HARRASTAJA: Lintu­har­ras­taja Sami Laukkanen: ”Pitkä putki ja kiikari kulkevat aina mukana”

Sami Laukkanen on liikkunut luonnossa kameran kanssa pian 30 vuotta. Kohteena ovat linnut.

SAMI LAUKKANEN

Postin­ja­kaja
Akaa

Muutama metsä­hanhi ja laulu­jout­sen­pari lehah­tavat siivil­leen peltoau­kealta Valkea­kosken Kuuri­lassa. Sami Laukkanen nostaa kiikarit silmil­leen. Kaulassa hänellä roikkuu järeä kamera.

– Tulva­vesi nousee täällä pellolle joka vuosi. Tänä keväänä näin ensim­mäiset laulu­jout­senet ja metsä­hanhet jo maalis­kuun toisella viikolla, Laukkanen kertoo.

Kuurilan kartanon pellolla on parikym­mentä joutsenta ja satoja hanhia, joukossa myös muutama tundrahanhi.

Peltoau­kealla nähtä­vissä: laulu­joutsen, metsä­hanhi, tundrahanhi.

– Tällai­sena vuonna, kun termistä talvea ei ollut ollen­kaan, sormet syyhyävät jo helmi­kuussa kuvaus­ret­kille. Joka päivä töiden jälkeen teen kierroksen seudun parhailla lintupaikoilla.

Sami Laukkasen harrastus sai alkunsa vuonna 1991, kun hänen isänsä vuokrasi video­ka­meran kuvatak­seen poikansa rippijuhlat.

– Video­ka­mera oli tuolloin vielä harvi­nainen. Kun isä päätti ostaa kameran omaksi, innos­tuin kuvaa­maan sillä luontoa lähimaastossa.

Video­ka­mera vaihtui järjes­tel­mä­ka­me­raan vuonna 2004.

– Pitkä putki ja kiikari kulkevat aina mukana, Laukkanen nauraa.

Laukkanen ei metsästä lintu­bon­ga­rien himoit­semia havain­to­pis­teitä, eikä hän ajele harvi­nai­suuk­sien perässä ympäri Suomen. Hänelle riittää kuvaa­minen tutuissa paikoissa kotiseudulla.

 Keväinen näytelmä toistuu täälläkin joka vuosi ja se on aina yhtä mahtava.

Urjalan Korte­järvi on Laukkasen mukaan yksi Pirkan­maan parhaita lintu­paik­koja. Lapin­nokan lintu­tor­nissa Valkea­kos­kella hän käy myös usein.

– Siellä pääsin kuvaa­maan elämäni ensim­mäisen kerran uhana­laista valko­sel­kä­tikkaa. Vuonna 2016 valko­sel­kä­tikka viihtyi siellä talven.

SÄÄKSEN SYÖKSY SYKÄHDYTTÄÄ

Mieluisin kuvat­tava Sami Laukka­selle on sääksi. Uljas sääksi pesii koko maassa. Se on kotkien jälkeen Suomen suurin päiväpetolintu.

– Sääksi on todella näyttävä lintu. Olen kuvannut sitä pian kymmenen vuotta, ja jokainen tilanne on aina uusi.

Erityi­sesti sääksen syöksyt veteen ovat Laukka­sesta elämys. Hänen oli tarkoitus mennä huhti­kuussa kuvaa­maan sääksiä piilo­ko­julle Kanga­salan Pohtio­lam­melle, mutta korona­pan­demia esti aikeet.

– Liike on kuvaa­missa se juttu. Tykkään kuvata lintuja mahdol­li­simman läheltä ja pysäyttää liikkeen kuvassa. Vielä kun tausta on hyvä ja valo kohdil­laan, niin ne sen kuvan tekevät.

Sääksien sijaan Laukkasen on nyt tyydyt­tävä ikuis­ta­maan muita petolin­tuja, kuten merikotkia, vaikkei se hänestä vedäkään vertoja sääkselle.

– Parhaim­mil­laan olen päässyt kuvaa­maan merikotkaa 40 metrin päästä. Se on yleis­tynyt paljon sisämaassa. Merikotkan pesiä havai­taan Valkea­kosken seudul­lakin joka vuosi.

LINTUJEN EHDOILLA

Sami Laukkanen kuvaa lintuja myös ruokin­ta­pai­koilla. Hänelle on tärkeää ottaa kuvat aina lintujen ehdoilla.

– Kaikkien valoku­vaa­jien tulisi kunnioittaa esimer­kiksi pesin­tä­rauhaa. Minusta on törkeää kuvata lintua viiden metrin päässä pesästä, Laukkanen sanoo.

Hän ottaa kuvia joskus myös autosta. Silloin kuvaajan ei tarvitse muuta kuin avata ikkuna.

– Se on niin helppoa, kun on pitkä putki, ja linnut ovat ihan siinä tien vieressä. Mutta kyllä retkeily raikkaassa ulkoil­massa aina autossa istumisen voittaa.

Parhaat kuvaus­ti­lan­teet tulevat useim­miten sattu­malta, Laukkanen sanoo. Kolme vuotta sitten oli huono myyrä­vuosi, kun Laukkanen oli syksyllä kuvaus­reis­sulla tutulla ladolla.

– Lapin­pöllö sattui tulemaan siihen pellolle hiires­tä­mään puoli kuuden aikaan illalla. Sain hienoja kuvia. Aina välillä palaan niihin kuviin, koska se oli niin hieno elämys.

Lapin­pöllön kohtaa­mis­paikan koordi­naatit Laukkanen on kertonut vain eräälle tutulle rengastajalle.

– Kuvia kyllä näytän, mutta kuvaus­paik­koja en kerro.

Linnut vain häiriin­tyi­sivät siitä rallista, jos 40–50 ihmistä lähtisi niitä kuvaamaan.

Laukkanen kuvaa lintuja lähinnä omaksi ilokseen. Kuvaa­minen ja luonnossa liikku­minen tarjoavat hänelle vasta­painoa tiukkaan aikatau­lu­te­tulle työlle.

– Lintujen kuvaa­minen pitää mielen virkeänä ja antaa elämyksiä. Se tässä on se ykkös­juttu. Koskaan ei voi ennalta tietää, mitä luonnossa näkee.

Kuviaan Laukkanen lähettää muun muassa Suomen Luonnon­va­lo­ku­vaa­jien ja Valkea­kosken Lintu­har­ras­ta­jien Facebook-sivuille.

Nuoria lintujen kuvaa­minen ei Laukkasen harmiksi juuri innosta, mutta naiset sen sijaan ovat viime vuosina löytä­neet lajin pariin.

– Lintu­har­rastus on tosi koukut­tavaa. Jos tähän jää koukkuun, niin siitä ei pääse eroon koko elämänsä aikana, Laukkanen varoittaa.

Kuvaa­misen ohella Laukkanen seuraa aktii­vi­sesti paikal­listen lintu­har­ras­ta­jien tekemiä havain­toja ja raportoi myös omistaan. Kiireisin aika kestää juhan­nuk­seen saakka.

– Kesäkuun lopulla lintujen kuvaa­minen hiipuu, kun yölau­lajat hiljenevät.

Loppu­ke­sästä Laukkasen etsimessä ovat lintujen sijaan kaiken­laiset metsän eläimet.

– Kun vilja alkaa varttua ja rypsi­pellot kukkivat keltai­sena, ja siellä vilja­maassa näkyy peuran tai kauriin pää tai sarvet, niin se on myös mielen­kiin­toista kuvattavaa.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN