Paikallinen sopiminen on luottamuksesta kiinni

teollisuusliitto

Erot paikallisessa sopimisessa yritysten välillä ovat suuria, kertoo teknologia-alan työpaikoilla tehty tutkimus.

Pellervon Taloustutkimus PTT ja Työterveyslaitos tutki 22 erikokoista yritystä, joilla on kokemusta Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton työehtosopimukseen kuuluvasta paikallisesta sopimisesta.

Tutkimuksen keskeinen tulos on, että paikalliseen sopimiseen vaikuttavat voimakkaasti monet yritykseen ja sen henkilöiden välisiin suhteisiin liittyvät tekijät.

Yritysten välillä on suuria eroja paikalliseen sopimiseen liittyvissä asenteissa, käytänteissä ja mahdollisuuksissa. Tärkeimmiksi eroja selittäviksi tekijöiksi nousivat yhteistyötapa ja luottamuksen määrä.

Sopimisen onnistuminen riippuu tutkimuksen mukaan työpaikalla vallitsevasta luottamuksesta ja yhteistyökyvystä. Sopimista voidaan tutkijoiden mukaan kuitenkin tukea viestinnän, oppimisen ja yhteistyön rakentamisen keinoin.

– Neuvotteluosapuolten välinen luottamus on paitsi paikallisen sopimisen edellytys myös yksi sopimisen lisäämisen suurista haasteista. Luottamusta ei voida tuoda yrityksiin ulkoa, vaan se on rakennettava itse. Tästä syystä yrityksissä käydään paikallisen sopimisen neuvotteluja hyvin erilaisista lähtökohdista, sanoo Työterveyslaitoksen tutkija Kirsi Timonen.

YKSINPUURTAJAT JA YHDESSÄ OIVALTAJAT

Luottamuksen ja yhteistyön määrän perusteella yritykset jakautuivat ryhmiin, jotka edustavat neljää paikallisen sopimisen mallia. Malleille annettiin nimet ”Yksinpuurtajat”, ”Siipirikot”, ”Yhteisölliset” ja ”Yhdessä oivaltajat”.

Yksinpuurtajissa työntekijät suhtautuvat sopimiseen usein epäillen.

Siipirikoissa luottamus osapuolten välillä on saanut kolauksia, ainakin hetkeksi.

Yhteisölliset ovat usein perheyritystaustaisia, ja niitä leimaa epämuodollinen toimintakulttuuri.

Yhdessä oivaltajissa vallitsee jatkuvan kehittämisen asenne. Siellä neuvottelujärjestelmä on toimiva ja sopiminen luonnollinen osa arkipäivää

SOPIMISTA MAHDOLLISTA KEHITTÄÄ

Tutkimuksen pohjalta tutkijat antavat suosituksia paikallisen sopimisen kehittämiseksi sekä yritystasolla että valtakunnallisesti.

– Ennen kaikkea neuvotteluosapuolten pitää tietää, mistä voidaan sopia ja mitkä ovat taustalla olevat lait ja sopimukset. Lisäksi pitää ymmärtää sopimusten vaikutukset. Paikallisen sopimisen lisääntyessä myös työntekijöiden edustaja tarvitsee yhä vankempaa liiketaloudellista osaamista, sanoo PTT:n liiketaloustutkija Raija Heimonen.

Yrityksissä paikallista sopimista edistävää kulttuuria voidaan tutkijoiden mukaan tukea yksinkertaisin keinoin: kehittämällä viestintää, edistämällä oppimista ja rakentamalla vuorovaikutusta.

– Paikallisesta sopimisesta tulisi tehdä luontainen osa yrityksen strategiaa ja johtamista läpi koko organisaation. Toimiva paikallinen sopiminen on yrityksille kilpailuetu markkinoilla, ja se on myös etu kilpailtaessa osaavasta työvoimasta.

Paikallisessa sopimisessa kannattaa kuitenkin edetä yrityksen valmiuksien mukaan, painottavat tutkijat. Kaikki yritykset eivät heidän mukaansa ole vielä valmiita paikalliseen sopimiseen, vaikka siihen olisikin halua.

LIITTOJEN YHTEISTYÖ TARPEEN

Jotta paikallinen sopiminen saadaan rullaamaan, tarvitaan tutkijoiden mielestä lisää yhteistyötä työnantaja- ja työntekijäliittojen välille. Kilpailukykynäkökulmasta tutkijat pitävät tärkeänä yhteisiä päämääriä työmarkkinaosapuolten välillä sekä koko Suomen kattavaa paikallisen sopimisen strategiaa. He ehdottavat myös tasomittarien luomista paikallisen sopimisen seurantaan.

Maan laajuinen paikallisen sopimisen strategia parantaisi tutkijoiden mielestä keskinäistä luottamusta ja samalla selkeyttäisi työmarkkinaosapuolten rooleja.

Pääsiäisen alla keskiviikkona julkaistu tutkimus oli toteutettu Työsuojelurahaston, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton tuella.

”Kun puhutaan aidosta paikallisesta sopimisesta, niin mahdollisuus siihen on olemassa, sitä ei mikään estä.”

 

Paikallisia sopimuksia solmitaan joka päivä

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan liiton työpaikoilla paikallisia sopimuksia tehdään joka päivä erilaisista asioista.

Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton yhteisessä historiassa paikallinen sopiminen mahdollistettiin jo 1970- ja 1980-lukujen taitteessa.

– Raamit löytyvät lainsäädännöstä ja työehtosopimusten minimiturvasta, mutta muuten työpaikoilla on vapaat kädet asioista neuvotella ja sopia, sanoo Aalto.

Edellytys sopimiseen on Aallon mukaan se, että kummallakin osapuolella on riittävä perehtyneisyys kokonaisuuteen.

– Ei riitä pelkästään se, että osapuolet tuntevat työehtosopimuksen, ja työntekijöiden edustaja tuntee työntekijöiden ja yrityksen edustaja yrityksen asiat. Tiedonvälitys osapuolten välillä aivan olennaisessa roolissa, että syntyy yhteistä tahtoa tehdä paikallisia ratkaisuja.

Aallon mielestä olennainen asia on se, että millään mahtikäskyillä tai edes lainsäädännöllä ei paikallinen sopiminen edisty.

– Mutta kun puhutaan aidosta paikallisesta sopimisesta, niin mahdollisuus siihen on olemassa, sitä ei mikään estä.

Minna Helle, Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja. KUVA KITI HAILA

PAIKALLINEN SOPIMINEN ELINEHTO

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle sanoo olleensa harmissaan, kun julkisuudessa on laitettu yhtäläisyysmerkki paikallisen sopimisen ja esimerkiksi palkkojen leikkaamisen välille.

– Tämä on se kulma, millä asiat julkisuudessa esitetään, vaikka siitä ei ole kysymys. Kysymys on siitä, että haetaan tuottavuutta, työnhyvinvointia ja asioita, jotka auttavat yrityksiä ja niiden työntekijöitä pärjäämään.

Helteen mukaan paikallinen sopimus on elinehto vientiyrityksille.

– Sitä on pakko osata käyttää. Kysymys ei ole siitä, että työnantajat ja palkansaajat ovat vastakkain, vaan siitä, että työnantajat ja palkansaajat ovat samassa veneessä Suomi vastaan muu maailma –välisessä kilpailussa.

– Suomalaiset vientiyritykset luovat suoraan ja välillisesti 43 prosenttia suomalaisten työpaikoista. Kun keskustellaan siitä, että miten hyvinvointipalvelut rahoitetaan tai saadaan työllisyyttä ylös, niin on hyvä muistaa, että vientiyritykset ovat elinehto sille, että hyvinvointipalvelut pystytään rahoittamaan.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT KITI HAILA