Antti Kouvo: Luot­ta­mus tuo turvaa ja tehokkuutta

Yhteis­kun­tamme perus­tuu luot­ta­muk­seen. Tämä näkyy aivan arki­sis­sa­kin tilan­teissa: kaupan kassalla harva asia­kas tarkis­taa, onko kuitissa oikea summa tai tuliko koli­koita takai­sin juuri oikea määrä. Kun auto hiljen­tää vauh­ti­aan ennen suoja­tietä, jalan­kul­kija uskal­taa ylit­tää kadun ja uskoo, ettei autoi­lija äkkiä paina kaasua.

Sellai­nen yhteis­kunta, jossa luot­ta­musta ei olisi lain­kaan, näyt­täisi hurjalta.

– Se olisi hyvin turva­tonta elämää. Aamulla ulos lähtiessä ei yhtään tietäisi, mitä tapah­tuu ja hyök­kääkö joku kimp­puun, sanoo yliopis­ton­leh­tori Antti Kouvo Itä-Suomen yliopistosta.

HUKKAA LOMPAKKOSI SUOMESSA

Miten luot­ta­musta voi mitata? Tieten­kin kysy­mällä ihmi­siltä, luot­ta­vatko he muihin ihmisiin.

– Näin tehtiin ensim­mäi­sen kerran yhteis­kun­ta­tie­teel­li­sissä tutki­muk­sissa Yhdys­val­loissa 1950-luvulla. Kysy­mys­hän on hyvin epämää­räi­nen. Mutta silti se antaa yllät­tä­vän mielek­käitä ja syste­maat­ti­sia tulok­sia, kertoo Kouvo.

Kysy­myk­sen toimi­vuu­desta todis­taa esimer­kiksi klas­si­nen lompak­ko­testi. Siinä kadulle jäte­tään ohikul­ki­joi­den löydet­tä­viksi lompa­koita, joissa on kohtuul­li­nen summa rahaa ja henki­lö­tie­dot. Sitten odotel­laan, palaut­ta­vatko löytä­jät lompa­kon vai pitä­vätkö rahat itsellään.

Sellai­nen yhteis­kunta, jossa luot­ta­musta ei olisi lain­kaan, näyt­täisi hurjalta.

– Vastauk­set siihen, voiko muihin ihmi­siin luot­taa, korre­loi­vat vahvasti testin tulos­ten kanssa. Eli siellä, missä luot­ta­mus on vahvaa, on myös rehel­li­syyttä ja lompak­koja palau­te­taan enemmän.

Suomi on aina pärjän­nyt ”lompak­ko­ki­soissa” erit­täin hyvin. Palau­tus­pro­sentti on ollut usein 80, parhaim­mil­laan jopa 90, kun jois­sain maissa yli puolet lompa­koista saat­taa jäädä sille tielleen.

LUOTTAMUS IHMISIIN JA INSTITUUTIOIHIN KULKEE KÄSI KÄDESSÄ

2000-luvun alussa yhteis­kun­ta­tie­tei­li­jät innos­tui­vat sosi­aa­li­sen pääoman käsit­teestä. Yhtei­sön tasolla se viit­taa siihen, miten hyvin yhtei­sön jäse­net pysty­vät yhteis­toi­min­taan ja luot­ta­vat toisiinsa.

Luot­ta­muk­sen lajit voidaan jaotella monin tavoin.

– Parti­ku­laari [henki­lö­koh­tai­nen, yksit­täi­nen] luot­ta­mus on sitä, että ihmi­nen luot­taa omaan lähi­pii­riin ja tuttui­hin. Yleis­te­tyssä luot­ta­muk­sessa on kyse siitä, uskal­le­taanko luot­taa tunte­mat­to­maan, selit­tää Kouvo.

Eten­kin yleis­te­tyn luot­ta­muk­sen taso kertoo kansain­vä­li­sissä vertai­luissa melko hyvin myös yhteis­kun­nan toimivuudesta.

– Jos yleis­tetty luot­ta­mus on vahvaa, ihmi­set usein luot­ta­vat myös polii­siin, verot­ta­jaan, poliit­ti­seen järjes­tel­mään ja niin edel­leen. Nämä asiat korre­loi­vat esimer­kiksi alhai­sen korrup­tion, talou­den dynaa­mi­suu­den ja ympä­ris­tön tilan kanssa.

Kouvo koros­taa, että syyt ja seurauk­set eivät kuiten­kaan ole yksioi­koi­sia. Tutki­joi­den välil­lä­kin on koulukuntaeroja.

– On keskus­teltu, että mikä on muna ja mikä kana. Jotkut katso­vat, että kun ihmi­set luot­ta­vat toisiinsa, yhteis­kunta toimii. Toisaalta eten­kin pohjois­mai­set tutki­jat ovat argu­men­toi­neet toisesta kulmasta: tarvi­taan hyvät insti­tuu­tiot, että ihmi­set voivat luot­taa toisiinsa.

Hyvin­voin­ti­val­tion ja vahvo­jen julkis­ten palve­lu­jen on usein arveltu lisää­vän yleis­tet­tyä luot­ta­musta, koska ne yhden­mu­kais­ta­vat yhteis­kun­taa. Pohjois­maissa ei esimer­kiksi ole näky­vää, kult­tuu­ri­sesti erot­tu­vaa alaluok­kaa, joka leimau­tuisi köyhyy­tensä takia.

– Tällais­ten asioi­den todis­ta­mi­nen tutki­muk­sen keinoilla on tosin hyvin vaikeaa. Mutta kyllä­hän me pohjois­maissa ollaan luot­ta­muk­sen maailmanmestareita.

ANTTI KOUVO

Valtio­tie­tei­den tohtori, sosio­lo­gian yliopis­ton­leh­tori Itä-Suomen yliopis­ton yhteis­kun­ta­tie­tei­den laitok­sella. Hänen tutki­musai­hei­taan ovat olleet insti­tu­tio­naa­li­nen luot­ta­mus, sosi­aa­li­nen kohee­sio sekä hyvin- ja pahoin­vointi. Heikom­massa asemassa olevista Kouvo on tutki­nut muun muassa leipä­jo­no­jen asiak­kaita ja vankeja. Naapu­ri­suh­tei­siin liit­ty­vässä tutki­muk­ses­saan hän on tarkas­tel­lut esimer­kiksi naapu­ri­häi­riöitä, asui­na­lueilla synty­viä ystä­vyys­suh­teita sekä viimeksi naapu­ruus­suh­tei­den merki­tystä ikäihmisille.

POLITIIKAN JA TYÖMARKKINOIDEN LUOTTAMUS KOVASSA TESTISSÄ

Krii­seillä on tapana horjut­taa luot­ta­mus­lu­kuja kaik­kialla. Tämä näkyi esimer­kiksi talous­ku­ri­muk­seen ja massa­työt­tö­myy­teen ajau­tu­neessa Kreikassa.

Kyllä­hän me pohjois­maissa ollaan luot­ta­muk­sen maailmanmestareita.

– Luotto yhteis­kun­nan insti­tuu­tioi­hin oli siellä ihan kata­stro­fi­lu­ke­missa, kuin sota­tan­te­reella. Mutta mielen­kiin­toista kyllä, luot­ta­mus yksi­löi­den välillä kasvoi vähän, Kouvo kertoo.

Kreikka ei tosin ole ikinä ollut korkean luot­ta­muk­sen yhteis­kunta, toisin kuin Suomi. Tääl­lä­kin krii­sit heiken­tä­vät luot­toa muun muassa poliit­ti­siin puoluei­siin ja edus­kun­taan, mutta yleensä väliaikaisesti.

– Meillä luot­ta­mus on kasva­nut, kun katso­taan pitkän aika­vä­lin kehi­tystä. Yhdys­val­loissa on päin­vas­toin, luot­ta­mus on toisen maail­man­so­dan jälkeen asteit­tain heikentynyt.

Erikoi­sena Kouvo pitää sitä, että huoli­matta vaikeista histo­rial­li­sista lähtö­koh­dis­taan Suomi on kuiten­kin ”pääs­syt muiden pohjois­mai­den peesiin”.

– On synty­nyt vakiin­tu­neet insti­tuu­tiot ja sopi­mi­sen kult­tuuri, vaikka on ollut repi­viä­kin riitoja. Esimer­kiksi työmark­ki­na­kult­tuuri on ollut sellai­nen, että on tapeltu aamu­yö­hön mutta silti tehty lopulta sopimuksia.

Nyt luotto on vähissä. Maan halli­tus puskee läpi työnan­ta­jien toivei­den mukai­sia työelä­mä­hank­keita, joita koko ammat­tiyh­dis­tys­liike vastus­taa. Kolmi­kan­ta­neu­vot­te­lui­hin halli­tus suhtau­tuu nuivasti. Miten osapuol­ten väli­sen luot­ta­muk­sen voisi palauttaa?

Antti Kouvo ei tarjoa vastausta mutta toteaa, että help­poa se ei ole.

– On tosi kovaa työtä raken­taa luot­ta­musta uudel­leen. Toisaalta histo­rial­li­sesti katsot­tuna meillä on ollut niin vahva luot­ta­musyh­teis­kunta, etten aina­kaan minä ole vielä valmis sano­maan, että se on nyt tiensä päässä.