Tarvit­semme oikean sosi­aa­li­sen median

Sosi­aa­lista mediaa mark­ki­noi­daan vies­tin­tää ja vuoro­vai­ku­tusta edis­tä­vänä väli­neenä. On innos­ta­vaa ajatella, että koti­soh­valta käsin voi milloin vain olla yhtey­dessä vaikka maail­man ääriin ja vaih­taa ajatuk­sia miltei kenen kanssa tahansa. Vetoava on myös lähes rajat­to­malta vaikut­tava mahdol­li­suus poimia vuolaista tieto­vir­roista mitä mielen­kiin­toi­sim­pia kohokohtia.

Kun sosi­aa­li­nen media oli uusi, muutos verrat­tuna aikai­sem­paan valta­me­dian hallit­se­maan vies­tin­tä­kent­tään tuntui mahta­valta. Osal­lis­tu­mi­nen laajaan keskus­te­luun ei enää edel­lyt­tä­nyt mitta­via resurs­seja, kuten lehden tai inter­net-sivus­ton perus­ta­mista. Tehok­kaat sähköi­set vies­tin­nän väli­neet tuli­vat helposti kaik­kien verk­koon pääse­vien käytet­tä­viksi. Hedel­mäl­li­sen vuoro­vai­ku­tuk­sen, toisilta oppi­mi­sen ja vies­tin­nän demo­kraat­ti­suu­den teemat houkut­te­li­vat sosi­aa­li­sen median tilien avaa­mi­seen ja verkos­to­jen rakentamiseen.

Eikä se niin haital­li­selta tuntu­nut, että verkossa toimies­saan tästä kaikesta joutuisi vasti­neeksi vastaa­not­ta­maan muuta­man kohden­ne­tun mainok­sen. Eikä jännit­tä­nyt sekään, että luovutti henki­lö­koh­tai­sia tietoja palve­lun­tar­joa­jille. No, mitä sitten. Paras vies­tintä on henki­lö­koh­taista. Ja kaik­ki­han, jotka tunnen, tietä­vät nimeni, ja naamasta näkyy, minkä ikäi­nen olen.

Jotain jäi kuiten­kin huomaamatta.

Kuten esimer­kiksi se, että yksit­täi­nen ihmi­nen ei ole sosi­aa­li­sen median palve­luja käyt­täes­sään asia­kas, vaan tuote. Tuote, jota sosi­aa­li­sen median firmat myyvät kolman­sille osapuo­lille mieli­pi­de­vai­kut­ta­mi­sen kohteiksi tietä­mättä, mitä ne kolman­net osapuo­let ovat, ja mitkä niiden tarkoi­tus­pe­rät ovat, kun ne pyrki­vät ohjaa­maan ihmis­ten käyttäytymistä.

Yksit­täi­nen ihmi­nen ei ole sosi­aa­li­sen median palve­luja käyt­täes­sään asia­kas, vaan tuote.

Tai se, että Neuro­vel­hon ja Matrixin kaltai­set aika­naan etäi­siltä tuntu­neet tieteis­ku­vauk­set, joissa ihmi­sille voi käydä virtu­aa­li­sesti huonosti, ovat muut­tu­neet todeksi. Yksi­no­maan maalit­ta­mi­nen ja kiusaa­mi­nen ovat vaka­via ongel­mia, joita ei voi mitä­töidä sano­malla, että älä huoli ystä­väi­seni, eihän se ole kuin höpi­nää bittiavaruudessa.

Sapet­tava, pimen­toon häivy­tetty seikka oli se, mille sosi­aa­li­sen median firmat ansain­ta­lo­giik­kansa raken­si­vat. Sille psyko­lo­gi­selle tiedolle, jonka mukaan ihmi­set reagoi­vat herkem­min kiel­tei­siin ja uhkaa­viin asioi­hin kuin myön­tei­siin ja rauhoit­ta­viin. Alus­to­jen tieto­lii­ken­nettä hallin­noi­vat algo­rit­mit jaka­vat tai jättä­vät jaka­matta vies­tejä juuri tällä kiel­tei­syy­den logii­kalla, koska se on tehok­kain tapa tuot­taa rahaa. Algo­rit­mit puoles­taan ovat firmo­jen suojat­tua omai­suutta, joita ei asiak­kaille, siis tuot­teille, paljas­teta siksi, että se vaaran­taisi ansain­ta­lo­gii­kan. Tämä on tyrmis­tyt­tävä vedätys.

Sosi­aa­li­sen median alku­pe­räi­set ajatuk­set ja tavoit­teet ovat edel­leen hienoja. Nyt tarvi­taan toimi­joita, jotka teke­vät niistä toden. Kysyn­tää on uskoak­seni runsaasti.

Kirjoit­taja on Tekijä-lehden päätoimittaja.