Turja Lehtonen: Ilmasto-ongelma ei ratkea supis­ta­malla teolli­suutta Suomessa

Eduskun­ta­vaalit lähes­tyvät. Puolueilla ja ehdok­kailla on suuri kiusaus tehdä milloin milläkin teemalla yksin­ker­tais­tavaa mieli­ku­va­po­li­tiikkaa. Yksi aihe on ilmas­to­po­li­tiikka. Ilmas­to­teot ovat luonnol­li­sesti kanna­tet­tavia ja erittäin tarpeel­lisia, mutta niitä on toteu­tet­tava niin, että maail­man­mark­ki­noilla toimi­ville suoma­lai­sille yrityk­sille aiheutuu mahdol­li­simman vähän haittaa niihin kilpai­li­joihin nähden, joiden toimintaa ei esimer­kiksi päästö­kauppa merkit­tä­västi hankaloita.

Tällä hetkellä Suomen teolli­suus joutuu kärsi­mään ilmas­to­po­li­tii­kasta johtu­vasta kilpai­lu­hai­tasta sellai­sis­sakin tapauk­sissa, joissa sen tuotanto on ilmas­to­vai­ku­tuk­sil­taan maailman puhtainta. Suomen päästö­vä­hen­nys­ta­voite on jo nyt EU:n tiukin eli 39 prosenttia vuoden 2005 päästö­ta­sosta. Monet EU-maat ovat saaneet neuvo­teltua tai kiris­tettyä itsel­leen paljon vähäi­sempiä tavoit­teita, jotka käytän­nössä tarkoit­tavat sitä, että todel­lisia päästöjen vähen­nyksiä ne eivät toteuta.

Pelkkä päästö­kauppa ei kuiten­kaan riitä. Tämä jo sen vuoksi, että kaikki päästö­läh­teet eivät kuulu sen piiriin. Jotta EU:ssa asetettu 80–95 prosentin päästö­vä­hennys vuoteen 2050 mennessä saavu­te­taan, tarvi­taan myös energia­te­hok­kuus­toimia sekä lisää uusiu­tuvaa energiaa. Päästö­kaup­pa­tulot on suunnat­tava päästö­kau­pasta johtu­vien epäsuo­rien kustan­nusten kompen­saa­tioon, sikäli kuin Suomen vienti­teol­li­suuden kilpai­lu­kyky uudella päästö­kaup­pa­kau­della niin edellyttää.

On myös muistet­tava, että energiain­ten­sii­vinen teolli­suus on tärkeä osa ilmas­ton­muu­toksen ratkai­se­mi­sessa, sillä sen tuotta­malla arvon­li­sällä mahdol­lis­tuvat ne inves­toinnit, joilla vähäpääs­töi­sempää tuotan­to­tek­no­lo­giaa voidaan Suomessa kehittää. Ilman Suomessa toimivaa teolli­suutta globaa­liin väestön- ja energian­tar­ve­kas­vuun vastat­tai­siin yksino­maan muualla maail­massa, mutta toden­nä­köi­sesti heikom­malla tekno­lo­gi­sella tasolla kuin Suomessa.

”Kaikki maat pitää saada mukaan yhtäläisin velvol­li­suuksin ja ryhty­mään todel­li­siin toimiin maapallon pelastamiseksi.”

Maapallon keski­läm­pö­tilan nousun rajaa­minen alle kahteen astee­seen on yleisesti hyväk­sytty tavoite. Suuri osa maailman valtioista on liittynyt Pariisin ilmas­to­so­pi­muk­seen. On olennaista, että ilmas­to­kes­kus­telun mitta­suhde pidetään oikeana. Pelkäs­tään Suomen tai muiden EU:n jäsen­maiden toimin ilmas­ton­muu­tosta ei voi pysäyttää, vaan maailman kaikki maat pitää saada mukaan yhtäläisin velvol­li­suuksin ja ryhty­mään todel­li­siin toimiin maapallon pelastamiseksi.

Suomessa on keskus­teltu kiivaas­tikin metsistä osana ilmas­to­rat­kai­suja. Paras loppu­tulos saavu­te­taan käyttä­mällä metsiä aktii­vi­sesti, lisää­mällä metsien kasvua ja hiili­va­rastoa, sitomalla hiiltä pitkäi­käi­siin puutuot­tei­siin sekä korvaa­malla puutuot­teilla uusiu­tu­mat­to­mista raaka-aineista ja fossii­li­sista polttoai­neista tehtyjä tuotteita.

Metsiä on voitava hakata vuosit­tain keski­määrin enintään puuston kasvua vastaava määrä siten, että puuston määrä ei muu poistuma huomioiden pidem­mällä aikavä­lillä vähene. Puuston tarpeen mukainen käyttö onnistuu parhaiten, kun Suomi ei sitoudu metsien hakkuussa mihin­kään numee­ri­seen vuosi­ta­soon. Teolli­suuden puuntarve vaihtelee suhdan­teiden mukaan. Puuta kasvaa vuosi vuodelta enemmän metsän­hoidon kehittyessä.

TURJA LEHTONEN
Teolli­suus­liiton 1. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA