KORONAKRIISI: Käsidesin valmistus työllistää – Kiilto palkkasi 60 Turussa

Lomautusuutisia kuuluu nyt kaikkialta, mutta Kiillon Turun tehtaalla suunta on päinvastainen. Käsidesin kysyntä räjähti, ja yritys on pikavauhtia palkannut tuotantoon 60 henkeä lisää eli kaksinkertaistanut työntekijöidensä määrän. Tehtaalla tehdään töitä nyt jatkuvassa kolmivuorossa, pääluottamusmies Reijo Rusi ja työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen kertovat.

KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Reijo Rusi ja työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen kuvattiin Kiillon Turun tehtaan portilla työvuorojärjestelyjen takia eri aikoina.

18.5.2020

– Helmikuun lopussa alkoi huomata koronan vaikutuksia, ja tuotannossa ruvettiin tekemään ylitöitä. Tätä jatkui kolme viikkoa, mutta maaliskuun puolivälistä lähtien tehdas on käynyt ympäri vuorokauden ja viikon jokaisena päivänä, kertovat Kiillon Turun tehtaan pääluottamusmies, kiinteistönhoitaja Reijo Rusi ja työsuojeluvaltuutettu, tuotantotyöntekijä Hanna Hakanen.

Vakituisiksi uusia työntekijöitä ei ole palkattu, vaan heidän kanssaan on pääasiassa solmittu määräaikaisia työsopimuksia toukokuun loppuun. Uusista työntekijöistä moni on löydetty tehtaan vakiväen lähipiiristä.

”Suurin osa uusista työntekijöistä työskentelee pakkaajina, mutta muutamia on koulutettu myös valmistajan ja laitosmiehen tehtäviin”, kertoo pääluottamusmies Reijo Rusi.

– Kaiken ikäisiä on, mutta suurin osa nuoria, esimerkiksi kemian ja tekniikan opiskelijoita. Myös vanhoja kiireapuja ja kesätyöntekijöitä on tullut töihin, kertoo pääluottamusmies Rusi.

– Suurin osa työskentelee pakkaajina, mutta muutamia on koulutettu valmistajan ja laitosmiehen tehtäviin, lähinnä sitä alaa opiskelevia.

TYÖ KORONAA VASTAAN TUNTUU MIELEKKÄÄLTÄ

Vaikka käsihuuhde on nyt hurjan kysynnän kohteena, se on vain yksi jäsen Kiillon tuoteperheessä. Yhtiö valmistaa Turussa ja Hankasalmella pesu- ja puhdistusaineita, hygieniatuotteita ja teollisuuskemikaaleja. Lempäälässä tehdään rakentamiseen ja teollisuuden liimauksiin liittyviä tuotteita.

Koronakriisin seurauksena myös Hankasalmen tuotantolaitoksessa on ryhdytty valmistamaan käsidesiä. Turussa tuotannon nopea kasvattaminen vaati hieman luovuutta, mutta onnistui kuitenkin suhteellisen sujuvasti.

– Meillä on tehtaalla seitsemän tuotantolinjaa, joista kolmella voidaan tehdä desinfiointiaineita. Hieman täällä on pitänyt suunnitella paremmin valmistusta. Pukuhuoneet alkoivat käydä ahtaiksi, mutta onneksi saimme pihaan pari konttia, niitä käytetään nyt väliaikaistiloina, selvittää Reijo Rusi.

”Työ koronaa vastaan tuntuu monesta tosi tärkeältä, eli halutaan panna oma korsi kekoon”, työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen kertoo.

Poikkeusoloihin sopeutumista on helpottanut se, että työnteko koetaan juuri nyt erityisen mielekkääksi ja hyödylliseksi. Käsidesiä tekemällä osallistutaan yhteiskunnan kamppailuun koronaviruksen nujertamiseksi.

– Työ koronaa vastaan tuntuu varmasti monesta tosi tärkeältä. Eli halutaan panna oma korsi kekoon, ja varsinkin aluksi tehtiin paljon ylitöitä. Iloisella mielellä kaikki tuntuvat olevan, ja hyvän eteen tätä nyt tehdään, kuvailee työsuojeluvaltuutettu Hakanen tehtaan tunnelmia.

Vuorotyöhön sopeutuminen on oma lukunsa.

– Itse kaipaan välillä vanhoja työkavereita, heitä ei nyt näe kuin vuorojen vaihtuessa. Mutta uudet ihmiset toisaalta luovat mukavaa vaihtelua, kertoo Hakanen.

REKRYTOINTI JA PEREHDYTYS PIKA-AIKATAULULLA

Etätöitä Kiillon henkilöstöstä tekevät ne, joille se on työtehtävien puolesta mahdollista. Tuotannossa käyttöön on otettu suojatoimenpiteet, kuten turvavälien pitäminen muihin työntekijöihin.

– Yhteiskäyttökoneille on laitettu ohjeistuksia käsien desinfioinnista. Ja kun konetta käyttää, pitää olla kertakäyttöhanskat kädessä. Siivousta on tehostettu, erityisesti kosketuspintojen desinfiointia. On myös ohjeistettu, että hanskoja olisi käytettävä tuotantotiloissa koko ajan, luettelee Hanna Hakanen varokeinoja.

Desinfiointia, kertakäyttöhanskoja, tehostettua siivousta –  siinä muun muassa varokeinoja, joita Kiillon Turun tehtaalla on otettu käyttöön koronaviruksen torjumiseksi, kertoo työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen.

Uusien työntekijöiden perehdytykseen ei ollut paljon aikaa, koska yritys joutui reagoimaan koronan tuomaan muuttuneeseen tilanteeseen vauhdikkaasti.

– Jokaiselle työntekijälle EHS-päällikkö (työsuojelupäällikkö) pitää turvallisuusperehdytyksen, ja sen jälkeen opastaja perehdyttää työtehtävään. Työt ovat nyt alkaneet todella pian työsopimuksen kirjoittamisesta, kertoo Hakanen.

Turvallisuuden perusasioista ei kuitenkaan ole tingitty. Ja ”apukädet” on Hakasen mukaan otettu hyvin vastaan.

– Kaikki ovat oppineet äkkiä ja nyt uudetkin osaavat jo auttaa niitä, jotka ovat vielä uudempia.

Tehtaalla noudatetaan muovi- ja kemianteollisuuden työehtosopimusta. Teollisuusliittoon kuuluu vakityöntekijöistä noin puolet.

– Nyt muutamia uusia on liittynyt jäseniksi, mikä tietysti tuntuu hyvältä, sanoo pääluottamusmies Rusi.

”Kyllä kysyntä jossain vaiheessa palaa normaalitasolle. Ja sitä tietysti toivotaan, että korona menisi ohi mahdollisimman pian”, pääluottamusmies Reijo Rusi sanoo.

Miten kauan Kiillon uusilla työntekijöillä sitten riittää töitä? Koronaepidemian kestoa ei osaa kukaan ennustaa, ja niinpä myös käsihuuhteen kysyntäpiikin kestoa on jokseenkin mahdotonta arvioida.

– Kyllä se kysyntä varmaan jossain vaiheessa palaa normaalitasolle. Ja sitä tietysti toivotaan, että korona menisi ohi mahdollisimman pian, Rusi miettii.

Mutta toistaiseksi Turussa painetaan hommia kellon ympäri.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ