Ulosmarssi Riihimäen Kumeralla
Kumera Drives Oy:n työntekijät marssivat ulos tiistaina 10.10.2023.

Ulosmarssi Riihimäen Kumeralla: ”Hallituksen leikkausesitykset eivät ole hyväksyttäviä”

TEKSTI TIIA KYYNÄRÄINEN
KUVAT HARRI NURMINEN

Kanta-Hämeessä ulosmarssineet Kumeran työntekijät ihmettelevät muun muassa hallituksen ajamaa lakko-oikeuden rajoittamista ja työmatkavähennyksiä.

Suomen hallituksen suunnittelemia leikkaustoimia vastustavat Teollisuusliiton ulosmarssit jatkuivat tiistaina 10.10.2023 yhteensä 12 työpaikalla Hämeen vaalipiirin alueella. Ulosmarssit ovat osa SAK:laisten liittojen yhteistä Painava syy -kampanjaa.

Sateinen ja kolea sää eivät haitanneet riihimäkeläisen Kumera Drives Oy:n työntekijöitä, kun he kello 13 marssivat rauhallisin mielin ulos toimipaikkansa ovista. Tarjotut lakkomakeiset sentään hieman lämmittivät kylmässä säässä.

Prosessiteollisuudelle vaihteistoja valmistava Kumera Drives Oy työllistää Riihimäellä noin 80 tuotannon työntekijää. Heistä lähes 98 prosenttia on Teollisuusliiton jäseniä.

Ulosmarssi Riihimäen Kumeralla
Pääluottamusmies Jukka Vuorela toteaa, että työmatkavähennyksen leikkaus ei kannusta ottamaan töitä pitkän matkan takaa.

Rauhallisesta ulosmarssitunnelmasta huolimatta pääluottamusmies Jukka Vuorelan mieli ei ole rauhallinen. Hallituksen leikkausesitykset eivät saa Vuorelalta kiitosta.

– Ei kyllä voi hyväksyä näitä hallituksen esittämiä leikkauksia. Ne kohdistuvat niin suuressa määrin työtätekeviin ja työttömiin, Vuorela ihmettelee.

Myös Kumeran kahvipöytäkeskusteluissa on ihmetelty hallituksen toimia.

– Ei näillä toimilla työllisyyttä paranneta yhtään, päinvastoin, Vuorela sanoo.

PITKÄMATKALAISET SAAVAT TURHAAN KÄRSIÄ

Petteri Orpon johtaman hallituksen ohjelmassa on useita kohtia, joita Kumeralla on vaikea niellä. Pääluottamusmies Vuorelan mukaan hallituksen ajama lakko-oikeuden rajoittaminen on yksi esityksistä, joita Kumeran työntekijät eivät sulata.

Lisäksi pääluottamusmiestä huolettaa pitkämatkalaiset työtoverit. Hallitus esittää, että työmatkakulujen enimmäisvähennysoikeutta verotuksessa lasketaan 8 400 eurosta 7 000 euroon. Lisänä tulee vielä omavastuun korotus 750 eurosta 900 euroon.

Ei näillä toimilla työllisyyttä paranneta yhtään, päinvastoin.

Jo nyt osa Kumeran työntekijöistä ajaa päivittäin Lahdenkin takaa töihin Riihimäelle. Matkavähennyksen leikkaus vaikeuttaa myös uusien työntekijöiden houkuttelemista.

– Tätä työmatkavähennyksen leikkausta ei ymmärretä ollenkaan, Vuorela sanoo.

– Jos tänne pitäisi saada pitkämatkalaisia töihin, ei se kannusta lähtemään.

Ulosmarssi Riihimäen Kumeralla
Pääluottamusmies Jukka Vuorela ja varapääluottamusmies Arto Räfsten.

Myös hallituksen työmarkkinoiden järjestäytymistä koskevia muutoksia Kumeralla vastustetaan. Pääluottamusmies Vuorelan mukaan hallituksen kaavailema työehtosopimusten yleissitovuuden heikentäminen ei ole järkevää. Toimi kannustaa työnantajia olemaan järjestäytymättä.

Toimilla hallitus haluaisi lisätä paikallista sopimista.

– Paikallinen sopiminen ei tule toimimaan ollenkaan järjestäytymättömissä yrityksissä. Mikseivät järjestäydy? Meilläkin on työehtosopimuksessa muistini mukaan noin 60 kohtaa, joista voidaan paikallisesti sopia, jos järjestäydytään. Tämä on ollut hyvä järjestelmä. Ei sitä tarvitse muuttaa, Vuorela muistuttaa.

ASIAN PUOLESTA TAISTELLAAN

Teollisuusliiton tunnin mittaiset ulosmarssit ovat jatkuneet kolmatta viikkoa. Hallitus on todennut jo useaan kertaan, ettei se aio perääntyä suunnitelmistaan.

Hallituksen uho tarkoittaa, että myös työpaikoilla työtaistelutoimien jatkumiseen ollaan valmiita. Työministeri Arto Satonen on ilmoittanut, että muun muassa neuvottelut uudesta työmarkkinamallista alkavat työmarkkinaosapuolten kanssa marraskuussa.

Asia koskee kuitenkin kaikkia työntekijöitä. Ei tätä voi katsella vain sivusta.

Pääluottamusmies Vuorelan mielestä hallituksen neuvottelupuheet eivät ole vakuuttavia. Siksi työtaistelutoimia on jatkettava.

– En usko, että nämä toimet vielä riittävät, Vuorela toteaa.

– Kyllä me näemme näin, että asian puolesta me taistelemme. Toki jää nähtäväksi, kuinka pitkäksi tämä venyy. Asia koskee kuitenkin kaikkia työntekijöitä ja jotain sen suhteen on tehtävä. Ei tätä voi katsella vain sivusta.

Ulosmarssi Riihimäen Kumeralla
Kumeralla järjestäytymisaste on noin 98 prosenttia.

Teollisuusliitto järjestää syys–lokakuussa kolmen viikon ajan kolmena päivänä viikossa alueellisia tunnin ulosmarsseja valikoiduilla työpaikoilla vastalauseena Suomen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja työehtojen heikennyksille. Lue tästä lisää Teollisuusliiton toimista.