Verot eivät ole pahasta. Ne ovat hyvästä. Niillä yllä­pi­de­tään julki­sia palve­luja, jotka ovat paras tae tasa-arvolle. Rikkait­ten etu ei ole ollen­kaan sama kuin kansa­kun­nan etu, vaikka rikkaat niin mielel­lään tätä valhetta tois­te­le­vat­kin. Tasa-arvo on kansa­kun­nan etu.

Tasa-arvoi­sim­mat yhteis­kun­nat ovat myös onnel­li­sim­pia. Tämän takaa­mi­seksi pitää kuiten­kin vält­tä­mättä olla julki­sia palve­luita, joita yllä­pi­de­tään vero­va­roin. Mitään muuta keinoa nykyi­nen yhteis­kun­nal­li­nen tutki­mus ei tunne tasa-arvon yllä­pi­tä­mi­seksi moder­neissa teollisuusyhteiskunnissa.

Neuvo­lat, päivä­ko­dit, koulut, ammat­tio­pis­tot, ammat­ti­kor­kea­kou­lut, yliopis­tot, terveys­kes­kuk­set, keskus­sai­raa­lat, sosi­aa­li­tur­vae­tuu­det, tiet, rauta­tiet, sata­mat… Kaikki meidän yhteis­kun­taamme kannat­te­le­vista palve­luista ja infra­struk­tuu­reista raken­ne­taan ja yllä­pi­de­tään verovaroin.

Mutta tasa-arvoi­suus näyt­tää muren­tu­van. 1990-luvun puoli­vä­lin jälkeen eriar­voi­suus kasvoi nopeam­min Suomessa kuin yhdes­sä­kään muussa OECD-ryhmään eli rikkai­siin teol­li­suus­mai­hin kuulu­vassa valtiossa. Tällä vuosi­tu­han­nella kehi­tys on jatku­nut samanlaisena.

Pohjois­maista hyvin­voin­ti­val­tiota ei tarvitse keksiä uudel­leen. Tarvi­taan sen palauttamista”.
HANNU TANNINEN & MATTI TUOMALA T&Y, ³⁄₂₀

Tuloe­rot lähti­vät repeä­mään varsin­kin vuoden 1993 vero­uu­dis­tuk­sen jälkeen. Pääoma­tu­lo­jen ja ansio­tu­lo­jen vero­tus eriy­tet­tiin toisis­taan, ja pääoma­tu­loja alet­tiin verot­taa kevyem­min kuin ansiotuloja.

Pohjois­mai­seen malliin kuulu­vassa progres­sii­vi­sessa vero­tuk­sessa rikkait­ten piti maksaa suhteessa tuloi­hinsa sitä enem­män veroja mitä enem­män he tienaa­vat. Nyt he maksa­vat aina vain vähem­män mitä enem­män he tienaa­vat. Rikkaat pysty­vät piilot­ta­maan jopa valtai­san osan tulois­taan vakuu­tus­kuo­riin, hallin­tayh­tiöi­hin ja vero­pa­ra­tii­sei­hin. Ne kaikki ovat poissa vero­kar­hun kämme­nen ulot­tu­vilta. Rikkailla on myös suhtee­ton vaiku­tus­valta lakei­hin ja poliit­ti­seen päätöksentekoon.

Mihin kaik­keen eriar­voi­suus käytän­nössä johtaa? Miten tällai­sen kehi­tyk­sen jatku­mi­nen tulisi estää? Tutki­jat ja Teol­li­suus­lii­ton halli­tuk­sen jäse­net vastaavat.

KONSTIT ON MONET, RIKKAIMMILLA

– Mitä suurempi ero palk­ka­tu­lo­jen ja ansio­tu­lo­jen vero­tuk­sella on, aina löytyy jokin konsti muut­taa ansio­tu­lot pääoma­tu­loiksi. Ja yritys­ve­ro­tus eli yhtei­sö­ve­ro­tus on Suomessa hyvin kilpai­lu­kyi­nen kansain­vä­li­sesti ajatel­len, toteaa PT:n eli Palkan­saa­jien tutki­mus­lai­tok­sen erikois­tut­kija Ilpo Suoniemi.

Tyyp­pie­si­merk­kinä: harva taval­li­sessa ansio­työssä puur­tava suoma­lai­nen pystyy vero­suun­nit­te­le­maan palk­kansa lääkä­ria­se­man osingoiksi.

”…hyvä­tu­loi­sen on kannat­ta­vaa muun­taa ansio­tu­lo­jaan kevyem­min vero­te­tuiksi pääoma­tu­loiksi. Listaa­mat­to­mien osakeyh­tiöi­den osin­ko­ve­ro­tuk­sen kohdalla kannuste on erityi­sen suuri, koska listaa­mat­to­masta yhtiöstä noste­tusta osin­gosta 75 % on tietyin edel­ly­tyk­sin verovapaata.”
Finnwatc­hin raportti ²⁄₂₀. Herro­jen huojen­nus. Osin­ko­ve­ro­jär­jes­tel­män epäta­sai­sesti jakau­tu­vat hyödyt

”’Siis ansio­tu­lo­ve­ro­tus­han on röyh­keä, mutta eihän se mua koske…’ Mies kertoo siir­ty­neensä itse käytän­nössä pois ansio­tu­lo­ve­ro­tuk­sen piiristä yritys­ve­ro­tuk­seen vuosi yrityk­sensä perus­ta­mi­sen jälkeen 2000-luvun alussa.”
Anu Kantola &Hanna Kuusela: Huip­pu­tu­loi­set. Suomen rikkain promille.

Listaa­mat­to­mien yritys­ten vero­tus pitäisi Suonie­mestä korjata ”räikeänä epäkoh­tana”, samoin pitäisi lisätä vero­tuk­sen progres­siota. PT on näet osoit­ta­nut OECD-maiden tilas­toista, että Suomen koko­nais­ve­roaste laahaa jäljessä Tans­kaa ja Ruotsia.

Suoniemi pitää valtio­va­rain­mi­nis­te­riön laskel­mia ”kestä­vyys­va­jeesta” epätie­teel­li­sinä, vähän rons­kem­min kuvail­tuna ”hämä­rinä”.

”…suur­ten tuloe­ro­jen aiheut­tama ongelma on rikkait­ten kyky kont­rol­loida poli­tiik­kaa ja kirjoit­taa sään­nöt mieleisekseen.”
Tuloe­ro­jen tutkija Branko Mila­no­vic, Aika­merkki-uutis­kirje 10.1.2018

– Toivon, että kestä­vyys­vaje joutaa nyt koro­nael­vy­tyk­sen myötä samaan romu­kop­paan kuin aikoi­naan ”luon­nol­li­nen työt­tö­myy­saste”. Sitä lasket­tiin kaikissa maissa ekono­met­ri­sillä malleilla, koska inflaa­tio oli hirveä peikko. Mutta tuo muka tieteel­li­nen työt­tö­myy­saste laski aina samaa tahtia kuin todel­li­nen työttömyysaste.

– Nyt kun on nolla­ko­rot, valtion kannat­taa ottaa lainaa, Suoniemi huomauttaa.

”Koro­na­pan­de­mia tietää hauta­jai­sia talous­ku­rille. Valtiot otta­vat yhdessä vuodessa huimia määriä velkaa, eikä juuri kukaan kriti­soi sitä.”
Helsin­gin Sano­mat 26.10.2020

”Julki­nen velka voi paran­taa kaik­kien suku­pol­vien hyvin­voin­tia… Valtion velka on hyvästä ja velka­ta­le­ba­nit ovat väärässä.”
Pertti Haapa­ranta, Aalto-yliopis­ton emeri­tus­pro­fes­sori, PT-blogi 15.3.2019

PT:n tutki­muk­set osoit­ta­vat, että muissa Pohjois­maissa ei työl­li­syys ole parempi siksi, että naapu­reis­samme olisi kevyempi vero­tus. Asia saat­taa olla juuri päin­vas­toin. Korkeam­malla vero­tuk­sella pysty­tään muualla Pohjo­lassa kustan­ta­maan työt­tö­mille palve­lut, joilla heidät saadaan nopeam­min ja tehok­kaam­min takai­sin töihin. Suomessa työvoi­ma­toi­mis­ton virkai­li­jaa kohden on monin­ker­tai­nen määrä asiakkaita.

”Vuonna 2028 luku oli Suomessa 99, kun se oli Ruot­sissa 18, Norjassa 12 ja Tans­kassa 30.”
PT Policy Brief ²⁄₂₀

Mitään tieteel­listä näyt­töä paikal­li­sen sopi­mi­sen auto­maat­ti­sesti työl­lis­tä­västä vaiku­tuk­sesta ei myös­kään ole.

– Yleis­si­to­vista työeh­to­so­pi­muk­sista on etua työnan­ta­jille. Menes­ty­vät ja inno­voi­vat yrityk­set saavat työn­te­ki­jät samaan hintaan kuin huonot yritykset.

– Eikä sekään ole totta, että Suomessa olisi jäykät työmark­ki­nat, Suoniemi painottaa.

”Kansain­vä­li­nen vertailu osoit­taa, että Suomessa on varsin jous­ta­vat työmark­ki­nat keskei­siin kilpai­li­ja­mai­hin verrat­tuna, koros­taa Ylem­mät Toimi­hen­ki­löt YTN:n puheen­joh­taja Heikki Kauppi… (Hän) ottaa esimer­kiksi irti­sa­no­mi­sen, jota pide­tään usein kalliina ja vaikeana. OECD:n mittari kuiten­kin osoit­taa, että sekä yksi­löl­li­nen että kollek­tii­vi­nen irti­sa­no­mi­nen on Suomessa helpom­paa kuin Ruot­sissa ja Saksassa.”
URA-lehti 14.12.2017

Suonie­mestä tasa-arvoi­sen yhteis­kun­nan kaik­kein tärkeim­piin kivi­jal­koi­hin kuuluu kaikille avoin koulutus.

– Suomen panos­tus koulu­tuk­seen (suhteessa brut­to­kan­san­tuot­tee­seen) on jäänyt jälkeen muista Pohjois­maista, sama­ten Suomen asema on laske­nut OECD-maiden vertailuissa.

ANNETAAN MAHDOLLISUUS KAIKILLE

Valtion talou­del­li­sen tutki­mus­lai­tok­sen erikois­tut­kija Marja Riihelä toteaa, että suoma­lai­set maksa­vat tunne­tusti mielel­lään veroja. Riihelä jatkaa, että täysin tasai­nen tulon­jako ei ole toivot­ta­vaa­kaan – kaiken riip­puessa siitä, kuinka tasai­seksi se halutaan.

Tuloe­ro­jen kasvu ei ole luon­non­laki eikä globa­li­saa­tion tai tekno­lo­gi­sen kehi­tyk­sen tulosta, sillä julki­nen valta voi vaikut­taa asiaan. Vero­tuk­sella voidaan toisaalta tasata käyt­töön jääviä tuloja ja sitten toisaalta tarjota ”mahdol­li­suuk­sien tasa-arvoa”, eli maksaa laaduk­kaat julki­set palve­lut, jotka tuke­vat varsin­kin heikom­massa asemassa olevia.

”Suotui­sia tuloe­roja vähen­tä­viä voimia… ovat esimer­kiksi koulu­tus, sosi­aa­li­set tulon­siir­rot, vero­tus, työn­te­ki­jä­jär­jes­töt ja ammattiliitot.”
Branko Mila­no­vic

– Minä näen talou­del­li­sen tasa-arvon tärkey­den myös siinä, että se luo yhteis­kun­ta­rau­haa, Riihelä sanoo.

Käytet­tä­vissä olevia tuloja – työtu­loja, pääoma­tu­loja, sosi­aa­lie­tuuk­sia ja makset­tuja veroja – ja niiden suhtei­den kehi­tystä on pystytty tutki­maan tarkasti vuodesta 1966.

– 1990-luvun lamassa tuotan­non­te­ki­jä­tu­lo­jen muutos on ollut dramaat­ti­nen, kun työt­tö­myys kasvoi ennä­tys­kor­keaksi ja jäi pysy­västi lamaa edel­tä­vää aikaa korkeam­malle tasolle. Tulon­jaon alapäässä tulo­jen kehi­tys on ollut hyvin vaati­ma­tonta. Myös pitkä­ai­kais­köy­hyys on kasva­nut, Riihelä muistuttaa.

Tuloe­ro­jen kaven­ta­mi­seksi ei riitä vain se, että edellä kuvattu tulo­muo­to­jen eril­lis­ve­ro­tus lope­te­taan tai että sosi­aa­li­tur­vaa nostetaan.

– Meidän pitää vaikut­taa palk­koi­hin ja siihen, että yhä suurempi osa kansasta olisi niitä palk­koja tienaa­massa, Riihelä toteaa.

Suuri­tu­loi­sille kasau­tu­neen varal­li­suu­den ja pääomien piti mennä inves­toin­tei­hin, ja inves­toin­tien piti sitten helpot­taa työllisyyttä.

– Varoja ei ole laitettu niin­kään inves­toin­tei­hin. Varal­li­suus­tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, että suuri­tu­lois­ten yrit­tä­jien rahoi­tus­va­ral­li­suus on kasva­nut, Riihelä huomauttaa.

”Suku­yh­tiötä johtava mies … toteaa itse hajaut­ta­vansa omis­tuk­si­aan ulko­maille, mutta on samalla huoles­tu­nut siitä, että Suomeen ei inves­toida tarpeeksi: ”Kyllä­hän tänne Suomeen pitäisi inves­toida, joo, että saisi sitä työtä, mutta kyllä­hän tässä on just se, että mistä ne inves­toin­nit sitten tulisivat?”
Huip­pu­tu­loi­set-kirja

TULOT OVAT TERVEYTTÄ

– Tulot ja koulu­tus sekä varal­li­suus vaikut­ta­vat monella tavalla tervey­teen, toteaa väitös­kir­ja­tut­kija Sanni Koti­mäki Turun yliopistosta.

Sairas­tu­vuus kasau­tuu huonom­massa sosio­eko­no­mi­sessa asemassa oleviin ryhmiin.

– Elin­ta­vat ovat tässä merkit­tä­vässä roolissa. Ne vaikut­ta­vat myös kuol­lei­suu­teen, sama­ten ne selit­tä­vät osan nais­ten ja mies­ten väli­sestä eliniän erosta, Koti­mäki toteaa.

Huonom­massa asemassa olevien on usein vaikeam­paa omak­sua tai aina­kin noudat­taa terveys­suo­si­tuk­sia. Esimer­kiksi suorit­ta­van työn teki­jöi­den on pakko tehdä yövuo­roja sisäl­tä­vää vuoro­työtä useam­min kuin keski­luok­kais­ten toimis­to­työn­te­ki­jöi­den. Tämä voi johtaa union­gel­miin, jotka puoles­taan vaikut­ta­vat monella tapaa ihmi­sen terveyteen.

– Ja se tiede­tään, että huono-osai­suus aiheut­taa stres­siä. Ja pitkä­ai­kai­nen stressi voi lisätä sairas­ta­vuutta. Vanhem­pien stressi ja kuor­mi­tus heijas­tu­vat lapsiin. Lapsuus ei kuiten­kaan miten­kään deter­mi­nis­ti­sesti (ennalta määrä­ten) vaikuta tule­vai­suu­teen, Koti­mäki alleviivaa.

Maan halli­tuk­set ovat toinen toisensa perään toden­neet, että tervey­se­roja pitäisi kaventaa.

– Mutta käytän­nössä erojen kaven­ta­mi­nen on osoit­tau­tu­nut vaikeaksi, Koti­mäki toteaa.

– Esimer­kiksi psyko­lo­gi­sen tutki­muk­sen perus­teella ymmär­re­tään, että vaka­vasti masen­tu­nut ihmi­nen ei voi vain valita, että nytpä reipas­tun, menenpä töihin, Koti­mäki sanoo viita­ten niihin puhei­siin, joiden mukaan ihmis­ten pitäisi vain ”yrit­tää enemmän”.

Koti­mäki liput­taa sekä univer­saa­lien (kaikille avoin­ten, maksut­to­mien tai kohtuu­hin­tais­ten) että kohden­net­tu­jen julkis­ten palve­lu­jen puolesta. Hän itse on tutki­jana mukana INVEST-hank­keessa, johon kytkey­ty­vässä Voima­per­heet-tutki­muk­sessa esimer­kiksi digi­taa­li­sesti anne­taan tukea lapsi­per­heille ongel­mal­li­siin vuoro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­siin. Koti­mäki sanoo ymmär­tä­vänsä, että tutki­muk­sen avulla on löydet­tävä kustan­nus­te­hok­kaita tapoja vähen­tää terveyseroja.

– Kansa­kun­nan terveys on kaik­ki­aan paran­tu­nut, mutta kaik­kein haavoit­tu­vim­massa asemassa olevat eivät ole pääs­seet tähän kehi­tyk­seen mukaan. Tämän saavut­ta­mi­seksi eriar­voi­suutta pitäisi vähen­tää ja tukea ennal­taeh­käi­se­västi erityi­sesti lapsi­per­heitä, mutta myös pyrkiä korjaa­maan jo synty­neitä eroja, Koti­mäki tiivistää.

Eriar­von oppitunnit

Mari Tuomaala on Teol­li­suus­lii­ton halli­tuk­sen jäsen ja mate­ri­aa­lin­siir­ron valvoja ja työno­pas­taja Outo­kumpu Stain­less Oy Tornion tehtailta.

Tuomaala sanoo ymmär­tä­neensä tasa-arvon merki­tyk­sen viimeis­tään silloin, kun hän kävi opin­to­mat­koil­laan Afri­kassa ja Aasiassa.

– Näin, mitä eriar­voi­suus voi teet­tää ja mitä tapah­tuu, jos lapsilla ei ole saman­ta­soista koulu­tusta ja jos menes­ty­mi­sen edel­ly­tyk­set riip­pu­vat ainoas­taan lähtö­koh­dista. Koulu­tus on aivan keskei­nen tekijä tasa-arvossa, Tuomaala sanoo.

Oppi­vel­vol­li­suu­den piden­tä­mi­sellä voi Tuomaa­lasta olla tältä kannalta Suomessa merkit­tävä rooli.

Tornion kunnan­val­tuus­tossa istuva Tuomaala kavah­taa sitä, että eriar­voa ujute­taan suoma­lai­seen yhteis­kun­taan yksi­tyis­tä­mällä ja ulkois­ta­malla kunnal­li­sia palveluita.

– Olen vastus­ta­nut Tornion yksi­tyis­ten päivä­ko­tien otta­mista palve­lun­tuot­ta­jiksi, samoin vastus­tin sairaa­lan jättiul­kois­tusta. Kustan­nuk­sia on erit­täin vaikea vertailla. Tervey­den­hoi­don kiin­teän sopi­muk­sen kustan­nuk­set ovat täällä pitä­neet. Todel­lista vertai­lua ei voi tehdä, sillä kustan­nuk­sia valuu kunnille muun muassa sairaan­hoi­to­pii­rin kautta. Päivä­hoi­dos­sa­kin kustan­nus­ten suora vertailu jää usein hämä­rän peit­toon. Kunnan omissa päivä­ko­deissa hoide­taan, aina­kin meillä, kaikki erityis­lap­set. Siksi vertai­luun tulee vaikeuskerrointa.

Huiput saavat neuvo­tel­tua hyvät palkat itsel­leen, mutta miten käy muiden?

Työelä­mässä Tuomaala pitää nime­no­maan ammat­ti­liit­toja merkit­tä­vim­pänä tasa-arvon takaajana.

– Työn­te­ki­jöi­den vahva asema on aivan keskei­nen siinä, että kohtelu on oikeu­den­mu­kaista, sään­töjä nouda­te­taan ja että sopi­muk­sia kunnioi­te­taan. Ongel­mia tasa-arvoi­suu­teen syntyy heti, jos vain toisen osapuo­len tarpeet huomioidaan.

Tuomaala sanoo, ettei Metsä­teol­li­suus ry:n päätöstä siir­tyä yritys­koh­tai­siin neuvot­te­lui­hin ole ”vielä valmiiksi pures­keltu” Teol­li­suus­lii­ton hallintoelimissä.

– Mikäli siir­ry­tään työpaik­ka­koh­tai­seen tai jopa yksi­lö­so­pi­mi­seen, tulee se lisää­mään eriar­voi­suutta aina­kin niissä työpai­koissa, joissa ei olla järjes­täy­ty­neitä. Huiput saavat neuvo­tel­tua hyvät palkat itsel­leen, mutta miten käy muiden?

– Toivot­ta­vasti tämä varoi­tus riit­tää ihmi­sille, eikä järjes­tel­män merki­tystä tarvitse oppia kanta­pään kautta. Teemme kaik­kemme, jotta työnan­ta­jien hajota ja hallitse ‑taktiikka ei toimisi ja heil­le­kin palaisi halu neuvottelupöytään.

Julki­nen toimi­koon mallina

Teol­li­suus­lii­ton halli­tuk­sen jäsen, jälki­kä­sit­te­lijä Rauno Lehti­nen puolus­taa julkis­ten palve­lu­jen laaduk­kuutta. Aura­joki Oy:n pääluot­ta­mus­mies on mukana kunnal­lis­po­li­tii­kassa, tällä hetkellä Pirk­ka­lan kunnan­val­tuus­ton varapuheenjohtajana.

Lehti­nen pitää ”pöyris­tyt­tä­vinä” uuti­sia siitä, mihin Espoon ja Vantaan kaupun­kien luopu­mi­nen omista siivoo­jista on johta­nut. Lehti­tie­to­jen mukaan kaupun­git ovat törkeästi riis­tä­neet siivoo­jia alihan­kin­ta­fir­mo­jen kautta.

– Perus­syy on aina yksi­tyis­tä­mi­nen. Kate tehdään aina josta­kin, joko ajamalla palve­lu­taso alas tai suorit­ta­vaa porrasta riistämällä.

– Alipalk­kaus on krimi­na­li­soi­tava. Valvon­taa on paran­net­tava, olipa työsuo­je­lu­ri­kok­sessa syyl­li­nen kunta tai yksi­tyi­nen, Lehti­nen vaatii.

Lehti­nen kokee myös, että ay-liike on epäon­nis­tu­nut vuokra­työ­läis­ten aseman puolustamisessa.

– Ei luotu alun alkaen kunnon peli­sään­töjä. Meidän olisi pitä­nyt vaatia esimer­kiksi takuu­palk­kaa. Vuokra­työ on yksi tapa polkea työehtoja.

Alipalk­kaus on krimi­na­li­soi­tava. Valvon­taa on paran­net­tava, olipa työsuo­je­lu­ri­kok­sessa syyl­li­nen kunta tai yksityinen.

Paljon lukeva mies on hyvin tietoi­nen siitä, että Suomessa tuloe­rot ovat kasvaneet.

– Tämä­hän lähti siitä, kun viimeis­tään vuoden 1993 vero­uu­dis­tuk­sen jälkeen veroja lakat­tiin maksa­masta veron­mak­su­ky­vyn mukaan. Ja nyt oikeisto huutaa, että mihin­kään ei ole varaa. Todel­li­suu­dessa rahaa Suomessa on enem­män kuin koskaan, se on vain pääsään­töi­sesti rikkaim­man prosen­tin pankkiholveissa.

– On ihan ok, että jos painaa enem­män hommia, niin saa myös enem­män rahaa. Mutta onko tasa-arvon näkö­kul­masta oikein, että rahalla saa parem­pia terveyspalveluja?

Lehti­nen pitää ay-liik­keen ”vastuuna ja velvol­li­suu­tena” osal­lis­tua paljon nykyistä näky­väm­min yhteis­kun­nal­li­seen keskus­te­luun. Julki­suu­teen pesiy­ty­nyttä ”yrit­tä­mi­sen eetosta” ei ole help­poa murtaa, sen Lehti­nen myöntää.

– Yrit­tä­mi­sen eetok­sessa unoh­de­taan se, että yrityk­sen tulok­sen kuiten­kin teke­vät sen työn­te­ki­jät. Kukaan ei pärjää yksin. Julki­suu­dessa näky­vät menes­ty­jät mainos­ta­vat, kuinka onnel­li­sia he ovat, kun saavat tehdä mitä halua­vat. Sitä samaa­han me tavik­set­kin haluamme, mutta ei siihen vält­tä­mättä miljoo­nia tarvita.

– Suurin osa ihmi­sistä on tyyty­väi­siä, kun saa tehdä sääl­li­sissä olosuh­teissa työtä, jolla tulee toimeen. He halua­vat elää taval­lista elämää läheis­tensä kanssa.

Vuokra­työ rikkoo tasa-arvoa

Koneen­hoi­taja Jarno Vilja­kai­nen Mikke­listä oli viime kuun loppuun asti liiton halli­tuk­sen jäsen ja Vitru­lan Compo­si­tes Oy:n pääluot­ta­mus­mies. Hän nostaa esiin vuokra­työ­läis­ten turvat­to­man aseman esimerk­kinä epätasa-arvosta työelämässä.

– Nyt vuokra­työllä on väärin­käyt­tä­jänsä. Työn­tekijä pide­tään jatku­vasti varpail­laan. Etujen pitäisi olla samat kuin vaki­nai­silla, mutta eivät­hän ne sitä usein ole esimer­kiksi sairastumistilanteessa.

Vuokra­työn­te­ki­jää pide­tään vaikka kaksi vuotta töissä ennen vaki­nais­ta­mista. Niin sanottu koeaika onkin siis kaksi vuotta, eli aivan jotain muuta kuin laki määrää. Vilja­kai­sesta nolla­tun­ti­so­pi­muk­set ovat ”hävyt­tö­myy­den huippu”.

– Työnan­ta­jaa ei sido mikään, mutta työn­te­ki­jää se sitoo täysin. Tästä järjes­tel­mästä ei ole yhdessä edes missään sovittu. Aamu­päi­vällä voidaan ilmoit­taa, että ilta­päi­vällä on yksi vuoro. Jos siitä kiel­täy­dyt, ei kutsuja paljon enää tule.

Ikään­ty­vien työn­te­ki­jöi­den syrji­mi­nen ja suun­ni­telma eläke­put­ken pois­ta­mi­selle on Vilja­kai­sesta myös selkeä uhka tasa-arvolle. Hän pitää lyhyt­nä­köi­senä sitä, että pitkän koke­muk­sen omaa­vat työn­te­ki­jät usein irti­sa­no­taan Suomessa ensimmäisinä.

– Työn tuot­ta­vuus on koko­nai­suus. Uusi työn­tekijä pystyy kyllä teke­mään jotain perus­duu­nia, mutta koke­mus auttaa ongel­ma­ti­lan­tei­den ratkai­se­mi­sessa, ja niitä tulee aina. Työnan­ta­jien tulisi satsata enem­män ihmisiin.

Työnan­ta­jien tulisi satsata enem­män ihmisiin.

Vilja­kai­nen toivoo, että yritys­ten koulu­tus­suun­ni­tel­missa huomioi­tai­siin parem­min iäkkäi­den työn­te­ki­jöi­den tarpeet, jotta nämä pysyi­si­vät mukana hekti­sessä, alati muut­tu­vassa työelämässä.

Vilja­kai­nen nostaa esiin Suomeen­kin pesiy­ty­neen ulko­maa­lais­ten työn­te­ki­jöi­den suora­nai­sen orjuut­ta­mi­sen ja ihmiskaupan.

– On huoles­tut­ta­vaa, että tästä on tullut hyväk­sytty asia suoma­lai­sessa yhteis­kun­nassa. Koro­na­kesä avasi kyllä aika monen silmät. Rivien välistä paljas­tui, ettei haluttu kausi­töi­hin suoma­lai­sia työn­te­ki­jöitä. Työnan­ta­jat halusi­vat ulko­maa­lai­sia työn­te­ki­jöitä, jotka eivät uskalla ottaa epäkoh­tia esille eivätkä osaa kieltä.

Vilja­kai­sen mielestä on hyvä, että nyt on saatu ensim­mäi­nen polii­sin erikois­ryhmä tutki­maan ihmiskaupparikoksia.

– Sank­tiot on saatava niin rajuiksi, että ihmis­kauppa pysty­tään estä­mään, vaikka siihen kietou­tuu­kin myös kansain­vä­listä rikollisuutta.

Vilja­kai­nen on tietoi­nen siitä, että ammat­tiyh­dis­tys­liik­keelle ei ulko­maa­lais­ten työn­te­ki­jöi­den autta­mi­nen ole helppo rasti.

– Minusta on kuiten­kin varmaa, ettei­vät he osaa mennä Teol­li­suus­lii­ton verk­ko­si­vuille. Mutta jotain kautta heille olisi saatava tieto oikeuksistaan.

Vilja­kai­nen kannat­taa jouk­ko­kan­netta, mikä voisi antaa ay-liik­keelle laki­kei­noja paljas­taa ja estää edellä kuvat­tuja väärinkäytöksiä.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS ERIC LERAILLEZ

Lähteinä käytetty myös:
Eriar­voi­suu­den tila Suomessa. Kalevi Sorsa ‑säätiö. Helsinki 2020.
Talous & Yhteis­kunta 3/​2020. Työ, eriar­voi­suus ja julki­sen vallan politiikka.
Tuomo Pieti­läi­nen & tutkiva työryhmä: Wahl­roo$. Epävi­ral­li­nen elämä­kerta. Into Kustan­nus 2013.
Thomas Piketty: Capi­tal and Ideo­logy. USA 2020.