Arto Hele­nius: Sovit­te­lu­toi­misto vai työelämävirasto?

Suomeen on vuosien saatossa muodos­tu­nut kult­tuuri, jossa yksit­täis­ten teemo­jen ympä­rille on muodos­tettu yhden asian­tun­ti­jan toimis­toja kuten valta­kun­nan­so­vit­te­lija ja yhteis­toi­minta-asia­mies. Yhteis­toi­minta-asia­mie­hen tehtä­vänä on auttaa työelä­män osapuo­lia selvit­tä­mään asioita keske­nään. Jos ne eivät siinä onnistu, ja ovat järjes­täy­ty­neitä, kään­ny­tään sovit­te­li­jan toimis­ton puoleen.

Edellä mainit­tu­jen toimi­joi­den resurs­sit ovat varsin rajal­li­set. Niillä on vain pieni virka­mies­kunta apunaan. Näiden pien­ten yksi­köi­den synty on niiden synty­his­to­rialla seli­tet­tä­vissä, mutta jos ajat­te­lee asiaa ajan­koh­tai­sen tilan­teen pohjalta, voi helposti nähdä syner­giae­tuja siinä, että asioita hoidet­tai­siin parem­milla resurs­seilla varus­te­tusta yhtei­sestä virastosta.

Ruot­sissa tehtiin pari kymmentä vuotta sitten muutok­sia sovit­te­lu­jär­jes­tel­mään. Siellä luovut­tiin Suomen mallin kaltai­sesta valta­kun­nan­so­vit­te­li­jan toimis­tosta ja muodos­tet­tiin Medling­sins­ti­tu­tet ‑nimi­nen sovit­te­luins­ti­tuutti, jolle osoi­tet­tiin sovit­te­le­mi­sen lisäksi muita­kin työelä­män asian­tun­ti­ja­teh­tä­viä. Siellä kootaan esimer­kiksi tilas­toja ja seura­taan aktii­vi­sesti työelä­män kehi­tystä ja raken­teita. Insti­tuu­tilla on ympäri vuoden tehtä­vää ja sen mukai­nen jatkuva rooli.

En tarkoita, että Suomeen pitäisi kopioida järjes­telmä suoraan ulko­mailta, mutta ajatus siitä, että asian­tun­ti­joi­den panosta voitai­siin käyt­tää hyödyksi monissa erilai­sissa tilan­teissa, tuntuu järke­vältä. Silloin, kun työmark­ki­na­kier­ros ruuh­kau­tuu, olisi nykyis­ten toimis­to­jen resurs­sit kokoa­valla viras­tolla useam­pia henki­löitä käytet­tä­vissä. Muuna aikana puoles­taan on helppo nähdä tarve sille, että samai­nen virasto edis­täisi yhteistoimintaa.

”Kiis­to­jen ratkai­se­mista sopi­mi­sen kautta voisi kehit­tää myös yhdis­tetty valta­kun­nan­so­vit­te­li­jan ja yt-asia­mie­hen virka­ko­neisto. Valmista mallia ei tietysti ole, mutta tälle olisi varmasti tilausta.”

Yhtenä esimerk­kinä näki­sin pienet yrityk­set, joilla ei ole käytet­tä­vis­sään työeh­to­so­pi­mus­ten riidan­rat­kai­su­me­ka­nis­meja ja joille käytän­nön asioi­den ratko­mi­nen oikeus­lai­tok­sen kautta on liian hidasta ja kallista. Voisi ajatella, että jokin kansal­li­nen inno­vaa­tio löytyisi siihen, että kiis­to­jen ratkai­se­mista sopi­mi­sen kautta voisi kehit­tää myös yhdis­tetty valta­kun­nan­so­vit­te­li­jan ja yt-asia­mie­hen virka­ko­neisto. Valmista mallia ei tietysti ole, mutta tälle olisi varmasti tilausta.

Yhtä lailla Tulo- ja kustan­nus­ke­hi­tyk­sen selvi­tys­toi­mi­kun­nan (Tukuseto) toimin­nan voisi kana­voida tämän viras­ton yllä­pi­det­tä­väksi. Olen miet­ti­nyt, että myös yleis­si­to­vuu­den vahvis­ta­mis­lau­ta­kunta istuisi kokonaisuuteen.

Kaik­kien edellä mainit­tu­jen toimie­lin­ten yhtei­nen nimit­täjä on työelä­män palve­lu­teh­tävä, ja se että niissä hyödyn­ne­tään työelä­mä­tie­toa raken­ta­valla tavalla.

Asiasta on tarpeen käydä keskus­telu ja etsiä paik­koja, jossa uudis­ta­mi­sella saadaan lisä­hyö­tyä. Keskus­telu pitää aloit­taa nyt, sillä työmark­ki­na­talvi on muuta­massa kuukau­dessa ohi. Silloin on aika käyn­nis­tää valmis­te­lut, jos muutosta oikeasti halutaan.

ARTO HELENIUS
Teol­li­suus­lii­ton kansain­vä­li­sen edun­val­von­nan erityisasiantuntija