Turja Lehto­nen: Miksi järjes­täy­ty­mi­sellä on merkitystä?

Suomessa on perin­tei­sesti korkea amma­til­li­sen järjes­täy­ty­mi­sen kult­tuuri ja perinne. Korkea järjes­täy­ty­mi­saste näkyy suoraan liit­to­jen neuvot­te­lu­voi­massa. Alhai­nen järjes­täy­ty­mi­nen sitä vastoin naker­taa neuvotteluvoimaa.

On päivän selvää, että työnan­ta­jat seuraa­vat herkällä katseella sitä, miten liit­toi­hin kuulu­taan. Järjes­täy­ty­mi­nen määrit­te­lee neuvot­te­lu­kump­pa­nin uskot­ta­vuutta työnan­ta­jan silmissä.

Ammat­ti­liit­to­jen jäse­nyy­dellä on ollut ja tulee olemaan suuri merki­tys työmark­ki­na­po­li­tii­kassa. Yleis­si­to­vat työeh­to­so­pi­muk­set vaaran­tu­vat, jos ammat­ti­liit­to­jen jäsen­ten määrä laskee tuntuvasti.

Myös kolmi­kan­tai­nen valmis­telu näivet­tyy, mikäli ay-liike menet­tää jouk­ko­voi­mansa. Tähän meillä ei ole kansa­kun­tana varaa. Kolmi­kan­tai­nen työelä­män kysy­mys­ten raken­ta­mi­nen on osoit­ta­nut toimi­vuu­tensa ja on itse asiassa ainut­laa­tui­nen koko maailmassa.

Olen aivan varma siitä, että työnan­ta­jat­kin pääse­vät neuvot­te­lu­tu­lok­seen ja yhtei­sym­mär­ryk­seen helpom­min, jos neuvot­te­luos­a­puo­lena on järjes­täy­ty­nyt työväki sen sijaan, että joukko yksi­löitä pyrkisi neuvot­te­le­maan itsel­leen työeh­toi­hin liit­ty­vät asiat.

Nyky­päi­vää voi ymmär­tää histo­rian kautta. Hieman yli sata vuotta sitten elet­tiin aikaa, jolloin ammat­tiyh­dis­tys­lii­kettä ei ollut ja työn­te­ki­jöi­den hyvin­vointi ja työolo­jen kehi­tys olivat yksi­no­maan työnan­ta­jan hyvän­tah­toi­suu­den varassa. Tuol­loin yksit­täi­sen työn­tekijän sana ei paljoa paina­nut ja työte­ki­jän vaih­ta­mi­nen uuteen kävi tarvit­taessa käden käänteessä.

Ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen myötä työelä­mään tuli­vat työeh­to­so­pi­muk­set ja monet muut työelä­män laatuun ja työsuo­je­luun liit­ty­vät asiat. Tämä­kään ei olisi toteu­tu­nut ilman jouk­ko­voi­maa ja yhdessä toimimista.

Järjes­täy­ty­mi­sellä on valtava merki­tys sopi­mi­sen kult­tuu­riin. Vielä­kin löytyy työnan­ta­jia, joille luot­ta­mus­mies­ten aseman heiken­ty­mi­nen olisi hyvin­kin mieluista. Mikäli työn­te­ki­jät eivät kuulu liit­toi­hin, ei heillä myös­kään ole luot­ta­mus­mie­hiä neuvot­te­le­massa työpai­koilla. Samalla liit­to­jen tuki luot­ta­mus­mie­hille ja työn­te­ki­jöille jäisi pois.

Vain järjes­täy­ty­mällä takaamme luot­ta­mus­mies­jär­jes­tel­män säily­mi­sen. Luot­ta­mus­mies on liiton edus­taja työpai­kalla. Hänen ensi­si­jai­nen tehtä­vänsä on auttaa ja tukea liit­toon kuulu­via jäse­niä, eli heitä, joilla on oikeus osal­lis­tua luot­ta­mus­mie­hen valintaan.

Paikal­li­sen sopi­mi­sen lisää­mi­sestä työpai­koilla on puhuttu paljon. Se ei ole mörkö tai yksi­se­lit­tei­sesti vastus­tet­tava asia, mutta sen on perus­tut­tava aitoon vuoro­pu­he­luun ja tasa­ver­tai­seen kohte­luun. Vahva järjes­täy­ty­mi­nen antaa paikal­li­seen­kin sopi­mi­seen vankan selkä­no­jan, jota liiton neuvot­te­le­mat ”perä­lau­dat” tukevat.

Olen aivan varma siitä, että työnan­ta­jat­kin pääse­vät neuvot­te­lu­tu­lok­seen ja yhtei­sym­mär­ryk­seen helpom­min, jos neuvot­te­luos­a­puo­lena on järjes­täy­ty­nyt työväki sen sijaan, että joukko yksi­löitä pyrkisi neuvot­te­le­maan itsel­leen työeh­toi­hin liit­ty­vät asiat.

Tuol­lai­nen tilanne voisi johtaa melkoi­siin ylilyön­tei­hin ja epävar­muus­ti­lan­tei­siin työpaikoilla.

TURJA LEHTONEN
Teol­li­suus­lii­ton 1. varapuheenjohtaja