KUVAREPORTAASI: Hevos­ten­hoi­taja Kai Majan­der: ”Tärkeintä on saada hevo­sen luot­ta­mus omalla toiminnalla”

”Oleel­lista on hevo­sen­lu­ku­taito”, sanoo siilin­jär­ve­läi­sen Siilin Ratsas­tus­kes­kuk­sen hevos­ten­hoi­taja Kai Majander.

23.6.2020

KAI MAJANDER

IKÄ 38 vuotta
KOTIPAIKKAKUNTA Siilin­järvi
AMMATTI Hevos­ten­hoi­taja, tallimestari
TYÖPAIKKA Siilin Ratsas­tus­kes­kus Oy
AMMATTIOSASTO Hevo­sa­lan ao. 880

Aloi­tin oppi­so­pi­muk­sella hevo­sen­hoi­ta­ja­kou­lun nykyi­sessä työpai­kas­sani 2004. Sitä ennen olin toimi­nut työhar­joit­te­lussa monessa muus­sa­kin yrityk­sessä hevo­sa­lalla. Minulla on ollut hevo­sia ja olen harras­ta­nut este­rat­sas­tusta. Vuonna 2011 suori­tin talli­mes­ta­rin erityi­sam­mat­ti­tut­kin­non. Työn ohella olen opis­kel­lut kengit­tä­jäksi. Siilin Ratsas­tus­kes­kuk­sella olen myös tallin osaomistaja.

Siilin ratsas­tus­kes­kuk­sen aamu­tal­lissa meitä on kaksi hevos­ten­hoi­ta­jaa ja 54 hevosta. Kolmas hoitaja tulee päivällä. Töihin tulles­samme tarkis­tamme, onko hevo­silla lääki­tyk­siä ja hoidamme ne saamiemme ohjei­den mukai­sesti. Sen jälkeen jaamme aamu­hei­nät ja sitten alkaa hevos­ten ulos­vienti. Kahvi­tauon jälkeen siivoamme koppeja. Puolelta päivin tulee päivä­hei­nien ja ruokien jako. Sen jälkeen hevo­set vaih­de­taan. Osa tulee sisälle ja osa menee ulos. Jatkamme siivousta ja kuivi­tusta. Turvetta lisä­tään koppei­hin. Lakai­semme lattioita.

Fysiikka pysyy kunnossa. Kahvi­tau­koa lukuun otta­matta olemme jalko­jen päällä koko ajan. Kesällä, kun hevo­sia vie laitu­melle, päivän käve­ly­matka lisään­tyy kymme­niin kilo­met­rei­hin. Toki paikat välillä pauk­ku­vat. Olka­päätä on leikattu. Tämä on raskas työ. Siivoa­mi­nen on mekaa­nista teke­mistä ja joka päivä samaa. Mutta rakas­tan sitä, että saan toimia eläin­ten kanssa! Talli­työn­te­ki­jöi­den kesken meillä yhteis­työ pelaa.

Kun saat kontak­tin hevo­seen, hevo­nen ymmär­tää sinua ja sinä ymmär­rät hevosta, ja saat ison hevo­sen teke­mään mitä pyydät pienillä eleillä. Kun viet sen laitu­melle ja vihel­lät, niin se tulee hirnuen vastaan. Se on semmoi­nen tunne, mitä missään muualla ei saa. Hevo­nen tulee sinulle ystä­väksi. Sille pystyy kerto­maan kaikki ilot ja murheet, on mennyt töissä hyvin tai elämässä huonosti. Kun tuntuu, että kaikki ottaa pattiin ja kuis­kaat sen hevo­selle, se kuun­te­lee ja hörisee.

Hyvä hevos­mies osaa luon­tai­sesti toimia hevo­sen kanssa turval­li­sesti, oppii nopeasti tunte­maan yksi­löt ja kommu­ni­koi­maan hevos­ten kanssa. Tärkeintä on se, että hän saa hevo­sen luot­ta­muk­sen itseensä omalla toimin­nal­laan. Hevo­sen luoton voi menet­tää esimer­kiksi lyömällä. Sen takai­sin saami­nen on vaikeaa.

Viime vuonna oli oltu jo kymme­nen vuotta peräk­käin tunti­rat­sas­ta­jien SM-kilpai­lussa Suomen paras ratsas­tus­koulu. Ei hevo­nen menesty kilpai­lussa, jos on koti­tal­lilla huonot olta­vat. Eivätkä ne myös­kään menesty, jos kengi­tys on huonoa. Siitä me olemme kuului­sia, että jos on pieni­kin vika, heti rupeamme tutki­maan syytä ja soitamme eläin­lää­kä­rille. Se on viisautta.

KUVAT PENTTI VÄNSKÄ
TEKSTI JARI ISOKORPI