Metsuri Kalevi Karppinen: ”Irtisanomisen työllisyyttä parantava vaikutus on huuhaata”

”Lopputulos on ihan hyvä. Meitä kannatti tämä homma. Me pärjäsimme”, metsuri ja pääluottamusmies Kalevi Karppinen sanoo syksyn irtisanomislakikiistan päätöksestä. ”Jos irtisanomista pienillä työpaikoilla helpotetaan, niin ei tarvitse kuin jotain pientä hankaluutta tulla, niin on helppo nakata ukko pihalle.”

Kalevi Karppinen, metsuri ja kainuulaisen Teollisuuden metsäpalvelun pääluottamusmies, pohti irtisanomislakiasiaa Tekijälle ensimmäisen kerran viettäessään lakkopäivää kotonaan Ristijärvellä torstaina 25. lokakuuta.

Teollisuuden metsäpalvelussa työskentelee yhdeksän vakituista metsuria. Hallituksen suunnittelema lakimuutos, jolla helpotettaisiin irtisanomista pienillä työpaikoilla, herätti huolta hallituksen ”kohderyhmään” kuuluvan pienen työpaikan metsureissa.

Hallitus markkinoi lakimuutosta työllisyyttä edistävänä uudistuksena.

Karppinen ei ymmärtänyt, miten entistä löysempi irtisanominen, ylipäätäänkään potkut, edistäisivät työllisyyttä.

– Eihän se paranna, jos ruvetaan miehiä panemaan pihalle. Se on ihan huuhaata semmoinen puhe.

Metsuri Kalevi Karppinen vietti lakkopäivää kotonaan 25. lokakuuta. KUVA MISKA PUUMALA

RAIHNAISTUVAT LIIPAISIMELLA

Karppinen arveli, että jos metsäalalla irtisanomisen lievennys tulisi, sitä tilaisuuden tullen herkästi käytettäisiin vanheneviin metsureihin, jotka ovat menettämässä parhaan työteränsä. Teollisuuden metsäpalvelun metsurien ikähaitari on 51:n ja 63:n ikävuoden välissä.

– Kun näinkin kauan on ollut töissä, niin alkaa olla työkyky pikkuhiljaa menossa. Siitä seuraa, että ollaan helposti potkaisemassa pihalle niitä ukkoja, jotka ovat menettäneet parhaan teränsä jonkin firman hommissa. Se ei tunnu oikealta.

– Jos irtisanomissuoja heikkenee, sieltä aletaan tämmöisiä vanhoja käppänäukkoja potkaista pois, eivätkä semmoiset enää löydä uutta työpaikkaa.

– Ensin teet firmalle vuosikymmeniä kynsin hampain työtä! Sitten menetät työkykysi, ja sen jälkeen sinut nakataan pihalle. Sitä se tulisi monesti olemaan. Kun tehot laskevat, niin se on helppo peruste sanoa irti, ja sitä käytetään hyväksi. Meillä on paras työtaito. Monella on 40 vuoden työkokemus. Mutta nykypäivänä ei työnantaja näytä arvostavan sitäkään.

Jos työpaikkansa ikääntyneenä menettää, on Karppisen mukaan lähes mahdoton löytää vakituista työtä, Kainuussa varsinkaan.

PELLEILY PITÄÄ SAADA POIS

Kaikki Teollisuuden metsäpalvelun työntekijät olivat kaksi päivää lakossa 25.–26. lokakuuta. Se merkitsi, että he jättivät väliin harvennustyömaat, jotka sijaitsevat kolmen maakunnan, Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan, alueilla.

– Jokainen ilmoitti ottavansa osaa lakkoon. He sanoivat, että oikealla asialla ollaan ja toivoivat, että hallitus perääntyisi.

Teollisuusliitolta Karppinen toivoi lisää toimenpiteitä, mikäli lokakuun lopun lakko ei tehoa.

– Sitten pitää katsoa jotakin muuta. Ei kai me periksi anneta.

Suomen hallitukselle Karppinen suositteli tähänastista asiallisempaa politiikkaa.

– Johan me kaikkiin kiky-sopimuksiin suostuttiin. Kun maailmantilanne on menossa parempaan suuntaan, ja työllisyystilastotkin paranevat, niin pitää saada pelleily pois.

Neuvottelupöytään istuminen oli Kalevi Karppisen mielestä hyvä asia. KUVA MISKA PUUMALA

NEUVOTTELURATKAISU TOIVEISSA

Jo ensimmäisenä Karppisen lakkopäivänä Suomen hallituksen ja ay-liikkeen konfliktissa tapahtui käänne. Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti, että hän oli valmis viilaamaan irtisanomispykälää työntekijöiden näkökulmasta neutraalimpaan suuntaan. Pääministeri ilmoitti myös hallituksen valmiudesta kolmikantaneuvotteluun. Neuvottelurauhan turvaamiseksi ay-liike keskeytti työtaistelut ehdollisina toistaiseksi.

– Ihan hyvä, että istuttiin neuvottelupöytään, kommentoi lakosta metsänharvennustöihin palannut Karppinen.

Hän muistutti, että projekti on vielä kesken. Työntekijäpuolta askarruttivat lakiesityksen perustelut, joita ei ollut julkaistu, vaan joista syntyvä yksimielisyys oli ay-liikkeen ehtona sovulle.

– Sellaisia perusteluja siinä paperissa ei saa olla, jotka ovat irtisanomissuojaa heikentäviä, painotti Karppinen.

HALLITUS YLLÄTTI

Karppinen antaa konfliktin käsittelystä tunnustusta tiedotusvälineille.

– Minusta ne ovat tuoneet tasapuolisesti asioita esiin hallituksen, työnantajan ja työntekijöiden näkökulmasta.

Prosessissa Karppista hämmästytti eniten hallituksen pitkään jatkunut omapäinen toiminta.

– Se halusi yksinään viedä läpi hullulta tuntuvaa hanketta, eikä ajatellut sen pitemmälle. Oli kumma, että se ei pitkään aikaan tahtonut edes tuoda asiaa neuvottelupöytään.

”Minusta tiedotusvälineet ovat tuoneet tasapuolisesti asioita esiin hallituksen, työnantajan ja työntekijöiden näkökulmasta”, Kalevi Karppinen sanoo. KUVA MISKA PUUMALA

Metsurit olivat Karppisen mukaan yksimielisesti lakossa, ja heidän yhteinen toiveensa oli myös, että päästäisiin sopimukseen.

He olivat myös valmiit jatkamaan toimia siinä tapauksessa, että tilanne niin vaati.

– Ihmiset liiton puolella osaavat harkita, mitä tehdään. Meidän pitää olla mukana.

Toisella haastattelukerralla 31. lokakuuta vallinnut välirauha miellytti Karppista.

– On mukava tehdä töitä. Me tykätään olla metsässä, ei me muuten oltaisi näissä hommissa. Pahoja ilmoja on välillä. Nyt kelit ovat olleet tosi hyvät, ei vielä vettäkään sada. Me tykkäämme tehdä töitä, kun meidän vain annetaan tehdä.

”ME PÄRJÄSIMME”

Ammattiyhdistysliikkeen toimet johtivat lopulta sellaiseen tulokseen, että pöytään istumisen ja kolmikantaisten neuvottelujen jälkeen Teollisuusliiton hallitus päätti torstaina 8. marraskuuta lopettaa järjestöllisten toimien valmistelun ja ilmoitti seuraavaa:

”Työntekijä- ja työnantajakeskusjärjestöjen yhteistyössä maan hallituksen kanssa valmistelemat uudet lain perustelut takaavat sen, että nykytilanne ei muutu. Käytännössä nykyinen irtisanomiskäytäntö kirjataan laiksi ja irtisanomistilanteisiin liittyvien oikeustapausten käsittely säilyy nykyisen kaltaisena.”

Kolmannella haastattelukerralla 15. marraskuuta Karppinen näkee, että lakkoon ryhtyminen oli vaivan arvoista.

– Lopputulos on ihan hyvä. Meitä kannatti tämä homma. Me pärjäsimme.

Kalevi Karppinen kantoi puita kotipihallaan lakkopäivänä 25. lokakuuta. KUVA MISKA PUUMALA

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT MISKA PUUMALA