19.5.2021

Tänään ei ole taval­linen päivä, vaan Loven 13-vuotis­päivä. Synty­mä­päivän ohjelma on suunni­teltu tarkkaan, ja sankari on esitellyt yksityis­koh­taisen suunni­telman jo etukä­teen. Näin on yleensä toimittu, Tommy Holmblad kertoo.

Hän on viime vuodesta asti ollut Loven tukihenkilö.

– Ensiksi menemme lenkille Bamse-koiran kanssa, sitten viisi minuuttia treeniä kotikun­to­sa­lilla, treenin jälkeen syödään riista­bur­gerit ja sitten katso­taan elokuva. Mr. Bean – nolojen tilan­teiden mies olisi mieluisa, Holmblad selostaa.

Onneksi aktii­vi­sella metsäs­tys­har­ras­ta­jalla on runsaasti metsä­kau­ris­pih­vejä pakkasessa.

Hitsaa­jana työsken­te­levä Holmblad asuu Musta­saaren Kvevlaxissa Vaasan seudulla. Hän on korsnä­si­läisen metal­liy­ritys Profiweldin pääluottamusmies.

Noin 35 henkilöä työllis­tävä yritys tekee enimmäk­seen aliura­kointia muille seudun metal­lialan yrityk­sille, etupäässä Wärtsi­lälle. Maail­man­laa­juinen pandemia näkyy myös tilaus­kan­nassa, mikä on käytän­nössä tarkoit­tanut lomau­tuksia ja nelipäi­väistä työviikkoa työntekijöille.

Kun vapaa-aikaa on poikkeuk­sel­li­sesti ollut hiukan enemmän, nuoruu­dessa kehitys­vam­maisten lasten kanssa työsken­nel­leelle Holmbla­dille syntyi ajatus vapaaehtoistyöstä.

Holmblad tosin painottaa, ettei kyse ole työstä.

– Olin monta kertaa ajatellut, että olisi varmasti hauskaa olla tukihen­ki­lönä, mutta jotenkin sitä ei vaan saanut aikaan. Kun yhden pojan äiti sitten kyseli, voisinko ryhtyä hänen lapsensa tukihen­ki­löksi, niin vastasin kyllä.

Äiti oli kutsunut Holmbladin perhettä ”Kvevlaxin Down-ystäväl­li­sim­mäksi”. Tätä luonneh­dintaa Holmblad arvostaa korkealle.

Käytän­nössä tukihen­ki­lönä oleminen tarkoittaa, että Holmblad ja pojat tapaavat kerran viikossa tai joka toinen viikko. Loven lisäksi 13-vuotias Benjamin käy säännöl­li­sesti Holmbla­deilla kylässä.

– Asumme maalla, joten aika paljon ajellaan trakto­rilla ja lava-autolla, treena­taan kunto­sa­lilla ja hoide­taan kanoja ja lampaita. Tai sitten pidetään leffailta. Pojilla on aika erilaiset kiinnos­tuksen kohteet, joten ohjelmaa on aina vähän säädettävä.

”EI TÄTÄ RAHASTA TEHDÄ”

Kunta myöntää yleensä vapaa­eh­toi­sille tukihen­ki­löille pienen rahal­lisen palkkion. Summa pyörii noin kymme­nessä eurossa tunnilta.

Tämän lisäksi tukihen­ki­lö­pää­töksen myöntänyt kunta korvaa esimer­kiksi pääsy­li­puista tai ruokai­luista aiheu­tuvia kustannuksia.

Holmbladin osalta järjes­tely tosin aiheutti hiukan talou­del­lisia ongelmia hänen olles­saan osa-aikai­sesti lomautettuna.

– Työttö­myys­kassa halusi nähdä työso­pi­muksen ja palkka­kuitit kunnalta, mutta eihän minulla ole tunti­lis­toja ja työso­pi­muksia näyttää, kun kyse on vapaaehtoistyöstä.

– Kesti seitsemän viikkoa selvittää koko homma, mutta rahat tulivat kuitenkin. Eihän tätä rahasta tehdä, vaan autta­misen ilosta ja siitä, että saa olla nuorelle ystävä, Holmblad sanoo.

Holmbladit ratkai­sivat asian lopuksi niin, että Tommy Holmbladin vaimo Nina on viral­li­sesti Loven tukihen­kilö. Hän on töissä Loven koulussa, joten he ovat sitäkin kautta tuttuja.

Love ja Holmblad ovat ehtineet jäljittää lähis­töllä nähtyä sutta Bamse-koiran kanssa, venyt­te­le­mään salilla ja syömään synttä­ri­ham­pu­ri­laiset. Päivän­san­karin mielestä valoku­vaajan olisikin jo aika jatkaa matkaa.

Holmblad arvioi tehtä­väänsä vapaa­eh­toi­sena tukihen­ki­lönä näin:

– Pojilla on hauskaa, ja vanhemmat saavat samalla hiukan levätä. Vaikka olen varmaan vähän liian kiltti. Pojat ovat kieto­neet minut sormensa ympärille, Holmblad nauraa.

Suunni­telmat ensi kerralle ovat jo valmiina. Silloin on tiedossa grilli­kauden avaus metsästysmajalla.

”Meillä on jatkuva tarve uusille kavereille”

Nuoret ja aikuiset, joilla on kehitys­vamma, saattavat kaivata omaa luotet­tavaa kaveria, jonka kanssa käydä vaikka eloku­vissa tai kävelyllä.

Vapaa­eh­toista tukihen­kilö- ja kaveri­toi­mintaa järjes­tävät esimer­kiksi paikal­liset tukiyh­dis­tykset, Suomen Punainen Risti ja seurakunnat.

Ruotsin­kie­listä kaveri­toi­mintaa koordinoi muun muassa Samar­betsför­bundet kring funktions­hinder SAMS.

Pääkau­pun­ki­seu­dulla yksi toimi­joista on Tukiyh­distys 57, jonka kautta 112 kaveri­paria tapaa säännöllisesti.

Tällä hetkellä etenkin nuoria miehiä toivo­taan kavereiksi enemmän kuin mitä toimin­taan osallistuu

– Vaikka toimin­taamme tulee säännöl­li­sesti mukaan uusia vapaa­eh­toisia, meillä on jatkuva tarve uusille kavereille. Koska haluamme yhdistää kavereiksi kaksi ihmistä, joilla on saman­laiset kiinnos­tuksen kohteet, jotkut joutuvat odotta­maan kaveria kauemmin, sanoo yhdis­tyksen kehit­tä­mis­pääl­likkö Mari Mononen.

Yhdistys järjestää vapaa­eh­toi­sille koulu­tusta aiheista vapaa­eh­toi­suuden periaat­teet, kehitys­vam­mai­suus, osalli­suus ja kaverina toimiminen.

– Kaveriksi voi ryhtyä kuka tahansa. Tärkeintä on rehel­li­syys ja avoin mieli, hyvät kohtaa­mis­taidot sekä huumo­rin­taju. Tällä hetkellä etenkin nuoria miehiä toivo­taan kavereiksi enemmän kuin mitä toimin­taan osallistuu.

Yhdis­tetyt kaverit solmivat kaveri­so­pi­muksen, jossa sovitaan kaveruuden pelisään­nöistä, esimer­kiksi kuinka usein tavataan tai ollaan yhtey­dessä. Joka toinen viikko tai kerran kuukau­dessa on yleinen tapaamisväli.

Korona­pan­demia on jo vuoden ajan rajoit­tanut kasvo­tusten näkemistä. Toisaalta ”digika­ve­ruus” on lisään­tynyt. Monosen mukaan kaverit­reffit etäyh­teyksin ovat pääosin sujuneet hyvin.

– Kun kaveria tavataan laitteiden avulla, ei ole väliä, vaikka kaveri asuisi toisella puolella kaupunkia tai Suomea. Tekniikka ei tosin voi korvata ihmistä. Moni tukea tarvit­seva tapaisi kaveria mieluiten kasvo­tusten, eivätkä kaikki halua viesti­tellä tai soitella. Kaveri­parit odottavat tällä hetkellä kovasti tilan­teen palaa­mista normaaliksi.

TEKSTI JOHANNES WARIS
KUVAT JOHANNES TERVO