Printscorpio Aitoossa on jäänyt Pohjois­maiden ainoaksi näin monipuo­li­seksi tekstii­li­pai­noksi. Yritys ei ole perus­ta­mi­ses­taan vuonna 1984 lähtien koskaan lomaut­tanut tai irtisa­nonut ketään. Pieni ja tiivis työpo­rukka painaa hyvissä tunnel­missa tekstiiliä asiak­kaalle kuin asiak­kaalle. Tiloja vain saisi olla enemmän, lämpöjä vähemmän.

KUVA YLLÄ: Printscorpio tarvitsee monio­saajia, sillä yritys käyttää paino­töis­sään monia eri teknii­koita. Laaka­pai­nolla ovat töitä tekemässä tekstii­li­pai­naja Outi Lyyti­käinen ja Sami Varvas.

PRINTSCORPIO OY

PERUSTETTU 1984
OMISTAJAT Tommi Helminen, Jarkko Helminen ja Outi Helminen-Järvinen puolisoineen
KOTIPAIKKA Aitoo, Pälkäne
TUOTANTO Avain­lip­pu­tuot­teina lippuja, viirejä, mainos­teks­tii­lejä, sisus­tus­tuot­teita ja vaatteita
HENKILÖSTÖ 21, joista tuotannon työnte­ki­jöitä 17
LIIKEVAIHTO 2,3 miljoonaa euroa (2019)

Tekstii­li­työn­te­kijä, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Sami Varvas on juuri laittanut kankaan kiinni laaka­pai­no­ko­neen mattoon.

– Sen jälkeen laatta kohdis­te­taan siihen kankaa­seen, laite­taan väriä ja sitten lähde­tään paina­maan, Varvas selittää 5‑asemaisen laaka­pai­no­ko­neen työprosessia.

Tämän jälkeen Varvas ajaa märän, painetun kankaan uunin läpi, joka kuivaa kankaan.

Nykyisen Printscorpio Oy:n omistajat ovat kolme Helmisen sisarusta puoli­soi­neen. Varvas tuli aikoi­naan sisarusten isän Helmi­pai­noon kesätöihin. Työhis­to­riaa piisaa 24 vuotta, ja Varvas kuuluu parin­kym­menen hengen työpo­rukan lukui­siin moniosaajiin.

– Olen työsken­nellyt alan yrityk­sissä pienestä pitäen, ensim­mäi­seksi nurmik­koja leikkaa­massa kesätöissä. Minulla on autona­sen­tajan koulutus. Koulusta päästyäni kävin armeijan ja sen jälkeen menin töihin tuohon viereen Paradoxille kymme­neksi vuodeksi. Se oli saman alan firma, mutta sitten kun tänne tuli uusi paino­kone, siirryin tänne.

– Olen paino­ko­neella, värikeit­tiössä, pesulassa, varas­tossa. Ja kaiken­laista joutuu korjaa­maan. Sillä mennään, Varvas virnistää.

– Viimeksi asensin höyryt­ti­meen uudet vastukset, Varvas toteaa paljas­taen samalla sen, että korjaus­hommat ovat sittenkin niitä kaikkein mielui­simpia – sillä autona­sen­tajan taustalla.

PUHUMINEN HELPPOA, TILAT VAIKEAT

– Meistä jokainen kommu­nikoi koko ajan omista­jien kanssa. Hehän tekevät tuotan­nossa töitä meidän joukossamme.

Järjes­tyksen pitäminen on työsuo­je­lu­val­tuu­tetun mielestä kuitenkin ”mennyt tiukille”.

– Digiaika on nyt in, uusia tulos­timia tulee, mutta halli ei voi laajentua. Meillä on kangas­va­ras­toja tuolla pellon toisella puolella. Toivoisin tänne lisää tilaa. Näin järjestys olisi helpompi säilyttää eikä tarvit­sisi mennä ihan ympäri kylää…

Lämpö on myös haaste, sillä niin paino­ko­neet, värejä kiinnit­tävä paine­höy­rystin kuin kankaat lopuksi kuivaava ja levit­tävä raami tuottavat lämpöä. Esimer­kiksi höyristin hönkää ympäriinsä 170 asteen kuumuuksia. Lämpö­ti­lojen alenta­mi­seen on kuitenkin jo yritetty löytää ratkai­suja, Varvas kertoo.

TYÖ MIELEKÄSTÄ

Tekstii­li­työn­te­kijä, kaavion­te­kijä Katri Tuuri on tekemässä samalla laaka­ko­neella asiak­kaalle lyhyitä, viiden metrin värimallituksia.

– Sitten kun asiakas on hyväk­synyt mallit, päästään tuotantoon.

Tuuri on Printscor­piolla mainiosti viihtyvä monio­saaja hänkin. Ammat­ti­tai­tonsa Tuuri on hankkinut työn ohessa, peruskoulupohjalta.

– Tänä vuonna tulee yrityk­sessä 25 vuotta täyteen. Minä tykkään olla täällä, työ on miele­kästä ja saan tehdä monen­laista. Välillä olen valot­ta­massa. Toisi­naan tehdään kaaviot ihan leikkaa­malla, piirros alle ja siitä leika­taan. Välillä laitan paino­ko­nee­seen reuna­nau­hoja, välillä olen väriä laitta­massa… Piirtämö ja ompelimo ovat ainoat paikat, joissa en ole luvannut olla!

Ergono­miassa lienee vielä petrat­tavaa, jalkojen alla on sementtilattia.

– Kun näin kauan on ollut, tuleehan niitä kulumia. Polvissa on kulumia. Lattia on kova. Ja toisi­naan joutuu polvil­leen koneen päälle roskia ottamaan.

Tuuri tykkää paitsi työstään, myös työporukoista.

– Meillä on hyvä ilmapiiri, tullaan hyvin toimeen kaikkien kanssa.

TYÖNANTAJA KUUNTELEE, KONEETKIN KELPAAVAT

– Tämä on polyes­teriä. Tästä saa legging­sejä, jumppa­vaat­teita tai mitä nyt halutaan­kaan, vaikka uikkareita.

Tekstii­li­työn­te­kijä, tekstii­li­muo­toi­lija (AMK) Leena Hämäläinen tekee töitä ”prässillä”. Kone siirtää paperilla olevat kuviot lämmön ja paineen avulla kankaa­seen. Yrityksen leivissä Hämäläinen on ollut kahdeksan vuotta.

– Meillä on mukavaa porukkaa, ja minä tykkään tehdä töitä käsil­läni. Mutta kyllä minä taidan pitää koneis­takin. Koulussa oli paljon sellaista näper­telyä. Sekin oli ihan jees, mutta kun tehdään isommassa mitta­kaa­vassa, on järkevää käyttää koneita.

Hämäläinen arvostaa kovasti sitä, että työnan­taja kuuntelee työnte­ki­jöiden toiveita.

– Minulla on vuoro­viik­ko­lapsi. Tosi jousta­vasti saan tehdä lyhyempää päivää, kun lapsi on minulla, ja vastaa­vasti sitten pidempää päivää muilla viikoilla. Ja todella hyvin saa yleensä sovittua, jos on jokin oma meno.

– Siihenkin vastat­tiin heti, kun toivoin, että saisin vähän monipuo­li­sempia hommia. Minulle tämä sopii. Ja uskon, että tämän takia ymmärrän myös muita työnte­ki­jöitä. Ymmärrän, missä ja miksi se kangas oikein viipyy… ja voin ehkä tehdäkin asialle jotakin.

Jos nyt vielä pitäisi yrityk­sessä jotain petrata, tarjoaa Hämäläinen ratkai­suksi erään­laisten tuumaus­tau­kojen pitämistä.

– Oman väen kanssa voisi miettiä ja keskus­tella, miten saatai­siin oma tuotan­to­pro­sessi jouhe­vam­maksi. Meidän kilpai­lu­valt­timme on se, että teemme monen­laista. Mutta se taas aiheuttaa solmu­kohtia, joihin tulee yht´äkkiä paljon tavaraa. Kun voitai­siin jakaa töitä, saatai­siin tavara ehkä jousta­vammin eteen­päin, Hämäläinen tuumailee.

”VÄÄRÄ” TYÖ, MAINIO TYÖPORUKKA

Pesulan puolelta löytyy toinen mies, joka on hänkin viihtynyt 24 vuotta ihan ”väärissä” hommissa.

– Olin penskana leipo­mossa töissä. Siitä kai sitten tuli ajatus, että ryhdyn leipu­riksi. Koulut kävin, mutta kun en leipurin hommia heti saanut niin tulin tänne, kertoo tekstii­li­työn­te­kijä Janne Kostiainen.

– En tykkäisi olla isossa firmassa töissä. Varmaan tämä työpo­rukka saa viihty­mään. Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia, Kostiainen kuvaa mielissään.

Vuosien varrella on Kostiaisen mielestä menty niin työer­go­no­mian kuin ympäris­tönkin kannalta eteen­päin. Esimer­kiksi kaasulla toimiva raami laite­taan kaikissa mahdol­li­sissa väleissä kiinni.

– Kyllä siitä huolehtii jo kuumuu­denkin takia…

Pesulan paikkaa on muutettu kolme kertaa, mutta aina on saatu keven­nyksiä proses­siin. Kostiainen ottaa esimer­kiksi linkouk­seen liittyvän työvaiheen.

– Aiemmin pesusta tulleet tekstiilit vedet­tiin käsin aisan yli linkoon. Ja käsin lingosta pois. Nyt meille tuli avaaja. Se säästää aika paljon kroppaa, Kostiainen iloitsee.

– Onhan työ jälkensä jättänyt. Mutta aika paljon riippuu siitä, missä kunnossa pitää itsensä. Olen huomannut, että ei riitä, että käyttää koiran pihalla, Kostiainen naurahtaa.

Mies kertoo lenkkeilyn ohella ottaneensa harras­tuk­sek­seen nyt myös melonnan.

Kostiainen kehuu muiden työnte­ki­jöiden tapaan yrityksen ilmapiiriä. Myös työnan­taja vie pisteet kotiin.

– Aina voi mennä puhumaan, ihan suoraan voi mennä asiansa sanomaan.

LIPPUJA, VIIREJÄ, STANDAAREJA….

Mira Weck-Heino­sella, ompelija-arteno­milla on ompeli­mossa työn alla vähän erikoi­sempi ja harvi­nai­sempi tekstiili, joka valmistuu melkein 10 vuoden ompelukokemuksella.

– Teen kaksi­puo­leista, kaksi­kie­listä jättis­tan­daaria. Laitan etu- ja takapuolen kankaat ja välikan­kaan neuloilla kiinni. Sitten menen ompele­maan kankaat toisiinsa kiinni ja käännän työn kääntö­au­kosta, Weck-Heinonen kertoo.

– Täällä luote­taan työnte­ki­jöihin, ei ole kello­kort­teja, hyvä on työnan­taja. Ja minulla on mukavat työka­verit, luottelee ompelija työpaik­kansa hyviä puolia.

Jo useam­paan kertaan mainitun kuumuuden ohella Weck-Heinonen mainitsee työn rasit­ta­vista puolista kiireen, joka aiheuttaa stressiä.

– Saman päivän lähtöjä voi tulla tosi myöhään. Mutta kyllä me tiimi­työ­täkin tehdään, jaetaan tarvit­taessa töitä ja autetaan, Weck-Heino huomauttaa.

Ompeli­jana työsken­telee myös yrityksen pääluot­ta­mus­mies Mirja Tuominen. Printscor­piolla on työvuosia takana yhdeksän. Omasta työstään Tuominen sanoo, että lippujen ompelua on kaikkein eniten. Varas­totkin on pidet­tävä riittä­vässä vahvuudessa.

– On löydyt­tävä lippuja ja maakun­ta­vii­rejä. Sokoksen ja Prisman lippuja pitää löytyä aina, ja eri kokoja.

Aikoi­naan kaavan­piir­täjä-leikkaa­jaksi yliop­pi­las­tut­kinnon jälkeen valmis­tunut ompelija toteaa vielä, että samaa sarjaa voi joutua työstä­mään useamman päivän putkeen. Se käy niskaan ja hartioihin. Sormet ovat taas kovilla silloin, kun sisäso­mis­tei­siin ommel­laan siliko­ni­vah­vis­teita. Näpeillä on pidet­tävä kangas ja silikoni tarkkaan tasoissa, vaikka kangas venyy, silikoni ei.

LIITTO VASTAA, MUTTA TES EI AUKENE

Printscor­piolla tuotan­nosta työsken­te­le­vistä ja omista­ja­su­kuun kuulu­mat­to­mista kaikki ovat kahta lukuun ottamatta Teolli­suus­liiton jäseniä.

Tuominen sanoo, että hänestä tuntuu kyllä erittäin helpolta soittaa liittoon ja kysyä neuvoa. Mutta työeh­to­so­pi­mus­kirjan tekstien muoto ei hänelle oikein kelpaa.

– Tessin sanamuodot ovat aika ihmeel­lisiä. Ei niistä saa selvää. TEAMin aikaan tessissä oli erotettu väreillä, missä käsitel­tävä asiaa vaihtuu. Nyt on vain aakko­sel­linen hakemisto, Tuominen kritisoi.

Pääluot­ta­mus­mies vahvistaa tiedot siitä, että yrityk­sessä ei ole koskaan lomau­tettu tai irtisa­nottu ketään. Koronan takia on kuitenkin jouduttu käymään yt-neuvot­telut. Niissä sovit­tiin lähinnä siitä, että syksyllä katso­taan uudel­leen, onko tarvis lomautuksiin.

– Näillä näkymin tarvista ei ole. Nyt on ihan älyttö­mästi töitä. Ei pelota firman tulevai­suus tällä hetkellä.

KAIKKEA KAIKILLE, TOIMII

– Painetut tekstiilit ovat aika laaja sorti­mentti. Se on ollut meidän haittamme, mutta myös pelas­tuk­semme. Kaikkien liike­toi­min­ta­pe­ri­aat­teiden vastai­sesti me teemme kaikille kaikkea, toimi­tus­joh­taja Tommi Helminen kertoo.

Asiakas­läh­töi­syys on kantanut hedelmää. Printscorpio on Helmisen ja myynti­joh­taja Ari Järvisen mukaan tällä hetkellä Pohjois­maiden monipuo­lisin tekstii­li­paino: Kukaan muu ei tee digi‑, laaka- ja rotaa­tio­pai­na­tuksia metri­ta­va­ralle lähes kaikille tekstii­li­kui­duille ja niille tarpeel­lisia jälkikäsittelyjä.

Printscorpio on ottanut johto­täh­dek­seen ympäristö- ja yhteis­kun­nal­lisen vastuul­li­suuden. Yrityksen käyttämä sähkö tulee vain uusiu­tu­vasta energiasta. Katolla on 228 aurinkopaneelia.

– Panee­leita ei asennettu kehumisen vuoksi. Paneelit antavat neljän­neksen koko vuonna käyttä­mäs­tämme sähköstä, jopa ylikin. Laskimme, että sijoitus maksaa itsensä takaisin 8,5 vuodessa, Helminen toteaa.

Avain­lip­pu­tuot­teet, kierrä­tys­ma­te­ri­aa­lien käyttö, subli­maa­tio­painon paperien kierrät­tä­minen edelleen suoja­pa­pe­reiksi autokor­jaa­moille, yhteistyö Kokemäen­joen vesien­suo­je­lu­yh­dis­tyksen kanssa vielä olemassa olevien ongel­mien ratkaisemiseksi…

– Meidän vastuul­li­suu­temme on tekoja, ei sanoja, Järvinen kehaisee.

Keino­kui­tu­kan­kaat tulevat lähinnä Saksasta ja Italiasta, ja niiden vastuul­li­suus on Helmisen mielestä helpommin todennettavissa.

– Puuvil­la­puoli on ongel­mal­li­sempi. Niiden tuotan­to­ketjut ovat pitkiä. Puuvilla tulee Kiinasta ja Pakis­ta­nista, Helminen kertoo.

Kummatkin johtajat ovat vakuut­tu­neita, että Printscor­pion valit­sema linja on juuri se, jonka ansiosta yritys on edelleen toimin­nassa, vaikka suoma­laisen tekstii­li­teol­li­suuden kulta-ajat ovat kaukana, kaukana takanapäin.

– Isojen sarjojen tekeminen ei edes kiinnosta, mutta yksit­täisiä, pieniä eriä ei kannata teettää kauhean kaukana, Järvinen sanoo.

– Ja jotkut asiak­kaat jopa vaativat, että tuotteet tehdään kotimaassa, Helminen jatkaa.

Järvinen painottaa, että laaduk­kaasta, kierrä­te­tystä polyes­te­ristä tehty salko­lippu kestää vuoden jatkuvaa käyttöä ulkoil­massa, kun Kiinasta halvalla ostettu lippu pitää vaihtaa samassa ajassa kolmasti. Järvinen muistuttaa vielä, että kunnon lippu on paitsi euroissa edullisin, paras myös ympäristön kannalta.

– VTT on tehnyt laskelman siitä, että jos tuote kestää viiden vuoden sijasta viisi vuotta ja neljä kuukautta, on sen paina­tuksen hiili­ja­lan­jälki jo kompensoitu.

– Ja millaista mainosta on yrityk­selle, jos sen salossa liehuu repaleinen lippu?

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN