Kari Hyytiä: Kump­pa­nuuk­silla näky­vyyttä työpaikkaohjaukseen

Usein olen kuul­lut sanon­nan: ”Tämä ei kuulu meille. Ei ole aikaa eikä resurs­seja”. Toisaalta olen kuul­lut, että amma­til­li­sen koulu­tuk­sen opis­ke­lija tarvit­see ohjausta ja opas­tusta oppi­mi­sen polulla.

Työnan­ta­jat, koulu­tuk­sen järjes­tä­jät sekä ammatti- ja työnan­ta­ja­jär­jes­töt ovat lähes yksi­mie­li­siä ohjauk­sen ja opas­tuk­sen tärkey­destä. Herää­kin kysy­mys, eikö uusia työn­te­ki­jöitä enää pereh­dy­tetä ja ohjata ajan ja resurs­sien puut­teen vuoksi, oli kyseessä sitten opis­ke­lija, harjoit­te­lija tai valmis ammat­ti­lai­nen. Saman­ai­kai­sesti väestö vanhe­nee ja osaa­jista on huutava pula. Mistä niitä saadaan, jos kukaan ei ota vastuuta? Odot­ta­vatko yrityk­set valmiita 25–35-vuotiaita monio­saa­jia, joilla on 45 vuoden työkokemus?

Opis­kelu on siir­ty­nyt enti­ses­tään työpai­koille. Uusi tuleva ammat­ti­lai­nen ei saa uuden lain mukaan jäädä yksin, eikä vastuuta hänen ohjauk­ses­taan voida siir­tää toisaalle. Muutoin nuori tai vanhempi opis­ke­lija äänes­tää jaloil­laan. Lain tuomat velvoit­teet ja vastuut pitää aukaista työtur­val­li­suus mukaan lukien parem­min näkyväksi.

”Kump­pa­nuuk­sien kautta voidaan opetuk­seen liit­ty­viä vastuita selkeyt­tää ja sopia kuka opas­taa, opet­taa ja ohjaa.”

Onneksi Suomessa on osaa­via yrityk­siä, jotka ohjaa­vat ja pereh­dyt­tä­vät uudet ammat­ti­lai­sensa hyvin. Kump­pa­nuuk­sien kautta voidaan opetuk­seen liit­ty­viä vastuita selkeyt­tää ja sopia kuka opas­taa, opet­taa ja ohjaa. Samalla voidaan määri­tellä, mitkä työpaik­kaoh­jaa­jan tehtä­vät ovat ja huoleh­tia, että ohjaa­jat todella nime­tään. Sen rinnalla on tarpeen miet­tiä, mitkä vastuut koulu­tuk­sen järjes­täjä hoitaa, mikä on opet­ta­jan rooli, ja kuinka usein hänen ammat­ti­tai­to­aan voidaan hyödyntää.

Toisin sanoen noste­taan esille kaikki ne kysy­myk­set, joiden ratkai­se­mi­seen ei ole aiem­min ollut aikaa ja resurs­seja. Koulu­tuk­sen järjes­tä­mi­sestä ja käytän­nön toteut­ta­mi­sesta on sovit­tava kirjallisesti.

Työelä­män on oltava lähem­pänä koulu­tuk­sen järjes­tä­jiä, mikäli uusia osaa­jia halu­taan saada työelä­män tarpei­siin. Yhteis­työ, verkos­toi­tu­mi­nen ja erilais­ten kump­pa­nuuk­sien raken­ta­mi­nen on hyvä aloit­taa jo perus­kou­luista ja avata nuorille, ja erityi­sesti opinto-ohjaa­jille, pääsy tutus­tu­maan työpai­koille. Opinto-ohjaa­jat eli opot ovat keskei­sessä asemassa nuoren harki­tessa mennäkö lukioon vai vali­tako opis­ke­lu­po­luksi amma­til­li­nen koulu­tus. Tosin yhdellä opolla voi olla jopa 600 ohjat­ta­vaa. Se on liikaa.

Teol­li­suus­liitto haluaa luoda tiiviim­pää yhteis­työtä opinto-ohjaa­jien ja koulu­tuk­sen järjes­tä­jien kanssa. Menossa on vastui­den ja resurs­sien määrit­te­lyn ja yhteen sovit­ta­mi­sen nivel­vaihe. Toivot­ta­vasti kump­pa­nuu­det eri muodois­saan paljas­ta­vat myös opetuk­sen puut­teet, jotta ne voidaan ratkoa yhteis­työllä nykyi­sen lain­sää­dän­nön velvoit­ta­malla tavalla. Onneksi hallitus­ohjelma lupaa lisää rahaa koulutukseen.

KARI HYYTIÄ
Teol­li­suus­lii­ton amma­til­li­sen koulu­tuk­sen asiantuntija

KUVA KITI HAILA