Hevo­sala elää työn­te­ki­jöi­den rakkau­desta lajiin. Omis­tau­tu­mista käyte­tään myös räikeästi väärin.

17.10.2018

Hevo­sen­hoi­taja Marjon pitäisi työeh­to­so­pi­musta varo­vai­sesti tulki­ten tienata reilut yhdek­sän euroa tunnilta. Se ei ole paljon, mutta Marjon korvaan se on ylimaal­li­nen summa. Hän ei ole koskaan kuul­lut kenes­tä­kään hevo­sen­hoi­ta­jasta, joka tienaisi niin paljon.

Marjo on ollut töissä usealla tallilla, nähnyt alaa monelta kantilta kymme­nen vuoden ajan ja suorit­ta­nut alan tutkin­non. Hänen tunti­palk­kansa on ollut korkeim­mil­laan 7,5 euroa.

Marjo ei ole koskaan saanut sunnun­tai­kor­vauk­sia, eikä hänelle ole koskaan maksettu ylitöistä. Hän ei tunne hevo­sa­lalta ketään, jolle olisi.

Hän on ollut lukui­sat kerrat sairaana töissä, oksen­ta­nut­kin töiden lomassa, sillä sairas­lo­mia ei katsota hyvällä. Ruoka­tau­koja voi peri­aat­teessa pitää, mutta jos jotain jää tauon takia teke­mättä, se pitää tehdä työpäi­vän päälle.

– Ei monella tallilla edes ole tark­kaa työai­kaa. On vain tehtä­viä, jotka pitää ehtiä tehdä. Kerran, kun yksi hevo­nen sairas­tui, työai­kani oli joka päivä kello 6.30–17. Sain minä siitä kiitok­sen, Marjo sanoo.

”TODELLA VAIKEA ALA”

Marjon tarina ei ole hevo­sa­lalla harvi­nai­nen. Saman­kal­tai­siin ovat törmän­neet niin Teol­li­suus­lii­ton sopi­mus­asian­tun­tija Riikka Vasama kuin Hevo­sa­lan ammat­tio­sas­ton puheen­joh­taja Laura Repo­nen.

– Tämä on todella vaikea ala, Repo­nen huokaa.

Repo­nen on parhail­laan töissä tallilla, jossa asiat on hoidettu hyvin. Palkka on kunnol­li­nen ja työajat sitä, mitä on sovittu. Hän on kuiten­kin nähnyt omakoh­tai­sesti alan toisen puolen: alipalk­kauk­sen, ongel­mat ylitöi­den korvaa­mi­sessa, jopa lomista syyllistämisen.

Vasama puoles­taan käsit­te­lee hevo­sa­lalla työs­ken­te­le­vien Teol­li­suus­lii­ton jäsen­ten esiin tuomia ongel­ma­ta­pauk­sia. Hän kuvai­lee niitä härskeiksi.

– On ollut selkeää alipalk­kausta, on vaadittu olemaan aina töissä ja ylityö­kor­vauk­sia on jätetty maksa­matta. Todella pienillä palkoilla veny­tään usko­mat­to­miin suori­tuk­siin. Esimer­kiksi hyvin vaati­via ja vastuul­li­sia töitä saate­taan teet­tää alim­man vaati­vuus­ryh­män palkalla.

Ongel­mia on tullut vastaan myös työsuo­je­lu­hal­lin­non teke­missä tarkastuksissa.

Vuosina 2017–2018 hevo­sa­lan yrityk­siin tehtiin yhteensä 12 tarkas­tusta. Niissä annet­tiin kaik­ki­aan 42 toimin­taoh­jetta ja 12 keho­tusta hevo­sa­lan työnan­ta­jille eli keski­mää­rin 3,5 toimin­taoh­jetta ja 1 keho­tus per tarkas­tus. Se on selvästi enem­män kuin tarkas­tuk­sissa keskimäärin.

Puut­teita oli esimer­kiksi työsuo­je­lun yhteis­toi­min­nassa, työympä­ristössä, työn vaaro­jen ja hait­to­jen arvioin­nissa ja henkilösuojaimissa.

”AINA LÖYTYY SE JOKU”

Se, että juuri hevo­sa­lalle on pesiy­ty­nyt niin paljon ongel­mia, ei ole sattu­maa. Talli ei ole ihan taval­li­nen työpaikka.

Kun tyypil­li­nen nuori iloit­see ensim­mäi­sen kesä­työ­paik­kansa tuomasta palkasta, tallilla lantaa lappa­valle nuorelle raha on sivuseikka. Pääasia ovat hevo­set. Jo niiden seura käy palkasta, puhu­mat­ta­kaan mahdol­li­suu­desta ratsas­taa ja päästä valmennuksiin.

Näin alkoi myös Marjon ura.

– En kuvi­tel­lut, että tämä olisi normaali ala. Tiesin, että päivät ovat ympä­ri­pyö­reitä ja rahaa tulee vähän. Mutta ei silloin nuorena vielä tajun­nut, että se hait­taisi. Vietin silloin vapaa-aika­ni­kin tallilla ja ajat­te­lin, että mihin minä sitä rahaa muka tarvit­si­sin, Marjo kertoo.

Aikui­sena rahalle alkaa löytyä tarpeita, mutta silloin asioita on enää vaikea muuttaa.

Kun työn­tekijä alkaa kysellä oikeuk­siensa perään, työnan­ta­jan silmään se näyt­tää vain yhtäk­kiä herän­neeltä jous­ta­mat­to­muu­delta. Palkoista puhut­taessa tallin­pi­täjä saat­taa muis­tut­taa, miten paljon työn­tekijä on saanut ilmai­sia valmen­nuk­sia. Harras­tuk­sen ja työn ohut raja muut­tuu taakaksi.

Samaan aikaan tallille tulee koko ajan uusia innok­kaita nuoria.

– Aina löytyy se joku, joka tekee vaikka ihan sillä palkalla, että saa ratsas­taa. Tiedän esimer­kiksi paik­koja, joissa leiria­vus­taja tekee viikon ajan yhden ihmi­sen työt ja saa siitä 50 euroa, Laura Repo­nen kertoo.

Eikä työn­te­ki­jöi­den rakkaus lajia ja hevo­sia kohtaan katoa aikui­se­na­kaan. Siihen työnan­ta­jan on helppo vedota, kun työpäivä lähe­nee loppu­aan ja hevo­set ovat vielä juot­ta­matta. Lähdetkö kotiin ja annat hevos­ten olla janoissaan?

– Sitou­tu­mi­nen ja kiin­nos­tus alaa kohtaan on niin super­vah­vaa. Se saa ihmi­set taipu­maan hurjiin suori­tuk­siin, Vasama sanoo.

TYÖEHDOT PIKAOPPAASEEN?

Mikä sitten pelas­taisi hevo­sa­lan työntekijät?

Marjo, Riikka Vasama ja Laura Repo­nen nosta­vat kaikki esiin saman asian: tiedon. Innok­kailla nuorilla, jotka alalle tule­vat, ei ole monesti aavis­tus­ta­kaan siitä, millai­sia oikeuk­sia heille kuuluu. Osa ongel­mista voisi ratketa jo pelkäs­tään tietoa lisäämällä.

– Työeh­doista pitäisi olla saata­villa tietoa lyhyessä help­po­lu­kui­sessa muodossa, jota voisi jakaa, Marjo ehdottaa.

Toinen tärkeä keino paran­taa hevo­sa­lan työn­te­ki­jöi­den oloja on järjes­täy­ty­mi­nen. Oikeuk­sien puolus­ta­mi­seen tarvi­taan jouk­ko­voi­maa ja ammat­ti­lii­ton tukea. Hevo­sa­lan pienillä työpai­koilla tieto jäse­nyy­destä ja sen hyödyistä ei kuiten­kaan kulje samalla tavalla itses­tään kuin monilla suurilla.

Repo­nen kertoo, että tästä syystä Hevo­sa­lan ammat­tio­sasto on pyrki­nyt lisää­mään näky­vyyt­tään erityi­sesti nuor­ten keskuu­dessa. Marjo puoles­taan toivoo Teol­li­suus­lii­tolta lisää ihan suoraa mainostusta.

– Monet tutut tällä alalla eivät edes tiedä, mihin liit­toon he voisi­vat kuulua, hän sanoo.

TIETÄISIVÄTPÄ ASIAKKAAT

Marjon mielestä hevo­sa­lan työn­te­ki­jöi­den oloja pohdit­taessa on tärkeää nähdä alan koko­nai­suus. Hän ei halua syyt­tää työn­te­ki­jöi­den kohte­lusta yksi­no­maan tallinpitäjiä.

Tallin pyörit­tä­mi­nen ei Suomessa ole kummoi­nen bisnes. Moni talliy­rit­täjä elää itse­kin jaksa­mi­sen ja pärjää­mi­sen rajoilla, lappaa lantaa pape­ri­hom­mien ja opet­ta­mi­sen ohella ja yrit­tää sääs­tää viimei­set pennit hevos­ten laaduk­kaa­seen hoitoon.

Marjo haluaa kertoa tari­nansa ennen kaik­kea, jotta ihmi­set tietäi­si­vät. Hän toivoo, että hevo­sa­lan työn­te­ki­jät akti­voi­tui­si­vat puolus­ta­maan oikeuk­si­aan ja että tallien asiak­kaat kiin­nos­tui­si­vat kysy­mään, miten työn­te­ki­jät voivat.

– Minä olen ajatel­lut niin, että nyt joko teen oman osani sen eteen, että tämä minulle rakas ala muut­tuu, tai sitten vaih­dan alaa.

Näen­näis­yrit­tä­jyys pisteenä iin päällä

Monet hevo­sen­hoi­ta­jat ja ratsas­tuk­sen­opet­ta­jat teke­vät töitään toimi­ni­miy­rit­tä­jinä. Osalle se sopii hyvin: yrit­täjä voi myydä osaa­mis­taan moniin eri paik­koi­hin, valita työai­kansa ja ehkä päästä palk­ka­työtä parem­mille ansioillekin.

Alalla on kuiten­kin myös yrit­tä­jiä, jotka eivät ole valin­neet asemaansa itse.

– On aika yleistä, että tallin­pi­tä­jät pyrki­vät saamaan kaikki työn­te­ki­jänsä yrit­tä­jiksi. Se on käte­vää: kun joku sairas­tuu, otetaan vain toinen, eikä sairas­tu­neelle tarvitse maksaa, hevo­sen­hoi­taja Marjo kertoo.

Marjon ja Laura Repo­sen tiedossa on tapauk­sia, joissa hevo­sa­lan työnan­taja ilmoit­taa, ettei enää palk­kaa ketään, vaan hommiin pääsee vain toimi­ni­mellä. Työn­te­ki­jöille jää silloin niukasti valin­nan­va­raa: joko perus­taa yritys tai yrit­tää etsiä töitä muualta. Myös Riikka Vasama on kuul­lut ilmiöstä.

Pakolla tai puoli­pa­kolla yrit­tä­jiksi joutu­neet ovat työmark­ki­noilla kurjassa asemassa. He kanta­vat yrit­tä­mi­sen riskiä, mutta eivät nauti sen eduista. Monesti heidän asemansa ei edes muis­tuta oikeaa yrit­tä­mistä, ja siksi työmark­ki­na­kes­kus­te­luun onkin synty­nyt sana näennäisyrittäjä.

Marjo kertoo, että hevo­sa­lan näen­näis­yrit­tä­jille saate­taan esimer­kiksi antaa työvuo­ro­lis­tat aivan samaan tapaan kuin palkan­saa­jille. Ne on otet­tava muki­se­matta vastaan, tai töitä ei enää tarjota. Palkan­saa­jasta näen­näis­yrit­tä­jän erot­taa vain se, ettei hänellä ole turva­naan työehtosopimusta.

Myös näen­näis­yrit­tä­jille makset­ta­vat korvauk­set ovat olemat­to­man pieniä suhteessa yrit­tä­jyy­den kustan­nuk­siin. Esimer­kiksi Face­boo­kissa pyörii ilmoi­tuk­sia, joissa talli- tai opetus­töitä teke­välle yrit­tä­jälle luva­taan maksaa 15 euroa tunnilta.

– 25 euroa on eniten, mistä olen kuul­lut. 15 euroa on ihan normaali, Marjo vahvistaa.

15 000 TYÖPAIKKAA

• Hevo­sala työl­lis­tää Suomessa koko- tai osa-aikai­sesti 15 000 henkilöä.
• Alan yrityk­siä on noin 3 000. Ne ovat yleensä pieniä, ja vain joka neljän­nellä yritys­tal­lilla on palkat­tuja työn­te­ki­jöitä. Suurim­milla talleilla voi olla lähes kymme­nen työntekijää.
• Hevo­sa­lan yrityk­set tarjoa­vat esimer­kiksi hevos­ten kasva­tusta, ratsas­tus­pal­ve­luita, ravi­val­men­nusta, hevos­ten kuntou­tusta ja eläi­na­vus­tei­sia sosi­aali- ja terveyspalveluita.
• Ratsas­tus­pal­ve­luja tarjoa­villa talleilla ja ravi­val­men­nus­tal­leilla liike­vaihto on keski­mää­rin reilut 100 000 euroa.
• Ala kasvaa. Viimeis­ten kymme­nen vuoden aikana ratsu­tal­lien määrä on kaksin­ker­tais­tu­nut. Hevos­ten määrän ennus­te­taan Suomessa kasva­van nykyi­sestä 75 000:sta 90 000:een vuoteen 2030 mennessä.

Lähde: Hevo­sa­lan osaa­mis­kes­kus Hippo­lis

TEKSTI TUA ONNELA
KUVAT JUHA METSO

Lue myös Taru Aallon blogi: Kun työaika päät­tyy, harras­ta­mi­nen alkaa