Teollisuuden työttömyyskassan johtaja Irene Niskanen kassan edustajiston kokouksessa, joka järjestettiin etäyhteyksien avulla.

190 000 jäsenen Avoin työttömyyskassa aloittaa vuodenvaihteessa – ”Historiallinen päätös”

Teollisuuden työttömyyskassa, Rakennusalan työttömyyskassa ja työttömyyskassa Finka muodostavat kaikille palkansaajille avoimen kassan. Teollisuuden työttömyyskassan johtaja Irene Niskanen katsoo, että ison kassan on helpompi saada jäsenistön ääni kuuluviin ja palvella monipuolisesti.

15.6.2021

Avoin työttömyyskassa, eli A-kassa, aloittaa toimintansa vuodenvaihteessa 1.1.2022.

Asia varmistui tiistaina 15.6., kun Teollisuuden työttömyyskassa ja Rakennusalan työttömyyskassa päättivät kokouksissaan sulautumisesta Avoimeksi työttömyyskassaksi. Työttömyyskassa Finka vahvisti sulautumispäätöksen huhtikuussa.

– Olo on tosi helpottunut. Historiallinen päätös tehtiin, sanoo Teollisuuden työttömyyskassan johtaja Irene Niskanen kassan edustajiston kokouksen jälkeen.

Kaikille palkansaajille avoin A-kassa tulee olemaan 190 000 jäsenellään Suomen kolmanneksi suurin työttömyyskassa. Teollisuuden työttömyyskassassa on nykyisin noin 135 000 jäsentä.

– Mahdollisuudet on parantaa palveluja, kun taustalla on isompi kassa, Niskanen arvioi tulevaa.

Lähtökohtana on, että A-kassalla on kattavat puhelin- ja sähköiset palvelut. Palveluja kehitetään jäsenistön palautteen pohjalta.

– Kun tulee laajempi kirjo aloja, niin myös palvelut kehitetään uuden jäsenistön mukaisiksi, Niskanen toteaa.

JÄSENYYDET SIIRTYVÄT AUTOMAATTISESTI

Kassojen sulautuminen ei edellytä toimenpiteitä perustajakassojen nykyisiltä jäseniltä, sillä jäsenyys siirtyy automaattisesti. A-kassan jäsenmaksu on euromääräinen ja asettuu kilpailukykyiselle tasolle.

Niskanen kertoo, että työttömyyskassojen toimiala elää muutoksien keskellä. Kassojen yhdistymiset ovat olleet tavallisia viime vuosina. 1980-luvulla Suomessa oli vielä satakunta työttömyyskassaa, mutta nykyään luku on parissa kymmenessä.

Ison toimijan on helpompi olla vaikuttamassa muutosten suuntiin.

– Mitä isompi kassa, sitä helpompi on saada jäsenistön ääni kuuluviin, Niskanen sanoo.

A-kassan vakavaraisuus ja monialaisuus tasaavat työttömyyteen liittyviä kausi- ja toimialapiikkejä. Perustavat työttömyyskassat maksoivat koronavuonna 2020 etuuksia yhteensä noin 421 miljoonaa euroa.

KETTERYYTTÄ SÄÄNTÖMUUTOKSILLA

Hallinnollisesti A-kassa syntyy siten, että Rakennusalan työttömyyskassa ja työttömyyskassa Finka sulautuvat Teollisuuden työttömyyskassan, joka muuttaa nimensä Avoimeksi työttömyyskassaksi.

Niskanen arvioi, että tiistaina edustajiston kokouksessa hyväksytyt sääntömuutokset helpottavat tuleviin muutoksiin reagoimista. Jatkossa kassaa hallitsee vuosittain kokoontuva kassan kokous ja sen valitsema hallitus. Edustajiston kokousta uuden kassan säännöissä ei enää ole.

Avoimen työttömyyskassan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. A-kassan hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen.

Hallituksen jäseniksi valittiin myös Turja Lehtonen, Timo Korpijärvi, Susanna Holmberg, Ville-Petteri Risberg, Tiina Nurmi-Kokko sekä Kimmo Lundén.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVA KITI HAILA