Eläimet eivät juonittele

RONJA GRÖNHOLM

Tuotannon työntekijä
Prysmian Group Finland Oy
Karjaa

– Ei kellään voi olla oravaa eteisessä, lokkia autotal­lissa ja siiliä puulii­te­rissä. Mutta meillä kyllä voi!

Ronja Grönholmin eläina­vara sydän sulkee suosioonsa kaikki lajit. Karjaalla omako­ti­ta­lossa asuva Grönholm on paikal­lisen EKSY-eläin­suo­je­lu­yh­dis­tyksen puheen­joh­taja. Hän ottaa hoidet­ta­vak­seen ja takaisin luontoon palaut­ta­vaksi orvoiksi jääneitä tai vahin­goit­tu­neita villie­läimiä. Mutta kaikkein, kaikkein lähei­simpiä hänelle ovat kissat.

– Kissa on itsenäinen ja itsepäinen. Ihminen joutuu tekemään töitä voittaak­seen kissan luotta­muksen, Grönholm sanoo.

Jo lapsena Grönhol­milla oli lemmik­kinä norja­lainen metsä­kissa, jota hän kuvaa kaikkien aikojen verrat­to­mim­maksi ystäväk­seen. Lukuisten muuttojen takia koitti raastava aika ilman lemmik­kejä. Joskus kymme­nennen synty­mä­päivän jälkeen Grönholm sai hoiviinsa kaksi kania. Kuuden nokan rakkaus­pa­pu­kai­ja­parvi lenteli myös tytön huoneessa, kaikessa kirku­vassa ja erinäisiä jälkiä jättä­vässä vapaudessaan.

– Ihan kaikkia löytö­eläimiä en saanut raahata kotiin. Vanhemmat vähän jarruttelivat.

Aikui­sena Grönholm sai lopulta toteuttaa todel­lista kutsumustaan.

– Kun muutin mieheni kanssa yhteen tähän taloon kohta 13 vuotta sitten, silloinhan tämä minun hulluu­teni lähti ihan lapasesta.

VAKINAISIA JA VÄLIAIKAISIA PERHEENJÄSENIÄ

Nelli-koira, ”pentu­teh­taan entinen työntekijä”, kääpiö­luppa-satii­nian­go­ra­kani Simon ja kääpiö­luppa Stina. Tässä ovat talon vakinaiset asukkaat, mutta niihin kuuluvat tietenkin vielä nämä:

– Wilhelm, Roxy, Gibson, Pikachu, Chloe, Hampus, Taffy ja Pablo, luettelee Grönholm kahdeksan oman kissansa nimet.

Noiden hyvin­voi­vien, rauhal­listen, kiiltä­vä­kar­vaisten ja keske­nään aivan, aivan eri kuosisten kissojen sekaan, alas yläkerran portaita, uskaltaa melkein hiipiä musta­val­koinen kissa. Tämä yhdeksäs karva­tassu kurkkaa portaiden pienojen välistä arasti emäntää ja kahta vierasta. Se on toinen tällä haavaa hoidossa olevista ”populaa­tio­kis­soista”.

– Ennätys on 32.

Kissa­pe­las­ta­jien kielellä populaatio tarkoittaa kissa­laumaa, joka on päässyt vapaasti lisään­ty­mään. Grönholm ottaa näitä – usein villiin­ty­neitä ja sairaita – kissoja hoidet­ta­vak­seen, kunnes EKSY löytää niille kodin. Kissoista pitää häätää loiset, ne pitää leikata ja rokottaa, tarpeen mukaan hoitaa myös hampaat.

– Käärmeen­kä­sit­te­ly­hanskat. Näistä ei pysty puremaan läpi, Grönholm esittelee.

Nimit­täin jos onni käy, osa kissa­po­pu­laa­tiosta löytyy sisäti­loista ja ne saadaan kiinni sieltä. Mutta aran ja peläs­ty­neen kissan käsit­tely ei onnistu ilman tuollaisia pitkä­var­tisia erikoiskäsineitä.

Ulkoa kissat saadaan kiinni supikoi­ra­lou­kuilla. Grönholm kertoo, että loukut­ta­minen voi viedä päivä­kausia, kun loukut ruoka­syöt­tei­neen virite­tään uudes­taan ja uudes­taan, kunnes joka ikinen kissa on saatu talteen.

Eläin­suo­je­lu­yh­dis­tystä voi pyytää paikalle kissa­no­mis­taja itse, hänen huoles­tunut omaisensa tai sitten valvon­tae­läin­lää­käri. Varsinkin maalais­talon pihapii­riin villiin­ty­neessä populaa­tiossa voi olla satakin kissaa.

– Mutta en ole vielä koskaan tavannut näissä tapauk­sissa sellaista ihmistä, joka ei pitäisi kissoista. Päinvas­toin, he rakas­tavat kissoja, Grönholm alleviivaa.

Vaikka laitan tähän todella paljon aikaa ja resurs­seja, kaiken­laisia resurs­seja, saan silti enemmän takaisin.

Parasta olisikin, jos omista­jalle voitai­siin palauttaa pari leikattua kissaa. Näistä lemmi­keistä eläin­rakas ihminen pystyisi Grönholmin mukaan useim­miten huoleh­ti­maan. Ei jäisi vaaraa, että taloon hankit­tai­siin kissoja muuta kautta ja että parin vuoden päästä lauma olisi taas valloillaan.

IKÄÄ EHKÄ KUUSI VIIKKOA…

Kesken kissa­kes­kus­telun kello alkaa hiipiä kohti puolta­päivää. Vierai­lijat ovat onnek­kaita, on orava­hetken aika!

– Tämä poikanen on ehkä kuuden viikon ikäinen, Grönholm kertoo, avaa eteisen pöydälle lasketun orava­häkin katto­räp­pänän ja poimii tottu­neesti pesän virkaa toimit­tavan pyyhe­liinan sisältä pienen tupsukorvan.

– Tämä on sen verran iso, että syötän tätä vain neljän tunnin välein, Grönholm toteaa ja huomauttaa, että niitä pienempiä, peuka­lon­ko­koisia on syötet­tävä kahden tunnin välein. Oravan­hoi­taja tunnustaa, että ”silloin en nuku ollenkaan”.

Vuosien varrella Grönholmin hoidossa on ollut myös lajitelma pikku­lin­tuja sen autotal­lissa voimaan­tu­neen, jalkansa loukan­neen lokin ohella. Samoin hoiva­re­per­tu­aa­riin kuuluvat rusakot. Siilit sen sijaan luovu­te­taan mieluusti paikal­li­seen löytö­eläin­ta­loon, sillä ne haisevat, Grönholm valistaa.

VIE PALJON, ANTAA VIELÄ ENEMMÄN

– Tämä antaa minulle energiaa. Vaikka laitan tähän todella paljon aikaa ja resurs­seja, kaiken­laisia resurs­seja, saan silti enemmän takaisin, Grönholm sanoo.

Satsauk­sista ei löydy vain loppu­maton määrä loukutus- ja hoiva­tun­teja. Vaikka EKSY tarjoaa löytö­eläinten perus­muonan ja kissan­hiekat, Grönholm maksaa esimer­kiksi kaikki polttoai­ne­ku­lunsa itse.

Eläimet tuovat minusta esiin paremman version itsestäni.

Vuoro­työtä tekevä, 8- ja 10-vuotiaiden lasten äiti on luopunut Teolli­suus­liiton luotta­mus­teh­tä­vistä. Grönholm vakuuttaa, ettei ole ”kokonaan sulkenut ovia” liiton tehtä­ville tulevai­suu­dessa, mutta juuri nyt kissa­pe­las­tajan aika ei vain miten­kään niihin riitä.

– Minun on helpompi olla eläinten kanssa, Grönholm sanoo, vaikka vierai­li­joiden mielestä tuo ihmis­lajin edusta­jienkin kanssa oleilu tuntuu sujuvan varsin mallik­kaalla ja huumorin ryydit­tä­mällä tavalla.

Grönhol­mille eläimet ovat mieluisaa seuraa siksikin, etteivät ne juonit­tele eivätkä ahnehdi omaa määräänsä enempää luonnon resurs­seja toisin kuin ihminen, joka hamuaa aina vain lisää, enemmän ja suurempaa.

– Ja eläimet tuovat minusta esiin paremman version itsestäni.