Arto Helenius: Oikeus irrottautua työstä

Asioita voi nykyään entistä enemmän hoitaa sähköisten verkkojen välityksellä. Niinpä yhä useampi tekee työtään muualla kuin perinteisesti työpaikallaan. Kehitys näkyy voimakkaimmin toimihenkilötehtävissä, mutta myös monet työntekijöiden perinteiset työt on viety verkkoon. Esimerkiksi hälytykset, vikakoodit, työkohteet, työraportit, tuntikirjanpito ja matkalaskut. Lista on todella pitkä.

Eurostatin ennen koronaa tekemän selvityksen mukaan Suomessa ja Hollannissa on tehty eniten etätyötä. Niiden prosentuaalinen osuus kaikista töistä oli silloin noin 14. Viime maaliskuun jälkeen etätyön määrä on räjähtänyt kaikkialla moninkertaiseksi. Etätyöt ja kotona työskentely ei ole alentanut, vaan nostanut työn tehokkuutta. Tästä varmasti osa selittyy sillä, että kotona on istuttu koneella pidempään kuin työpaikalla ollessa.

Ranska on jo vuonna 2017 säätänyt lain, jolla hillitään kotona tehtävän ansiotyön määrää. Siellä monissa yrityksissä puhelimet ja palvelimet sulkeutuvat illaksi ja yöksi. Vastaavat lait ovat voimassa myös Espanjassa ja Alankomaissa. Useissa maissa etätyön sääntely on toteutettu yleissopimuksilla, jotka on otettu yrityksissä käyttöön. Esimerkiksi Saksassa VW-konsernissa on sovittu siitä, milloin esimies voi lähettää alaiselleen sähköpostia.

Pohjoismaissa, Latviassa, Kyproksella ja EU:sta irtautuvassa Iso-Britanniassa ei ole etätyöstä minkäänlaisia määräyksiä. Koska kehitys on kirjavaa, on EU:ssa käynnistetty direktiivihanke, jolla oikeus irrottautua työstä tulisi nostettavaksi samalle tasolle kaikissa jäsenvaltioissa.

Duunarin näkövinkkelistä hanke on kiinnostava. Ensinnäkin se johtaa siihen, että korvattavaksi katsottava työ pitää määritellä uudelleen.

Siitä mikä on työtä, pitää direktiiviluonnoksen mukaan saada korvausta. Ja siitä mikä ei ole työtä, olisi lakiin perustuva oikeus kieltäytyä.

Direktiiviluonnoksessa korostetaan työehtosopimuksia ja mahdollisuutta sopia myös etänä tehtävän työn järjestelmistä. Meille kovin tuttu päivystäminen ja varallaolo kuulunevat tähän mukaan.

Laki siis rajoittaa käytännössä työnantajan määräysvaltaa ja tulkintaoikeutta siitä, mitä varsinaisen työntekopaikan ja -ajan lisäksi voidaan odottaa työntekijältä. Työntekijälle annetaan oikeus saada tieto siitä, mitä ja miten hänen työtään ja olemistaan seurataan. Työautossa olevassa GPS-työpuhelimessa oleva paikannus ja muut automaattiset seurantalaitteet kuuluisivat myös direktiivissä määriteltyjen seurantamääräysten piiriin. Mikä oleellista, direktiiviehdotuksen mukaan kaikki työntekijästä kertyvä data pitää määritellä ja sen säilyttäminen säännellään. Lähtökohtana on, ettei sellaista tietoa saa säilyttää, joka ei ole oleellista työn tai toiminnan kannalta.

Työntekijän seuraamiseen liittyvät määräykset puuttuvat Suomesta. Vain tietosuojavaltuutetun lausunto on olemassa. Nyt nämä seikat tulisivat direktiiviluonnoksen mukaan huomioitaviksi.

Direktiiviin on tulossa myös velvoite säätää työntekijän turvaksi rangaistusmenettely, mikäli työntekijän oikeuksia ei noudateta tai niitä rajoitetaan. Kanneoikeutta esitetään työntekijän lisäksi myös henkilöstön edustajalle sekä työntekijöiden yhdistykselle.

Vaikka tämän direktiivin toteutuminen olisi hunajaa toimihenkilöille, niin kovin huonona en pidä sitä myöskään duunareille. Ja viimekädessä peli on reilua. Työnantaja ei joudu maksamaan muusta kuin siitä työstä, jota todennetusti tehdään työnantajan lukuun.

ARTO HELENIUS
Teollisuusliiton kansainvälisen edunvalvonnan erityisasiantuntija