Jenni Uljas: Tavataan torilla ja vaaliuurnilla

TEKSTI JENNI ULJAS
KUVA KITI HAILA

SAK:laisilla ja STTK:laisilla liitoilla on menossa varsin voimakkaat työtaistelutoimet, joilla koitetaan vaikuttaa Suomen hallituksen kaavailemiin työelämäheikennyksiin. Tällä viikolla järjestetään suurmielenosoitus Senaatintorilla ja laajempia yhtäaikaisia lakkoja kuin aikoihin.

Ammattiliitot eri keskusjärjestöistä toimivat yhdessä ja kehittävät voimakasta liikettä puolustamaan työntekijöiden toimeentuloa ja työsuhteiden ehtoja. Ammattiliittojen toimet ovat tunteita herättäviä ja poikkeuksellisen rajuja, mutta ne ovat pakollinen vastaus hallituksen esityksiin romuttaa toimeentulo- ja työsuhdeturva.

Olo on lievästi sanottuna outo, kun samaan aikaan EU:sta pusketaan työntekijöiden turvaksi direktiiviä toisensa jälkeen tiukasti työntekijäjärjestöjä kuunnellen. Varsinkin kemiallisten tekijöiden hallintaan on tullut muutamassa vuodessa runsaasti varsin hyvin työntekijöiden kantoja huomioivia direktiivipäivityksiä. Kohta kautensa päättävä parlamentti on ollut niin työntekijämyönteinen ja kunnianhimoinen, että muiden EU-elinten kanssa on välillä ollut melkoista kitkaa. Joitain vähän outoja kompromisseja on syntynyt, mutta niistäkin osaa on jo korjattu.

Työurat eivät pitene, jos työntekijät sairastuvat työnsä takia tai uupuvat epävarmuuteen.

Olen havainnut, että oppimani mantra siitä, että Suomessa asiat ovat paremmin kuin muualla, ei monessa asiassa pidä enää lainkaan paikkaansa. Toki riippuu mihin vertaa, mutta minusta vertailuun kannattaa käyttää maita, joiden kanssa haluamme kokea olevamme samalla viivalla. Surullista on, että lähivuosina emme vaikuta olevan menossa ainakaan parempaan suuntaan.

Kunnianhimoisia direktiivejä työntekijöiden suojelemiseksi pitää panna toimeen Suomen lainsäädäntöön tilanteessa, jossa Orpon hallitus työnantajapuolen myötävaikutuksella ei näytä suostuvan mihinkään muuhun kuin nippanappa EU:n pakottamaan minimiin. Erityisen kummallista tämä on siksi, että hallitus puhuu työntekijöiden jaksamisesta ja työurien pidentämisestä. Eivät ne työurat pitene, jos työntekijät sairastuvat työnsä takia tai uupuvat epävarmuuteen.

Työntekijämyönteinen EU-parlamentti on lopettamassa kauttaan. Uusi parlamentti valitaan kesäkuussa ja vaalikampanjat ovat jo aluillaan. Seuraavaan parlamenttiin liittyy paljon toiveita ja pelkoja myös työntekijöiden toimeentulon ja työolosuhteiden näkökulmasta.

Uusi työntekijämyönteinen parlamentti on sananmukaisesti työntekijöiden elinehto, koska monilla työelämään vaikuttavilla lakimuutoksilla on suora vaikutus myös siihen, kuinka moni palaa hengissä töistä. Jokainen ääni merkitsee, eli näissäkin vaaleissa voi vaikuttaa!

Kirjoittaja on Teollisuusliiton työympäristöasiantuntija.