HARRASTAJA: Lintuharrastaja Sami Laukkanen: ”Pitkä putki ja kiikari kulkevat aina mukana”

Sami Laukkanen on liikkunut luonnossa kameran kanssa pian 30 vuotta. Kohteena ovat linnut.

SAMI LAUKKANEN

Postinjakaja
Akaa

Muutama metsähanhi ja laulujoutsenpari lehahtavat siivilleen peltoaukealta Valkeakosken Kuurilassa. Sami Laukkanen nostaa kiikarit silmilleen. Kaulassa hänellä roikkuu järeä kamera.

– Tulvavesi nousee täällä pellolle joka vuosi. Tänä keväänä näin ensimmäiset laulujoutsenet ja metsähanhet jo maaliskuun toisella viikolla, Laukkanen kertoo.

Kuurilan kartanon pellolla on parikymmentä joutsenta ja satoja hanhia, joukossa myös muutama tundrahanhi.

– Tällaisena vuonna, kun termistä talvea ei ollut ollenkaan, sormet syyhyävät jo helmikuussa kuvausretkille. Joka päivä töiden jälkeen teen kierroksen seudun parhailla lintupaikoilla.

Sami Laukkasen harrastus sai alkunsa vuonna 1991, kun hänen isänsä vuokrasi videokameran kuvatakseen poikansa rippijuhlat.

– Videokamera oli tuolloin vielä harvinainen. Kun isä päätti ostaa kameran omaksi, innostuin kuvaamaan sillä luontoa lähimaastossa.

Videokamera vaihtui järjestelmäkameraan vuonna 2004.

– Pitkä putki ja kiikari kulkevat aina mukana, Laukkanen nauraa.

Laukkanen ei metsästä lintubongarien himoitsemia havaintopisteitä, eikä hän ajele harvinaisuuksien perässä ympäri Suomen. Hänelle riittää kuvaaminen tutuissa paikoissa kotiseudulla.

 Keväinen näytelmä toistuu täälläkin joka vuosi ja se on aina yhtä mahtava.

Urjalan Kortejärvi on Laukkasen mukaan yksi Pirkanmaan parhaita lintupaikkoja. Lapinnokan lintutornissa Valkeakoskella hän käy myös usein.

– Siellä pääsin kuvaamaan elämäni ensimmäisen kerran uhanalaista valkoselkätikkaa. Vuonna 2016 valkoselkätikka viihtyi siellä talven.

SÄÄKSEN SYÖKSY SYKÄHDYTTÄÄ

Mieluisin kuvattava Sami Laukkaselle on sääksi. Uljas sääksi pesii koko maassa. Se on kotkien jälkeen Suomen suurin päiväpetolintu.

– Sääksi on todella näyttävä lintu. Olen kuvannut sitä pian kymmenen vuotta, ja jokainen tilanne on aina uusi.

Erityisesti sääksen syöksyt veteen ovat Laukkasesta elämys. Hänen oli tarkoitus mennä huhtikuussa kuvaamaan sääksiä piilokojulle Kangasalan Pohtiolammelle, mutta koronapandemia esti aikeet.

– Liike on kuvaamissa se juttu. Tykkään kuvata lintuja mahdollisimman läheltä ja pysäyttää liikkeen kuvassa. Vielä kun tausta on hyvä ja valo kohdillaan, niin ne sen kuvan tekevät.

Sääksien sijaan Laukkasen on nyt tyydyttävä ikuistamaan muita petolintuja, kuten merikotkia, vaikkei se hänestä vedäkään vertoja sääkselle.

– Parhaimmillaan olen päässyt kuvaamaan merikotkaa 40 metrin päästä. Se on yleistynyt paljon sisämaassa. Merikotkan pesiä havaitaan Valkeakosken seudullakin joka vuosi.

LINTUJEN EHDOILLA

Sami Laukkanen kuvaa lintuja myös ruokintapaikoilla. Hänelle on tärkeää ottaa kuvat aina lintujen ehdoilla.

– Kaikkien valokuvaajien tulisi kunnioittaa esimerkiksi pesintärauhaa. Minusta on törkeää kuvata lintua viiden metrin päässä pesästä, Laukkanen sanoo.

Hän ottaa kuvia joskus myös autosta. Silloin kuvaajan ei tarvitse muuta kuin avata ikkuna.

– Se on niin helppoa, kun on pitkä putki, ja linnut ovat ihan siinä tien vieressä. Mutta kyllä retkeily raikkaassa ulkoilmassa aina autossa istumisen voittaa.

Parhaat kuvaustilanteet tulevat useimmiten sattumalta, Laukkanen sanoo. Kolme vuotta sitten oli huono myyrävuosi, kun Laukkanen oli syksyllä kuvausreissulla tutulla ladolla.

– Lapinpöllö sattui tulemaan siihen pellolle hiirestämään puoli kuuden aikaan illalla. Sain hienoja kuvia. Aina välillä palaan niihin kuviin, koska se oli niin hieno elämys.

Lapinpöllön kohtaamispaikan koordinaatit Laukkanen on kertonut vain eräälle tutulle rengastajalle.

– Kuvia kyllä näytän, mutta kuvauspaikkoja en kerro.

Linnut vain häiriintyisivät siitä rallista, jos 40–50 ihmistä lähtisi niitä kuvaamaan.

Laukkanen kuvaa lintuja lähinnä omaksi ilokseen. Kuvaaminen ja luonnossa liikkuminen tarjoavat hänelle vastapainoa tiukkaan aikataulutetulle työlle.

– Lintujen kuvaaminen pitää mielen virkeänä ja antaa elämyksiä. Se tässä on se ykkösjuttu. Koskaan ei voi ennalta tietää, mitä luonnossa näkee.

Kuviaan Laukkanen lähettää muun muassa Suomen Luonnonvalokuvaajien ja Valkeakosken Lintuharrastajien Facebook-sivuille.

Nuoria lintujen kuvaaminen ei Laukkasen harmiksi juuri innosta, mutta naiset sen sijaan ovat viime vuosina löytäneet lajin pariin.

– Lintuharrastus on tosi koukuttavaa. Jos tähän jää koukkuun, niin siitä ei pääse eroon koko elämänsä aikana, Laukkanen varoittaa.

Kuvaamisen ohella Laukkanen seuraa aktiivisesti paikallisten lintuharrastajien tekemiä havaintoja ja raportoi myös omistaan. Kiireisin aika kestää juhannukseen saakka.

– Kesäkuun lopulla lintujen kuvaaminen hiipuu, kun yölaulajat hiljenevät.

Loppukesästä Laukkasen etsimessä ovat lintujen sijaan kaikenlaiset metsän eläimet.

– Kun vilja alkaa varttua ja rypsipellot kukkivat keltaisena, ja siellä viljamaassa näkyy peuran tai kauriin pää tai sarvet, niin se on myös mielenkiintoista kuvattavaa.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN