Jyrki Alapar­tanen: Ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen pitää ansaita asemansa

Taistelu palkan­saa­jien oikeuk­sista käynnistyi aikai­sempaa näkyvämmin viime eduskun­ta­vaa­leista. Valtaan päässyt maan hallitus ja sitä tukevat poliit­tiset tahot ryhtyivät ajamaan läpi tavoi­tet­taan ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen heiken­tä­mi­seksi. Tilai­suu­teen tarttuivat myös Elinkei­noe­lämän keskus­liitto, Suomen Yrittäjät ja Keskus­kaup­pa­ka­mari. Pintaan nousivat jopa sellaiset ideolo­giset vaikut­timet, joissa sopimusyh­teis­kunta oli jäädä jalkoihin.

Samalla tuli nähtä­ville työnan­ta­jien yhtenäinen toiminta työelä­mä­ky­sy­myk­sissä. Vaikka aikai­sem­milla työelämän saavu­tuk­silla ei välttä­mättä enää olisi sisäl­löl­li­sesti sellaista käyttöä kuin niistä sovit­taessa, on suoma­laisen eliitin ja työnan­ta­jien hyvä pitää muistissa minkä­lai­silla toimen­pi­teillä ja menet­te­ly­ta­voilla ne on saatu aikai­seksi. Nyt tarjolla oleva hyvin riitainen toimin­ta­malli ei näytä kehit­tävän työelämää kenen­kään toivo­malla tavalla.

Ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen horjut­ta­mi­seen tähtäävät yritykset on toistai­seksi kyetty torju­maan. Siihen on tarvittu vaikeita ratkai­suja ja päätöksiä. Samalla kun järjes­täy­ty­mi­saste on heiken­tynyt, jäsen­kun­nassa on ilmennyt luotta­mus­pulaa ay-liikettä kohtaan. On kysyt­tävä, miksi palkan­saaja ei näe järjes­täy­ty­mistä enää niin tärkeäksi? Onko yhteis­kunta raken­nettu niin valmiiksi, että ympäril­lämme voimis­tuvaa vääryyttä, kuten eriar­voi­suuden kasvua, ei nähdä. Tästä on lyhyt matka ay-liikkeen synty­hetken ongelmiin.

”Ilman kattavaa järjes­täy­ty­mi­sas­tetta emme pysty oikeuk­siamme puolustamaan.”

Alkanut vuosi on meille tärkeä. Eduskun­ta­vaalit ovat ensim­mäinen koetin­kivi. Jos kykenemme nosta­maan äänes­tys­vilk­kautta palkan­saa­jien keskuu­dessa, uskon sen tuovan palkan­saa­jille myöntei­semmän eduskunnan ja maata johtavan halli­tuksen. Seuraava koetin­kivi ovat EU-parla­ment­ti­vaalit touko­kuussa. Ne ovat tärkeät siksi, että monet työelämää koskevat päätökset tehdään EU-parla­men­tissa. Meidän on uskot­tava äänioi­keuden voimaan ja käytävä uurnilla kerto­massa mielipiteemme.

Ensi syksynä edessä on kolmas koetin­kivi eli työeh­to­so­pi­musten uudis­ta­minen. Tulevaa neuvot­te­lu­kier­rosta on luonneh­dittu vaikeaksi, ja syystäkin, jos hieman avaa silmiään havai­tak­seen, mitä ympäril­lämme tapahtuu. Työnan­tajat ovat toistu­vasti kieltäy­ty­neet keski­te­tyistä työmark­ki­na­rat­kai­suista. Vientia­lojen avaama työmark­ki­na­rat­kaisu ei ole saanut tuulta purjei­siin. Työeh­to­so­pi­musten päätty­mi­sa­jan­kohdat loitto­nevat toisis­taan. Yhteinen nimit­täjä työnan­ta­ja­lei­reissä näyttää olevan myös paikal­lisen sopimisen laajen­ta­minen ja palkoista sopiminen yritys­ta­solla. Kaikesta päätellen konsen­sus­hen­kinen ja kansan­ta­louden näkökul­masta raken­nettu työmark­ki­na­malli saa heidän puoles­taan mennä.

Onko järjes­täy­ty­mi­sas­teen, oikeuk­siemme puolus­ta­misen ja tavoit­tei­demme saavut­ta­mi­seksi nähtävä tulevai­suu­dessa entistä aktii­vi­sempi, itsek­käämpi ja perus­teh­tä­väämme voimak­kaammin reagoiva ay-liike?

Uskon, että oikotietä tässä taiste­lussa ei ole. Ilman kattavaa järjes­täy­ty­mi­sas­tetta emme pysty oikeuk­siamme puolus­ta­maan. Ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen on ansait­tava olemas­sao­lonsa joka päivä.

JYRKI ALAPARTANEN
Teolli­suus­liiton puutuo­te­sek­torin johtaja

KUVA KITI HAILA