Paras lakko on se, jonka uhka riittää neuvot­te­lujen vauhdit­ta­mi­seen tai sopuun pääsyyn.

19.11.2018

Irtisa­no­mi­seh­tojen heiken­tä­mi­suhka pienem­missä yrityk­sissä on poikinut syksyllä monta lakkoa. Niillä on yritetty saada hallitus vetämään esityk­sensä takaisin. Hallitus perääntyi niin, että työso­pi­mus­lain muutoksia ryhdyt­tiin arvioi­maan työmark­ki­na­jär­jes­töjen kanssa.

Poliit­tiset lakot ovat punainen vaate elinkei­noe­lä­mälle. Yritys­joh­tajat katsovat, että työrauha on ostettu työeh­to­so­pi­muk­silla, eikä niiden voimassa ollessa sovi lakkoilla, ei mistään syystä.

Elinkei­noe­lämän keskus­liitto, Suomen Yrittäjät ja porva­ri­puo­lueet haluavat rajata poliit­tisia lakkoja. Lakko­sak­koja on vaadittu nostet­ta­viksi ja lakkoi­li­joille toivottu henki­lö­koh­taisia lakkosakkoja.

Poliit­tiset miele­nil­maukset ovat kuitenkin taatut perustuslaissa.

Työoi­keuden profes­sori emeritus Niklas Bruun sanoo, että vuoteen 2015 saakka poliit­tiset lakot olivat yleensä lyhytai­kaisia ja suhteel­lisen harvi­naisia. Nykyhal­li­tuksen aikana tilanne on muuttunut.

– Olen sitä mieltä, että puolin ja toisin tulisi pyrkiä siihen, että poliit­tisia työtais­te­luja ei tarvita ja että kynnys niiden aloit­ta­mi­selle tulisi pitää suhteel­lisen korkeana.

Sen sijaan työeh­to­neu­vot­te­luihin liittyvä työtais­te­luase on Bruunin mukaan olennainen osa Suomen työmarkkinajärjestelmää.

POLIITTISET LAKOT HARVINAISIA

Työmark­ki­na­tut­kijan ja Itä-Suomen yliopiston dosentin Tapio Bergholmin mukaan poliit­ti­sista syistä lakkoil­laan maltil­li­sesti niin Suomessa kuin muuallakin.

– Kun puutu­taan työnte­ki­jöiden ihmisoi­keuk­siin, eläke-etuuk­siin tai työlain­sää­dän­töön, väki herää barrikadeille.

Ennen Juha Sipilän (kesk.) halli­tusta vastaavat tilan­teet ovat 1990-luvulta. Tuolloin asetet­tiin lakonuhka ensin Esko Ahon (kesk.) halli­tusta ja sitten Paavo Lipposen (sd.) halli­tusta vastaan. Näistä kumpikin oli heiken­tä­mässä muun muassa työttömyysturvaa.

– Poliit­ti­silla lakoilla on suuri yhteis­kun­nal­linen ja talou­del­linen merkitys, ja ne vaikut­tavat myös maan maineeseen.

Bergholmia huolettaa, onko Suomi siirty­mässä neuvot­te­le­vasta, ratkai­su­kes­kei­sestä yhteis­kun­nasta kohti konflik­ti­herkkää yhteiskuntaa.

– Ratkaisu tässä on halli­tuk­sella. Sen tehtä­vänä on katsoa koko maan etua, ei puolueen tai yksit­täisten eturyh­mien etua.

VAIHTOEHDOKSI VAIKUTUSVALTAA

Valtaosa lakoista liittyy Pohjois­maissa työeh­toihin. Pitkit­ty­neitä työeh­to­neu­vot­te­luja voidaan vauhdittaa työtais­te­lulla. Lisäksi irtisa­no­misten takia osoite­taan mieltä ulosmarsseilla.

Bergholm tähdentää, että jos meille halutaan pohjois­mainen työtais­te­lu­malli, työnte­ki­jöiden myötä­mää­rää­mi­soi­keutta tulee lisätä esimerk­ki­maiden mukaisesti.

– Heiken­nysten tilalle pitää antaa vastaa­vasti jotain. Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa työnte­kijät tai heidän edusta­jansa voivat vaikuttaa suoraan yritysten toimin­taan, muun muassa irtisanomisiin.

Bruun kannattaa työnte­ki­jöiden osallis­tu­mi­soi­keutta yritysten hallin­toon. Sen avulla päästäi­siin eroon yt-neuvot­te­luista ja irtisa­no­mi­sista johtu­vista yritys­koh­tai­sista protestilakoista.

Lakko on epäon­nis­tu­neiden neuvot­te­lujen tulos, työmark­ki­na­tut­kija Bergholm siteeraa Auto- ja Kulje­tusalan Työnte­ki­jä­liiton AKT:n entistä puheen­joh­tajaa Risto Kuismaa.

– Onnis­tu­neimmat lakot ovat ne, joita ei ole tarvinnut toteuttaa. Lakonuhka on riittänyt.

Näin kävi Esko Ahon halli­tuksen ja myöhemmin Paavo Lipposen halli­tuksen heiken­nys­esi­tysten kanssa. Yleis­lakon uhka sai halli­tukset vetämään esityk­sensä pois.

Suomessa lakkoil­laan maltil­li­sesti Euroop­paan verrattuna

Ay-liikkeen histo­riassa on sekä onnis­tu­neita että epäon­nis­tu­neita työtaisteluita.

Onnis­tu­neiden lakkojen listaan Tapio Bergholm liittää vuoden 1986 SAK:n lakon, jonka avulla saatiin lisää palkal­lisia vapaita 40 tunnin työviik­koja tekeville.

– Toimi­hen­kilöt ja työnan­tajat olivat sopineet SAK:n ohi työajan lyhen­nyk­sestä. SAK pystyi rajulla ja lyhyellä työtais­te­lulla saamaan 68 tuntia lisää palkal­lista vapaata.

Murikka-opiston edellisen rehtorin Aki Ojakan­kaan mukaan yksi merkit­tä­vim­mistä oli vuoden 1971 Metallin lakko. Sen tulok­sena saatiin muun muassa lomarahat.

Sen sijaan vuoden 1956 yleis­la­kolla saadut palkkojen kerta­ko­ro­tukset sulivat nopeasti veron­ko­ro­tuk­siin ja hintojen nousuun. Saman­ai­kainen MTK:n maata­lous­tuot­teiden luovu­tus­lakko oli menestyksekkäämpi.

Suomen onnis­tu­nein työtais­telu on Bergholmin ja Ojakan­kaan mukaan vuoden 1905 suurlakko, jolla saatiin äänioi­keus ja vaali­kel­poi­suus rahvaan miehille ja kaikille naisille.

Vuoden 1917 ”Me vaadimme”-lakon tulokset ovat risti­rii­taiset. Lakko toi torppa­ri­va­pau­tuksen, kunnal­lis­lain ja 8 tunnin työpäivän niillekin, joilla sitä ei vielä ollut.

– Vuoden 1917 lakossa on omat ongel­mansa. Se vauhditti osaltaan vastak­kai­na­set­telua, joka johti kansa­lais­so­taan, Bergholm sanoo.

LAKKOASE PIDETTÄVÄ KUNNOSSA

Kaikkia ay-liikkeen saavu­tuksia ei suinkaan ole saatu lakoilla.

– Huomat­tava osa työlain­sää­dännön paran­nuk­sista on saatu neuvot­te­lu­pöy­dissä. Mukana on ollut työtais­telu-uhka, Bergholm toteaa.

– Ay-liike on uskot­tava, kun se kykenee tarvit­taessa työtais­te­lu­toi­miin ja kun sen tekemät sopimukset pitävät.

Toisi­naan usko sopimusten pitävyy­teen on ollut koetuk­sella. Turun telakalla lakkoil­tiin 1970-luvulla niin taajaan, että tilipussit jäivät vajaiksi kahden vuoden ajan, Ojakangas muistelee.

Profes­sori Niklas Bruun muistuttaa, että tuolloin elettiin täysin toisessa talous­po­liit­ti­sessa ympäris­tössä kuin nykyisin. Inflaatio oli nopeaa ja palkka­liu­kumat isot.

– Silloin paikal­li­silla sinänsä laitto­milla työtais­te­luilla vaadit­tiin lisää palkkaa tes-korotusten päälle. Tällaisia lakkoja meillä ei enää ole eikä niitä tarvita.

PAINEITA ON VÄLILLÄ PURETTAVA

Ay-aktiivit suhtau­tuvat lakkoihin eri tavoin. Ojakan­kaan mukaan heidät voidaan jakaa karkeasti kolmeen poruk­kaan. Lakko­tor­pedot ovat heti valmiit vetämään lakko­liivit ylleen, kun taas lakko­rea­listit koettavat saada tuloksia viimei­seen saakka neuvo­tellen, mutta tarvit­taessa lakolla uhaten. Konfliktin vältte­lijät toivovat, ettei kahnauksia syntyisi.

Ojakangas huomauttaa, että hyvin hoide­tulla lakolla saadaan kentän paineita purettua halli­tusti. Vaihtoeh­tona ovat villit työpaik­ka­koh­taiset piste­lakot, joita on vaikea saada loppumaan.

– Suunni­tel­lulla lakolla päästään nopeammin takaisin normaalitilaan.

Vanhas­taan tiede­tään, että lakkoon meneminen on helppoa, mutta sen lopet­ta­minen ei. Suunni­tel­lutkin lakot voivat eskaloitua. Vuoden 2005 Paperi­liiton piste­lakot neuvot­te­lujen vauhdit­ta­mi­seksi johtivat lopulta siihen, että työnan­ta­jien Metsä­teol­li­suus asetti työsulun, joka kesti kuusi viikkoa.

KYSE ON SOLIDAARISUUDESTA

Suomen poliit­ti­setkin lakot vaikut­tavat maltil­li­silta verrat­tuna Ranskan lakkoihin. Vaikka ranska­laisten järjes­täy­ty­mi­saste on alhainen, he osallis­tuvat poliit­ti­siin lakkoihin suoma­laisia hanakammin.

Ojakangas arvelee syyksi vallan­ku­mouksen perintöä ja kulttuu­rie­roja. Solidaa­ri­suus mielle­tään vahvemmin; yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

– Jos Ranskassa olisi esitetty tämän­kal­taista irtisa­no­mis­hei­ken­nystä, julkinen sektori olisi varmasti mennyt lakkoon. Työsuh­de­turva on ay-liikkeen suuria saavutuksia.

Suomesta puuttuvat Ruotsin ja Tanskan tyypil­liset yritysten painos­tus­lakot. Meillä monet työeh­to­so­pi­muk­sista ovat yleis­si­tovia, eli ne koskevat myös kyseisen alan järjes­täy­ty­mät­tömiä työnantajia.

Ruotsissa ja Tanskassa järjes­täy­ty­mät­tömät työnan­tajat painos­te­taan yhtymään työeh­to­so­pi­muk­siin liityntäsopimuksilla.

Bruun kertoo, että keskei­sinä painos­tus­kei­noina ovat myötä­tun­to­työ­tais­telut. Työnte­ki­jä­puoli voi esimer­kiksi saartaa yrityksen raaka-ainekul­je­tukset, kunnes yritys allekir­joittaa liityn­tä­so­pi­muksen. Taval­li­sesti työnan­taja sitoutuu noudat­ta­maan joko kaikkia tai keskei­simpiä sopimuskohtia.

– Pelkkä työtais­te­lujen uhka yleensä johtaa sopimukseen.

TYÖTAISTELUT MUUTTUVAT

Yleis­lak­koihin ryhdy­tään enää harvoin. Yksi syy on se, että SAK:n ja EK:n neuvot­te­lu­valta on vähen­tynyt. EK:lla ei ole enää jäsen­liit­to­jensa antamaa valtuu­tusta tehdä valta­kun­nal­lisia sopimuksia.

Nykyisin lakkoon mennään suunni­tel­lusti. Lakon alkamis- ja päätty­mi­sajat ilmoi­te­taan hyvissä ajoin. Lisäksi työtais­telut kohden­ne­taan entistä tarkemmin.

– Lakoilla halutaan ensisi­jai­sesti vaikuttaa avainy­ri­tyk­siin, usein niihin, joiden omistajat istuvat työnan­ta­ja­liiton halli­tuk­sessa, Ojakangas sanoo.

Bergholm huomauttaa, että työtais­te­lu­toimet ovat aikaan sidot­tuja. Lainsää­däntö ja työnan­ta­jien strate­giat muuttuvat, niin myös työtaistelutoimet.

– Haetaan keinoja, joiden teho on maksi­maa­linen ja menetykset minimaalisia.

Ylityö- ja vuoron­vaih­to­kielto ovat osoit­tau­tu­neet kekse­liäiksi ja tehok­kaiksi painostuskeinoiksi.

– Ne näyttävät purevan aloihin, joissa on työvoi­ma­pulaa ja joissa työnte­kijät ovat jousta­neet hyvin paljon. Työnte­ki­jöiden ansion­me­ne­tykset ja liittojen lakkoa­vus­tukset ovat pienet.

Toisaalta ulosmarssit ovat Bergholmin mukaan selkeämpiä ja reilumpia keinoja.

– Lakko puree sekä työnte­ki­jöihin että työnan­ta­jaan. Koska myös liitot ja työnte­kijät menet­tävät, ay-puolel­lekin syntyy painetta hakea ratkaisua.

Työmark­kinat ovat Ojakan­kaan mukaan muuttu­neet niin, että osa alihank­ki­joista on täysin riippu­vaisia yhden yrityksen tilauk­sista ja maksuai­ka­tau­lusta. Sen takia perin­teinen lakko ei saa välttä­mättä työnte­ki­jöi­den­kään kannatusta.

– Globaali talous hillitsee työtais­te­luja ja lisää työnan­tajan haluk­kuutta sopimi­seen, Ojakangas sanoo.

TEKSTI BIRGITTA SUORSA /​ UP
KUVITUS TUOMAS IKONEN