Jenni Uljas: Alkaa olla kiire

TEKSTI JENNI ULJAS
KUVA KITI HAILA

Nykyhallituksen hallitusohjelma kaikessa kauheudessaan alkaa muuttua todeksi ensimmäisten lakimuutosten käytyä jo lausunnoilla. Enää ei ole kyse oletuksista, kuvitelmista tai epäilyistä, vaan varsin pitkälle viedyistä suunnitelmista. Jos hommaa ei saada reilaan vikkelästi, köyhyys ja epätoivo tulevat räjähtämään käsiin.

Jos laiva ei käänny, tammikuussa työttömyysturvaa ei enää saa työttömyyden alusta ja leikkuri varsin pian leikkaa työttömyysturvaa monin monituisin tavoin. Erityisesti kurjuutta rakennetaan lapsiperheille ja eläkeikää lähestyville, eli heille, joita yleensä järjestäytyneissä yhteiskunnissa halutaan suojella. Työttömyysturvalla joskus elänyt kyllä tietää, että kyse ei ole mistään hulppeasta meiningistä. Työttömyys tai lomautus on varsin harvoin kenenkään oma valinta.

Työttömyysturvan leikkausten lisäksi turvallisuus rikotaan romuttamalla asumistukijärjestelmää ja työsuhdeturvaa. Hallituksen kaunis tavoite pureutua jatkuvasti lisääntyviin mielenterveysongelmiin on vahvassa ristiriidassa näiden valintojen kanssa. En usko kenenkään voivan henkisesti paremmin, jos nälkä tai häätö uhkaa, eikä lapsille ole varaa ostaa talvikenkiä.

Sosiaali- ja työsuhdeturvan yhtäaikainen romuttaminen on tapa rakentaa työmarkkinat, joissa töitä on pakko ottaa vastaan hinnalla millä hyvänsä.

Sosiaali- ja työsuhdeturvan yhtäaikainen romuttaminen on tapa rakentaa työmarkkinat, joissa töitä on pakko ottaa vastaan hinnalla millä hyvänsä. Moinen kehitys ei palvele yhtä ainutta ihmistä, jonka pitää tulla työllään toimeen. Näin ei myöskään tasapainoteta valtiontaloutta, vaan romutetaan hyvinvointivaltiota.

Peli ei kuitenkaan ole vielä menetetty. Suunta on mahdollista kääntää. Huolettaako tulevaisuus, jossa ansiosidonnainen päiväraha on satoja euroja nykyistä vähemmän, omistusasuntoon ei saa asumistukea ja toimeentulotuen saantia on entisestään tiukennettu? Samalla ruoan hinta nousee, eivätkä asunnot mene kaupaksi. Jos huolettaa, koeta hyvän tähden saada hallitus hereille. Yhdessä toimien se on mahdollista.

 

Kirjoittaja on Teollisuusliiton työympäristöasiantuntija.