HARRASTAJA: Ari Liuk­ko­nen ja koukut­tava golf

Golf vei muura­me­lai­sen Ari Liuk­ko­sen muka­naan 15 vuotta sitten. Hän naut­tii onnis­tu­mi­sista kentällä, mutta niitä­kin tärkeäm­pää hänelle on lajin sosi­aa­li­nen puoli.

ARI LIUKKONEN

Koneen­käyt­täjä, pääluottamusmies
Kirja­paino Kari Ky
Muurame

Aurinko pais­taa täydeltä terältä, kun päästä varpai­siin orans­siin pukeu­tu­nut Ari Liuk­ko­nen lastaa mailoja täynnä olevan bäginsä golf­kär­ryi­hinsä Muuramessa.

– Töissä käytän mustia housuja ja sinistä paitaa. Saan niistä siellä jo niin tarpeek­seni, että vapaa-ajalla haluan olla muissa väreissä, Liuk­ko­nen sanoo.

Liuk­ko­nen on harras­ta­nut golfia 15 vuotta. Kaikki alkoi vuonna 2005, kun vaimo houkut­teli hänet green card ‑kurs­sille. Ilman sitä golf­ken­tälle ei ole asiaa.

– Veik­kaan, että hän on katu­nut ideaansa. Innos­tuk­seni meni överiksi. Touko­kuusta loka­kuun puoli­vä­liin viih­dyn vähän liian paljon kentällä, ja koti­työt jäävät tekemättä.

Liuk­kosta koukut­ta­vat golfissa onnis­tu­mi­set, mutta niitä­kin tärkeäm­pää on lajin sosi­aa­li­nen puoli.

– Tutus­tun erilai­siin ihmi­siin, kun pelaan neljä ja puoli tuntia vierai­den ihmis­ten kanssa. Pelaa­jissa on lääkä­reitä, pankin­joh­ta­jia, duuna­reita ja nyky­ään myös paljon perheitä.

Liuk­ko­sen vaimo­kin golfaa, mutta ei yhtä aktii­vi­sesti kuin miehensä.

– Sellai­sen kompro­mis­sin olemme tehneet, että kun lähdemme ulko­maille, meillä ei ole koskaan golf­mai­loja mukana.

PLUSSATUNNEILLA KENTÄLLE

Liuk­ko­nen aset­taa golf­pal­lon pienen tikun eli tiin päälle tiiaus­pai­kalla. Toisessa kädes­sään hänellä on drai­veri. Se on maila, joka on tarkoi­tettu avauslyönteihin.

– Ensim­mäi­sellä lyön­nillä pitäisi päästä noin 220 metriä, Liuk­ko­nen sanoo.

Hän heilaut­taa mailaa ja kuuluu terävä poksaus, kun maila osuu palloon. Pallo lentää vauh­dilla ja katoaa näky­vistä väylällä olevan kumpa­reen taakse.

– Sehän osui ihan keskelle väylää. Seuraava mailani on puuvi­to­nen. Sillä lyön noin 180 metriä. Kolmella lyön­nillä pitäisi päästä 450 metriä viheriölle.

Vihe­riö on reikää ympä­röivä alue, jonka nurmi on leikattu kaik­kein lyhyimmäksi.

Liuk­ko­nen lähtee kärryi­neen käve­le­mään pallon perään. Hän asuu Muura­men golf­ken­tälle vievän tien varressa ja on tuttu näky 18-reikäi­sellä kotikentällään.

– Tämä on haas­tava kenttä, koska korkeus­e­rot ovat suuret ja vesies­teitä on runsaasti. Joskus vasta­tuuli on niin kova, että pallo ei lennä minnekään.

Mielui­ten Liuk­ko­nen golfaa aamuisin.

– Tykkään siitä, että päivä alkaa aikai­sin. Aamulla kier­rok­set ovat nopeita, koska pelaa­jia on vähän. Kun lähden kentälle 8–9:n välillä, ehdin lounaaksi takaisin.

Työnan­ta­ja­kin ymmär­tää Liuk­ko­sen harras­tuk­sen päälle.

– Teen talvella plus­sa­tun­teja ja voin käyt­tää niitä yhtei­sellä sopi­muk­sella kesä­ai­kaan. Kesäi­sin teen sitten lyhyttä päivää, jotta pääsen pelaa­maan. Se on suuri etu.

”EI ELITISTINEN LAJI”

Avaus­lyönti onnis­tui odotet­tua parem­min. Pallo lensi 240 metriä. Liuk­ko­nen tart­tuu puuvi­to­sen sijaan rautaneloseen.

– Lyön sillä kymme­nen metriä lyhyem­mälle, hän perus­te­lee mailavalintaansa.

Liuk­ko­sesta golf ei ole elitis­ti­nen laji.

– Meillä Muura­messa pelioi­keu­det ovat kohtuu­hin­tai­set. Osak­kee­no­mis­ta­ja­vas­tike maksaa 450 euroa vuodessa. Suomessa kalleim­mat ovat lähellä kahtatuhatta.

Vastik­keella golf­fari on oikeu­tettu pelaa­maan koti­ken­täl­lään koko kauden. Liuk­ko­sella on parhaim­mil­laan ollut sata lähtöä vuodessa.

– Kaikki eivät ole olleet täysiä kier­rok­sia, mutta jos laske­taan, että lähdölle tulee hintaa 4,5 euroa, niin ei tämä kallis harras­tus ole, Liuk­ko­nen sanoo ja lyö toistamiseen.

Hänen tavoit­tee­naan on lyödä pallo noin 80 metrin päähän viheriöstä.

– Nyt saat­toi olla kier­rettä sen verran, ettei tuota palloa vält­tä­mättä löydy. Se saat­taa olla vesies­teessä, Liuk­ko­nen tuumaa.

MONIMUTKAISET SÄÄNNÖT

Pallo on kuin onkin väylällä. Liuk­ko­nen tunnis­taa omansa kolmiosta ja viivasta, jotka hän piir­tä­nyt siihen tussilla. Kolmas lyönti lähtee 82 metrin päästä viheriöstä.

– Pallo on vedessä. Minulle tuli yksi rankku, Liuk­ko­nen toteaa, hylkää pallon ja jatkaa peliä uudella pallolla.

Rankku eli rangais­tus­lyönti nostaa Liuk­ko­sen lyön­ti­mää­rän neljään. Viiden­nen lyön­nin jälkeen pallo on vihe­riön laidalla.

– Työlain­sää­däntö on simp­peli verrat­tuna golfin sään­töi­hin, Liuk­ko­nen sanoo ja näyt­tää golfin sään­tö­kir­jaa, jossa on 240 sivua.

Golf­fari aloit­taa harras­tuk­sen tasoi­tuk­sella 54. Tasoi­tus on vertai­lu­luku, joka kuvaa pelaa­jan taitoja. Kun taidot kehit­ty­vät, tasoi­tus laskee. Liuk­ko­sen tasoi­tus on 10,2.

Kuuden­nella lyön­nillä pallo on vihe­riöllä. Seit­se­män­nellä Liuk­ko­nen tähtää reikään. Se on ylämäessä. Pallo menee ohi, ja Liuk­ko­nen nappaa sen taskuunsa.

– En pelan­nut kier­rosta loppuun, koska tulos oli kaik­kea muuta kuin mitä halusin. Silloin on suosi­tel­ta­vaa kier­rok­sen nopeut­ta­mi­seksi lait­taa pallo taskuun, hän sanoo iloisesti.

Liuk­ko­selle on tärkeää, että hymy ei kentällä hyydy.

– Ei tänne murjot­ta­maan kannata tulla. Onneksi kentillä ei enää nykyi­sin näe mailo­jen pais­ko­jia. Golfe­ti­ket­tiin ei kuulu ääneen kiroaminen.

Pelat­tu­aan täyden kier­rok­sen Liuk­ko­nen on kävel­lyt kentällä yhdek­sän kilo­met­riä. Golf tarjoaa hänestä täydel­listä vasta­pai­noa työlle.

– Töissä on koko ajan kiire. Täällä ei ole kiire minne­kään, Liuk­ko­nen sanoo.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN