Suomalaiset työntekijät ovat ehkä unohtaneet, että kaikki tämä hyvä on saatu ay-liikkeen taistelulla”, Ambet Yuson sanoo. KUVA STR/LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Pääsihteeri Ambet Yuson: Älkää lähtekö Qatarin tielle

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

Miljoonan siirtotyöläisen hyväksikäytetty joukko rakensi jalkapallon MM-kisojen areenat ja infrastruktuurin Qatariin surkeilla palkoilla ja ilman oikeutta järjestäytyä ammattiliittoon. Monet saivat surmansa. Rakennus- ja puutyöväen maailmanliiton pääsihteeri Ambet Yuson varoittaa, että Euroopan ei pidä lähteä Qatarin tielle.

Teollisuusliiton liittokokousta seurasi vierailijana rakennus- ja puutyöväen maailmanliiton BWI:n pääsihteeri Ambet Yuson. Hän kehottaa voimakkaasti myös Suomen ammattiyhdistysliikettä avaamaan ovensa maahanmuuttajina Suomeen saapuville vierastyöläisille.

– Pääoman ja suuryhtiöiden strategiana on saada paikalliset työntekijät ja vierastyöläiset taistelemaan keskenään. Suuryhtiöt haluavat halpaa työvoimaa. Se mitä tapahtui Qatarissa, voi tapahtua myös Euroopassa. Ja poliittinen oikeisto haluaa lyödä kiilaa työläisten väliin, Yuson toteaa.

Todellisuudessa kaikkien maitten työläisten edut ovat yhteneväiset. Globaali maailmantalous vaatii ay-liikkeeltäkin globaaleja verkostoja ja maailmanlaajuisia solidaarisuuden tekoja. Suomen kaltaisessa maassa on puolestaan tärkeä saada maahanmuuttajat järjestäytymään ammattiliittoon.

PALKATKAA MAAHANMUUTTAJIA!

– Ihminen tuntee itsensä tervetulleeksi, kun hän näkee järjestössä myös itsensä kaltaisia ihmisiä, Yuson toteaa.

Pääsihteeri kehottaakin suomalaista ay-liikettä palkkaamaan maahanmuuttajataustaisia henkilöitä järjestämistyötä tekemään. Kielikään ei ole vain kieltä vaan myös kulttuuria. Maahanmuuttaja löytää samaistumispintaa, kun hän näkee maanmiehensä tai -naisensa tarjoamassa ammattiliiton jäsenyyttä.

– Yhdysvallat on syntynyt maahanmuuttajien työstä. Maahanmuuttajat rakentavat kansakuntia, Yuson painottaa.

Ihminen tuntee itsensä tervetulleeksi, kun hän näkee järjestössä myös itsensä kaltaisia ihmisiä.

– Solidaarisuus rikastuttaa, Yuson toteaa vielä siitä lopputulemasta, kun työntekijät yhdistävät voimansa saman palkan ja samojen oikeuksien puolustamisesta kaikille.

Suomeen yritetään rakentaa oikeistohallitusta. Suomalainen ay-liike tarvitsee Yusonista tällä hetkellä kaikki voimat puolustamaan ammattiyhdistysoikeuksia, säällisiä palkkoja ja hyviä työehtoja.

– Suomalaiset työntekijät ovat ehkä unohtaneet, että kaikki tämä hyvä on saatu vain ja ainoastaan ay-liikkeen taistelulla menneinä vuosina. Mutta oikeistohallitus voi ottaa sen kaiken pois.

Liittokokouksen kansainvälisiä vieraita haastatteluissa.

KENEN AY-LIIKE?

Joulukuussa 2022 Belgian poliisi pidätti useita EU:n parlamenttiin linkittyviä ihmisiä epäillen heidän saaneen ja jakaneen Qatarista ja Marokosta peräisin olevia lahjuksia. Yksi pidätetyistä oli maailman ay-liikkeen kattojärjestö ITUC:n tuore pääsihteeri, italialainen Luca Visentini.

– Valitettava tapaus. Qatarilla on niin paljon rahaa, että maa ajattelee voivansa ostaa mitä tahansa. Visentini petti työläiset Qatarissa.

Yuson painottaa, että ay-liike voi käydä keskusteluja kenen toimijan kanssa tahansa, mutta omia periaatteitaan se ei saa pettää. Qatarissa ei ole oikeutta järjestäytyä ammattiliittoon. Ei siis riitä, että ay-liike puhuisi siellä vain palkkojen nostamisesta. Ay-liikkeen on vaadittava järjestäytymisoikeutta Qatariin, Yuson toteaa.

– Ammattiyhdistysliikkeen on aina oltava lähellä jäseniään. Minusta ammattiliiton johtajan palkka ei saisi olla enintään kuin kaksin- tai kolminkertainen verrattuna jäsenten keskimääräiseen palkkaan. Ay-johtajan pitäisi käydä samoissa ruokakaupoissa ja tuntea samat elämisen ongelmat kuin jäsentenkin, Yuson sanoo.

”Tuemme uudenlaisia lähestymistapoja järjestämistyöhön”, kertoo Ildikó Krén. KUVA JYRKI LUUKKONEN

JÄRJESTÄMISTÄ YLI RAJOJEN

Strategisesta järjestämistyöstä vastaava Ildikó Krén kertoo, että industriAll Europen ja viiden eri Itä- ja Keski-Euroopan maan ammattiliittojen kesken on menossa yhteisesti rahoitettu hanke.

– Me tuemme uudenlaisia lähestymistapoja järjestämistyöhön, Krén huomauttaa ja sanoo olleensa vaikuttunut Teollisuusliiton toiminnasta tässä asiassa.

Saksan vaikutusvaltainen teollisuusliitto, IG Metall, on lähtenyt sekin sananmukaisesti rajat ylittävään järjestämistyöhön. Kansainvälisten asioiden päällikkö Jochen Schroth kertoo, että kun autojätti BMW päätti rakentaa uuden tehtaansa Unkariin, IG Metall ryhtyi tiiviiseen yhteistyön unkarilaisen sisarliiton VASAS:in kanssa.

BMW:n tehdas tulee Debrecenin kaupunkiin, ja tehtaan viereen perustettiin ammattiliiton toimisto. Unkarilaisia työntekijöitä saapui BMW:n tehtaisiin Saksaan harjoittelemaan. Näiden tehtaiden pääluottamusmiehet pyysivät unkarilaisia liittymään ammattiliittoon.

– Olemme jo saavuttaneet ensimmäiset voittomme, sillä nyt suurin osa unkarilaisista on sekä IG Metallin että VASAS:n jäseniä, Schroth kertoo.

”Kaikki on pidettävä mukana muutoksessa, ja silloin on puhuttava koulutuksesta”, muistuttaa Jochen Schroth. KUVA JYRKI LUUKKONEN

Kansainvälisten asioiden päällikkö painottaa myös sitä, että tämä menestys ei olisi ollut mahdollista, elleivät liitot olisi käyttäneet tulkkeja järjestämistyössään.

Schroth sanoo, että ay-liikkeen on oltava mukana myös niin sanotussa vihreässä siirtymässä ja vahdittava sitä, että siirtymä tapahtuu työntekijöiden kannalta suotuisalla tavalla.

– Kaikki on pidettävä mukana muutoksessa, ja silloin meidän on puhuttava ennen kaikkea koulutuksesta.

Schrothin mielestä ay-liikkeen on ennakoitava vihertyvän teollisuuden muutokset. Koska liittokokouksen aikaan Tampere kohisi jääkiekon MM-kisahuumaa, Schroth haluaa noukkia asiassa vertauksen nimenomaan jääkiekkolegenda Wayne Gretzkyn sanonnoista.

– Luistelen sinne, minne kiekko on menossa, en sinne missä se on ollut.