Printscorpio Oy, Aitoo 2.9.2020

REPORTAASI: Printscor­pio – Aitoon ihme, teks­tii­lejä painava yritys

Printscor­pio Aitoossa on jäänyt Pohjois­mai­den ainoaksi näin moni­puo­li­seksi teks­tii­li­pai­noksi. Yritys ei ole perus­ta­mi­ses­taan vuonna 1984 lähtien koskaan lomaut­ta­nut tai irti­sa­no­nut ketään. Pieni ja tiivis työpo­rukka painaa hyvissä tunnel­missa teks­tii­liä asiak­kaalle kuin asiak­kaalle. Tiloja vain saisi olla enem­män, lämpöjä vähemmän.

KUVA YLLÄ: Printscor­pio tarvit­see monio­saa­jia, sillä yritys käyt­tää paino­töis­sään monia eri teknii­koita. Laaka­pai­nolla ovat töitä teke­mässä teks­tii­li­pai­naja Outi Lyyti­käi­nen ja Sami Varvas.

PRINTSCORPIO OY

PERUSTETTU 1984
OMISTAJAT Tommi Helmi­nen, Jarkko Helmi­nen ja Outi Helmi­nen-Järvi­nen puolisoineen
KOTIPAIKKA Aitoo, Pälkäne
TUOTANTO Avain­lip­pu­tuot­teina lippuja, viirejä, mainos­teks­tii­lejä, sisus­tus­tuot­teita ja vaatteita
HENKILÖSTÖ 21, joista tuotan­non työn­te­ki­jöitä 17
LIIKEVAIHTO 2,3 miljoo­naa euroa (2019)

Teks­tii­li­työn­te­kijä, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Sami Varvas on juuri lait­ta­nut kankaan kiinni laaka­pai­no­ko­neen mattoon.

– Sen jälkeen laatta kohdis­te­taan siihen kankaa­seen, laite­taan väriä ja sitten lähde­tään paina­maan, Varvas selit­tää 5‑asemaisen laaka­pai­no­ko­neen työprosessia.

Tämän jälkeen Varvas ajaa märän, paine­tun kankaan uunin läpi, joka kuivaa kankaan.

Nykyi­sen Printscor­pio Oy:n omis­ta­jat ovat kolme Helmi­sen sisa­rusta puoli­soi­neen. Varvas tuli aikoi­naan sisa­rus­ten isän Helmi­pai­noon kesä­töi­hin. Työhis­to­riaa piisaa 24 vuotta, ja Varvas kuuluu parin­kym­me­nen hengen työpo­ru­kan lukui­siin moniosaajiin.

Työsuo­je­lu­val­tuu­tettu, teks­tii­li­työn­te­kijä Sami Varvas arvos­taa yrityk­sen otta­maa linjausta ympä­ris­tö­vas­tuusta. Hän itse ravus­taa ja kalas­taa, ja vesien pitäisi pysyä puhtaina kanto­jen säilymiseksi.

– Olen työs­ken­nel­lyt alan yrityk­sissä pienestä pitäen, ensim­mäi­seksi nurmik­koja leik­kaa­massa kesä­töissä. Minulla on auto­na­sen­ta­jan koulu­tus. Koulusta pääs­tyäni kävin armei­jan ja sen jälkeen menin töihin tuohon viereen Para­doxille kymme­neksi vuodeksi. Se oli saman alan firma, mutta sitten kun tänne tuli uusi paino­kone, siir­ryin tänne.

– Olen paino­ko­neella, väri­keit­tiössä, pesu­lassa, varas­tossa. Ja kaiken­laista joutuu korjaa­maan. Sillä mennään, Varvas virnistää.

– Viimeksi asen­sin höyryt­ti­meen uudet vastuk­set, Varvas toteaa paljas­taen samalla sen, että korjaus­hom­mat ovat sitten­kin niitä kaik­kein mielui­sim­pia – sillä auto­na­sen­ta­jan taustalla.

PUHUMINEN HELPPOA, TILAT VAIKEAT

– Meistä jokai­nen kommu­ni­koi koko ajan omis­ta­jien kanssa. Hehän teke­vät tuotan­nossa töitä meidän joukossamme.

Järjes­tyk­sen pitä­mi­nen on työsuo­je­lu­val­tuu­te­tun mielestä kuiten­kin ”mennyt tiukille”.

– Digiaika on nyt in, uusia tulos­ti­mia tulee, mutta halli ei voi laajen­tua. Meillä on kangas­va­ras­toja tuolla pellon toisella puolella. Toivoi­sin tänne lisää tilaa. Näin järjes­tys olisi helpompi säilyt­tää eikä tarvit­sisi mennä ihan ympäri kylää…

Lämpö on myös haaste, sillä niin paino­ko­neet, värejä kiin­nit­tävä paine­höy­rys­tin kuin kankaat lopuksi kuivaava ja levit­tävä raami tuot­ta­vat lämpöä. Esimer­kiksi höyris­tin hönkää ympä­riinsä 170 asteen kuumuuk­sia. Lämpö­ti­lo­jen alen­ta­mi­seen on kuiten­kin jo yritetty löytää ratkai­suja, Varvas kertoo.

TYÖ MIELEKÄSTÄ

Teks­tii­li­työn­te­kijä, kaavion­te­kijä Katri Tuuri on teke­mässä samalla laaka­ko­neella asiak­kaalle lyhyitä, viiden metrin värimallituksia.

– Sitten kun asia­kas on hyväk­sy­nyt mallit, pääs­tään tuotantoon.

Tuuri on Printscor­piolla mainiosti viih­tyvä monio­saaja hänkin. Ammat­ti­tai­tonsa Tuuri on hank­ki­nut työn ohessa, peruskoulupohjalta.

– Tänä vuonna tulee yrityk­sessä 25 vuotta täyteen. Minä tykkään olla täällä, työ on miele­kästä ja saan tehdä monen­laista. Välillä olen valot­ta­massa. Toisi­naan tehdään kaaviot ihan leik­kaa­malla, piir­ros alle ja siitä leika­taan. Välillä laitan paino­ko­nee­seen reuna­nau­hoja, välillä olen väriä lait­ta­massa… Piir­tämö ja ompe­limo ovat ainoat paikat, joissa en ole luvan­nut olla!

Teks­tii­li­työn­te­kijä Katri Tuuri kehuu tehtä­viensä moni­puo­li­suutta ja kertoo viih­ty­neensä yrityk­sen leivissä jo 25 vuotta.

Ergo­no­miassa lienee vielä petrat­ta­vaa, jalko­jen alla on sementtilattia.

– Kun näin kauan on ollut, tulee­han niitä kulu­mia. Polvissa on kulu­mia. Lattia on kova. Ja toisi­naan joutuu polvil­leen koneen päälle roskia ottamaan.

Tuuri tykkää paitsi työs­tään, myös työporukoista.

– Meillä on hyvä ilma­piiri, tullaan hyvin toimeen kaik­kien kanssa.

TYÖNANTAJA KUUNTELEE, KONEETKIN KELPAAVAT

– Tämä on polyes­te­riä. Tästä saa legging­sejä, jump­pa­vaat­teita tai mitä nyt halu­taan­kaan, vaikka uikkareita.

Teks­tii­li­työn­te­kijä, teks­tii­li­muo­toi­lija (AMK) Leena Hämä­läi­nen tekee töitä ”präs­sillä”. Kone siir­tää pape­rilla olevat kuviot lämmön ja paineen avulla kankaa­seen. Yrityk­sen leivissä Hämä­läi­nen on ollut kahdek­san vuotta.

– Meillä on muka­vaa poruk­kaa, ja minä tykkään tehdä töitä käsil­läni. Mutta kyllä minä taidan pitää koneis­ta­kin. Koulussa oli paljon sellaista näper­te­lyä. Sekin oli ihan jees, mutta kun tehdään isom­massa mitta­kaa­vassa, on järke­vää käyt­tää koneita.

Leena Hämä­läi­nen ja Katri Sand­berg Printscor­pion prässikoneella.

Hämä­läi­nen arvos­taa kovasti sitä, että työnan­taja kuun­te­lee työn­te­ki­jöi­den toiveita.

– Minulla on vuoro­viik­ko­lapsi. Tosi jous­ta­vasti saan tehdä lyhyem­pää päivää, kun lapsi on minulla, ja vastaa­vasti sitten pidem­pää päivää muilla viikoilla. Ja todella hyvin saa yleensä sovit­tua, jos on jokin oma meno.

– Siihen­kin vastat­tiin heti, kun toivoin, että saisin vähän moni­puo­li­sem­pia hommia. Minulle tämä sopii. Ja uskon, että tämän takia ymmär­rän myös muita työn­te­ki­jöitä. Ymmär­rän, missä ja miksi se kangas oikein viipyy… ja voin ehkä tehdä­kin asialle jotakin.

Jos nyt vielä pitäisi yrityk­sessä jotain petrata, tarjoaa Hämä­läi­nen ratkai­suksi erään­lais­ten tuumaus­tau­ko­jen pitämistä.

– Oman väen kanssa voisi miet­tiä ja keskus­tella, miten saatai­siin oma tuotan­to­pro­sessi jouhe­vam­maksi. Meidän kilpai­lu­valt­timme on se, että teemme monen­laista. Mutta se taas aiheut­taa solmu­koh­tia, joihin tulee yht´äkkiä paljon tava­raa. Kun voitai­siin jakaa töitä, saatai­siin tavara ehkä jous­ta­vam­min eteen­päin, Hämä­läi­nen tuumailee.

”VÄÄRÄ” TYÖ, MAINIO TYÖPORUKKA

Pesu­lan puolelta löytyy toinen mies, joka on hänkin viih­ty­nyt 24 vuotta ihan ”väärissä” hommissa.

– Olin pens­kana leipo­mossa töissä. Siitä kai sitten tuli ajatus, että ryhdyn leipu­riksi. Koulut kävin, mutta kun en leipu­rin hommia heti saanut niin tulin tänne, kertoo teks­tii­li­työn­te­kijä Janne Kostiai­nen.

– En tykkäisi olla isossa firmassa töissä. Varmaan tämä työpo­rukka saa viih­ty­mään. Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia, Kostiai­nen kuvaa mielissään.

Vuosien varrella on Kostiai­sen mielestä menty niin työer­go­no­mian kuin ympä­ris­tön­kin kannalta eteen­päin. Esimer­kiksi kaasulla toimiva raami laite­taan kaikissa mahdol­li­sissa väleissä kiinni.

– Kyllä siitä huoleh­tii jo kuumuu­den­kin takia…

”Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia”, sanoo teks­tii­li­työn­te­kijä Janne Kostiainen.

Pesu­lan paik­kaa on muutettu kolme kertaa, mutta aina on saatu keven­nyk­siä proses­siin. Kostiai­nen ottaa esimer­kiksi linkouk­seen liit­ty­vän työvaiheen.

– Aiem­min pesusta tulleet teks­tii­lit vedet­tiin käsin aisan yli linkoon. Ja käsin lingosta pois. Nyt meille tuli avaaja. Se sääs­tää aika paljon krop­paa, Kostiai­nen iloitsee.

– Onhan työ jälkensä jättä­nyt. Mutta aika paljon riip­puu siitä, missä kunnossa pitää itsensä. Olen huoman­nut, että ei riitä, että käyt­tää koiran pihalla, Kostiai­nen naurahtaa.

Mies kertoo lenk­kei­lyn ohella otta­neensa harras­tuk­sek­seen nyt myös melonnan.

Kostiai­nen kehuu muiden työn­te­ki­jöi­den tapaan yrityk­sen ilma­pii­riä. Myös työnan­taja vie pisteet kotiin.

– Aina voi mennä puhu­maan, ihan suoraan voi mennä asiansa sanomaan.

LIPPUJA, VIIREJÄ, STANDAAREJA….

Mira Weck-Heino­sella, ompe­lija-arte­no­milla on ompe­li­mossa työn alla vähän erikoi­sempi ja harvi­nai­sempi teks­tiili, joka valmis­tuu melkein 10 vuoden ompelukokemuksella.

– Teen kaksi­puo­leista, kaksi­kie­listä jättis­tan­daa­ria. Laitan etu- ja taka­puo­len kankaat ja väli­kan­kaan neuloilla kiinni. Sitten menen ompe­le­maan kankaat toisiinsa kiinni ja kään­nän työn kään­tö­au­kosta, Weck-Heino­nen kertoo.

Ompe­lija-arte­nomi Mira Weck-Heino­selle työ on mielui­saa, kunhan siihen on riit­tä­västi aikaa.

– Täällä luote­taan työn­te­ki­jöi­hin, ei ole kello­kort­teja, hyvä on työnan­taja. Ja minulla on muka­vat työka­ve­rit, luot­te­lee ompe­lija työpaik­kansa hyviä puolia.

Jo useam­paan kertaan maini­tun kuumuu­den ohella Weck-Heino­nen mainit­see työn rasit­ta­vista puolista kiireen, joka aiheut­taa stressiä.

– Saman päivän lähtöjä voi tulla tosi myöhään. Mutta kyllä me tiimi­työ­tä­kin tehdään, jaetaan tarvit­taessa töitä ja aute­taan, Weck-Heino huomauttaa.

Ompe­li­jana työs­ken­te­lee myös yrityk­sen pääluot­ta­mus­mies Mirja Tuomi­nen. Printscor­piolla on työvuo­sia takana yhdek­sän. Omasta työs­tään Tuomi­nen sanoo, että lippu­jen ompe­lua on kaik­kein eniten. Varas­tot­kin on pidet­tävä riit­tä­vässä vahvuudessa.

– On löydyt­tävä lippuja ja maakun­ta­vii­rejä. Sokok­sen ja Pris­man lippuja pitää löytyä aina, ja eri kokoja.

Aikoi­naan kaavan­piir­täjä-leik­kaa­jaksi yliop­pi­las­tut­kin­non jälkeen valmis­tu­nut ompe­lija toteaa vielä, että samaa sarjaa voi joutua työs­tä­mään useam­man päivän putkeen. Se käy niskaan ja hartioi­hin. Sormet ovat taas kovilla silloin, kun sisä­so­mis­tei­siin ommel­laan sili­ko­ni­vah­vis­teita. Näpeillä on pidet­tävä kangas ja sili­koni tark­kaan tasoissa, vaikka kangas venyy, sili­koni ei.

Pääluot­ta­mus­mies, ompe­lija Mirja Tuomi­nen toteaa, että useampi päivä samaa ompe­lu­työtä peräk­käin pistää hartiat ja niskan koville.

LIITTO VASTAA, MUTTA TES EI AUKENE

Printscor­piolla tuotan­nosta työs­ken­te­le­vistä ja omis­ta­ja­su­kuun kuulu­mat­to­mista kaikki ovat kahta lukuun otta­matta Teol­li­suus­lii­ton jäseniä.

Tuomi­nen sanoo, että hänestä tuntuu kyllä erit­täin helpolta soit­taa liit­toon ja kysyä neuvoa. Mutta työeh­to­so­pi­mus­kir­jan teks­tien muoto ei hänelle oikein kelpaa.

– Tessin sana­muo­dot ovat aika ihmeel­li­siä. Ei niistä saa selvää. TEAMin aikaan tessissä oli erotettu väreillä, missä käsi­tel­tävä asiaa vaih­tuu. Nyt on vain aakko­sel­li­nen hake­misto, Tuomi­nen kritisoi.

Pääluot­ta­mus­mies vahvis­taa tiedot siitä, että yrityk­sessä ei ole koskaan lomau­tettu tai irti­sa­nottu ketään. Koro­nan takia on kuiten­kin jouduttu käymään yt-neuvot­te­lut. Niissä sovit­tiin lähinnä siitä, että syksyllä katso­taan uudel­leen, onko tarvis lomautuksiin.

– Näillä näky­min tarvista ei ole. Nyt on ihan älyt­tö­mästi töitä. Ei pelota firman tule­vai­suus tällä hetkellä.

Ompe­li­ja­mo­disti Tiia Lempi­nen sanoo pitä­vänsä työs­tään Printscor­piolla. Yrityk­sessä hän aloitti vaki­nai­sena kaksi vuotta sitten, useam­man kesä­työ­jak­son jälkeen.

KAIKKEA KAIKILLE, TOIMII

– Paine­tut teks­tii­lit ovat aika laaja sorti­mentti. Se on ollut meidän hait­tamme, mutta myös pelas­tuk­semme. Kaik­kien liike­toi­min­ta­pe­ri­aat­tei­den vastai­sesti me teemme kaikille kaik­kea, toimi­tus­joh­taja Tommi Helmi­nen kertoo.

Asia­kas­läh­töi­syys on kanta­nut hedel­mää. Printscor­pio on Helmi­sen ja myyn­ti­joh­taja Ari Järvi­sen mukaan tällä hetkellä Pohjois­mai­den moni­puo­li­sin teks­tii­li­paino: Kukaan muu ei tee digi‑, laaka- ja rotaa­tio­pai­na­tuk­sia metri­ta­va­ralle lähes kaikille teks­tii­li­kui­duille ja niille tarpeel­li­sia jälkikäsittelyjä.

Printscor­pio on otta­nut johto­täh­dek­seen ympä­ristö- ja yhteis­kun­nal­li­sen vastuul­li­suu­den. Yrityk­sen käyt­tämä sähkö tulee vain uusiu­tu­vasta ener­giasta. Katolla on 228 aurinkopaneelia.

– Panee­leita ei asen­nettu kehu­mi­sen vuoksi. Panee­lit anta­vat neljän­nek­sen koko vuonna käyt­tä­mäs­tämme sähköstä, jopa ylikin. Laskimme, että sijoi­tus maksaa itsensä takai­sin 8,5 vuodessa, Helmi­nen toteaa.

Osoi­tuk­sena ympä­ris­tö­vas­tuusta yrityk­sen katolla on 228 aurin­ko­pa­nee­lia. Ajan kuluessa ne ovat myös kustan­nus­te­ho­kas tapa tuot­taa sähköä.

Avain­lip­pu­tuot­teet, kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lien käyttö, subli­maa­tio­pai­non pape­rien kier­rät­tä­mi­nen edel­leen suoja­pa­pe­reiksi auto­kor­jaa­moille, yhteis­työ Koke­mäen­joen vesien­suo­je­lu­yh­dis­tyk­sen kanssa vielä olemassa olevien ongel­mien ratkaisemiseksi…

– Meidän vastuul­li­suu­temme on tekoja, ei sanoja, Järvi­nen kehaisee.

Keino­kui­tu­kan­kaat tule­vat lähinnä Saksasta ja Italiasta, ja niiden vastuul­li­suus on Helmi­sen mielestä helpom­min todennettavissa.

– Puuvil­la­puoli on ongel­mal­li­sempi. Niiden tuotan­to­ket­jut ovat pitkiä. Puuvilla tulee Kiinasta ja Pakis­ta­nista, Helmi­nen kertoo.

Kummat­kin johta­jat ovat vakuut­tu­neita, että Printscor­pion valit­sema linja on juuri se, jonka ansiosta yritys on edel­leen toimin­nassa, vaikka suoma­lai­sen teks­tii­li­teol­li­suu­den kulta-ajat ovat kaukana, kaukana takanapäin.

– Isojen sarjo­jen teke­mi­nen ei edes kiin­nosta, mutta yksit­täi­siä, pieniä eriä ei kannata teet­tää kauhean kaukana, Järvi­nen sanoo.

– Ja jotkut asiak­kaat jopa vaati­vat, että tuot­teet tehdään koti­maassa, Helmi­nen jatkaa.

Järvi­nen painot­taa, että laaduk­kaasta, kier­rä­te­tystä polyes­te­ristä tehty salko­lippu kestää vuoden jatku­vaa käyt­töä ulkoil­massa, kun Kiinasta halvalla ostettu lippu pitää vaih­taa samassa ajassa kolmasti. Järvi­nen muis­tut­taa vielä, että kunnon lippu on paitsi euroissa edul­li­sin, paras myös ympä­ris­tön kannalta.

– VTT on tehnyt laskel­man siitä, että jos tuote kestää viiden vuoden sijasta viisi vuotta ja neljä kuukautta, on sen paina­tuk­sen hiili­ja­lan­jälki jo kompensoitu.

– Ja millaista mainosta on yrityk­selle, jos sen salossa liehuu repa­lei­nen lippu?

Yrityk­sen pesu­lassa käsi­tel­lään teks­tii­lejä paina­mi­sen jälkeen. Lippu­pyy­kin linkousta hoita­massa viimeis­tä­mö­työn­te­kijä Katri Sandberg.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN