Teollisuusliiton hallitusohjelmatavoitteet

Perusporvarillista – vai sittenkin sinipunaa hallitukseen?

4.4.2023

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA KITI HAILA

”On selvää, että Suomi kääntyi vaaleissa poliittisesti oikealle. Se ei silti tarkoita, että uuden hallituksen pohjan muodostaisivat perinteiset porvaripuolueet. Vaikka hallituspuolueet yleisesti hävisivätkin, SDP nosti kannatustaan ja on hallituskelpoinen”, sanoo Teollisuusliiton yhteiskuntasuhteiden päällikkö Timo Nevaranta.

”Perusporvaripuolueiksi” kutsuttu oikeistolainen rintama saisi taakseen vahvan enemmistön eduskunnassa, jos vaalivoittajapuolueiden kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa hallitukseen lähtisivät keskusta, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit. Mutta Nevaranta tulkitsee keskustan johtajan Annika Saarikon ”tappiopuhetta” niin, että keskusta suostuu kannatuslukujensa alhossa vain oppositiopuolueeksi.

– Tämä rajaa merkittävästi Orpon mahdollisuuksia, kun Säätytalolle kävellään hallitusneuvotteluihin. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi. Perusporvari tai Sinipuna.

Tässä Nevaranta viittaa siihen, että hallitustunnustelijaksi nousee suurella varmuudella suurimman vaalivoiton saaneen kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

”YTIMEKKÄÄT LAUSEET VALMIINA”

Timo Nevaranta

– Teollisuusliiton hallitusohjelmatavoitteet tulivat juuri painosta. Ne kelpaavat sellaisinaan hallitusohjelmakirjauksiksi. Meillä on ytimekkäät, täydelliset lauseet valmiina, Nevaranta toteaa.

Nevaranta painottaa, että Teollisuusliitto on valmis tekemään yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa. Tavoitteena on varmistaa, että teollisuusliittolaisille tärkeät kysymykset tulevat huomioiduksi hallitusohjelmassa. Valtiontalouden yhteydessä Nevaranta puhuu myös oikeudenmukaisuudesta.

– Mikä puolue tahansa menee Säätytalolle hallitusneuvotteluja käymään, jonkinlainen valtiontalouden sopeutusohjelma sieltä tulee. Mutta erityisen tärkeää on se, ettei sopeuttamista tehdä pienituloisten palkansaajien tai työttömien kustannuksella. Oleellista on oikeudenmukaisuus, Nevaranta alleviivaa.

MIKSI ILMAN OHJELMAA?

– On poikkeuksellista, että suuri puolue lähtee eduskuntavaaleihin ilman vaaliohjelmaa, Nevaranta toteaa perussuomalaisten taktiikasta.

Yhteiskuntasuhdepäällikkö muistuttaa, että vasta ennakkoäänien antamisen jälkeen perussuomalaiset ilmoitti, etteivät he sittenkään kannata kilpailukykysopimuksella työntekijöiden taakaksi siirrettyjen sosiaaliturvamaksujen palauttamista työnantajille. Tammi–helmikuun vaihteessa perussuomalaiset oli kuitenkin vastannut SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen kyselyyn niin, että he kannattavat kiky-maksujen siirtoa.

Toivottavasti lähiaikoina saamme perussuomalaisilta vastauksia keskeisiin työelämäkysymyksiin.

– Vaalien voittajapuolue perussuomalaiset oli antanut meille paljon muitakin lupauksia, esimerkiksi lakko-oikeuden eli työtaisteluoikeuden turvaamisesta ja yleissitovuuden puolustamisesta. Mutta nyt me emme tiedä, millä työelämäkantilla tämä keskeinen puolue lähtee Säätytalolle hallitusneuvotteluihin, jos he kutsun sinne saavat.

– Toivottavasti lähiaikoina saamme perussuomalaisilta vastauksia keskeisiin työelämäkysymyksiin. Vaalien alla puolue ei suostunut enää vastaamaan liittojen yhteydenottoihin, Nevaranta sanoo.

KARTOITUSTA, VAIKUTTAMISTA

– Nyt me kartoitamme, ketkä ovat puolueiden keskeisiä vaikuttajia. Ketkä neuvottelevat työelämästä, verotuksesta, sosiaaliturvasta? Pyrimme tapaamaan näitä ihmisiä. Tietysti tässä yhteistyö keskusjärjestöjen ja muun ammattiyhdistysliikkeen kanssa on aivan oleellista.

Toimintasuunnitelma saattaa vähän muuttua riippuen siitä, hiotaanko Säätytalolla perusporvarillista vai sinipunaista hallitusohjelmaa.

– Puolueilla on erilaisia intressejä. Jos tulee sinipunapohja, esitämme todennäköisesti pikemminkin kehityskohteita. Perusporvaripohjalta työmme on todennäköisesti puolustuksellisempaa.

– Perusporvaripohjassa suuri huolenaihe on ”kiky II”. Silloin emme voi poissulkea sitäkään vaihtoehtoa, että hallitus uhkaisi leikata palkkoja lainsäädännöllä. Nyt on kuitenkin laitettava kaikki usko siihen, ettei tälle linjalle lähdetä, Nevaranta toteaa.

EDUSKUNTAVAALIEN 2023 TULOS

Kokoomus 48 kansanedustajaa (ääniosuus 20,8 %)
Perussuomalaiset 46 (20,1 %)
SDP 43 (19,9 %)
Keskusta 23 (11,3 %)
Vihreät 13 (7,0 %)
Vasemmistoliitto 11 (7,1 %)
RKP 9 (4,3 %)
KD 5 (4,2 %)
Liike Nyt 1 (2,4 %)
Muut 1 (0,5 %)

 

Niina Malm valittiin jatkokaudelle eduskuntaan. KUVA JUKKA-PEKKA FLANDER / SDP

Työ ja inhimilliset tekijät toivat ääniä

Teollisuusliiton jäsen, SDP:n uudelleen valittu kansanedustaja Niina Malm uskoo, että työelämäkysymysten korostaminen nosti hänet Kaakkois-Suomen vaalipiirin äänissä toiselle sijalle. ”Julkisuudessa näkyneet teemani terveydestä ja alkoholismista ovat voineet vaikuttaa. Näistä syntyy kosketuspintaa äänestäjiin.”

– NATO ja turvallisuustilanteen muutos näkyvät äänissäni, erityisesti kun asumme täällä itärajan läheisyydessä, imatralainen Niina Malm kertoo sähköpostihaastattelussa.

Ja näin Malm vastaa kysymykseen, miksi SDP pystyi nostamaan kannatustaan toisinkuin hallitusvastuuta kantaneet kaksi muuta läheisintä puoluetta.

– Tähän vaikutti varmasti vaalien teema, sillä vaaleja hallinneen talouskeskustelun jyrän alle jäi muiden muassa ympäristöön ja sosiaaliturvaan liittyviä kysymyksiä. Taktinen äänestäminen vaikutti myös hieman asiaan.

– Mutta on otettava huomioon, että kansalaiset ovat kyselyissä olleet keskimäärin melko tyytyväisiä hallituksen työhön. Tämä näkyy hallitusta johtaneen SDP:n kannatuksessa. Olemme tarjonneet vaihtoehdon oikeistokonservatiivisille puolueille ja aiemmalle hallituspolitiikalle.

NÄMÄ ”HERKUT” EIVÄT KELPAA

Malm sanoo, että kiky-maksujen siirto työnantajille nousi vasta hyvin loppuvaiheessa kampanjaa julkiseen keskusteluun.

– Valitettavasti perussuomalaiset ja kokoomus eivät tätä oikeudenmukaista korjausta ostovoimaan kannata. Kiky näkyy edelleen palkansaajan pussissa esimerkiksi lomarahojen leikkauksena, ja tämän vaikutus on jopa satoja euroja, pahimmillaan 500–800 euroa. Jos siis perussuomalaiset ja kokoomus muodostavat yhdessä oikeistokonservatiivisen hallituksen, on näitä ”herkkuja” luvassa lisää. Myös lakko-oikeuksiin saatetaan puuttua.

Olemme tarjonneet vaihtoehdon oikeistokonservatiivisille puolueille ja aiemmalle hallituspolitiikalle.

Teollisuusliiton eduskuntavaaliohjelma oli laaja kattaus tavallisille palkansaajille tärkeistä kysymyksistä. Näin Malm arvioi sitä, miten ne saataisiin nostettua hallitusneuvotteluihin.

– Palkansaajien näkemykset on tuotava heti esiin, ja kaikki mahdollinen vaikuttaminen on laitettava liikkeelle näiden kahden puolueen (kok ja PS) suuntaan. SDP:n linja on ollut aina palkansaajaa tukeva. SDP:n hallitusvastuusta huolimatta saavuttama hyvä vaalitulos osoittaa, että linjalle on tukea. Ei olisi oikein kävellä suomalaisten palkansaajien näkemysten yli.

PERHEEN ON MAHDUTTAVA TYÖELÄMÄÄN

”Lähdin mukaan politiikkaan vuonna 2008, kun kolmivuorotyötä terästehtaalla tekevänä pienten lasten äitinä kohtasin työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen monet vaikeudet.” Näin Malm on jo aiemmin kertonut. Työn ja perheen sopeuttamistoimet eivät ole ainoita teemoja, joihin uudelleen valittu kansanedustaja lupaa keskittyä.

– Palkka, jolla tulla toimeen, alipalkkauksen kriminalisointi ja harmaan talouden kitkentä, Malm listaa.

 

Timo Suhosesta tuli kansanedustaja neljännellä yrittämällä.

Neljäs kerta toden sanoo…

Teollisuusliiton järjestämistoimitsija Timo Suhonen Savo-Karjalan vaalipiiristä ehti olla viime kerralla puolitoista vuorokautta SDP:n kansanedustaja. Neljättä kertaa Arkadianmäelle pyrkineen Suhosen isot tukijoukot halusivat varmistaa, että tällä kertaa valinta ei jää tarkastuslaskennasta kiinni.

Nyt ei vaaraa ole, puskuriääniä varasijalle putoamista vastaan on 3 000. Suhonen uskoo, että koko puolueen eli sosialidemokraattien kannatuksen nousua eduskuntavaaleissa saattaa osittain selittää Teollisuusliiton äänestysaktivointikampanja. Yhteistä hallitusvastuuta kantaneet vasemmistoliitto ja vihreät näet kokivat tappion.

– Näkisin mielelläni tutkimustuloksia siitä, miten paljon vaikutti, kun liittokokousvaalien aktivointikampanjassa mainostettiin samalla eduskuntavaalien tärkeyttä. Uskon, että SDP sai kannattajansa paremmin aktivoitua, Suhonen arvioi.

PERUSSUOMALAISTEN ”HÄIKÄILEMÄTÖN VEDÄTYS”

– Vedätys oli karmeaa. Perussuomalaiset johtivat äänestäjiä häikäilemättömästi harhaan. Kyseisen puolueen yleinen toiminta erottuu epärehellisyydessään muista puolueista.

Näin pettyneenä Suhonen kuvaa sitä, että perussuomalaiset kertoivat puheenjohtajansa suulla suorassa lähetyksessä, etteivät he nyt sitten kuitenkaan hyväksy kiky-maksujen siirtoa takaisin työnantajille.

– Se suututti kyllä duunareita, Suhonen vakuuttaa vaalikampanjoinnin aikana kuulemistaan mielipiteistä.

Mutta tätä vaalitulosta on kunnioitettava, Suhonen alleviivaa. Jos ”seitinohuella” marginaalilla kolmanneksi jäänyt SDP ei nouse hallitukseen, on porvareilla näytön paikka.

Porvarihallitus kuulostaa kauhealta, mutta demokratiassa kansan sanan pitää näkyä.

– Näyttäkööt nyt sitten, miten hoitavat asioita jatkossa. Porvarihallitus kuulostaa kauhealta, mutta demokratiassa kansan sanan pitää näkyä.

Tuore kansanedustaja uskoo, että Teollisuusliiton jäsenistössä ja luottamushenkilöissä tulee näkymään yleinenkin yhteiskunnallinen aktivoituminen, jos noita ”kauheuksia” kansan niskaan aletaan tipautella.

– Ay-liike tulee tekemään sen, mitä tehtiin Sipilänkin aikana. Jos työttömyysturvaan kosketaan, lomarahoja leikataan ja työntekijöiden asemaa ryhdytään yleisesti heikentämään, toreilla tavataan.

”PALKALLA TULTAVA TOIMEEN”

Oli hallituksen kokoonpano mikä tahansa, Suhonen sanoo ajavansa edelleen itselleen kaikkein tärkeimmän asian eli työtätekevän palkansaajan aseman vahvistamista.

– Jo nyt on paljon työssäkäyviä ihmisiä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Palkalla on tultava toimeen!

Omalle agendalleen Suhosen on helppo ottaa Teollisuusliiton tärkeimpiä vaaliteemoja, eli esimerkiksi se kiky-maksujen palautus työnantajille, kanneoikeuden luominen ammattiliitoille ja alipalkkauksen kriminalisointi. Listaansa Suhonen lisää vielä näiden arvojen puolustamisen:

– Tasa-arvo ja saavutettavuus.