19.5.2021

Tänään ei ole taval­li­nen päivä, vaan Loven 13-vuotis­päivä. Synty­mä­päi­vän ohjelma on suun­ni­teltu tark­kaan, ja sankari on esitel­lyt yksi­tyis­koh­tai­sen suun­ni­tel­man jo etukä­teen. Näin on yleensä toimittu, Tommy Holmblad kertoo.

Hän on viime vuodesta asti ollut Loven tukihenkilö.

– Ensiksi menemme lenkille Bamse-koiran kanssa, sitten viisi minuut­tia tree­niä koti­kun­to­sa­lilla, tree­nin jälkeen syödään riis­ta­bur­ge­rit ja sitten katso­taan elokuva. Mr. Bean – nolo­jen tilan­tei­den mies olisi mieluisa, Holmblad selostaa.

Onneksi aktii­vi­sella metsäs­tys­har­ras­ta­jalla on runsaasti metsä­kau­ris­pih­vejä pakkasessa.

Hitsaa­jana työs­ken­te­levä Holmblad asuu Musta­saa­ren Kvev­laxissa Vaasan seudulla. Hän on kors­nä­si­läi­sen metal­liy­ri­tys Profiwel­din pääluottamusmies.

Noin 35 henki­löä työl­lis­tävä yritys tekee enim­mäk­seen aliu­ra­koin­tia muille seudun metal­lia­lan yrityk­sille, etupäässä Wärt­si­lälle. Maail­man­laa­jui­nen pande­mia näkyy myös tilaus­kan­nassa, mikä on käytän­nössä tarkoit­ta­nut lomau­tuk­sia ja neli­päi­väistä työviik­koa työntekijöille.

Kun vapaa-aikaa on poik­keuk­sel­li­sesti ollut hiukan enem­män, nuoruu­dessa kehi­tys­vam­mais­ten lasten kanssa työs­ken­nel­leelle Holmbla­dille syntyi ajatus vapaaehtoistyöstä.

Holmblad tosin painot­taa, ettei kyse ole työstä.

– Olin monta kertaa ajatel­lut, että olisi varmasti haus­kaa olla tuki­hen­ki­lönä, mutta joten­kin sitä ei vaan saanut aikaan. Kun yhden pojan äiti sitten kyseli, voisinko ryhtyä hänen lapsensa tuki­hen­ki­löksi, niin vasta­sin kyllä.

Äiti oli kutsu­nut Holmbla­din perhettä ”Kvev­laxin Down-ystä­väl­li­sim­mäksi”. Tätä luon­neh­din­taa Holmblad arvos­taa korkealle.

Käytän­nössä tuki­hen­ki­lönä olemi­nen tarkoit­taa, että Holmblad ja pojat tapaa­vat kerran viikossa tai joka toinen viikko. Loven lisäksi 13-vuotias Benja­min käy sään­nöl­li­sesti Holmbla­deilla kylässä.

– Asumme maalla, joten aika paljon ajel­laan trak­to­rilla ja lava-autolla, tree­na­taan kunto­sa­lilla ja hoide­taan kanoja ja lampaita. Tai sitten pide­tään leffailta. Pojilla on aika erilai­set kiin­nos­tuk­sen kohteet, joten ohjel­maa on aina vähän säädettävä.

”EI TÄTÄ RAHASTA TEHDÄ”

Kunta myön­tää yleensä vapaa­eh­toi­sille tuki­hen­ki­löille pienen rahal­li­sen palk­kion. Summa pyörii noin kymme­nessä eurossa tunnilta.

Tämän lisäksi tuki­hen­ki­lö­pää­tök­sen myön­tä­nyt kunta korvaa esimer­kiksi pääsy­li­puista tai ruokai­luista aiheu­tu­via kustannuksia.

Holmbla­din osalta järjes­tely tosin aiheutti hiukan talou­del­li­sia ongel­mia hänen olles­saan osa-aikai­sesti lomautettuna.

– Työt­tö­myys­kassa halusi nähdä työso­pi­muk­sen ja palk­ka­kui­tit kunnalta, mutta eihän minulla ole tunti­lis­toja ja työso­pi­muk­sia näyt­tää, kun kyse on vapaaehtoistyöstä.

– Kesti seit­se­män viik­koa selvit­tää koko homma, mutta rahat tuli­vat kuiten­kin. Eihän tätä rahasta tehdä, vaan autta­mi­sen ilosta ja siitä, että saa olla nuorelle ystävä, Holmblad sanoo.

Holmbla­dit ratkai­si­vat asian lopuksi niin, että Tommy Holmbla­din vaimo Nina on viral­li­sesti Loven tuki­hen­kilö. Hän on töissä Loven koulussa, joten he ovat sitä­kin kautta tuttuja.

Love ja Holmblad ovat ehti­neet jäljit­tää lähis­töllä nähtyä sutta Bamse-koiran kanssa, venyt­te­le­mään salilla ja syömään synt­tä­ri­ham­pu­ri­lai­set. Päivän­san­ka­rin mielestä valo­ku­vaa­jan olisi­kin jo aika jatkaa matkaa.

Holmblad arvioi tehtä­väänsä vapaa­eh­toi­sena tuki­hen­ki­lönä näin:

– Pojilla on haus­kaa, ja vanhem­mat saavat samalla hiukan levätä. Vaikka olen varmaan vähän liian kiltti. Pojat ovat kieto­neet minut sormensa ympä­rille, Holmblad nauraa.

Suun­ni­tel­mat ensi kerralle ovat jo valmiina. Silloin on tiedossa gril­li­kau­den avaus metsästysmajalla.

”Meillä on jatkuva tarve uusille kavereille”

Nuoret ja aikui­set, joilla on kehi­tys­vamma, saat­ta­vat kaivata omaa luotet­ta­vaa kave­ria, jonka kanssa käydä vaikka eloku­vissa tai kävelyllä.

Vapaa­eh­toista tuki­hen­kilö- ja kave­ri­toi­min­taa järjes­tä­vät esimer­kiksi paikal­li­set tukiyh­dis­tyk­set, Suomen Punai­nen Risti ja seurakunnat.

Ruot­sin­kie­listä kave­ri­toi­min­taa koor­di­noi muun muassa Samar­betsför­bun­det kring funk­tions­hin­der SAMS.

Pääkau­pun­ki­seu­dulla yksi toimi­joista on Tukiyh­dis­tys 57, jonka kautta 112 kave­ri­pa­ria tapaa säännöllisesti.

Tällä hetkellä eten­kin nuoria miehiä toivo­taan kave­reiksi enem­män kuin mitä toimin­taan osallistuu

– Vaikka toimin­taamme tulee sään­nöl­li­sesti mukaan uusia vapaa­eh­toi­sia, meillä on jatkuva tarve uusille kave­reille. Koska haluamme yhdis­tää kave­reiksi kaksi ihmistä, joilla on saman­lai­set kiin­nos­tuk­sen kohteet, jotkut joutu­vat odot­ta­maan kave­ria kauem­min, sanoo yhdis­tyk­sen kehit­tä­mis­pääl­likkö Mari Mono­nen.

Yhdis­tys järjes­tää vapaa­eh­toi­sille koulu­tusta aiheista vapaa­eh­toi­suu­den peri­aat­teet, kehi­tys­vam­mai­suus, osal­li­suus ja kave­rina toimiminen.

– Kave­riksi voi ryhtyä kuka tahansa. Tärkeintä on rehel­li­syys ja avoin mieli, hyvät kohtaa­mis­tai­dot sekä huumo­rin­taju. Tällä hetkellä eten­kin nuoria miehiä toivo­taan kave­reiksi enem­män kuin mitä toimin­taan osallistuu.

Yhdis­te­tyt kave­rit solmi­vat kave­ri­so­pi­muk­sen, jossa sovi­taan kave­ruu­den peli­sään­nöistä, esimer­kiksi kuinka usein tava­taan tai ollaan yhtey­dessä. Joka toinen viikko tai kerran kuukau­dessa on ylei­nen tapaamisväli.

Koro­na­pan­de­mia on jo vuoden ajan rajoit­ta­nut kasvo­tus­ten näke­mistä. Toisaalta ”digi­ka­ve­ruus” on lisään­ty­nyt. Mono­sen mukaan kave­rit­ref­fit etäyh­teyk­sin ovat pääosin suju­neet hyvin.

– Kun kave­ria tava­taan lait­tei­den avulla, ei ole väliä, vaikka kaveri asuisi toisella puolella kaupun­kia tai Suomea. Tekniikka ei tosin voi korvata ihmistä. Moni tukea tarvit­seva tapaisi kave­ria mielui­ten kasvo­tus­ten, eivätkä kaikki halua vies­ti­tellä tai soitella. Kave­ri­pa­rit odot­ta­vat tällä hetkellä kovasti tilan­teen palaa­mista normaaliksi.

TEKSTI JOHANNES WARIS
KUVAT JOHANNES TERVO