Tehdään yhdessä. Silloin saadaan pienin voimin aikaan isoja asioita. Tämä on osuus­kun­nan idea. Käypä edelleen.

19.5.2021

Ensim­mäi­senä varsi­nai­sena osuus­kun­tana pide­tään osuus­kaup­paa Roch­da­len pikku­kau­pun­gissa Englan­nissa. Köyhät kaupun­ki­lai­set kylläs­tyi­vät kalliilla hinnalla huonoa tava­raa myyviin yksi­tyi­siin kaup­piai­siin ja perus­ti­vat vuonna 1844 oman kaupan, joka ei tähdän­nyt voiton maksimoimiseen.

Osuus­toi­min­ta­liike lähti leviä­mään kaik­kiin länti­siin maihin. Osuus­kun­tien muihin perus­pe­ri­aat­tei­siin kuuluu kaikille avoin jäse­nyys, kansan­val­tai­nen hallinto eli jokai­sen yhtä­läi­nen äänioi­keus, palau­tuk­sen määrä mahdol­li­sesta ylijää­mästä palve­lu­jen käytön mukaan, puolu­eet­to­muus ja valistustyö.

Erikois­suun­nit­te­lija Kimmo Kesti­nen Työväen­museo Wers­taasta on tutki­nut ennen kaik­kea tampe­re­lais­ten osuus­liik­kei­den histo­riaa. 1900-luvun tait­teessa Finlay­so­nin puuvil­la­teh­taan väki oli etujou­koissa, kun Tampe­reelle perus­tet­tiin kolme­kin osuuskauppaa.

– Mutta Suomessa wrigh­ti­läi­nen työväen­liike alkoi ylhäältä päin ohjat­tuna toimin­tana. Kesti jonkin aikaa ennen kuin kohde, eli työväki, otti ohjak­set omiin käsiinsä ja sivis­ty­neistö lähti pois, Kesti­nen kuvai­lee 1800- ja 1900-luvun tait­teen tapahtumia.

Työväen osuus­kaup­po­jen­kin johdossa oli ensin tehtai­den toimi­hen­ki­löitä ja muita porvareita.

RUOKKIJA KRIISEISSÄ

– Päivän hintaa kyllä nouda­tet­tiin, mutta tava­raa kuiten­kin yleensä sai kaupasta. Yksi­tyi­set kaup­pi­aat harjoit­ti­vat kiskon­taa, velka­kaup­paa sekä varas­toi­vat erityi­sesti sota-aikana tava­raa myydäk­seen sitä myöhem­min kalliilla. Jäsen sai myös parem­paa palau­tusta kuin muut asiak­kaat. Jäse­nyy­destä tuli tavoi­tel­tava asia, Kesti­nen toteaa Tampe­reen­kin kaupoista.

Osuus­kau­pat ovat Kesti­sen mukaan ruok­ki­neet kansan krii­seissä, eli niin ensim­mäi­sen kuin toisen­kin maail­man­so­dan pula-aikoina. Kun edus­kunta ei kokoon­tu­nut lain­kaan vuosina 1915–16, osuus­kaup­po­jen vuosi­ko­kouk­sista ja muusta toimin­nasta kehkey­tyi myös foorumi, jolla poliit­tista keskus­te­lua pystyt­tiin käymään.

Suoma­lai­sen osuus­kaup­pa­liik­keen ”erikoi­suus” on se, että tais­telu kaupun­ki­lai­sen, kulut­ta­ja­val­tai­sen ja maalai­sen, tuot­ta­ja­val­tai­sen liik­keen välillä kärjis­tyi vuoden 1916 SOK:n kokouk­seen ja liike jakau­tui kahtia: ”edis­tyk­sel­li­seen” ja ”puolu­eet­to­maan” liikkeeseen.

Työväen tunne­tuim­miksi ja vahvim­miksi osuus­liik­keiksi muodos­tui­vat tampe­re­lai­nen Voima ja helsin­ki­läi­nen Elanto.

YHTEISKUNTA MUUTTUU, ALAMÄKI ALKAA

Edis­tyk­sel­li­sen osuus­toi­min­ta­liik­keen huipen­tu­mana Kesti­nen pitää vuonna 1950 Tampe­reella pidet­tyä, Voiman ja koko osuus­kaup­pa­liik­keen 50-vuotis­juh­laa. 1960–70-luvuilla toimin­nan edel­ly­tyk­set muuttuivat.

– Paikal­li­set yhtei­söt alkoi­vat murtua. Muutet­tiin kaupun­kei­hin. Ei ollut enää henki­lö­koh­taista sidettä ”meidän” osuuskauppaan.

Enää edis­tyk­sel­li­seksi kutsu­tusta osuus­toi­min­ta­liik­keestä ei ole jäljellä kuin Tradeka. Kesti­sen mielestä osuus­kun­nille olisi Suomessa kuiten­kin edel­leen tilausta.

– Aina on toimittu yhdessä silloin, kun omat varat tai omat voimat eivät ole yksin riit­tä­neet. Ei tämä tarve ole mihin­kään kadonnut.

Yhteis­tuu­min elan­toa, asumista ja ruokaa

– Tässä meidän ajas­samme osuus­kun­nille on taas tilausta. Ihmi­set joutu­vat eri tavoilla pois vaki­nai­sista töistä, ulko­puo­lelle. Vaikka vapaa­eh­toi­sesti free­lance­reina toimi­via­kin on, monet halua­vat tehdä työtä työsuh­teessa. Media­kunta tarjoaa hyvän ja turval­li­sen tavan tehdä töitä, Hanna Kokko­nen sanoo.

Kokko­nen on Jour­na­lis­ti­lii­ton vuonna 2017 perus­ta­man Media­kun­nan toimin­nan­joh­taja. Osuus­kun­taan on liit­ty­nyt 260 jour­na­lis­ti­sen työn teki­jää toimit­ta­jista ja valo­ku­vaa­jista graa­fi­koi­hin ja kääntäjiin.

– Otava­me­dian kaltai­set isot media­ta­lot ovat irti­sa­no­neet vaki­nai­sia työn­te­ki­jöi­tään. Työt eivät kuiten­kaan lopu. Yrityk­set halua­vat vält­tää kuukausi­palk­kais­ten työn­te­ki­jöi­den kustan­nuk­set ja tilata samat työt ulkopuolelta.

Media­kunta hoitaa lasku­tuk­sen ja muun talous­hal­lin­non jäse­nen puolesta. Samalla huoleh­di­taan jäse­nen sosi­aa­li­turva- ja eläkemaksuista.

– Media­kunta on suosittu myös opis­ke­li­joi­den tai juuri uraansa aloit­te­le­vien parissa. Alku­vai­heessa on paljon hyötyä siitä, että olemme mukana neuvot­te­le­massa ja sopi­massa työstä ja palk­kioista. Yksit­täi­nen jäse­nemme voi olla myös arka pyytä­mään palk­kioi­den koro­tusta, parem­pia ehtoja tai esimer­kiksi kulu­jen korvaa­mista. Usein jous­toa kuiten­kin löytyy, kunhan vain neuvotellaan.

Vuosi vuodelta talou­del­li­sesti parem­min menes­ty­vän Media­kun­nan asiak­kaina on Kokko­sen mukaan suuria ja pieniä yrityk­siä. Hän pahoit­te­lee, että työosuus­kunta on kuiten­kin huonosti tunnettu yritysmalli.

Kokko­nen kannus­taa osuustoimintaan.

– Osuus­kunta on hyvin jous­tava yritys­malli. Osuus­kun­tia on usein perus­tettu huonoina aikoina, kun on haluttu paran­taa omaa asemaa liit­ty­mällä yhteen. Mutta osuus­kunta on yritys, tätä ei voi pyörit­tää harras­tuk­sena. Tarvi­taan sitou­tu­mista, yhdessä teke­mistä ja johta­mista. Jonkun on myös pereh­dyt­tävä hallin­nol­li­seen puoleen.

– Tässä jokai­nen pystyy aidosti vaikut­ta­maan omiin asioi­hinsa, Kokko­nen toteaa muis­tut­taen siitä, että osuus­kun­nassa jokai­sella on yksi ääni, toisin kuin osakeyh­tiössä, jossa osak­kei­den määrä ratkaisee.

LUOMURUOKAA, TASAVERTAISESTI KAIKILLE

– Histo­rial­li­sesti on aina tuotettu paikal­li­sesti ruokaa lähia­lu­een ihmi­sille. Toisen maail­man­so­dan jälkeen tämä muut­tui, mutta maapallo ei nykyistä maata­lous­tuo­tan­toa kestä, sanoo maan­vil­je­lijä Jukka Lassila luomuo­suus­kunta Omasta Maasta.

– Isoin kimmoke osuus­kunta Oman Maan toimin­nalle on yhteis­kun­nan muut­ta­mi­nen yhdessä teke­mi­sen ja yhdessä elämi­sen suun­taan. Osuus­kunta ei aseta ihmi­siä eriar­voi­seen asemaan. Pyrimme tuot­ta­maan yhdessä kaikille ruokaa. Kaikki mitä tuote­taan, myös käyte­tään, ruoka­hä­vik­kiä ei synny.

Osuus­kun­nan kaksi tilaa sijait­se­vat Tuusu­lassa työl­lis­täen viisi osuus­kun­nan tuot­ta­ja­jä­sentä. Kulut­ta­ja­jä­se­niä on 180. He voivat hakea sato­kas­sin kaksi tai neljä kertaa kuussa pääkau­pun­ki­seu­dun kolmesta jake­lu­pis­teestä. Osuus­kunta järjes­tää myös talkoita ja teemail­toja. Samalla kasva­te­taan yhteisöllisyyttä.

Osuus­kun­nan kuusi­hen­ki­sessä halli­tuk­sessa on puolet tuot­ta­jia, puolet kulut­ta­jia, mutta varsi­nai­set vilje­ly­suun­ni­tel­mat tekee toki vilje­lijä itse. Suurin vuosi­ko­kouk­sessa päätet­tävä asia on sato­kas­sin hinta, vaikka sangen moni­muo­toi­selle jäsen­kun­nalle näiden luomue­lin­tar­vik­kei­den hinta ei olekaan ratkai­se­vin asia.

– Kulut­ta­ja­jä­se­nissä on niin hyvä- kuin huono­tu­loi­sia­kin, ihmi­siä aivan laidasta laitaan. Jotkut teke­vät lähes kaiken ruokansa sato­kas­sin tuot­teista, joil­le­kin se on vain pieni lisä. Mutta kaikilla on varmasti aatteel­li­nen pohja, he halua­vat tehdä asiat reilusti ja oikein.

Paikal­li­siin resurs­sei­hin pohjau­tu­valla mallilla on mahdol­li­suus harjoit­taa ekolo­gi­sesti kestä­vää maanviljelyä.

Lassila viit­taa tässä niin sano­tun teho­maa­ta­lou­den ratkai­se­mat­to­miin ongel­miin. Hän huomaut­taa, että globaali maata­lous kier­rät­tää globaa­lin elin­tar­vi­ke­kau­pan mukana ravin­teita hallit­se­mat­to­masti. Maata­lous­myr­kyt uhkaa­vat paitsi luon­non moni­muo­toi­suutta myös ihmis­ten terveyttä. Typpi­lan­noit­tei­den teol­li­nen valmis­tus kulut­taa kaik­kein suurim­man osan pelto­vil­je­lyn tarvit­se­masta energiasta.

– Me saamme sidot­tua syvä­juu­ri­silla kasveilla hiiltä peltoon kymmen­ker­tai­sesti sen, mitä kulu­tamme, Lassila toteaa osuus­kun­nan luomuser­ti­fioi­dusta peltoviljelystä.

Vilje­lijä näkee Oman Maan esimerk­ki­hank­keena, jonka pitäisi skaa­lau­tua koko maahan.

– Paikal­li­siin resurs­sei­hin pohjau­tu­valla mallilla on mahdol­li­suus harjoit­taa ekolo­gi­sesti kestä­vää maan­vil­je­lyä. En usko, että tähän malliin siir­ty­mi­nen tapah­tuu nopeasti, mutta se on itse asiassa ainoa tapa, jolla voimme pitää maapal­lolla sellai­set olosuh­teet, että ihmis­kunta pysyy elossa.

KOHTUUHINTAISTA ASUMISTA, PYSYVÄSTI

– Tällä ei tehdä bisnestä, vaan vain kulut kate­taan. Tavoit­teena on taata, että asumi­nen on pysy­västi kohtuu­hin­taista, kertoo Veikko Simu­na­niemi Järven­pään asunto-osuus­kunta Silkin periaatteista.

Simu­na­niemi on kaupun­gin vuokra-asun­to­yh­tiön, Järven­pään Mesta­ria­sun­not Oy:n toimi­tus­joh­taja, ja hän vastaa myös asunto-osuus­kun­nasta. Ensim­mäi­nen, seit­sen­ker­rok­si­nen Silkki-talo on jo raken­teilla Järven­pään Harju­tielle ja toisen mark­ki­noin­tia aloi­te­taan. Mark­ki­noin­tia ei tosin tarvit­tane, sillä ensim­mäi­sen talon asun­not varat­tiin heti. Syyt löyty­vät edul­li­suu­desta ja vaikutusmahdollisuuksista.

– Osuus­kun­nan jäse­neksi pääsee 1 000 eurolla. Huoneisto-osuus maksaa 3 500 euroa ja vuokra­va­kuus 1 500 euroa. Asun­non saa siis 6 000 eurolla. Ja jos elämän­ti­lanne muut­tuu, tästä pääsee helposti eroon, vain osuus­kun­ta­maksu jää Silk­kiin. Ja aina voi palata takai­sin. Myös asun­non vaihto Silk­ki­ta­losta toiseen on jäse­nen oikeus, Simu­na­niemi toteaa.

– Asuk­kaat pääse­vät vaikut­ta­maan taloon jo suun­nit­te­lu­vai­heessa. Esimer­kiksi Harju­tien taloon tuli todella vähän saunoja. Asuk­kaat halusi­vat saunan sijasta vaatehuoneen.

Simu­na­niemi vakuut­taa, että vuokrat tule­vat olemaan pysy­västi kohtuu­hin­tai­sia, varmuu­della halvem­pia kuin vapaa­ra­hoit­tei­set vuokra-asun­not, vaikka asuk­kai­siin ei tarvitse sovel­taa tulo- tai varal­li­suus­ra­joja. Silkillä on ARA:n takaus­laina 30 vuoden takai­sin­mak­suoh­jel­malla. Silkki ei myös­kään jaa osin­koa omis­ta­jille kuten asun­toja raken­ta­vat ja vuokraa­vat, Saton tai Koja­mon kaltai­set pörssiyhtiöt.

Asuk­kaat pääse­vät vaikut­ta­maan taloon jo suunnitteluvaiheessa.

Talot raken­nu­te­taan laatu, ei kiire edellä. Taloa raken­ne­taan vähin­tään 16 kuukautta, vaikka toimi­tus­joh­taja tietää, että saman­ko­koi­sia taloja kohoaa nopeamminkin.

– Puhu­taan viiväs­ty­mis­sa­koista, mutta me olemme kään­tä­neet asian toisin päin. Me palkit­semme onnis­tu­mi­sesta. Urak­ka­hin­nassa on aina laatuosio.

Taloon tulee aurin­ko­pa­nee­leita ja maalämpö, jota käyte­tään myös viilen­tä­mi­seen. Simu­na­nie­men mukaan Mesta­ria­sun­to­jen ”huol­to­puo­len kave­rit” ovat myös pääs­seet vaikut­ta­maan suun­ni­tel­miin, jotta talo­jen yllä­pito olisi mahdol­li­sim­man help­poa ja edul­lista. Mesta­ria­sun­not on osuus­kun­nan perus­ta­ja­jä­sen, jolla on oikeus pitää huolta tärkeim­mistä kunnos­sa­pi­to­töistä. Muutoin osuus­kunta toimii täysin yksi huoneisto, yksi ääni ‑peri­aat­teella.

Asumi­so­suus­kunta olisi Simu­na­nie­mestä erin­omai­nen lisä omis­tusa­su­mi­sen kirjoon. Nime­no­maan kaupun­gin vuokra-asun­to­yh­tiöt olisi­vat hänestä luon­tai­nen rakennuttajataho.

– Raken­nut­ta­mi­nen ei voi olla harras­te­lua. Kunnan vuokra­ta­lo­yh­tiössä on jo valmiiksi ammat­ti­lai­sia ja ammat­tio­saa­mista. Tämä takaa, että raken­ta­mi­sen hinta pysyy kurissa ja että elin­kaa­ri­kus­tan­nus­ten merki­tys ymmärretään.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN