Turja Lehto­nen: Ilmasto-ongelma ei ratkea supis­ta­malla teol­li­suutta Suomessa

Edus­kun­ta­vaa­lit lähes­ty­vät. Puolueilla ja ehdok­kailla on suuri kiusaus tehdä milloin millä­kin teemalla yksin­ker­tais­ta­vaa mieli­ku­va­po­li­tiik­kaa. Yksi aihe on ilmas­to­po­li­tiikka. Ilmas­to­teot ovat luon­nol­li­sesti kanna­tet­ta­via ja erit­täin tarpeel­li­sia, mutta niitä on toteu­tet­tava niin, että maail­man­mark­ki­noilla toimi­ville suoma­lai­sille yrityk­sille aiheu­tuu mahdol­li­sim­man vähän hait­taa niihin kilpai­li­joi­hin nähden, joiden toimin­taa ei esimer­kiksi pääs­tö­kauppa merkit­tä­västi hankaloita.

Tällä hetkellä Suomen teol­li­suus joutuu kärsi­mään ilmas­to­po­li­tii­kasta johtu­vasta kilpai­lu­hai­tasta sellai­sis­sa­kin tapauk­sissa, joissa sen tuotanto on ilmas­to­vai­ku­tuk­sil­taan maail­man puhtainta. Suomen pääs­tö­vä­hen­nys­ta­voite on jo nyt EU:n tiukin eli 39 prosent­tia vuoden 2005 pääs­tö­ta­sosta. Monet EU-maat ovat saaneet neuvo­tel­tua tai kiris­tet­tyä itsel­leen paljon vähäi­sem­piä tavoit­teita, jotka käytän­nössä tarkoit­ta­vat sitä, että todel­li­sia pääs­tö­jen vähen­nyk­siä ne eivät toteuta.

Pelkkä pääs­tö­kauppa ei kuiten­kaan riitä. Tämä jo sen vuoksi, että kaikki pääs­tö­läh­teet eivät kuulu sen piiriin. Jotta EU:ssa asetettu 80–95 prosen­tin pääs­tö­vä­hen­nys vuoteen 2050 mennessä saavu­te­taan, tarvi­taan myös ener­gia­te­hok­kuus­toi­mia sekä lisää uusiu­tu­vaa ener­giaa. Pääs­tö­kaup­pa­tu­lot on suun­nat­tava pääs­tö­kau­pasta johtu­vien epäsuo­rien kustan­nus­ten kompen­saa­tioon, sikäli kuin Suomen vien­ti­teol­li­suu­den kilpai­lu­kyky uudella pääs­tö­kaup­pa­kau­della niin edellyttää.

On myös muis­tet­tava, että ener­giain­ten­sii­vi­nen teol­li­suus on tärkeä osa ilmas­ton­muu­tok­sen ratkai­se­mi­sessa, sillä sen tuot­ta­malla arvon­li­sällä mahdol­lis­tu­vat ne inves­toin­nit, joilla vähä­pääs­töi­sem­pää tuotan­to­tek­no­lo­giaa voidaan Suomessa kehit­tää. Ilman Suomessa toimi­vaa teol­li­suutta globaa­liin väes­tön- ja ener­gian­tar­ve­kas­vuun vastat­tai­siin yksi­no­maan muualla maail­massa, mutta toden­nä­köi­sesti heikom­malla tekno­lo­gi­sella tasolla kuin Suomessa.

”Kaikki maat pitää saada mukaan yhtä­läi­sin velvol­li­suuk­sin ja ryhty­mään todel­li­siin toimiin maapal­lon pelastamiseksi.”

Maapal­lon keski­läm­pö­ti­lan nousun rajaa­mi­nen alle kahteen astee­seen on ylei­sesti hyväk­sytty tavoite. Suuri osa maail­man valtioista on liit­ty­nyt Parii­sin ilmas­to­so­pi­muk­seen. On olen­naista, että ilmas­to­kes­kus­te­lun mitta­suhde pide­tään oikeana. Pelkäs­tään Suomen tai muiden EU:n jäsen­mai­den toimin ilmas­ton­muu­tosta ei voi pysäyt­tää, vaan maail­man kaikki maat pitää saada mukaan yhtä­läi­sin velvol­li­suuk­sin ja ryhty­mään todel­li­siin toimiin maapal­lon pelastamiseksi.

Suomessa on keskus­teltu kiivaas­ti­kin metsistä osana ilmas­to­rat­kai­suja. Paras loppu­tu­los saavu­te­taan käyt­tä­mällä metsiä aktii­vi­sesti, lisää­mällä metsien kasvua ja hiili­va­ras­toa, sito­malla hiiltä pitkäi­käi­siin puutuot­tei­siin sekä korvaa­malla puutuot­teilla uusiu­tu­mat­to­mista raaka-aineista ja fossii­li­sista polt­toai­neista tehtyjä tuotteita.

Metsiä on voitava hakata vuosit­tain keski­mää­rin enin­tään puus­ton kasvua vastaava määrä siten, että puus­ton määrä ei muu pois­tuma huomioi­den pidem­mällä aika­vä­lillä vähene. Puus­ton tarpeen mukai­nen käyttö onnis­tuu parhai­ten, kun Suomi ei sitoudu metsien hakkuussa mihin­kään numee­ri­seen vuosi­ta­soon. Teol­li­suu­den puun­tarve vaih­te­lee suhdan­tei­den mukaan. Puuta kasvaa vuosi vuodelta enem­män metsän­hoi­don kehittyessä.

TURJA LEHTONEN
Teol­li­suus­lii­ton 1. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA