Riikka Vasama: Reilua paikal­lista sopimista

Työpe­räi­nen hyväk­si­käyttö on moni­muo­toi­nen ja jatku­vasti muut­tuva ilmiö, joka vaih­te­lee laajalla skaa­lalla lisien maksa­matta jättä­mi­sestä ihmis­kaup­paan saakka. Huoles­tut­tava ja torju­mista vaativa ilmiö on vihdoin tunnus­tettu yhteen ääneen myös Suomessa.

Viime halli­tus­kau­della hyväk­syt­tiin stra­te­gia työpe­räi­sen hyväk­si­käy­tön ehkäi­se­mi­seksi ja torju­mi­seksi. Tällä halli­tus­kau­della stra­te­gia on täyden­ty­nyt toimen­pi­deoh­jel­malla. Jotta suoma­lai­set työmark­ki­nat toimi­si­vat reilun kohte­lun ja terveen kilpai­lun hengessä, on myös työpe­räistä maahan­muut­toa kehi­tet­tävä kestä­vällä tavalla.

Nyt maan halli­tus kaavai­lee paikal­li­sen sopi­mi­sen laajen­ta­mista järjes­täy­ty­mät­tö­mille työpai­koille. Se tarkoit­taa, että myös ne työnan­ta­jat, jotka eivät ole työnan­ta­ja­lii­ton jäse­niä, saisi­vat hyödyn­tää työeh­to­so­pi­mus­ten mahdol­li­suuk­sia sopia paikal­li­sesti työeh­to­so­pi­muk­sen tasoa heikom­mista työehdoista.

Paikal­li­sen sopi­mi­sen malli on luotu järjes­täy­ty­neille työmark­ki­noille. Jotta sopi­mi­nen on aitoa ja tasa­puo­lista, tulee molem­pien osapuol­ten tuntea työeh­dot ja oikeu­tensa sopi­jaos­a­puo­lina. Teol­li­suus­liit­to­lai­set luot­ta­mus­mie­het ovat valveu­tu­neita paikal­lis­ten sopi­mus­ten solmijoita.

Paikal­li­sen sopi­mi­sen laajen­ta­mi­nen kasvat­taa työpe­räi­sen hyväk­si­käy­tön riskiä.

Neuvot­te­lua­se­telma keikah­taa epäta­sa­pai­noon, kun työpe­räi­set maahan­muut­ta­jat aset­tu­vat neuvot­te­lu­pöy­tään vaja­vai­sen kieli­tai­don ja työelä­mä­tie­tä­myk­sen turvin. Reiluksi peliä ei voi kutsua, mikäli he solmi­vat itsel­leen epäe­dul­li­sia sopi­muk­sia täysin tietä­mät­tään. On olemassa ilmi­selvä uhka siitä, että epäe­dul­li­siin sopi­muk­siin lait­ta­vat puumerk­kinsä painos­tuk­sen kohteeksi joutu­neet työn­te­ki­jät, joiden jatko-oles­kelu Suomessa on kiinni työnantajasta.

Viran­omais­ten tosia­sial­li­set mahdol­li­suu­det valvoa työeh­to­so­pi­mus­ten määräys­ten toteu­tu­mista työn­tekijän oles­ke­lu­lu­pien myön­tä­mis- ja jatko­pro­ses­sissa ontu­vat tällä­kin hetkellä. Käytän­nössä riit­tää, että valvon­nassa tode­taan alim­man vaati­vuus­ryh­män palkan toteu­tu­mi­nen. Erilais­ten lisien ja korvaus­ten oikea­mää­räi­nen toteu­tu­mi­nen voi jäädä huomioi­matta.  Paikal­lis­ten sopi­mus­ten osalta valvonta muut­tuu vielä aiem­paa­kin haas­ta­vam­maksi, jos halli­tuk­sen suun­ni­tel­mat toteutuvat.

Paikal­li­sen sopi­mi­sen laajen­ta­mi­nen kasvat­taa työpe­räi­sen hyväk­si­käy­tön riskiä ja ulko­maa­lais­taus­tais­ten työn­te­ki­jöi­den asema heiken­tyy enti­ses­tään. Vaarana on, että tilanne johtaa kaik­kien työn­te­ki­jöi­den työeh­to­jen laaja­mit­tai­seen heik­ke­ne­mi­seen. Samaan aikaan, kun työpe­räi­sen hyväk­si­käy­tön torjun­taan satsa­taan, ei ole syytä kehit­tää suoma­laista työelä­mää suun­taan, jolla satsauk­set voidaan vesittää.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton sopi­mus­asian­tun­tija ja ulko­maa­lais­taus­tai­seen työvoi­maan ja työvoi­man liik­ku­vuu­teen erikois­tu­nut asiantuntija.