Hevosala elää työnte­ki­jöiden rakkau­desta lajiin. Omistau­tu­mista käyte­tään myös räikeästi väärin.

17.10.2018

Hevosen­hoi­taja Marjon pitäisi työeh­to­so­pi­musta varovai­sesti tulkiten tienata reilut yhdeksän euroa tunnilta. Se ei ole paljon, mutta Marjon korvaan se on ylimaal­linen summa. Hän ei ole koskaan kuullut kenes­tä­kään hevosen­hoi­ta­jasta, joka tienaisi niin paljon.

Marjo on ollut töissä usealla tallilla, nähnyt alaa monelta kantilta kymmenen vuoden ajan ja suorit­tanut alan tutkinnon. Hänen tunti­palk­kansa on ollut korkeim­mil­laan 7,5 euroa.

Marjo ei ole koskaan saanut sunnun­tai­kor­vauksia, eikä hänelle ole koskaan maksettu ylitöistä. Hän ei tunne hevosa­lalta ketään, jolle olisi.

Hän on ollut lukuisat kerrat sairaana töissä, oksen­ta­nutkin töiden lomassa, sillä sairas­lomia ei katsota hyvällä. Ruoka­tau­koja voi periaat­teessa pitää, mutta jos jotain jää tauon takia tekemättä, se pitää tehdä työpäivän päälle.

– Ei monella tallilla edes ole tarkkaa työaikaa. On vain tehtäviä, jotka pitää ehtiä tehdä. Kerran, kun yksi hevonen sairastui, työai­kani oli joka päivä kello 6.30–17. Sain minä siitä kiitoksen, Marjo sanoo.

”TODELLA VAIKEA ALA”

Marjon tarina ei ole hevosa­lalla harvi­nainen. Saman­kal­tai­siin ovat törmän­neet niin Teolli­suus­liiton sopimus­asian­tun­tija Riikka Vasama kuin Hevosalan ammat­tio­saston puheen­joh­taja Laura Reponen.

– Tämä on todella vaikea ala, Reponen huokaa.

Reponen on parhail­laan töissä tallilla, jossa asiat on hoidettu hyvin. Palkka on kunnol­linen ja työajat sitä, mitä on sovittu. Hän on kuitenkin nähnyt omakoh­tai­sesti alan toisen puolen: alipalk­kauksen, ongelmat ylitöiden korvaa­mi­sessa, jopa lomista syyllistämisen.

Vasama puoles­taan käsit­telee hevosa­lalla työsken­te­le­vien Teolli­suus­liiton jäsenten esiin tuomia ongel­ma­ta­pauksia. Hän kuvailee niitä härskeiksi.

– On ollut selkeää alipalk­kausta, on vaadittu olemaan aina töissä ja ylityö­kor­vauksia on jätetty maksa­matta. Todella pienillä palkoilla venytään uskomat­to­miin suori­tuk­siin. Esimer­kiksi hyvin vaativia ja vastuul­lisia töitä saate­taan teettää alimman vaati­vuus­ryhmän palkalla.

Ongelmia on tullut vastaan myös työsuo­je­lu­hal­linnon tekemissä tarkastuksissa.

Vuosina 2017–2018 hevosalan yrityk­siin tehtiin yhteensä 12 tarkas­tusta. Niissä annet­tiin kaikkiaan 42 toimin­taoh­jetta ja 12 kehotusta hevosalan työnan­ta­jille eli keski­määrin 3,5 toimin­taoh­jetta ja 1 kehotus per tarkastus. Se on selvästi enemmän kuin tarkas­tuk­sissa keskimäärin.

Puutteita oli esimer­kiksi työsuo­jelun yhteis­toi­min­nassa, työympä­ristössä, työn vaarojen ja haittojen arvioin­nissa ja henkilösuojaimissa.

”AINA LÖYTYY SE JOKU”

Se, että juuri hevosa­lalle on pesiy­tynyt niin paljon ongelmia, ei ole sattumaa. Talli ei ole ihan taval­linen työpaikka.

Kun tyypil­linen nuori iloitsee ensim­mäisen kesätyö­paik­kansa tuomasta palkasta, tallilla lantaa lappa­valle nuorelle raha on sivuseikka. Pääasia ovat hevoset. Jo niiden seura käy palkasta, puhumat­ta­kaan mahdol­li­suu­desta ratsastaa ja päästä valmennuksiin.

Näin alkoi myös Marjon ura.

– En kuvitellut, että tämä olisi normaali ala. Tiesin, että päivät ovat ympäri­pyö­reitä ja rahaa tulee vähän. Mutta ei silloin nuorena vielä tajunnut, että se haittaisi. Vietin silloin vapaa-aikanikin tallilla ja ajattelin, että mihin minä sitä rahaa muka tarvit­sisin, Marjo kertoo.

Aikui­sena rahalle alkaa löytyä tarpeita, mutta silloin asioita on enää vaikea muuttaa.

Kun työntekijä alkaa kysellä oikeuk­siensa perään, työnan­tajan silmään se näyttää vain yhtäkkiä herän­neeltä jousta­mat­to­muu­delta. Palkoista puhut­taessa tallin­pi­täjä saattaa muistuttaa, miten paljon työntekijä on saanut ilmaisia valmen­nuksia. Harras­tuksen ja työn ohut raja muuttuu taakaksi.

Samaan aikaan tallille tulee koko ajan uusia innok­kaita nuoria.

– Aina löytyy se joku, joka tekee vaikka ihan sillä palkalla, että saa ratsastaa. Tiedän esimer­kiksi paikkoja, joissa leiria­vus­taja tekee viikon ajan yhden ihmisen työt ja saa siitä 50 euroa, Laura Reponen kertoo.

Eikä työnte­ki­jöiden rakkaus lajia ja hevosia kohtaan katoa aikui­se­na­kaan. Siihen työnan­tajan on helppo vedota, kun työpäivä lähenee loppuaan ja hevoset ovat vielä juotta­matta. Lähdetkö kotiin ja annat hevosten olla janoissaan?

– Sitou­tu­minen ja kiinnostus alaa kohtaan on niin super­vahvaa. Se saa ihmiset taipu­maan hurjiin suori­tuk­siin, Vasama sanoo.

TYÖEHDOT PIKAOPPAASEEN?

Mikä sitten pelas­taisi hevosalan työntekijät?

Marjo, Riikka Vasama ja Laura Reponen nostavat kaikki esiin saman asian: tiedon. Innok­kailla nuorilla, jotka alalle tulevat, ei ole monesti aavis­tus­ta­kaan siitä, millaisia oikeuksia heille kuuluu. Osa ongel­mista voisi ratketa jo pelkäs­tään tietoa lisäämällä.

– Työeh­doista pitäisi olla saata­villa tietoa lyhyessä helppo­lu­kui­sessa muodossa, jota voisi jakaa, Marjo ehdottaa.

Toinen tärkeä keino parantaa hevosalan työnte­ki­jöiden oloja on järjes­täy­ty­minen. Oikeuk­sien puolus­ta­mi­seen tarvi­taan joukko­voimaa ja ammat­ti­liiton tukea. Hevosalan pienillä työpai­koilla tieto jäsenyy­destä ja sen hyödyistä ei kuiten­kaan kulje samalla tavalla itses­tään kuin monilla suurilla.

Reponen kertoo, että tästä syystä Hevosalan ammat­tio­sasto on pyrkinyt lisää­mään näkyvyyt­tään erityi­sesti nuorten keskuu­dessa. Marjo puoles­taan toivoo Teolli­suus­lii­tolta lisää ihan suoraa mainostusta.

– Monet tutut tällä alalla eivät edes tiedä, mihin liittoon he voisivat kuulua, hän sanoo.

TIETÄISIVÄTPÄ ASIAKKAAT

Marjon mielestä hevosalan työnte­ki­jöiden oloja pohdit­taessa on tärkeää nähdä alan kokonai­suus. Hän ei halua syyttää työnte­ki­jöiden kohte­lusta yksino­maan tallinpitäjiä.

Tallin pyörit­tä­minen ei Suomessa ole kummoinen bisnes. Moni talliy­rit­täjä elää itsekin jaksa­misen ja pärjää­misen rajoilla, lappaa lantaa paperi­hom­mien ja opetta­misen ohella ja yrittää säästää viimeiset pennit hevosten laaduk­kaa­seen hoitoon.

Marjo haluaa kertoa tarinansa ennen kaikkea, jotta ihmiset tietäi­sivät. Hän toivoo, että hevosalan työnte­kijät aktivoi­tui­sivat puolus­ta­maan oikeuk­siaan ja että tallien asiak­kaat kiinnos­tui­sivat kysymään, miten työnte­kijät voivat.

– Minä olen ajatellut niin, että nyt joko teen oman osani sen eteen, että tämä minulle rakas ala muuttuu, tai sitten vaihdan alaa.

Näennäis­yrit­tä­jyys pisteenä iin päällä

Monet hevosen­hoi­tajat ja ratsas­tuk­sen­opet­tajat tekevät töitään toimi­ni­miy­rit­tä­jinä. Osalle se sopii hyvin: yrittäjä voi myydä osaamis­taan moniin eri paikkoihin, valita työai­kansa ja ehkä päästä palkka­työtä parem­mille ansioillekin.

Alalla on kuitenkin myös yrittäjiä, jotka eivät ole valin­neet asemaansa itse.

– On aika yleistä, että tallin­pi­täjät pyrkivät saamaan kaikki työnte­ki­jänsä yrittä­jiksi. Se on kätevää: kun joku sairastuu, otetaan vain toinen, eikä sairas­tu­neelle tarvitse maksaa, hevosen­hoi­taja Marjo kertoo.

Marjon ja Laura Reposen tiedossa on tapauksia, joissa hevosalan työnan­taja ilmoittaa, ettei enää palkkaa ketään, vaan hommiin pääsee vain toimi­ni­mellä. Työnte­ki­jöille jää silloin niukasti valin­nan­varaa: joko perustaa yritys tai yrittää etsiä töitä muualta. Myös Riikka Vasama on kuullut ilmiöstä.

Pakolla tai puoli­pa­kolla yrittä­jiksi joutu­neet ovat työmark­ki­noilla kurjassa asemassa. He kantavat yrittä­misen riskiä, mutta eivät nauti sen eduista. Monesti heidän asemansa ei edes muistuta oikeaa yrittä­mistä, ja siksi työmark­ki­na­kes­kus­te­luun onkin syntynyt sana näennäisyrittäjä.

Marjo kertoo, että hevosalan näennäis­yrit­tä­jille saate­taan esimer­kiksi antaa työvuo­ro­listat aivan samaan tapaan kuin palkan­saa­jille. Ne on otettava mukise­matta vastaan, tai töitä ei enää tarjota. Palkan­saa­jasta näennäis­yrit­täjän erottaa vain se, ettei hänellä ole turva­naan työehtosopimusta.

Myös näennäis­yrit­tä­jille makset­tavat korvaukset ovat olemat­toman pieniä suhteessa yrittä­jyyden kustan­nuk­siin. Esimer­kiksi Faceboo­kissa pyörii ilmoi­tuksia, joissa talli- tai opetus­töitä tekevälle yrittä­jälle luvataan maksaa 15 euroa tunnilta.

– 25 euroa on eniten, mistä olen kuullut. 15 euroa on ihan normaali, Marjo vahvistaa.

15 000 TYÖPAIKKAA

• Hevosala työllistää Suomessa koko- tai osa-aikai­sesti 15 000 henkilöä.
• Alan yrityksiä on noin 3 000. Ne ovat yleensä pieniä, ja vain joka neljän­nellä yritys­tal­lilla on palkat­tuja työnte­ki­jöitä. Suurim­milla talleilla voi olla lähes kymmenen työntekijää.
• Hevosalan yritykset tarjoavat esimer­kiksi hevosten kasva­tusta, ratsas­tus­pal­ve­luita, ravival­men­nusta, hevosten kuntou­tusta ja eläina­vus­teisia sosiaali- ja terveyspalveluita.
• Ratsas­tus­pal­ve­luja tarjoa­villa talleilla ja ravival­men­nus­tal­leilla liike­vaihto on keski­määrin reilut 100 000 euroa.
• Ala kasvaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ratsu­tal­lien määrä on kaksin­ker­tais­tunut. Hevosten määrän ennus­te­taan Suomessa kasvavan nykyi­sestä 75 000:sta 90 000:een vuoteen 2030 mennessä.

Lähde: Hevosalan osaamis­keskus Hippolis

TEKSTI TUA ONNELA
KUVAT JUHA METSO

Lue myös Taru Aallon blogi: Kun työaika päättyy, harras­ta­minen alkaa