HARRASTAJA: Liikun­nan ilon löytä­nyt Raimo Paaso-Rantala: ”Aina onnis­tuu, kun aikansa yrittää”

Kun Raimo Paaso-Rantala vaih­toi kevyem­piin töihin, paino alkoi nousta ja olo huonon­tua. Sitten hän löysi liikun­nasta ilon ja hyvän olon.

Raimo Paaso-Rantala on tehnyt 16 vuotta töitä Outo­kumpu Stain­less Oy:ssa Torniossa. Työteh­tä­vät ovat vuosien varrella muut­tu­neet rasit­ta­vuu­del­taan kevyem­pään suun­taan. Muutok­silla on ollut yhteys Paaso-Ranta­lan fysiik­kaan ja jaksamiseen.

– Alku­jaan työs­ken­te­lin kontin­tuen­nassa. Se on ruumiil­li­sesti rasit­tava työ. Siinä saha­taan sähkö­moot­to­ri­sa­halla parruista ja lankuista mitto­jen mukaan pala­sia kont­tei­hin niin, että niillä tuetaan rullat ja levyt kont­tien sisään.

– Kontin­tuen­nasta siir­ryin lastaa­maan terästä kont­tei­hin, autoi­hin ja juniin. Vaikka siinä­kin tulee truk­kiin ja trukista pois hypit­täessä liikun­taa, nousi painoni viidellä kilolla.

– Lastauk­sessa työs­ken­te­lin eniten juna­mie­henä. Kun siitä työstä sitten siir­ryin nostu­rin­kul­jet­ta­jaksi väli­hal­liin, keven­tyi työ huomat­ta­vasti. Nostu­ria ajetaan joko radio-ohjai­mella tai istual­laan nostu­rin hytistä. Painoni nousi 12 kilolla.

Seurauk­sena oli jaksa­mi­sen heiken­ty­mi­nen. Paaso-Rantala tunsi olonsa huonoksi.

– En oikein jaksa­nut mitään tehdä. Jopa nostu­ri­työ tuntui rasit­ta­valta. Hengäs­tyin, kun kiipe­sin portaita pitkin ohjaa­moon, Paaso-Rantala kertaa muuta­man vuoden takai­sia tapahtumia.

AKTIIVISUUSRANNEKKEELLA ALKUUN

Paaso-Rantala oli tyyty­mä­tön oloti­laansa ja päätti tehdä asialle jotain. Liikun­ta­har­ras­tuk­sen käyn­nis­tys syksyä 2014 vasten lähti lupaa­vasti liik­keelle, mutta moti­vaa­tio alkoi vuoden vaih­detta kohden hiipua.

– Kaamos­ma­sen­nus vai mikä lie siinä oli, mutta alkoi tuntua, että onko tässä mitään mieltä?

Liikun­nan jatku­vuus keik­kui jo veden­ja­ka­jalla, mutta sattuma puut­tui peliin. Tornion Metal­li­työ­väen ammat­tio­sasto tarjosi kump­pa­ni­naan toimi­neen vakuu­tus­yh­tiön tuella jäse­nil­leen mahdol­li­suu­den ostaa aktii­vi­suus­ran­neke puoleen hintaan. Paaso-Rantala tart­tui tilaisuuteen.

– Kehkey­tyi sellai­nen perus­vire, että aloin seurata liik­ku­mis­tani. Tuli halu saada päivän askel­määrä täyteen. Se moti­voi hirveästi. Ohja­sin nostu­ria mieluum­min kauko-ohjai­men kanssa lattialla kävel­len kuin ohjaa­mossa istuen. Siitä­kin huoli­matta, että ylhäälle sijoi­te­tusta ohjaa­mosta näkee parem­min koko hallin ja lattia­ta­son, joka yleensä on täynnä siir­ret­tä­viä teräsrullia.

SYKEVYÖLLÄ JA URHEILUKELLOLLA ETEENPÄIN

Liikun­nan harras­ta­mi­nen ja kuntoi­le­mi­nen juur­tui­vat osaksi Paaso-Ranta­lan arkea. Lajeiksi vali­koi­tui­vat pyöräily, hiihto ja viimei­sim­pänä alue­val­tauk­sena juoksu. Aktii­vi­suus­ran­neke jäi ajan oloon pois käytöstä. Sen tilalle tuli­vat syke­vyö ja urhei­lu­kello sekä harjoit­te­luoh­jel­mien suun­nit­te­le­mi­nen ja kunnon kehit­ty­mi­sen seuraa­mi­nen niihin liit­ty­vän sovel­luk­sen avulla.

– Aktii­vi­suus­ran­ne­ketta käytin puolen­toista vuoden ajan. Sitä seurasi puolen­toista vuoden jakso. jolloin kuntoi­lin, lenk­kei­lin ja hiih­te­lin enem­män tai vähemmän.

– Pyöräily alkoi oikeas­taan tulla ensim­mäi­senä lajina kuvioi­hin. Siitä aloin hiih­to­hom­maan ja innos­tuin, kun huoma­sin kehit­ty­väni omasta mieles­täni hyvin.

– Keväällä 2017 uskal­tau­duin Oulun Terva­hiih­toon 55 kilo­met­rin matkalle. Viime keväänä hiih­din samassa tapah­tu­massa 86 kilo­met­riä. Hiihto on minulle rakkain laji. Upeim­pia hetkiä olen liikun­nan parissa koke­nut säiden suosiessa hiih­to­len­keillä meren jäällä. Oma aika, rauha, ei kiire mihin­kään ja tunne siitä, että jaksaa väsy­mättä edetä pitkiä­kin matkoja. Se tuntuu hienolta.

Viime kesänä Paaso-Rantala innos­tui juok­se­mi­sesta. Hän on siten laajen­ta­nut harras­ta­mis­taan kevyem­män rasi­tuk­sen mahdol­lis­ta­vista lajeista kohti raskaampia.

– Tietysti pyöräily ja hiih­to­kin ovat raskaita, kun lait­taa itsensä lujille, mutta juoksu on niihin nähden haas­teel­li­sempi laji. Se kutkut­taa kovas­ti­kin. Sitä yritän kehit­tää. Kaksi puoli­ma­ra­to­nia olen juos­sut. Ensi vuonna tavoit­teena on mara­ton. Toinen vielä ehkä enem­män haave kuin tavoite on 500 kilo­met­rin mittai­sen pyöräi­ly­ma­ra­to­nin polke­mi­nen Kilpis­jär­veltä Tornioon.

Paaso-Rantala on tyyty­väi­nen nykyi­siin tekni­siin välineisiinsä.

– Syke­vyö ja urhei­lu­kello ovat idioot­ti­varma yhdis­telmä. Siinä on valmen­taja, harjoit­te­lun suun­nit­te­lun ja kehit­ty­mi­sen seuran­nan työkalu sekä apuvä­line vaik­kapa uusilla reiteillä suun­nis­tet­taessa samassa paketissa.

ILOLLA, EI PAKOLLA

Paaso-Rantala harras­taa liikun­taa keski­mää­rin 4–5 kertaa viikossa. Kovia harjoi­tuk­sia on maksi­mis­saan viik­koa kohden kaksi. Muut harjoi­tuk­set aset­tu­vat rasi­tuk­sel­taan keski­ta­solle tai kevyiksi. Viime talvena hiih­toa kertyi 1 000 ja kesällä pyöräi­lyä 1 500 kilo­met­riä. Paino on liikun­nan myötä pudon­nut 18 kiloa.

– Varsin­kin tänä syksynä olen huoman­nut, että liikun­nan pitää olla välillä kevyttä. Liian kovasti ei saa tehdä. Siitä seuraa väsy­mys. Jos rasit­taa itse­ään liikaa, ei enää kehity. Siksi palau­tu­mi­nen on tärkeää. Oikeas­taan suurin osa pitää olla kevyttä harjoit­te­lua. Siitä tulee perus­kun­toa. Kävely ja kevyt hölkkä ovat erin­omaista liikuntaa.

Kaiken taus­talla Paaso-Rantala on kehit­tä­nyt tulok­sia tuot­ta­neelle tavoit­teel­li­selle liikun­nal­leen sitä harras­tuk­sena eteen­päin vievän kahdesta perus­osasta koos­tu­van asen­teen. Ensim­mäi­sen osan mukaan onnis­tu­mi­sista pitää palkita itseään.

– Juoksu- ja hiih­to­ta­pah­tu­mien jälkeen ensim­mäi­nen palkinto itselle on hyvä ruoka. Esimer­kiksi Terva­hiih­dossa maaliin tuli­joille tarjoil­tava liha­keitto. Sitä kun lusi­koi liikun­nan tuot­ta­man endor­fii­nin ollessa elimis­töstä valloil­laan, niin mieli­hy­vän tunne nousee pintaan. Se on rauhoit­tava, palkit­seva ja tyydyt­tävä olo.

– Kun sitten kotia tulee, niin saat­taa­han siinä takka­tu­len ääressä makka­ran pais­taa ja oluen tai limp­pa­rin siemailla samalla kun tutkii, miten korkealla syke kävi juuri ennen maalia. Sopi­valla pikku poru­kalla jälki­löy­lyt­tely on vielä mukavampaa.

Asen­noi­tu­mi­sen toinen osa keskit­tyy niihin hetkiin, kun asiat eivät etene suun­ni­tel­mien mukaan.

– Itsel­leen ei pidä olla liian ankara, vaikka jotain jää saavut­ta­matta. Pitää aina muis­taa se, että aikansa kun yrit­tää, niin aina onnistuu.

RAIMO PAASO-RANTALA

Nostu­rin­kul­jet­taja
Outo­kumpu Stain­less Oy
Filpus

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT JUHA ÅMAN