Mikko Koik­ka­lai­nen: Työn­te­ki­jöi­den osuus tulon­jaosta on pienen­ty­nyt – osto­voi­man paran­ta­mi­nen on perusteltua

Viime aikoina julki­sessa tuloe­ro­kes­kus­te­lussa on pääosin keski­tytty henki­löi­den väli­siin tuloe­roi­hin. Toiset halua­vat niitä enem­män, toiset vähem­män. Funk­tio­naa­li­nen tulon­jako on jäänyt sivu­roo­liin tai lähes huomioimatta.

Funk­tio­naa­li­nen tulon­jako tarkoit­taa arki­sesti sitä, kuinka suuri osuus kansan­tuot­teesta makse­taan palkan­saa­jille ja kuinka suuri osuus jää yrityk­sille ja työnan­ta­jille. Viime vuosina tulon­jako on kallis­tu­nut pääoman eduksi. Yhä pienempi osa talous­kas­vusta jaetaan työn­te­ki­jöille palkkatuloina.

Hyvin usein julki­sessa keskus­te­lussa tarkoi­te­taan vero­tuk­sen vähen­tä­mistä, kun sano­taan, että työllä tulisi tulla toimeen tai että työn­te­ke­mi­sen tulisi olla kannat­ta­vaa. Ei sitä, että työn­teosta tulisi saada ansai­tusti parempi palkka.

2010-luvun alusta lähtien työtu­lo­jen osuus brut­to­kan­san­tuot­teesta (BKT) on ollut laskussa. Teol­li­suu­dessa lasku on ollut vielä jyrkem­pää: vuodesta 2012 lähtien työtu­lo­jen osuus arvon­li­sästä on laske­nut 10 prosent­tiyk­sik­köä. Jos työn­te­ki­jät olisi­vat saaneet osansa tuot­ta­vuu­den kasvusta, työtu­lon osuus ei olisi pienen­ty­nyt ja palkat olisi­vat parem­mat. Tämä kertoo myös siitä, että Suomen hinta­kil­pai­lu­kyky on kunnossa. Samaa osoit­ta­vat vertai­lut kilpai­li­ja­mai­den välillä.

Koko 1970- ja 1980-luku­jen ajan palkan­saa­jien osuus BKT:sta oli suurempi kuin ajan­jak­solla 1990-luvulta tähän päivään. Siis koko aikui­si­käni ajan palkan­saa­jien osuus on ollut pienempi. Tuo aikai­sempi parem­man jakaan­tu­mi­sen ajan­jakso oli myös suoma­lai­sen hyvin­voin­ti­val­tion raken­ta­mi­sen aikaa.

On syytä muis­taa, että palk­ka­sum­man kasvu paran­taa valtion vero­tu­lo­jen määrää. Aina­kin, jos vero­tusta ei lasketa. Palk­ka­sum­man kasvaessa valtion vero­tu­lot kasva­vat, mikä vahvis­taa valtion­ta­loutta. Palk­ko­jen kasvu on siis hyväksi myös valtion­ta­lou­delle, vaikka moni tuntuu ajat­te­le­van päinvastoin.

Palkan­saa­ja­liik­keen vaati­mus parem­mista palkoista on oikeu­tettu ja perusteltu.

Työtu­lo­jen osuus BKT:sta voisi olla nykyistä suurempi, mutta tämän hetken tasoa­kaan ei voi pitää itses­tään­sel­vyy­tenä. Työtu­lo­jen osuu­den säilyt­tä­mi­nen vaatii työtä ja toimia. Tämä edel­lyt­tää toiminta- ja neuvot­te­lu­ky­kyi­siä ammat­ti­liit­toja sekä järjes­täy­ty­neitä työn­te­ki­jöitä. Oikeu­den­mu­kaista tulon­ja­koa ei saavu­teta pelkäs­tään vero­tuk­sen keinoin.

Jos uskoo, että palkalla on tultava toimeen ja työn­teon on oltava kannat­ta­vaa, on myös loogi­sesti tuet­tava sitä, että palkan­saa­jat saavat osuu­tensa. Ennus­tan kuiten­kin, että ensi talvena monet, jotka puhu­vat työn­teon kannat­ta­vuu­desta, eivät ole sitä mieltä, että työn­tekijä on palk­kansa ansainnut.

Palkan­saa­ja­liik­keen vaati­mus parem­mista palkoista on oikeu­tettu ja perus­teltu. On suun­nat­tava katse työn­te­ki­jöi­den palk­koi­hin ja funk­tio­naa­li­seen tulon­ja­koon. Palkan­saa­jien osto­voi­man paran­ta­mi­seen on syy ja mahdollisuus.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton yhteis­kun­ta­suh­tei­den asiantuntija.