Lasse Laatu­nen: Sopi­mi­sen ja työrau­han Suomea puolustettava

Työmark­ki­na­so­pi­mi­sella on pitkä histo­ria. Kirja­pai­noa­lalla tehtiin ensim­mäi­nen työeh­to­so­pi­mus jo vuonna 1900. SAK ja työnan­ta­jien STK perus­tet­tiin vuonna 1907. Yhtei­set juok­su­hau­dat synnyt­ti­vät kesken talvi­so­dan SAK:n ja STK:n tammi­kuun kihlauk­sen vuonna 1940. Valta­kun­nal­lista työeh­to­so­pi­mus­jär­jes­tel­mää alet­tiin kehit­tää tasa­ver­tai­suu­den pohjalta. Tulok­sia ei tarvitse hävetä.

Nyt työmark­ki­nat ovat murrok­sessa. Monet työnan­ta­ja­po­mot ihan vaka­vasti usko­vat ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen haih­tu­van tuhkana tuuleen pelk­känä ilmoi­tus­asiana. Sen jälkeen työrauha tipah­taisi taivaasta ilmai­seksi. Näin­hän se ei mene.

Maailma on muut­tu­nut ja tarvi­taan paikal­lista sopi­mista, sano­taan. Mark­ki­nat ovat kyllä muut­tu­neet. Suomen histo­ria ei ole kuiten­kaan muut­tu­nut. Yhtei­set taus­tat ja ponnis­tuk­set ovat työmark­ki­na­jär­jes­tel­män kivi­jalka. Ihmi­nen ei ole muut­tu­nut. Neuvot­te­lup­sy­ko­lo­gia on sama. Turvan tarve työsuh­teessa on säily­nyt. Työn­tekijä ei ole yrityk­sen vihol­li­nen, vaikka hän käyt­täisi perus­tus­lain takaa­maa järjes­täy­ty­mi­soi­keut­taan. Yhteis­työn perusta on toisen osapuo­len kunnioittaminen.

Monille yrit­tä­jille ja työnan­ta­jille paikal­li­nen sopi­mi­nen näyt­tää olevan sama kuin työn­johto-oikeus. Tällai­nen onnela on kangas­tus. Paikal­li­sen sopi­mi­sen raken­ta­mi­nen harha­ku­vien varaan on hute­ralla pohjalla. Jos paikal­li­seen sopi­mi­seen halu­taan liit­tää työrauha, sopi­ja­puo­lena on silloin oltava työn­te­ki­jöi­den rekis­te­röity yhdis­tys. Tällai­sia ovat ammat­tio­sas­tot ja työn­te­ki­jä­lii­tot. Juuri näitä tahoja metsä­teol­li­suus ja yrit­tä­jät pyrki­vät karkuun. Pidän itse hyvänä muun muassa tekno­lo­gia­teol­li­suu­dessa ja kemian­teol­li­suu­dessa harjoi­tet­tua työeh­to­so­pi­mus­ten väljen­tä­mistä. Työn­te­ki­jöillä on vähim­mäis­turva ja työnan­ta­jilla työrauha.

Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnan­ta­ja­pii­reissä tehdä uudelleenarviota.

EK:n nati­se­mi­nen liitok­sis­saan alkoi vuonna 2011. Silloi­sen raami­so­pi­muk­sen jälki­mai­nin­geissa toimi­tus­joh­taja Mikko Pukki­nen ja työmark­kin­ajoh­taja Jukka Ahtela saivat potkut. Keski­tet­ty­jen ratkai­su­jen lopet­ta­mi­sesta EK päätti vuonna 2015. Vuoden 2016 kilpai­lu­ky­ky­so­pi­mus (kiky) oli EK:lle tuskal­li­nen. Metsä­teol­li­suus erosi EK:sta. Kiky ei ollut helppo ammattiyhdistysliikkeellekään.

Sipi­län halli­tuk­sen aikana EK:n usko porva­ri­hal­li­tuk­seen oli vahva. Kolmi­kanta kelpasi EK:lle vain vali­koi­dusti. Rinteen/​Marinin halli­tus­ten aikana kolmi­kan­ta­toi­mek­sian­not ovat saaneet EK:lta happa­man vastaan­o­ton. Viimei­nen myrsky vesi­la­sissa oli EK:n ulos­kä­vely STM:n tasa-arvo­ryh­mästä marras­kuussa 2020. Työnan­ta­jien uusi asemointi työmark­ki­na­po­li­tii­kassa on vuosien jatkumo.

Heiken­tä­mällä ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen asemaa sopi­ja­puo­lena heiken­ne­tään myös sen valtaa. Työnan­ta­jien oman vaiku­tus­val­lan heiken­ty­mi­sen usko­taan korvau­tu­van porva­ri­hal­li­tuk­silla. Rinteen/​Marinin halli­tus oli työnan­ta­jille takaisku. Olen puolueista riip­pu­mat­to­man työmark­ki­na­jär­jes­tel­män kannat­taja. Jokai­sella saa olla oma poliit­ti­nen vakau­muk­sensa, mutta työmark­ki­na­po­li­tii­kalla ja poli­tii­kalla on eri tehtävät.

Työmark­ki­na­jär­jes­töillä on paljon yhteistä varjel­ta­vaa, esimer­kiksi työelä­ke­jär­jes­telmä. Sen rahoit­ta­mi­nen vaatii hyvän työl­li­syy­den. Työl­li­syyttä tuke­maan on saatava jous­ta­vat työeh­to­so­pi­muk­set ja pitävä työrauha. Työn­te­ki­jöillä on oltava kohtuul­li­nen vähim­mäis­turva. Työmark­ki­na­po­li­tii­kan paras väline kiris­ty­vässä kilpai­lussa on paikal­lista sopi­mista mahdol­lis­tava valta­kun­nal­li­nen sopimusjärjestelmä.

Ammat­tiyh­dis­tys­liike ei ole tois­tai­seksi provo­soi­tu­nut työnan­ta­jien irtio­toista. Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnan­ta­ja­pii­reissä tehdä uudel­lee­nar­viota. Nyky­po­li­tiikka ei hyödytä ketään, kaik­kein vähi­ten työnan­ta­jia itse­ään. Metsä­teol­li­suus ja SY tuskin kanto­jaan muut­ta­vat, mutta muiden suhteen on vielä toivoa.

LASSE LAATUNEN
Kirjoit­taja on työs­ken­nel­lyt muun muassa Elin­kei­noe­lä­män keskus­lii­ton EK:n työmark­kin­ajoh­ta­jana ja lakia­siain­joh­ta­jana ja edus­ta­nut työnan­ta­jia kolmi­kan­ta­neu­vot­te­luissa neljällä vuosikymmenellä.