Rovaniemen moottorikelkkatehtaan pääluottamusmies Hannu Loukusa kertoo, että tehtaan väeltä löytyy taistelutahtoa. Kuva on otettu 26.9.2023 kelkkatehtaan #PainavaSyy-ulosmarssin yhteydessä.

Toimintapäivä näkyi ja tuntui koko Suomessa: ”Mennään päätyyn saakka”

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVA JOUNI PORSANGER

Teollisuusliittolaiset pääluottamusmiehet eri puolilta maata kertovat, että taistelua ollaan valmiit jatkamaan oikeistohallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan.

SAK:laisten liittojen yhteiseen #PainavaSyy-toimintapäivään kuului 14.12.2023 noin 100 000 työntekijän poliittinen lakko, jolla vastustetaan oikeistohallituksen suunnittelemia leikkauksia ja työelämäheikennyksiä. Teollisuusliiton julistamien lakkojen piirissä oli noin 40 000 työntekijää.

Rovaniemellä BRP Finlandin moottorikelkkatehtaalla toimintapäivän lakko pysäytti tuotannon, vaikka parikymmentä liittoon kuulumatonta tuli töihin. Tehdas työllistää kaikkiaan noin 500 henkeä, joista reilu 300 työskentelee tuotannossa.

– Ensimmäistäkään kelkkaa ei valmistunut linjan päästä, kertoo pääluottamusmies Hannu Loukusa.

Hänen toimintapäiväänsä kuului lakkovahdissa oloa sekä vierailu SAK:n tapahtumassa Rovaniemellä Kulttuuritalo Wiljamissa. Loukusan mielestä toimintapäivä sai hyvin näkyvyyttä.

– Kuvia ja videonpätkiä jaettiin ympäri Suomea todella kiitettävästi, Loukusa arvioi.

ENSIMMÄISET LEIKKAUKSET TAMMIKUUSSA

Kelkkatehtaan työntekijät osallistuivat #PainavaSyy-kampanjan ensimmäiseen vaiheeseen tunnin ulosmarssilla 26. syyskuuta. Joidenkin työntekijöiden mielestä kampanja on edennyt verkkaisesti.

– Sekä vanhoilta että uudemmilta työntekijöiltä on tullut kommenttia, että mitä tämä puuhastelu hyövääpi, mentäis kerralla viikoksi lakkoon, Loukusa kertoo.

Toisaalta vaiheittain etenemiselle on löytynyt ymmärrystäkin. Kampanjan aikana tehtaalta on liittynyt huomattava määrä uusia jäseniä Teollisuusliittoon.

– Tilannetta on tehty selväksi. Ihmisillä alkaa silmät aueta, Loukusa sanoo.

Porukka on sanonut, että eihän tämä tähän jää.

Kelkkatehtaan vuodenkiertoon kuuluu alkuvuoden pitkä lomautus, jolloin tuotanto ei ole käynnissä.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan omavastuuajan pidennys on tulossa voimaan vuoden 2024 alussa ja lapsikorotuksen poisto huhtikuun alussa. Tammikuun puolivälissä kelkkatehtaalla alkaa kolmen ja puolen kuukauden lomautus.

Tehtaan vältä tulee vahva kannatus poliittisen työtaistelun jatkamiselle.

– Taistelutahtoa löytyy. Porukka on sanonut, että eihän tämä tähän jää. Kun tälle tielle on lähdetty, mennään päätyyn saakka, Loukusa sanoo.

PÄÄLLIMMÄISENÄ LAKKO-OIKEUS

Salossa Orionin toimipisteessä toimintapäivän lakko pysäytti yhtiön sisäisen liikenteen. Salossa on Orionin isoin varasto ja lääketuotteiden pakkaamo. Pääluottamusmies Heli Niemi kertoo, että lakko onnistui hyvin. Muutamia työntekijöitä oli huoltovarmuustöissä.

Helmikuussa tehdas oli päivän lakossa työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä. Niemi arvioi, että lakkointo oli jopa korkeammalla nyt poliittisessa työtaistelussa.

Heli Niemi

Salon toimipisteessä on kaikkiaan noin 180 työntekijää, joista Niemi edustaa noin 130:a. Syksyn aikana #PainavaSyy-kampanjan tietoa on jaettu muun muassa tietolehtisten avulla.

– Jos yleensä on kiinnostanut, riittävä tieto on ollut saatavilla, Niemi sanoo.

Toimintapäivä näkyi Niemen arvion mukaan hyvin sosiaalisessa mediassa. Valtakunnan medioissa palstatilaa vei samalle päivälle asetettu itärajan avaaminen.

– Nuoret seuraavat sosiaalista mediaa, he saattoivat saada enemmänkin irti, Niemi pohtii.

Työpaikalla on kuultu myös kriittisiä näkökantoja, sillä hallitusta vastustavat lakot kohdistuvat työnantajaan. Niemi kertoo, että yleensä ymmärrystä on löytynyt, kun on pohdittu, mitä todellisia keinoja työntekijöillä on vastustaa hallituksen suunnitelmia.

Hallitusohjelma on pitkä lista heikennyksiä työntekijöiden asemaan, toimeentuloon ja oikeuksiin.

– Päällimmäisenä on lakko-oikeuden rajaaminen. Jos sitä rajataan, heikennyksiä on tulossa lisää, kun viedään vastustamisen keinot, Niemi sanoo.

KOVEMPIA TOIMIA TARVITAAN

Varkaudessa Stora Ensolla toimintapäivän lakko koski sahaa ja liimalevylaitosta. Lakossa oli kaikkiaan noin 150 työntekijää. Pääluottamusmies Isto Markkanen kertoo, että sahalla ei ollut tuotantoa, mutta liimalevylaitoksella oli töissä jonkin verran liittoon kuulumattomia ja esihenkilöitä.

– Kaikki liittoon kuuluvat seisoivat lakon takana, Markkanen sanoo.

Isto Markkanen

Tehtaan työntekijät osallistuivat nyt ensimmäistä kertaa #PainavaSyy-kampanjan mielenilmauksiin. Syksyn ja talven aikana työpaikan keskusteluissa on pohdittu, pitäisikö lakkoasetta käyttää enemmän ja nopeammin.

– Tehtaalla on mietitty, että hallitus ei taida perääntyä muulla tavalla kuin yleislakolla, Markkanen sanoo.

#PainavaSyy-kampanja on syksyn aikaan näkynyt eri medioissa, mutta näkyvyyttä voisi aina olla enemmänkin. Markkanen pohtii, että työttömyysturvan leikkaukset ovat hallitusohjelman pahimmasta päästä. Myös ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus huolestuttaa.

Varkaudessa löytyy taistelutahtoa jatkossakin, jos hallitus ei suostu neuvotteluihin ja työtaisteluruuvia täytyy kääntää entistä tiukemmalle.

– Periksi ei anneta. Kaikilla on halu näyttää, että tällä tavalla ei voi johtaa maata ja kyykyttää duunarikansaa, Markkanen sanoo.

Teollisuusliitto on järjestänyt syksyn aikana tunnin mittaisia ulosmarsseja ja päivän lakkoja useilla toimipaikoilla ympäri Suomea vastalauseena Suomen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja työehtojen heikennyksille. Lue tästä lisää Teollisuusliiton toimista: PainavaSyy – Teollisuusliitto.