Hevosala elää työntekijöiden rakkaudesta lajiin. Omistautumista käytetään myös räikeästi väärin.

17.10.2018

Hevosenhoitaja Marjon pitäisi työehtosopimusta varovaisesti tulkiten tienata reilut yhdeksän euroa tunnilta. Se ei ole paljon, mutta Marjon korvaan se on ylimaallinen summa. Hän ei ole koskaan kuullut kenestäkään hevosenhoitajasta, joka tienaisi niin paljon.

Marjo on ollut töissä usealla tallilla, nähnyt alaa monelta kantilta kymmenen vuoden ajan ja suorittanut alan tutkinnon. Hänen tuntipalkkansa on ollut korkeimmillaan 7,5 euroa.

Marjo ei ole koskaan saanut sunnuntaikorvauksia, eikä hänelle ole koskaan maksettu ylitöistä. Hän ei tunne hevosalalta ketään, jolle olisi.

Hän on ollut lukuisat kerrat sairaana töissä, oksentanutkin töiden lomassa, sillä sairaslomia ei katsota hyvällä. Ruokataukoja voi periaatteessa pitää, mutta jos jotain jää tauon takia tekemättä, se pitää tehdä työpäivän päälle.

– Ei monella tallilla edes ole tarkkaa työaikaa. On vain tehtäviä, jotka pitää ehtiä tehdä. Kerran, kun yksi hevonen sairastui, työaikani oli joka päivä kello 6.30–17. Sain minä siitä kiitoksen, Marjo sanoo.

”TODELLA VAIKEA ALA”

Marjon tarina ei ole hevosalalla harvinainen. Samankaltaisiin ovat törmänneet niin Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Riikka Vasama kuin Hevosalan ammattiosaston puheenjohtaja Laura Reponen.

– Tämä on todella vaikea ala, Reponen huokaa.

Reponen on parhaillaan töissä tallilla, jossa asiat on hoidettu hyvin. Palkka on kunnollinen ja työajat sitä, mitä on sovittu. Hän on kuitenkin nähnyt omakohtaisesti alan toisen puolen: alipalkkauksen, ongelmat ylitöiden korvaamisessa, jopa lomista syyllistämisen.

Vasama puolestaan käsittelee hevosalalla työskentelevien Teollisuusliiton jäsenten esiin tuomia ongelmatapauksia. Hän kuvailee niitä härskeiksi.

– On ollut selkeää alipalkkausta, on vaadittu olemaan aina töissä ja ylityökorvauksia on jätetty maksamatta. Todella pienillä palkoilla venytään uskomattomiin suorituksiin. Esimerkiksi hyvin vaativia ja vastuullisia töitä saatetaan teettää alimman vaativuusryhmän palkalla.

Ongelmia on tullut vastaan myös työsuojeluhallinnon tekemissä tarkastuksissa.

Vuosina 2017–2018 hevosalan yrityksiin tehtiin yhteensä 12 tarkastusta. Niissä annettiin kaikkiaan 42 toimintaohjetta ja 12 kehotusta hevosalan työnantajille eli keskimäärin 3,5 toimintaohjetta ja 1 kehotus per tarkastus. Se on selvästi enemmän kuin tarkastuksissa keskimäärin.

Puutteita oli esimerkiksi työsuojelun yhteistoiminnassa, työympäristössä, työn vaarojen ja haittojen arvioinnissa ja henkilösuojaimissa.

”AINA LÖYTYY SE JOKU”

Se, että juuri hevosalalle on pesiytynyt niin paljon ongelmia, ei ole sattumaa. Talli ei ole ihan tavallinen työpaikka.

Kun tyypillinen nuori iloitsee ensimmäisen kesätyöpaikkansa tuomasta palkasta, tallilla lantaa lappavalle nuorelle raha on sivuseikka. Pääasia ovat hevoset. Jo niiden seura käy palkasta, puhumattakaan mahdollisuudesta ratsastaa ja päästä valmennuksiin.

Näin alkoi myös Marjon ura.

– En kuvitellut, että tämä olisi normaali ala. Tiesin, että päivät ovat ympäripyöreitä ja rahaa tulee vähän. Mutta ei silloin nuorena vielä tajunnut, että se haittaisi. Vietin silloin vapaa-aikanikin tallilla ja ajattelin, että mihin minä sitä rahaa muka tarvitsisin, Marjo kertoo.

Aikuisena rahalle alkaa löytyä tarpeita, mutta silloin asioita on enää vaikea muuttaa.

Kun työntekijä alkaa kysellä oikeuksiensa perään, työnantajan silmään se näyttää vain yhtäkkiä heränneeltä joustamattomuudelta. Palkoista puhuttaessa tallinpitäjä saattaa muistuttaa, miten paljon työntekijä on saanut ilmaisia valmennuksia. Harrastuksen ja työn ohut raja muuttuu taakaksi.

Samaan aikaan tallille tulee koko ajan uusia innokkaita nuoria.

– Aina löytyy se joku, joka tekee vaikka ihan sillä palkalla, että saa ratsastaa. Tiedän esimerkiksi paikkoja, joissa leiriavustaja tekee viikon ajan yhden ihmisen työt ja saa siitä 50 euroa, Laura Reponen kertoo.

Eikä työntekijöiden rakkaus lajia ja hevosia kohtaan katoa aikuisenakaan. Siihen työnantajan on helppo vedota, kun työpäivä lähenee loppuaan ja hevoset ovat vielä juottamatta. Lähdetkö kotiin ja annat hevosten olla janoissaan?

– Sitoutuminen ja kiinnostus alaa kohtaan on niin supervahvaa. Se saa ihmiset taipumaan hurjiin suorituksiin, Vasama sanoo.

TYÖEHDOT PIKAOPPAASEEN?

Mikä sitten pelastaisi hevosalan työntekijät?

Marjo, Riikka Vasama ja Laura Reponen nostavat kaikki esiin saman asian: tiedon. Innokkailla nuorilla, jotka alalle tulevat, ei ole monesti aavistustakaan siitä, millaisia oikeuksia heille kuuluu. Osa ongelmista voisi ratketa jo pelkästään tietoa lisäämällä.

– Työehdoista pitäisi olla saatavilla tietoa lyhyessä helppolukuisessa muodossa, jota voisi jakaa, Marjo ehdottaa.

Toinen tärkeä keino parantaa hevosalan työntekijöiden oloja on järjestäytyminen. Oikeuksien puolustamiseen tarvitaan joukkovoimaa ja ammattiliiton tukea. Hevosalan pienillä työpaikoilla tieto jäsenyydestä ja sen hyödyistä ei kuitenkaan kulje samalla tavalla itsestään kuin monilla suurilla.

Reponen kertoo, että tästä syystä Hevosalan ammattiosasto on pyrkinyt lisäämään näkyvyyttään erityisesti nuorten keskuudessa. Marjo puolestaan toivoo Teollisuusliitolta lisää ihan suoraa mainostusta.

– Monet tutut tällä alalla eivät edes tiedä, mihin liittoon he voisivat kuulua, hän sanoo.

TIETÄISIVÄTPÄ ASIAKKAAT

Marjon mielestä hevosalan työntekijöiden oloja pohdittaessa on tärkeää nähdä alan kokonaisuus. Hän ei halua syyttää työntekijöiden kohtelusta yksinomaan tallinpitäjiä.

Tallin pyörittäminen ei Suomessa ole kummoinen bisnes. Moni talliyrittäjä elää itsekin jaksamisen ja pärjäämisen rajoilla, lappaa lantaa paperihommien ja opettamisen ohella ja yrittää säästää viimeiset pennit hevosten laadukkaaseen hoitoon.

Marjo haluaa kertoa tarinansa ennen kaikkea, jotta ihmiset tietäisivät. Hän toivoo, että hevosalan työntekijät aktivoituisivat puolustamaan oikeuksiaan ja että tallien asiakkaat kiinnostuisivat kysymään, miten työntekijät voivat.

– Minä olen ajatellut niin, että nyt joko teen oman osani sen eteen, että tämä minulle rakas ala muuttuu, tai sitten vaihdan alaa.

Näennäisyrittäjyys pisteenä iin päällä

Monet hevosenhoitajat ja ratsastuksenopettajat tekevät töitään toiminimiyrittäjinä. Osalle se sopii hyvin: yrittäjä voi myydä osaamistaan moniin eri paikkoihin, valita työaikansa ja ehkä päästä palkkatyötä paremmille ansioillekin.

Alalla on kuitenkin myös yrittäjiä, jotka eivät ole valinneet asemaansa itse.

– On aika yleistä, että tallinpitäjät pyrkivät saamaan kaikki työntekijänsä yrittäjiksi. Se on kätevää: kun joku sairastuu, otetaan vain toinen, eikä sairastuneelle tarvitse maksaa, hevosenhoitaja Marjo kertoo.

Marjon ja Laura Reposen tiedossa on tapauksia, joissa hevosalan työnantaja ilmoittaa, ettei enää palkkaa ketään, vaan hommiin pääsee vain toiminimellä. Työntekijöille jää silloin niukasti valinnanvaraa: joko perustaa yritys tai yrittää etsiä töitä muualta. Myös Riikka Vasama on kuullut ilmiöstä.

Pakolla tai puolipakolla yrittäjiksi joutuneet ovat työmarkkinoilla kurjassa asemassa. He kantavat yrittämisen riskiä, mutta eivät nauti sen eduista. Monesti heidän asemansa ei edes muistuta oikeaa yrittämistä, ja siksi työmarkkinakeskusteluun onkin syntynyt sana näennäisyrittäjä.

Marjo kertoo, että hevosalan näennäisyrittäjille saatetaan esimerkiksi antaa työvuorolistat aivan samaan tapaan kuin palkansaajille. Ne on otettava mukisematta vastaan, tai töitä ei enää tarjota. Palkansaajasta näennäisyrittäjän erottaa vain se, ettei hänellä ole turvanaan työehtosopimusta.

Myös näennäisyrittäjille maksettavat korvaukset ovat olemattoman pieniä suhteessa yrittäjyyden kustannuksiin. Esimerkiksi Facebookissa pyörii ilmoituksia, joissa talli- tai opetustöitä tekevälle yrittäjälle luvataan maksaa 15 euroa tunnilta.

– 25 euroa on eniten, mistä olen kuullut. 15 euroa on ihan normaali, Marjo vahvistaa.

15 000 TYÖPAIKKAA

• Hevosala työllistää Suomessa koko- tai osa-aikaisesti 15 000 henkilöä.
• Alan yrityksiä on noin 3 000. Ne ovat yleensä pieniä, ja vain joka neljännellä yritystallilla on palkattuja työntekijöitä. Suurimmilla talleilla voi olla lähes kymmenen työntekijää.
• Hevosalan yritykset tarjoavat esimerkiksi hevosten kasvatusta, ratsastuspalveluita, ravivalmennusta, hevosten kuntoutusta ja eläinavusteisia sosiaali- ja terveyspalveluita.
• Ratsastuspalveluja tarjoavilla talleilla ja ravivalmennustalleilla liikevaihto on keskimäärin reilut 100 000 euroa.
• Ala kasvaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ratsutallien määrä on kaksinkertaistunut. Hevosten määrän ennustetaan Suomessa kasvavan nykyisestä 75 000:sta 90 000:een vuoteen 2030 mennessä.

Lähde: Hevosalan osaamiskeskus Hippolis

TEKSTI TUA ONNELA
KUVAT JUHA METSO

Lue myös Taru Aallon blogi: Kun työaika päättyy, harrastaminen alkaa