Emeritusprofessori Markku Ojanen, tutkijatohtori Frank Martela ja tutkijatohtori Tiina Saari kertovat näkemyksistään ihmisarvosta, yhteiskunnasta, demokratiasta, tulonjaosta ja työelämästä.

Aktiivimalli – sokeaa taitamattomuutta

”Meillä on psykologiassa valtavasti tutkimusta siitä, miten huonosti rankaiseminen toimii. Kuuluuko pakottaminen nyky-yhteiskuntaan? Pakottaminen on osoitus sokeudesta, taitamattomuudesta ja hävyttömyydestä”, sanoo emeritusprofessori Markku Ojanen työttömien aktiivimallista.

Markku Ojanen on Tampereen yliopiston eläkkeellä oleva psykologian professori. Emeritusprofessori kirjoittaa ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun edelleen ahkerasti. Parhaiten hänet ehkä tunnetaan onnellisuustutkimuksistaan. Hänellä on valtavasti tutkimustietoa siitä, miten tulonjaoltaan tasaisimmat yhteiskunnat ovat paitsi toimivimpia, myös onnellisimpia yhteiskuntia.

Suomalaisia työttömiä rankaiseva aktiivimalli sotii Ojasen mukaan kaikkea sitä vastaan, mitä ihmismielestä ylipäänsä tiedetään.

– Rankaisu johtaa vain keinotteluun, temppuiluun ja silmänpalvontaan. Jos haluamme aktivoida työttömiä, kaikki pitää tehdä myönteisyyden kautta. Annetaan aktiivisuudesta lisää rahaa tai myönnetään muita kannustimia. Ja minä muistutan, miten tavattoman pitkäaikaisia vaikutuksia myönteisellä kannustamisella ihmiselle on. Me tiedämme, että esimerkiksi työpaikoilla keskinäinen kannustaminen saa ihmeitä aikaan.

– Nyt luodaan hirveä valvontakoneisto, kun ei luoteta ihmiseen, vaikka pitäisi tarjota työtä ja poistaa esteitä työpaikkojen luomiseen.

Ojanen kuvaa, että aktiivimallin takana täytyy olla jokin ”kieroutunut idea” ihmisestä.

– Tässä yhteiskunnassa on kovuutta, joka pelottaa. Pehmeässä maailmassa annetaan ja jaetaan tasan, annetaan jopa lahjaksi. Kovassa maailmassa puhutaan kyllä kauniisti ihmisarvosta. Todellisuudessa ihmisen arvo rakennetaan saavutusten ja tuloksellisuuden mukaan.

”HERÄÄ, VASEMMISTO”

– Olen odottanut vasemmistolta tiukempaa otetta. Ammattiliittojen pitäisi lyödä nyrkkiä pöytään ja haastaa kilpailukykymantra, Ojanen vaatii.

– Tuhoisin yhteiskunta on se, missä uskotaan, että vain vahvat voittavat. Trickle down -teoria on täyttä roskaa. Sillä rikkaat vain perustelevat omia kohtuuttomia etuuksiaan. Siellä takana on täysin tyhjä ihmiskuva.

Ojasen mainitsema trickle down –teoria kuvittelee, että kunhan rikkaimpien pöytiin kasataan riittävän paljon mehukkaimpia paisteja, parhaimpia viinejä ja herkullisimpia leivonnaisia, lopulta sieltä sitten varisee jotain suuhunpantavaa alaskin päin eli köyhille. Tuo Reaganin-Thatcherin talousteorioista tuttu murusteluilmiö ei vain tunnu Suomessakaan toteutuvan. Päinvastoin, rikkaat ovat rikastuneet, sillä verotuksen progressiota on höllennetty ja tavallisten työntekijöiden tahtia on samaan aikaan kiristetty ja työaikaa pidennetty.

– On tietysti helppo mennä mukaan tähän markkinakeskeiseen, elitistiseen, kilpailukykyä korostavaan ihmiskäsitykseen. Ammattiyhdistysliikkeessäkin on kasvun odotusta. Kyllä asiat korjaantuvat, kunhan vain kasvua tulee lisää. En kaipaa jatkuvaa taistelua, mitä takavuosina oli. Mutta näin paljon ei pitäisi antaa periksi. Tässä on 10 vuotta odotettu, että hyvää syntyisi talouskasvusta. Mutta jotkut ovat saaneet vain lisää hommia, vaikka työtä pitäisi päinvastoin jakaa paljon nykyistä enemmän. Minä olen valmis nostamaan verotuksen progressiivisuutta ja poistamaan varakkailta etuja.

– Materialistinen kilpailukulttuuri on mennyt siihen, että olisi ihan oikein, että johtajien ja osakkeenomistajien osuuden pitäisi kasvaa. Palkkaerojen pitäisi kasvaa ja että se kannustaa ihmisiä.

Jo kreikkalainen filosofi Platon vaati, että rikkaan tulot saisivat olla vain nelinkertaiset köyhään verrattuna, Ojanen muistuttaa.

– Sen yli kaikki muu on turhaa. Suomessakin on osattomia ihmisiä, joilla ei ole etuja eikä oikeuksia. Ja suhteellinen köyhyys alentaa onnellisuutta. Ihmistä kuormittaa valtavasti, jos hän joutuu koko ajan miettimään, riittävätkö rahat.

Vasemmiston pitäisi puhkaista rikkaiden hellimät ajatuskuplat siitä, miten he ovat ihan itse olleet oman hyvän osansa seppiä. Näin psykologian professori selittää sitä, miten kultalusikka suussa syntyneet ihmiset selittävät kohtuuttomia tulojaan ja etuuksiaan.

– Ihmisellä on mielettömän hyvä taito selittää asiat itsensä kannalta parhain päin. Näin rikkaat selittävät omia etuuksiaan: ”Minä olen saanut tämän aikaan.” Mutta ovatkohan he nyt sitten niin älykkäitä ja lahjakkaita? Onko koskaan edes tutkittu kunnolla, mitä on lahjakkuus? Tämä on rikkaille vain keino pönkittää omaa arvokkuuttaan, Ojanen painottaa.

YKSILÖÄ PIINAA ”MINUUDEN KIROUS”

– Onnellisena on mukavampi elää. Onnellisen ihmisen kanssa on mukavampi elää ja tehdä työtä, niin kiteyttää Ojanen sen, miksi onnellisuudella on merkitystä.

Mutta onnen tavoittelu ei missään nimessä tarkoita samaa kuin onnellisuus. Yksilö- ja yhteisökeskeistä ihmiskäsitystä on usein kuvattu läntisen ja itäisen kulttuuripiirin eroilla. Suomi istuu tässä asiassa lujasti lännessä.

Yksilökeskeisuus tuo vapautta ja itsenäisyyttä. Siitä ovat kummunneet jokaisen yksilön jakamattoman ihmisarvon käsite, samoin tasa-arvon ja demokratian ihanteet.

– Mutta yksilökeskeisyydellä on kääntöpuolensa. Siitä seuraa oman minuuden pohdintaa. Vaikka periaatteessa julistetaan jokaisen yksilön arvoa, ihminen joutuu koko ajan kyselemään ja punnitsemaan omaa arvoaan verrattuna muihin, Ojanen toteaa.

– Uskon, että monet psyykkiset ongelmat johtuvat siitä, että yksilökeskeinen yhteiskunta on hirmuisen vaativa. Ihmisen pitäisi koko ajan olla esiintuomassa lahjakkuuttaan. Pitäisi taitaa, osata ja hankkia oma arvo jatkuvasti uudestaan.

HUOLENPIDON KORVASI ”LUKUMAGIA”

Ojanen alleviivaa moneen kertaan sitä, että tutkimusten mukaan ihmiset voivat parhaiten sellaisissa yhteiskunnissa, jotka perustuvat yhteistoimintaan, keskinäiseen huolenpitoon ja yhteisen hyvän jakamiseen. Hänellä on vuosikymmenien kokemus siitä, miten Suomessa on sosiaali- ja terveydenhoidossa siirrytty huolenpidosta kohti ”lukumagiaa”.

– Kilpailutusidea on lyönyt läpi koko yhteiskunnan, ja siihen ovat menneet mukaan myös kunnat ja kaupungit. Raha painottuu. Kaikki perustuu ideologiseen lukumagiaan, jonka mukaan kaikki lasketaan. Säästää pitäisi koko ajan, mutta tämä tulee lopulta meille kovin kalliiksi.

– Kaunista puhetta on niin paljon, mutta politiikka ei millään lailla vastaa tekoja, esimerkkinä sote. Sotessa joko laatu huononee tai hoito maksaa enemmän. Vanhusten hoidosta pitäisi säästää miljardi euroa. Nyt jo vanhusten hoidosta tulee syytinkimummot mieleen, joten jo ajatuksena säästäminen on pöyristyttävä.

–Meiltä on hämärtynyt asioiden tärkeysjärjestys.  Syrjäytymisvaarassa olevien tukeminen pitäisi olla meillä etusijalla, siihen pitäisi aina löytyä rahaa. On kunnia-asia pitää heikommista huolta.

Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvu huolettaa Ojasta erittäin paljon. Hän muistuttaa vakavana, että tutkimukset osoittavat, miten tuloerot murentavat luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiriä. Hän mainitsee tutkimuksen, jossa oli erittäin edustava otanta ja jossa suomalaisilta kysyttiin oikeudenmukaisuudesta.

– Mitä pienemmät tulot, sitä epäoikeudenmukaisemmaksi yhteiskunta koettiin. Mitä suuremmat tulot, sitä oikeudenmukaisemmalta yhteiskunta näyttää. Tulos oli täysin lineaarinen. Raha luo kuvan siitä, että elämä on itsestään selvää ja oikeudenmukaista.

– Tämä tutkimustulos on otettava vakavasti, se on uskottava. Me näemme muualta maailmasta, että epäoikeudenmukaisuus johtaa lopulta väkivallan lisääntymiseen.

Kansalainen turvaa demokratian – ei talous

”Demokraattisen yhteiskunnan ylläpitämiseksi on hirveän tärkeää, että ihminen pystyy kriittiseen ajatteluun. Tämä jää tuottavuusajattelun jalkoihin”, filosofi Frank Martela toteaa.

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Frank Martela perää uusia näkökulmia koko julkiseen keskusteluun.

– Koulutuksesta puhuttaessa keskitytään aivan liikaa siihen, miten ihmisistä saadaan tuottavia kansalaisia. Tämä edustaa hyvin kapeaa ihmiskuvaa.

– Sitä saa, mitä mitataan. Poliittisissa päätöksissä korostuvat taloudelliset vaikutukset, vaikka pitäisi katsoa, mitkä ovat niiden yhteiskunnalliset vaikutukset. Taloudesta on tullut päämäärä ja itseisarvo, ei väline.

Martela on kritisoinut esimerkiksi työttömien aktiivimallia.

– Malli vaikuttaa kansalaisuuden kokemukseen. Poliittiset päätökset pitäisi tehdä niin, että kaikki tuntevat olevansa osa tätä yhteiskuntaa. Yhteiskunnan legitimiteettiä on pidettävä yllä.

Legitimiteetillä tarkoitetaan sitä, miten hyväksyttävällä ja oikeudenmukaisella tavalla yhteiskunta näyttää toimivan kansalaisten mielestä. Kasvu ilman oikeutta johtaa demokratian romahdukseen. Tästä on Martelan mielestä jo näyttöä.

– Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on oire yhteiskunnan epäonnistumisesta. Talouskasvu ei enää palvele kaikkia kansalaisia. Rikkaudet päätyvät vain hyvin pienen eliitin käsiin. Kun keskitytään vain talouskasvuun, osalle Yhdysvaltain kansalaisista yhteiskunnasta on tullut hyvin haastava. Heidän elinolonsa ovat kuin suoraan kehitysmaista.

– Eliitin ja kansalaisten vastakkainasettelu johtaa demokratian romahtamiseen. Yhdysvallat on tästä räikein esimerkki, mutta Euroopassakin näkyy hyvin huolestuttavia kehityskulkuja, Unkari esimerkkinä.

”PIENI MAA TARVITSEE JOKAISENSA”

– Syrjäytymisen ennaltaehkäisy on useimmiten halvempaa kuin se, että jo syvälle kuoppaan sysättyä ihmistä yritetään nostaa sieltä ylös. Ennaltaehkäisyssä ongelma on usein se, että kriisien hoitamisen ja ennaltaehkäisyn budjetit ovat pirstaloituneita. Pitäisi ajatella pitkäjänteisesti ja antaa rahoitus sinne, missä siitä on eniten hyötyä jo ennakolta. Järkeviä keinoja syrjäytymisen ehkäisyyn kyllä tunnetaan. Ei niin, että kukin saa vartioida omaa budjettiaan ja että instituutiot toimivat niin, että hankalat tapaukset siirretään taas eteenpäin jollekin toiselle instituutiolle pois omaa budjettia rasittamasta.

Martela muistuttaa, että vielä Suomessa luottamus vieraisiin ihmisiin on aivan Euroopan ykkösluokkaa. Kyselyistä tiedetään, että suomalaiset maksavat myös veronsa hyvin mielellään. Kaikille annettava koulutus on keskeisiä palveluita, joita verovaroilla kustannetaan. Hyvinvointivaltion legitimiteetti on siis vielä hyvällä tolalla.

– Suomen kaltaisella pienellä maalla ei ole varaa hukata osaajiaan. On ehdottomasti huolehdittava siitä, että kaikilla on mahdollisuus kouluttautua kotitaustasta huolimatta.

Mitä tapahtuu, kun yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuva ihmiskuva laitetaan yltiöyksilöllistä ihmiskuvaa vastaan? Paremmuudesta ei ole Martelalle epäselvyyttä.

Tämä paljastuu, kun pyydän Martelalta kommenttia ”aynrandilaisesta” maailmankuvasta. Tällaista ääriyksilöllistä filosofiaa kannattaa esimerkiksi Björn Wahlroos. Hän kertoo saaneensa elämänsä tärkeimpiin kuuluvat vaikutteet yhdysvaltalaisen Ayn Randin pääteoksesta Kun maailma järkkyi. Järkälemäisessä, 1500-sivuisessa Randin romaanissa ihmiskunnan pelastavat jalomuotoiset, nerokkaat ja valkoiset valioyksilöt. Wahlroosin voi ainakin todeta lukeneen sangen kehnoa kaunokirjallisuutta.

– Niin, Disneykin jää Randille toiseksi mustavalkoisuudessa. Rand on aika extreme-tapaus, sillä voittajat ovat kaikissa asioissa hyviä. He ovat komeita ja kauniitakin, kaikki muut ovat rumia ja kaikin puolin iljettäviä.

Randilainen maailmankuva on paitsi naurettava, myös väärä. Martela painottaa hänkin, että yhteistyö ja niin sanotusti yhteen hiileen puhaltaminen on aina paitsi inhimillistä myös kaikkein tuottavinta.

– Yritykset, joissa pystytään eliminoimaan keskinäinen kilpailu ja sisäinen politikointi, menestyvät kaikkein parhaiten. Suomalaisten pelialan yritysten menestystä selittää osaltaan juuri se, että ne jakavat tietoa keskenään ja sparraavat toisiaan … ja että eri yritysten työntekijät käyvät yhdessä kaljalla, Martela naurahtaa.

Kannustus ja yhteistyö kantavat Suomea eteenpäin, sitä mieltä on Martelakin.

– Motivaation kannalta kilpailu on tuhoisaa. Ajatellaan vaikka koulun perinteistä liikunnan opetusta. Koulussa hyvä tavoite olisi saada vähiten liikkuvat oppilaat liikkumaan. Mutta jos mittaillaan vain tuloksia ja kohdistetaan kaikki huomio parhaimpiin, tavoite ei onnistu. Ei siitä kovin myönteisiä muistoja jää. Kaikkia pitäisi auttaa löytämään oma tapansa liikkua. Lapsia pitää laittaa mahdollisimman vähän järjestykseen.

– Ihmisarvo on jakamaton, summaa Martela ihmiskäsityksensä.

”Ihminen haluaa olla luottamuksen arvoinen”

”Lähtökohtaisesti ihminen haluaa aina olla hänelle osoitetun luottamuksen arvoinen. Kun työnantaja luottaa työntekijään, hän kyllä vastaa siihen”, toteaa tutkijatohtori Tiina Saari.

Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksessa työskentelevä Tiina Saari on perehtynyt niin sanottuun työnantajan ja työntekijän psykologiseen sopimukseen.

– Psykologinen sopimus kuvaa työntekijän käsitystä hänen työsuhteeseensa kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista. ”Teen työt niin hyvin kuin pystyn, niin työnantaja pitää minusta huolta.” Mutta nyt tämä sopimusmalli on hapertumassa, Saari toteaa.

Nykyisten silppu- ja pätkätöiden epävarmuudessa työntekijän pitää olla ikään kuin koko ajan varuillaan.

– ”Teen täällä hommani hyvin, mutta opettelen samalla uusia malleja tai taitoja, jotta työllistyn myös jatkossa.”

Raadollisinta on, jos työnantajat ryhtyvät pitämään ihmistä vain välineenä tai koneiston osana, jonka voi aina vuorollaan korvata uudella. Saarelle tämä on myös yrityksen näkökulmasta sangen lyhytnäköistä.

– Työntekijän arvostus näkyy aina työtuloksessa ja myöhemmin työhyvinvoinnin kasvuna. Jos ihmisen annetaan olla ylpeä työstään ja häntä kohdellaan hyvin, häntä ei tarvitse valvoa tai rangaista.

Työelämässä on myös aiempaa enempää yksilöllistymistä, jopa henkilöbrändäystä.

– Työntekijä pistää siis koko persoonallisuutensa likoon. Pitää olla työntekijä 24/7, Saari kuvaa.

– Mutta rikkooko tämä psykologisen sopimuksen, kun työ tunkee kaikkialle? Saanko tästä työstä niin paljon, että minun kannattaa olla firman mies koko ajan? Tämä voi olla psykologisesti tavattoman rasittavaa, Saari kuvailee.

”ÄLLISTYTTÄVÄÄ TOUHUA”

– Aika ällistyttävää tämä touhu välillä on! Kun ihminen on ollut hyvä ja luotettava työntekijä, olipa hän millä alalla tahansa, hänestä tuleekin työttömänä yht´äkkiä epäluotettava, suorastaan vaarallinen yksilö, jota on koko ajan valvottava, Saari kuvaa työttömien aktiivimallia.

Tällekään tutkijalle aktiivimallin takaa väijyvä ihmiskuva ei edusta mitään rationaalista tapaa hoitaa asioita.

– Kannustaminen ja mahdollisuuksien antaminen on vaihtunut valvontaan ja pakkoon. Tämä ei ole resurssien kannalta lainkaan järkevää. Suurin osa työttömistä haluaa työllistyä, mutta tämä malli perustuu kaikkien työttömien niputtamiseen ja kaikkien rankaisemiseen.

Tutkija haluaa muistuttaa, että suomalainen työelämä on monilla eurooppalaisilla mittareilla mitattuna laadukasta ja että työntekijät voivat hyvin. Mutta tutkija kritisoi median välittämää kuvaa itse työn tekemisestä.

– Mediassa annetaan kauhean kapea kuva nykyajan työntekijästä. Ikään kuin kaikki olisivat it-työläisiä, jotka hengailevat iloisina kahviloissa ja tekevät läppärillään töitä. Heillä on vapaat työajat ja he vaihtavat työnantajaa ihan lennossa.

Todellisuus on hyvin kaukana tästä. Ensinnäkin hyvin osa suomalaisista tekee edelleen aivan tavallisia töitä. Valmistavat tuotteita tehtaissa, kattavat pöytiä ravintoloissa, auraavat teitä, siivoavat toimistoja, pitävät huolta lapsista ja vanhuksista, opettavat ekaluokkalaisia lukemaan…

Toisekseenkin, vapautta on jaossa vain harvoille, eikä halu sitoutua työhön ole Saaren mukaan kadonnut minnekään. Ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve turvallisuuteen. Ihminen haluavat varmuutta ja mahdollisuutta suunnitella tulevaisuutta, ja vakituinen työ tuo juurikin sellaista varmuutta. Saarelle ei ole yllätys se, että Suomen laskevien syntyvyyslukujen takana väijyy myös nykyisten työmarkkinoiden epävarmuus.

Ja sitten on se alustatalous.

– Uberit ja Voltit ja muut digialustojen kautta keikkatyötä välittävät yritykset, olen kiinnostuksella seurannut niiden leviämistä. Niissähän ei ole edes työnantajaa, eikä kellään ole myöskään työnantajavelvollisuuksia. Työntekijät ovat ikään kuin yrittäjiä. Mutta keikkaa tekemällä ei useinkaan ole edes mahdollisuutta ansaita säännöllistä elantoa, Saari toteaa.

Vaikka vuokratyöntekijöitä tai näitä muka-itsenäisiä yrittäjiä onkin edelleen vähemmistö työväestöstä, Saari kehottaa muistamaan jokaiselle kuuluvat, tasa-arvoiset oikeudet.

– Ketään ei saa unohtaa. Joillekuille nämä työt ovat todellisuutta. Ei saa syntyä ajatusta, että kyllähän ”ne muut” voivat tehdä töitä huonoin ehdoin, kunhan se ei kolahda omalle kohdalle.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

Lue tästä Mihin katosi duunarin arvo? -juttupaketin osa 1, missä Teollisuusliiton aktiivit toivovat, että nyky-yhteiskunnan ihmiskäsitykseen tulisi kylmyyden sijalle arvostus.
Lue tästä Mihin katosi duunarin arvo? -juttupaketin osa 3, missä liiton toimitsijat pohtivat ihmiskäsityksen käsitettä ja sen merkitystä liiton toiminnassa.