Paikallisen sopimisen arki

Paikallista sopimista on toteutettu suomalaisilla työpaikoilla jo vuosikymmenten ajan niin, että siitä ovat hyötyneet työnantajat ja työntekijät. Joskus näin on tapahtunut yllättävilläkin tavoilla.

Mainio vastaan tullut esimerkki on eräs keskisessä Suomessa toimiva yritys. Kaikki halukkaat saivat työvuorosuunnitelmaan kirjatun työvuoron sijaan lähteä hirvimetsälle metsästyskauden käynnistyessä, kunhan muutoin pidettiin huolta siitä, että tilaukset valmistuvat ajallaan. Näin myös tapahtui. Tuotanto hoidettiin työaikoja järjestelemällä. Metsälle lähtivät työntekijät ja johtajat. Yleinen tyytyväisyys vallitsi.

Esimerkki ei ole kuvaavin siinä, millä perusteilla tuotantoa paikallisesti järjestellään. Mutta se kertoo selvästi, kuinka asioita voidaan suunnitella ja toteuttaa työpaikoilla monella tavalla ilman, että työehtosopimus asettuu esteeksi.

Työehtosopimuksiin perustuvia paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on runsaasti. Sopimusaloittain tarkasteltuna esimerkiksi teknologiateollisuuden työehtosopimus mahdollistaa paikallisen sopimisen 70 eri asiakohdassa. Niistä 60 kytkeytyy yleisiin työehtoihin ja 10 luottamusmiehen toimintaan.

Taustalla vaikuttaa lainsäädäntö, joka esimerkiksi antaa valtakunnallisille työnantaja- ja työntekijäjärjestöille mahdollisuuden poiketa työaikalain määräyksistä yhdessä sopien. Asetelma on siis se, että lainsäädäntö on rajauksiltaan tiukempi, kuin mitä työehtosopimuksilla voidaan lain suomin valtuuksin sopia. Työehtosopimus on paikallisen sopimisen ja joustojen mahdollistaja.

Paikallisia sopimuksia on tehty työaikojen lisäksi muun muassa palkkausjärjestelmistä, tulospalkkioista ja kannustimista, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista sekä luottamusmiehen ajankäytöstä ja korvauksista. Viestit työpaikoilta kuitenkin kertovat, että työehtosopimusten sisältämiin paikallisen sopimisen mahdollisuuksiin ei ole tartuttu yrityskentän kokonaisuudessa kovin hanakasti, saati kattavasti. Joissain yrityksissä paikallista sopimista toteutetaan monissa asioissa jatkuvasti, mutta toisissa ei lainkaan.

Paikallinen sopiminen ei ole ollut, eikä ole kiinni mahdollisuuksien puuttumisesta. Kysymys on ennemminkin siitä, onko yrityksissä rakennettu paikallisen sopimisen menettelytapoja ja kulttuuria vai ei. Avainasemassa on työnantaja. Käynnistääkö se neuvotteluja ja ottaako se vastaan työntekijöiden aloitteita, vai rajautuuko kanssakäyminen pakollisten kysymysten ja tilanteiden hoitamiseen.

Työehtosopimus tuo työehtojen vähimmäistasojen määrittelyn rinnalla turvaa työntekijöille siinä, että neuvotteluasema suhteessa työnantajaan on mahdollisimman tasavertainen. Se on paikallisen sopimisen olennainen ja välttämätön edellytys.

PETTERI RAITO
Päätoimittaja

15.9.2021