Timo Eklund: Teollisuuspolitiikan paluu

1990-luvulta alkaen valtioiden merkitys teollisuustyöpaikkojen luomisessa on nähty rajallisena. Ajatus on ollut, että markkinat ja kilpailukykytekijät määrittelevät, mihin maihin uudet työpaikat syntyvät ja mistä niitä katoaa. Nyt ajattelu on muuttunut. Valtioiden päätökset ohjaavat tulevaisuudessa entistä vahvemmin, mitä tuotteita teollisuus tuottaa ja missä tuotanto sijaitsee.

Ajattelun muutokseen on monta syytä. Ilmastokriisi vaatii talouden nopeaa uudelleen suuntaamista ja valtavia investointeja. Markkinasignaaleihin perustuva päätöksenteko nähdään hitaana ja tehottomana. Ilmastonmuutoksen vastainen sota vaatii aiempaa enemmän sotatalouden keinoja onnistuakseen.

Toinen syy valtion painoarvon kasvattamiseen on Kiinan valtiolähtöinen teollisuuspolitiikka. Kiinan menestys on saanut monet arvioimaan uudelleen markkinalähtöisyyden ylivertaisuutta.

Lopullisesti Euroopan unionissa teollisuuspolitiikan kurssi kääntyi korona-aikana, jolloin valtiontukisääntöjä höllennettiin. Valtavat elvytyspanostukset ja viimeistään 750 miljardin tukipaketti todistivat, että valtio ja EU olivat tehneet vahvan paluun teollisiksi toimijoiksi.

Käännettä vahvisti entisestään Venäjän hyökkäys Ukrainaan. EU:n ja Venäjän taloudellisten siteiden katkominen kiihdyttää vihreää siirtymää. Kriisin myötä myös huoltovarmuus nousi politiikan asialistalla aiempaa korkeammalle.

Meidän on oltava valmiita panostamaan kotimaiseen teollisuuspolitiikkaan.

Suomen on syytä olla tarkkana pelin sääntöjen muuttuessa. Suomen teollisuus on pärjännyt pääsääntöisesti hyvin, kun kilpailukykytekijät ja uudistumiskyky ovat määrittäneet teollisuuden menestyksen. Ei ole takeita, että menestymme yhtä hyvin tulevaisuudessa, kun investointeja ohjaavat entistä enemmän EU-tason väännöt ja kansalliset teollisuuspolitiikat.

Uudessa tilanteessa onnistuminen vaatii sitä, että suomalaiset saavat äänensä kuuluviin, kun investointipäätöksistä ja niiden kriteereistä päätetään. Lisäksi meidän on oltava valmiita panostamaan kotimaiseen teollisuuspolitiikkaan. Näin toimien Suomella on mahdollisuus saada osansa EU:n miljardien eurojen investoinneista esimerkiksi vetytalouteen ja mikrosirujen tuotantoon.

Koronaepidemia, ilmastokriisi ja Ukrainassa käytävä sota ovat kasvattaneet valtioiden ja EU:n merkitystä taloudessa. Tähän muutokseen liittyy myös riskejä Suomen kannalta. Investoinneista päätettäessä suuret jäsenmaat voivat saada äänensä kuuluviin pieniä maita helpommin, mikä mahdollistaa kotiin päin vetämisen. Viime vuosina Suomen teollisuus on pärjännyt hyvin. Nyt meidän olisi panostettava siihen, että myös valtiovetoisemmissa oloissa teollisuutemme menestystarina jatkuu.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton erikoistutkija.