HARRASTAJA: Käsi­töi­den taitaja Memmu Tammi­luoma: ”Kun vaan teet, niin opit”

Tyttö pyörii keinu­tuo­lissa sukkaa kuto­van mummonsa ympä­rillä. ”Kiin­nos­taisko opetella?” Tyttö vastaa kyllä. Niitä peruja Memmu Tammi­luo­masta tuli käsi­töi­den tuhat­tai­turi kuvio­su­kista villas­haa­lien kautta paperilintuihin.

Memmu Tammi­luoma on saanut selkeästi elää kunnon vanhan­ajan lapsuu­den. Ulkona viile­tet­tiin piha­lei­keissä tai sitten pääs­tiin mukaan vanhem­pien puuhiin heinä­pel­toa myöten. Kumman­kin puolen mummot opet­ti­vat käden­tai­toja, mutta neulo­mi­sen opetti äidin äiti.

– Kotona tehtiin aina kaikki itse, ja vaari on tehnyt puusta kaik­kea mahdol­lista kaap­pi­kel­loista alkaen. Itse­kin olen ollut aina sellai­nen näper­te­lijä. Järjes­te­lin laati­kot­kin aina järjes­tyk­seen, ja kaiken piti olla tip-top.

– En koskaan lähde käsi­töissä helpoim­masta päästä. Ensim­mäi­seksi neuloin lovik­ka­la­pa­set lahjaksi veljille. Mummo neuvoi kärsi­väl­li­sesti, Tammi­luoma kertoo.

Lovi­kat ovat paksulla rannek­keella varus­te­tut kirjail­lut lapa­set. Sitten Tammi­luoma intou­tui neulo­maan huiveja, villa­pai­toja ja pipoja. Kanta­pään teon saloi­hin neuloja pääsi tosin uppou­tu­maan vasta aikui­sena – viiti­sen vuotta sitten – kun mummot eivät enää voineet villa­su­kit­taa sukua.

LÄHTI LAPASESTA, MENI HIFISTELYKSI

– Onnit­te­lu­kor­tit ovat menneet ihan hifis­te­lyksi, Tammi­luoma tunnus­taa nauraen.

– En halua edes tietää, paljonko minulta on mennyt erilai­siin lait­tei­siin. Kaikki, jotka enem­män askar­te­le­vat, käyt­tä­vät nykyi­sin leima­sin­lait­teita. Ei kukaan enää leik­kaa kuvioita pelkäs­tään saksilla, tämä nopeut­taa niin paljon esimer­kiksi joulu­kort­tien tekoa.

Tammi­luoma valmis­taa onnit­te­lu­kort­teja vaikka millä muil­la­kin teknii­koilla. Kolmiu­lot­tei­set koho­ku­vio­kor­tit kasa­taan esimer­kiksi pien­ten tarra­tyy­ny­jen avulla siten, että ylem­pänä oleva kuva on aina vähän pienempi kuin alem­pana oleva. Ja tietysti vain mieli­ku­vi­tus on rajana; ”bling bling” ‑väreillä maala­tut kuvat voi yhdis­tää vaikka valmii­seen kort­ti­poh­jaan liimat­tuun, pitsi­seen kakkupaperiin.

Veikeim­piä taidon­näyt­teitä ovat ehkä erilais­ten juhla­het­kien onnit­te­lu­kor­tit. Tammi­luoma näyt­tää kuvia 50-vuotis­juh­la­kor­teista miehille. Niistä yksi on kuin tika­tuilla saumoilla vahvis­tettu musta nahkasalkku.

– Tikit piir­sin valkoi­sella kynällä vapaalla kädellä. Salkussa oli paljon näper­tä­mistä muuten­kin, kun piir­te­lin, leik­ke­lin ja yhdis­te­lin paloja, Tammi­luoma kertoo.

Kort­ti­tuo­tan­non ohella Tammi­luoma neuloo, huovut­taa, virk­kaa, kutoo kangas­puilla, tekee kynsi­lak­ka­ko­ruja, mosaiik­ki­töitä, pape­ri­töitä, helmi­töitä, muovaa esineitä Fimo- ja beto­ni­mas­sasta ja ompe­lee. Jos valmiit työt eivät mene omaan käyt­töön, mene­vät ne lahjoiksi tai hyväntekeväisyyteen.

MITEN TÄMÄN OSAA?

– Kun vaan teet, teet ja teet, niin opit. En ole koskaan luovut­ta­nut. Yhtä ainutta työtä en ole jättä­nyt kesken. Ja ikinä en jätä virhettä. Muis­tan sen väärän silmu­kan, jota kukaan muu ei ikinä huomaisi, puran ja korjaan, Tammi­luoma toteaa.

Vaikeaa ei ole Tammi­luo­man mukaan juuri muul­loin kuin silloin, kun alkaa kunnolla pereh­ty­mättä tehdä jotain ihan uutta.

– Joskus on semmoi­nen päivä, että ei vaan mene kaaliin, vaikka kuinka lukisi sitä ohjetta. Silloin saavat langat ja puikot lentää nurkkaan!

Tästä­kin selvi­tään. Työ saa jäädä joksi­kin aikaa sivuun, Tammi­luoma tekee joitain ihan muita käsi­töitä, ja sitten tehdään silmukka silmu­kalta tarkasti ohjeen mukaan.

Niin helmi­töit­ten kuin mosaiik­ki­töi­den alkeet, kuten monen muun­kin käsi­työ­la­jin, Tammi­luoma on oppi­nut muuta­man tunnin tai yhden viikon­lo­pun kestä­villä kursseilla.

– Olen kyllä sosi­aa­li­nen, ja vaih­dan kurs­seilla mielel­läni vink­kejä tois­ten saman­hen­kis­ten ihmis­ten kanssa, mutta ennen kaik­kea menen kurs­seille oppi­maan uutta. Mielui­ten teen käsi­työni yksik­seni, kuun­te­len musiik­kia tai katse­len samalla telkkaria.

Paljon ideoita ja oppeja Tammi­luoma saa erilais­ten käsi­työ­har­ras­ta­jien Face­book-ryhmistä. Pinte­rest kuvi­neen on sekin uusien aatos­ten aarrearkku, lisää ideoita saa käsi­työ­leh­distä ja alan messuilla käynneistä.

HUOLI TULEVAISUUDESTA

– Minä näen punaista siinä vaiheessa, kun istu­taan ruoka­pöy­dässä ja pienelle lapselle laite­taan tabletti eteen. Lasten tulisi antaa olla lapsia, tyrkyt­tä­mättä heille tekniik­kaa joka paikassa ja kaiken aikaa.

Tammi­luoma on huolis­saan siitä, miten vähän lapset saavat nykyi­sin tehdä itse ja oival­taa. Piha­leik­kien ja perheen yhtei­sen ajan syövät erilai­set elekt­ro­ni­set vimpai­met ja härvelit.

– Ihmi­set syyt­tä­vät kiirei­tään. Mutta miksi lapsia tekee, jos ei ole aikaa olla lasten kanssa? Tammi­luoma kysyy.

Tele­vi­siossa Tammi­luoma kertoo nähneensä esimer­kiksi kisan, jossa toisen osanot­ta­jan, tubet­ta­mi­sella elan­tonsa ansait­se­van nuoren, olisi pitä­nyt lyödä vasa­ralla naula lautaan.

– Tubet­taja ei osunut naulaan ollen­kaan. Miten tule­vai­suu­den aikui­set yleensä pärjää­vät, kun lapsena ei opita mitään perus­tai­toja? Uusa­vut­to­mia tulee.

Tammi­luo­man omat lapset, nyt 15- ja 16-vuoti­aat tytöt, osaa­vat sekä lait­taa ruokaa että tehdä käsi­töitä. He myös pyyk­kää­vät ja siivoa­vat. Käden­tai­to­jen perin­tee­seen kietou­tuu vastuun kanta­mi­nen muista ihmi­sistä. Tammi­luoma on mökki­kun­tansa Hirven­sal­men Sota­ve­te­raa­nit ry:n kanta­via voimia, mistä vapaa­eh­tois­ta­työstä hän on saanut myös kunniamerkin.

– Tytöt ovat mukana. He kuule­vat, mitä se (sota-aika) on ollut ja oppi­vat arvos­ta­maan veteraaneja.

MEMMU TAMMILUOMA

Painaja
Gemalto Oy
Vantaa

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA