Tarvit­semme oikean sosiaa­lisen median

Sosiaa­lista mediaa markki­noi­daan viestintää ja vuoro­vai­ku­tusta edistä­vänä välineenä. On innos­tavaa ajatella, että kotisoh­valta käsin voi milloin vain olla yhtey­dessä vaikka maailman ääriin ja vaihtaa ajatuksia miltei kenen kanssa tahansa. Vetoava on myös lähes rajat­to­malta vaikut­tava mahdol­li­suus poimia vuolaista tieto­vir­roista mitä mielen­kiin­toi­simpia kohokohtia.

Kun sosiaa­linen media oli uusi, muutos verrat­tuna aikai­sem­paan valta­me­dian hallit­se­maan viestin­tä­kent­tään tuntui mahta­valta. Osallis­tu­minen laajaan keskus­te­luun ei enää edellyt­tänyt mittavia resurs­seja, kuten lehden tai internet-sivuston perus­ta­mista. Tehok­kaat sähköiset viestinnän välineet tulivat helposti kaikkien verkkoon pääse­vien käytet­tä­viksi. Hedel­mäl­lisen vuoro­vai­ku­tuksen, toisilta oppimisen ja viestinnän demokraat­ti­suuden teemat houkut­te­livat sosiaa­lisen median tilien avaami­seen ja verkos­tojen rakentamiseen.

Eikä se niin haital­li­selta tuntunut, että verkossa toimies­saan tästä kaikesta joutuisi vasti­neeksi vastaa­not­ta­maan muutaman kohden­netun mainoksen. Eikä jännit­tänyt sekään, että luovutti henki­lö­koh­taisia tietoja palve­lun­tar­joa­jille. No, mitä sitten. Paras viestintä on henki­lö­koh­taista. Ja kaikkihan, jotka tunnen, tietävät nimeni, ja naamasta näkyy, minkä ikäinen olen.

Jotain jäi kuitenkin huomaamatta.

Kuten esimer­kiksi se, että yksit­täinen ihminen ei ole sosiaa­lisen median palve­luja käyttäes­sään asiakas, vaan tuote. Tuote, jota sosiaa­lisen median firmat myyvät kolman­sille osapuo­lille mieli­pi­de­vai­kut­ta­misen kohteiksi tietä­mättä, mitä ne kolmannet osapuolet ovat, ja mitkä niiden tarkoi­tus­perät ovat, kun ne pyrkivät ohjaa­maan ihmisten käyttäytymistä.

Yksit­täinen ihminen ei ole sosiaa­lisen median palve­luja käyttäes­sään asiakas, vaan tuote.

Tai se, että Neuro­velhon ja Matrixin kaltaiset aikanaan etäisiltä tuntu­neet tieteis­ku­vaukset, joissa ihmisille voi käydä virtu­aa­li­sesti huonosti, ovat muuttu­neet todeksi. Yksino­maan maalit­ta­minen ja kiusaa­minen ovat vakavia ongelmia, joita ei voi mitätöidä sanomalla, että älä huoli ystäväi­seni, eihän se ole kuin höpinää bittiavaruudessa.

Sapet­tava, pimen­toon häivy­tetty seikka oli se, mille sosiaa­lisen median firmat ansain­ta­lo­giik­kansa raken­sivat. Sille psyko­lo­gi­selle tiedolle, jonka mukaan ihmiset reagoivat herkemmin kieltei­siin ja uhkaa­viin asioihin kuin myöntei­siin ja rauhoit­ta­viin. Alustojen tieto­lii­ken­nettä hallin­noivat algoritmit jakavat tai jättävät jakamatta viestejä juuri tällä kieltei­syyden logii­kalla, koska se on tehok­kain tapa tuottaa rahaa. Algoritmit puoles­taan ovat firmojen suojattua omaisuutta, joita ei asiak­kaille, siis tuotteille, paljas­teta siksi, että se vaaran­taisi ansain­ta­lo­giikan. Tämä on tyrmis­tyt­tävä vedätys.

Sosiaa­lisen median alkupe­räiset ajatukset ja tavoit­teet ovat edelleen hienoja. Nyt tarvi­taan toimi­joita, jotka tekevät niistä toden. Kysyntää on uskoak­seni runsaasti.

Kirjoit­taja on Tekijä-lehden päätoimittaja.