­kai­den näyt­tö­jen äärellä. Kuvissa näkyy, miten saha­linja sahaa tukit halut­tuun kokoon.

Toisella seinällä näytöt välit­tä­vät kuvaa kuivaa­mosta. Harjaan­tu­nut silmä erot­taa kuiva­tut puut kuivaa­mat­to­mista, sillä uunissa käynyt puu on tummempaa.

Jos tuotan­to­pro­sessi toimii suun­ni­tel­lulla tavalla, valvo­mon työpäivä on rauhallinen.

– Jos ei mene kuten pitää, täytyy juosta linjalla korjaa­massa häiriöitä, Pöyh­täri sanoo.

Äänen­paine kasvaa, kun siir­ry­tään tuotan­to­hal­lin puolelle. Rimoi­tuk­sessa tuotanto-operaat­tori Aki Laine kään­tää poik­ki­te­loin menneitä lautoja uitto­kek­sin tyyli­sellä kouk­ku­päi­sellä sauvalla.

– Tänä aamuna on saanut kuok­kia sen verran, että hermot ovat kireällä, Laine sanoo, mutta hymyilee.

Sahattu puuta­vara pino­taan kuivausta varten rima­tor­nei­hin, joissa puuta­vara ja rimat ovat väljästi ristikkäin.

– Kyllä­hän sen tietää, että alku­vai­heessa on käyn­nis­ty­son­gel­mia. Välillä isom­pia­kin, mutta välillä pääs­tään tavoit­tee­seen, Laine kertoo.

Aiem­malla työural­laan Laine on muun muassa ajanut truk­kia ja pyöräkuormaajaa.

– Tämä on uuden opet­te­lua vielä vanhoilla kilo­met­reillä. Uusi saha tuli näin lähelle, niin lähdin katse­le­maan, millaista on tukki­sa­han meininki.

Jokai­nen on täällä oppi­poi­kana, olipa titteli mikä tahansa.

Uusi työpaikka ja varsin­kin sen työyh­teisö saavat Laineelta kehuja.

– Työpo­rukka on ryhmäy­ty­nyt hyvin alku­met­reiltä saakka. Jokai­nen on täällä oppi­poi­kana, olipa titteli mikä tahansa.

Kun rimat on saatu nätisti saha­ta­va­ran väliin, kulke­vat rima­tor­nit vaunuissa rataa pitkin kuivaa­mon uuniin, jossa ne viet­tä­vät muuta­mia päiviä.

JYKÄ JA PIKKUKISSA

Erikoi­sissa tehtaissa käyte­tään myös erikoista sanas­toa. Moni sana on opittu koulu­tuk­sesta, mutta osa syntyy työpai­kan arjessa.

– Tuolla näkyy oranssi pikku­kissa. Se työn­tää yksit­täi­sen vaunun perille asti, Isabella Kemi sanoo.

Aivan täyttä varmuutta ei ole, miksi puuta­va­ra­vau­nuja siir­tä­vät lait­teet ovat kissoja ja pikku­kis­soja. Ehkä olemuk­sessa on jotain kissan­kä­pä­lään viittaavaa.

Jykä puoles­taan siir­tää puuta­va­ran radalta seuraa­valle. Sahalla on aina­kin pari tari­naa nimen taus­tasta. Yhden mukaan siir­to­lait­teet myynyt edus­taja on nimel­tään Jyrki.

Lähempi tarkas­telu osoit­taa, että lait­teen merkki on Jy-Kä, eli siir­to­laite, jonka nimi on pidem­min ilmais­tuna jykevä kärry.

Kuivauk­sen jälkeen puuta­vara palaa linjas­tolle. Siellä tuotanto-operaat­tori Osmo Takki­nen valvoo kuiva­la­jit­te­lua, jossa puut jaotel­laan pituu­den ja laadun mukaan.

– Onhan tämä ollut haas­tava lait­tei­den kanssa. Välillä on parem­pia ja välillä huonom­pia päiviä. Työpo­rukka on itsel­le­ni­kin voima­vara, se auttaa jaksa­maan, Takki­nen sanoo.

Aiem­min­kin saha­työtä tehnyt Takki­nen kertoo, että alan kehi­tyk­sen huomaa nykyi­sessä työssä.

– On tämä paljon nyky­ai­kai­sem­paa, kun tieto­ko­neilla tehdään. On tosis­saan tultu 2020-luvulle.

INTOA JA TAISTELUVÄSYMYSTÄ

Keit­tiön puolelta ruoka­tauolta tavoi­tettu sahan tehdas­pääl­likkö Antti Kyrö­läi­nen kertoo, että koko­naan uusi saha on pystytty suun­nit­te­le­maan ilman pullonkauloja.

– Vehkei­den pitäisi olla vimpan päälle, Kyrö­läi­nen sanoo ja haaru­koi pakas­te­ra­siasta pasta-ateriaa suuhunsa.

Uudella tehtaalla täytyy yhtä aikaa ajaa sisään lait­teisto ja työn­te­ki­jät. Kun lait­teis­ton säädöt eivät ole kohdil­laan, työteh­tä­vien oppi­mi­nen hidastuu.

– Olen ollut muualla käyt­töö­not­ta­massa uusia linjan osia. Onhan se hirveän paljon helpom­paa, kun muu ympä­ristö toimii, Kyrö­läi­nen sanoo.

Koko­naan uuden tuotan­to­lin­jan säätä­mi­nen on herk­kää puuhaa: yhden vaiheen muok­kaus kohdil­leen voi näkyä kertau­tu­vina ongel­mina toisella puolen linjaa.

Kunhan saha­linja saadaan täyteen iskuun, on se Kyrö­läi­sen arvion mukaan Suomen kärkikaartia.

– Olen oikein innois­sani, vaikka meinaa olla tais­te­lu­vä­sy­mystä päällä. Kyllä tämä tästä lähtee.

KÄSITYÖSTÄ VALVONTATEHTÄVIIN

Pääluot­ta­mus­mies Hannu Junt­tila on käymässä Oulun sahalla. Hänen oma työpaik­kansa on Junnik­ka­lan Kala­joen tuotan­to­lai­tok­sessa, mutta vierai­lut kahdella muulla sahalla Oulussa ja Oulai­sissa ovat sään­nöl­li­siä. Hän on toimi­paik­ko­jen yhtei­nen pääluottamusmies.

Junt­tila tuli Junnik­ka­lalle töihin 29 vuotta sitten, joten hän on nähnyt saha­teol­li­suu­den muutoksen.

– Aiem­min vedet­tiin käsin lautoja ja lank­kuja. Nyky­ään työ on linjan valvo­mista ja ruuh­ka­ti­lan­tei­den purkua.

Junt­tila kertoo, että hänen työuransa alkuai­koina puuta­va­ran päähän tuleva laivaus­mer­kintä tehtiin käsin. Leimaa­jan työka­luina olivat leima­sin ja leimaus­vä­rillä kostu­tettu sieni.

– Voitte kuvi­tella, että siinä meni jonkin verran aikaa, kun 700 kappa­leen pake­til­li­sen töpöt­teli lattialla kontal­laan, Junt­tila sanoo.

LUOTTAMUSTOIMET TIIMINÄ

Uutta sahaa perus­tet­taessa oli pohdin­nassa, tarvi­taanko Ouluun oma pääluot­ta­mus­mies. Yhden pääluot­ta­mus­mie­hen malli oli yhtiön johdon toive, ja käytäntö on todettu toimivaksi.

Luot­ta­mus­tii­miä täyden­tä­vät osas­ton luot­ta­mus­mie­het Oulais­ten ja Oulun sahoilla.

– What­sAp­pilla on helppo kommu­ni­koida luot­ta­mus­mies­ten kesken, ja joka toinen viikko näemme paikan päällä. Ei ole ollut mitään ongel­maa, Junt­tila kertoo.

Aiem­min vedet­tiin käsin lautoja ja lank­kuja. Nyky­ään työ on linjan valvomista.

Yhteis­toi­minta työnan­ta­jan kanssa on ollut suju­vaa, sillä molem­mat osapuo­let tunte­vat toisensa. Junt­tila on toimi­nut pääluot­ta­mus­mie­henä pari­kym­mentä vuotta.

– Helppo on puhua ja toimit­taa jäsen­ten asioita. Jos tulee kiis­taa, niistä on selvitty aina hyvin. Asioista pitää pystyä keskus­te­le­maan asial­li­seen sävyyn.

Junnik­ka­lalla tuotan­non työn­te­ki­jöistä noin 70 prosent­tia kuuluu Teol­li­suus­liit­toon, mutta Oulun sahalla järjes­täy­ty­mi­saste on selvästi matalampi.

Koko­naan uusi työpaikka on jäsen­han­kin­nan kannalta haaste, sillä myös liit­toon kuulu­mi­sen perinne täytyy luoda alusta alkaen. Järjes­täy­ty­mi­sen nosto vaatii jalka­työtä ja keskus­te­luja työn­te­ki­jöi­den kanssa.

NAAPURISSA KEMIANTEOLLISUUTTA

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Pertti Laitala työs­ken­te­lee Kala­joen tehtaalla, mutta hänkin on käymässä Oulussa. Työsuo­je­lu­tiimi on vastaa­van­lai­nen kuin luot­ta­mus­mie­hillä. Oulussa on työsuo­je­lua­sia­mies, jonka kanssa Laitala tekee tiivistä yhteistyötä.

Riskit arvioi­daan työpis­teit­täin parin vuoden välein. Laitala kertoo, että työsuo­jelu ei koskaan tule valmiiksi, vaan kehit­tä­mi­nen on jatku­vaa. Hän on yhdek­sättä vuotta työsuojeluvaltuutettuna.

– Sivu­töinä olen ollut vapaa­pa­lo­kun­ta­lai­nen. Turval­li­suus kiinnostaa.

Työsuo­je­lun perus­teet ovat samat uudella ja vanhalla sahalla, mutta erilai­set lait­teet ja käytän­nöt vaati­vat soveltamista.

Oulun sahan naapu­rissa on kemian­teol­li­suutta. Tämä tuo oman erikoi­suu­tensa työsuo­je­luun. Sahalla ollaan valmiita myös vierei­sen tontin tapahtumiin.

– Meillä on yhtei­nen häly­tys­jär­jes­telmä. Saamme sieltä tiedon, jos jotain sattuu, Laitala kertoo.

TUKKI JUOKSEE

Pala­taanpa vielä tuotan­to­lin­jan alkuun tehdas­hal­lin piha­maalle, jossa raaka-aine saapuu tukki­la­jit­te­luun. Rekan kuljet­taja purkaa kuor­maansa linjalle, ja kauem­pana sahan piha­maalla kaksi täyttä rekkaa odot­taa vuoroaan.

Tuotanto-operaat­tori Juha Heik­ki­nen istuu valvo­mossa ikku­nan takana. Kuljet­ta­jat lähet­tä­vät Heik­ki­sen puhe­li­meen tiedot saapu­vista kuor­mista. Jos puuta­vara pomp­paa linjalla poikit­tain, Heik­ki­nen tart­tuu ohjain­sau­voi­hin ja nostaa tukin takai­sin riviin.

– En ole aiem­min ollut tukki­la­jit­te­lussa. Mukava on nähdä tätä­kin puolta, Heik­ki­nen sanoo.

Pitkällä lajit­te­lu­lin­jalla tukit putoa­vat koon perus­teella omiin loke­roi­hinsa, joista orans­sit pyörä­ko­neet nosta­vat niput kohti sahalinjaa.

Mänty- ja kuusi­tu­kit koli­se­vat kulkies­saan lajit­te­lu­lin­jalla. Saha sijait­see lähellä omako­ti­ta­loa­luetta, joten tukki­la­jit­telu hilje­nee illalla yhdel­tä­toista ja käyn­nis­tyy aamukuudelta.

– Tämä kone toimii oikeasti aika pirun hyvin. Linja­no­peus on tällä hetkellä 190 tukkia minuu­tissa, Heik­ki­nen kertoo.

Tukki­la­jit­te­lu­lin­jan vieressä pihalla näkyy myös tuotan­to­lin­jan toinen pää. Valmiit hupu­te­tut puuta­va­ra­ni­put odot­ta­vat matkaansa maail­malle, ehkäpä Koreaan.

Myyn­ti­uu­ti­nen oli melkoi­nen paukku

Pääluot­ta­mus­mies Hannu Junt­tila kertoo, että myyn­ti­uu­ti­nen tuli täytenä yllätyksenä.

– Olihan se melko paukku. Ei tällaista olisi osan­nut odot­taa, Junt­tila sanoo.

Työn­te­ki­jät otti­vat uuti­sen vastaan monen­lai­sin ajatuk­sin. Yksi pohti, miten oman työpai­kan käy, toinen näki kaupan mahdollisuutena.

– Osa on pessi­mis­ti­sellä tuulella, mutta en näe asiaa niin synkästi.

Uusi saha täyden­tää Stora Enson toimin­taa Oulun seudulla, jossa metsä­jätti on käyn­nis­tä­mässä uutta pakkauskartonkilinjaa.

Kala­joen ja Oulais­ten sahoilla työn­te­ki­jöi­den keskei­nen kysy­mys on, mitä uusi omis­taja tekee niiden suhteen.

– Toivon kovasti, että vanhoja toimi­pis­teitä kehitetään.

Takin väri voi muut­tua, mutta työt eivät muutu.

Yritys­kauppa toteu­tuu näillä näky­min vuoden 2025 ensim­mäi­sellä puolis­kolla, kunhan kilpai­lu­vi­ran­omai­nen on saanut käsi­tel­tyä kaupan.

– Takin väri voi muut­tua, mutta työt eivät muutu, Junt­tila sanoo.

Yritys­kau­pasta tiedo­tet­tiin henki­lös­tölle heti pörs­si­tie­dot­teen julkai­sun jälkeen, mutta Isabella Kemi sattui huomaa­maan uuti­sen ensi kertaa muun uutis­vir­ran seasta.

– Työpai­kan What­sApp-ryhmät alkoi­vat laulaa. Kaikilla oli mielessä, jatku­vatko työt normaa­listi, Kemi kertoo.

Uuti­sen julkai­su­päi­vänä pidet­tiin tiedo­tus­ti­lai­suu­det paikan päällä Junnik­ka­lan kaikilla sahoilla. Nykyi­sen ja tule­van omis­ta­jan vies­tit rauhoit­ti­vat tilannetta.

– Tosi hyvin infot­tiin, että työt jatku­vat kaikilla normaa­listi, Kemi kertoo.

Oulun sahan tuotan­toon myyn­ti­uu­ti­nen ei aiheut­ta­nut nikot­te­lua, sillä samalla viikolla syntyi jälleen uusia tuotantoennätyksiä.

”KAIKKIA KOLMEA SAHAA TULLAAN KEHITTÄMÄÄN”

Stora Enso maksaa Junnik­ka­lan osak­keista enin­tään 137 miljoo­naa euroa, josta merkit­tävä osa edel­lyt­tää sopi­muk­sessa määri­tel­ty­jen tuotan­to­ta­voit­tei­den saavut­ta­mista, Stora Enson tiedot­teessa kerrotaan.

Junnik­kala Oy:n toimi­tus­joh­taja ja yksi kolmesta omis­ta­jasta Kalle Junnik­kala kertoo, että Stora Enson kanssa on tehty kaupal­lista yhteis­työtä jo aiemmin.

– Molem­pien ajatuk­set alkoi­vat stra­te­gi­sesti kohdata. Kaiken sen tulok­sena päädyt­tiin tähän ratkai­suun, Junnik­kala kertoo.

Perhey­ri­tyk­selle reilu 20 viime vuotta ovat olleet kovan kasvun kautta. Tarkoi­tuk­sena on jatkaa toimin­nan kehit­tä­mistä Storan Enson alaisuudessa.

– Kaik­kia kolmea sahaa tullaan kehit­tä­mään, Junnik­kala sanoo.

Toimi­tus­joh­taja jää yhtiön palvelukseen.

– Jään varmis­ta­maan suju­van inte­graa­tion ja huoleh­ti­maan Oulun laitok­sen hyvästä kehi­tyk­sestä. En ole katoa­massa mihinkään.

POHJOISEN PUUTA MAAILMALLE

Oulun saha on Junnik­ka­lalle yli 90 miljoo­nan euron inves­tointi. Yhtiön edel­li­sen tili­kau­den liike­vaihto oli noin 115 miljoo­naa euroa.

– Meidän mitta­kaa­vaamme nähden helve­tin iso hanke, mutta olemme siitä ylpeitä, Junnik­kala kertoo.

Kasvua kaavail­taessa vaih­toeh­toina olivat toimin­nan laajen­ta­mi­nen Kala­joen ja Oulais­ten sahoilla tai koko­naan uuden sahan perus­ta­mi­nen. Moni seikka puhui uuden puolesta.

Oulun seudulla on kemial­lista metsä­teol­li­suutta, mutta alueelta on puut­tu­nut saha.

– Tote­simme, että raaka-aine löytyy. Teimme sen selvi­tyk­sen ensimmäisenä.

Täällä puu on lujuu­del­taan opti­maa­lista ja haluttua.

Pohjois-Suomessa kaikki maan­tiet ja rauta­tiet vievät Ouluun, ja Oulun sata­masta meri­tiet vievät maail­malle, joten logis­tiikka on kunnossa.

Isossa ja kasva­vassa kaupun­gissa on tarjolla työvoi­maa, joskin kilpailu teki­jöistä on kovaa. Junnik­ka­lalla kisaa on käyty panos­ta­malla työsuhde-etui­hin, työolo­suh­tei­siin ja tasa­puo­li­seen kohteluun.

– Jokaista kuun­nel­laan ja jokai­sen työpa­nosta arvostetaan.

Kulje­tus­tei­den ja osaa­vien työn­te­ki­jöi­den lisäksi tarvi­taan tietysti tuote, joka kiin­nos­taa osta­jia. Pohjoi­sen havu­puulla on perin­tei­sesti ollut kysyntää.

– Täällä puu on lujuu­del­taan opti­maa­lista ja halut­tua. Uskomme, että teke­mämme laatu uppoaa globaa­leille mark­ki­noille, Junnik­kala sanoo.

JUNNIKKALA OY

PERUSTETTU Toiminta alkoi Kala­joella vuonna 1960.
OMISTUS Perhey­ri­tyk­sen omis­ta­vat Kalle Junnik­kala, Veli-Matti Junnik­kala ja Janne Pyy. Yhtiön koko osake­kanta on myyty Stora Enso Oyj:lle. Kaupan odote­taan toteu­tu­van vuoden 2025 ensim­mäi­sellä puoliskolla.
TUOTANTO Sahat Kala­joella (saha­ta­va­raa 200 000 kuutio­met­riä vuodessa ja jatko­ja­los­teita 80 000 m³/​vuosi), Oulai­sissa (150 000 m³/​vuosi) ja Oulussa (tuotan­to­ka­pa­si­teetti 350 000 m³/​vuosi).
TUOTTEET Mänty- ja kuusi­sa­ha­ta­vara sekä höylätty ja maalattu puutavara.
HENKILÖSTÖ Yhteensä noin 230, joista tuotan­nossa noin 160. Oulun sahan tuotan­nossa noin 40.
LIIKEVAIHTO 115,5 miljoo­naa euroa (12/​2023).