Timo Eklund: Teol­li­suus­po­li­tii­kan paluu

1990-luvulta alkaen valtioi­den merki­tys teol­li­suus­työ­paik­ko­jen luomi­sessa on nähty rajal­li­sena. Ajatus on ollut, että mark­ki­nat ja kilpai­lu­ky­ky­te­ki­jät määrit­te­le­vät, mihin maihin uudet työpai­kat synty­vät ja mistä niitä katoaa. Nyt ajat­telu on muut­tu­nut. Valtioi­den päätök­set ohjaa­vat tule­vai­suu­dessa entistä vahvem­min, mitä tuot­teita teol­li­suus tuot­taa ja missä tuotanto sijaitsee.

Ajat­te­lun muutok­seen on monta syytä. Ilmas­to­kriisi vaatii talou­den nopeaa uudel­leen suun­taa­mista ja valta­via inves­toin­teja. Mark­ki­na­sig­naa­lei­hin perus­tuva päätök­sen­teko nähdään hitaana ja tehot­to­mana. Ilmas­ton­muu­tok­sen vastai­nen sota vaatii aiem­paa enem­män sota­ta­lou­den keinoja onnistuakseen.

Toinen syy valtion painoar­von kasvat­ta­mi­seen on Kiinan valtio­läh­töi­nen teol­li­suus­po­li­tiikka. Kiinan menes­tys on saanut monet arvioi­maan uudel­leen mark­ki­na­läh­töi­syy­den ylivertaisuutta.

Lopul­li­sesti Euroo­pan unio­nissa teol­li­suus­po­li­tii­kan kurssi kään­tyi korona-aikana, jolloin valtion­tu­ki­sään­töjä höllen­net­tiin. Valta­vat elvy­tys­pa­nos­tuk­set ja viimeis­tään 750 miljar­din tuki­pa­ketti todis­ti­vat, että valtio ja EU olivat tehneet vahvan paluun teol­li­siksi toimijoiksi.

Kään­nettä vahvisti enti­ses­tään Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan. EU:n ja Venä­jän talou­del­lis­ten sitei­den katko­mi­nen kiih­dyt­tää vihreää siir­ty­mää. Krii­sin myötä myös huol­to­var­muus nousi poli­tii­kan asia­lis­talla aiem­paa korkeammalle.

Meidän on oltava valmiita panos­ta­maan koti­mai­seen teollisuuspolitiikkaan.

Suomen on syytä olla tark­kana pelin sään­tö­jen muut­tuessa. Suomen teol­li­suus on pärjän­nyt pääsään­töi­sesti hyvin, kun kilpai­lu­ky­ky­te­ki­jät ja uudis­tu­mis­kyky ovat määrit­tä­neet teol­li­suu­den menes­tyk­sen. Ei ole takeita, että menes­tymme yhtä hyvin tule­vai­suu­dessa, kun inves­toin­teja ohjaa­vat entistä enem­män EU-tason vään­nöt ja kansal­li­set teollisuuspolitiikat.

Uudessa tilan­teessa onnis­tu­mi­nen vaatii sitä, että suoma­lai­set saavat äänensä kuulu­viin, kun inves­toin­ti­pää­tök­sistä ja niiden kritee­reistä pääte­tään. Lisäksi meidän on oltava valmiita panos­ta­maan koti­mai­seen teol­li­suus­po­li­tiik­kaan. Näin toimien Suomella on mahdol­li­suus saada osansa EU:n miljar­dien euro­jen inves­toin­neista esimer­kiksi vety­ta­lou­teen ja mikro­si­ru­jen tuotantoon.

Koro­nae­pi­de­mia, ilmas­to­kriisi ja Ukrai­nassa käytävä sota ovat kasvat­ta­neet valtioi­den ja EU:n merki­tystä talou­dessa. Tähän muutok­seen liit­tyy myös riskejä Suomen kannalta. Inves­toin­neista päätet­täessä suuret jäsen­maat voivat saada äänensä kuulu­viin pieniä maita helpom­min, mikä mahdol­lis­taa kotiin päin vetä­mi­sen. Viime vuosina Suomen teol­li­suus on pärjän­nyt hyvin. Nyt meidän olisi panos­tet­tava siihen, että myös valtio­ve­toi­sem­missa oloissa teol­li­suu­temme menes­tys­ta­rina jatkuu.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton erikoistutkija.